Aivotärähdyksen eli lievän aivovamman oireet paranevat yleensä muutamassa viikossa, mutta osalla oireet jatkuvat pitempään. Etenkin toistuvat vammat voivat johtaa aivotärähdyksen jälkeiseen oireyhtymään ja oireiden jatkumiseen. Näiden potilaiden oireiden vakavuutta voidaan arvioida mittaamalla tiettyjen aivovaurioista kertovien merkkiaineiden pitoisuudet, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa.

Tutkimukseen osallistui kuusitoista aivotärähdyksen jälkeistä oireyhtymää potevaa ammattijääkiekkoilijaa ja 15 tervettä verrokkia. Kiekkoilijoista yhdeksän oireet olivat jatkuneet yli vuoden ja loput olivat palanneet kaukaloon vuoden sisällä vammasta.

Kun osallistujilta kerätyistä selkäydinnäytteistä mitattiin keskeisiä keskushermostovaurioista kertovia merkkiaineita, kahden merkkiaineen pitoisuuksissa havaittiin jääkiekkoilijoilla poikkeavuuksia. Nämä olivat NFL-neurofilamenttiproteiini, jonka pitoisuus oli suurentunut, ja beeta-amyloidiproteiini, jonka pitoisuus oli pienentynyt. Erot havaittiin verrattuna terveisiin, mutta myös verrattaessa pitkittyneitä oireita potevia pelaajiin, joiden oireet olivat menneet ohi vuodessa.

Kyseiset merkkiaineet on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty aivojen valkoisen aineen vaurioihin sekä mm. Alzheimerin tautiin.

Ruotsalaisten havainnot perustuvat pieneen aineistoon, joten ne pitää varmistaa lisätutkimuksissa. Havainnot ovat kuitenkin kiinnostavia, sillä tällä hetkellä lääkäreillä ei ole keinoja selvittää, miten pahat aivotärähdyksen jälkeistä oireyhtymää potevan aivovammat ovat, ja ketkä potilaat ovat suurimmassa vaarassa saada pysyviä aivovaurioita.

Tutkimus julkaistiin Jama Neurology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Neurology 2016;DOI:10.1001/jamaneurol.2016.2038)
http://dx.doi.org/10.1001/jamaneurol.2016.2038

Virtsahapon on epäilty olevan tavalla tai toisella mukana monien sairauksien synnyssä, mutta tuoreen ja erittäin kattavan selvityksen perusteella todisteita on vain kihdistä ja munuaiskivitaudista. Näin ollen virtsahapon pitoisuuksia pienentävistä hoidoista ei todennäköisesti ole hyötyä kuin harvoille.
Selvityksessä käytiin läpi kaikki virtsahapon terveysvaikutuksia koskevat katsaustutkimukset ja meta-analyysit sekä geenitietoja hyödyntävät tutkimukset. Kaikkiaan analyysi kattoi 76 seurantatutkimuksista tehtyä meta-analyysia ja katsausta, 20 satunnaistetuista tutkimuksista tehtyä meta-analyysia ja 56 geenitietoja hyödyntänyttä tutkimusta.
Tutkimuksissa selvitettiin seerumin virtsahappopitoisuuksien yhteyksiä kaikkiaan 136 eri sairauteen, mutta vakuuttavaa näyttöä löytyi vain kihtiä ja munuaiskivitautia koskevissa tutkimuksissa. Joitain yhteyksiä tosin löytyi muihinkin sairauksiin, mutta näyttö oli hyvin hataralla pohjalla.
Kihdin ja munuaiskivien osalta tulokset ovat odotettuja, sillä virtsahapon merkitys niiden synnyssä ja oireissa on tunnettu hyvin tätäkin ennen. Havainnot viittaavatkin siihen, että virtsahapon alentamiseen tähtäävät hoidot kannattaa kohdentaa näihin potilasryhmiin.
Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2017;357:j2376)http://dx.doi.org/10.1136/bmj.j2376

(2017627) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Verenpaineen alentaminen on tärkeä osa kroonista munuaistautia sairastavien hoitoa, mutta hyviin hoitotuloksiin päästään, vaikka tavoitteet olisivat maltilliset. Tuoreen meta-analyysitutkimuksen mukaan munuaistauti ei etene hitaammin tai nopeammin oli hoitotavoitteena saada verenpaine alle 130/80mmHg vai ainoastaan alle 140/90 mmHg. Eroja ei havaittu myöskään potilaiden kuolleisuudessa. Joitain viitteitä tosin oli siitä, että intensiivinen verenpainehoito olisi ollut hyödyllisempää potilaille, joilla oli runsaasti proteinuriaa eli valkuaisvirtsaisuutta. Myös etninen tausta saattoi vaikuttaa tuloksiin.
Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin kahdeksan aikaisemman tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat 8 100 potilaan keskimäärin kolmivuotisista seurantatiedoista. Potilaat sairastivat ei-diabeettista kroonista munuaissairautta.
Suomessa munuaissairautta potevien hoidossa pyritään normaaliverenpaineeseen eli 130/80 mmHg:n tasolle. Jos munuaissairaus pääsee etenemään pitkälle, edessä on useimmiten dialyysi eli keinomunuaishoito. Ilman dialyysia loppuvaiheen munuaistauti johtaa kuolemaan. Munuaistauti altistaa myös muille sairauksille, muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille.
Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2017;177:792–799)http://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/2608539

(000.000) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Alhainen sosiaalinen ja taloudellinen asema saattaa suomalaistutkimuksen mukaan vaikuttaa pitkäaikaisesti lapsen terveysriskeihin ja mahdollisesti altistaa myöhemmin sydänsairauksille.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa JAMA Pediatrics -lehdessä, ja sen perusteella pienituloisten perheiden lapsilla on aikuisena todennäköisemmin suurempi vasemman sydänkammion massa, mikä on yhdistetty muun muassa sydämen vajaatoiminnan vaaraan. Myös sydänkammion diastolinen toiminta oli heikompaa pienituloisten kuin suurituloisempien perheiden jälkeläisillä.
Aiemmissa tutkimuksissa lapsuuden sosioekonominen asema on yhdistetty mm. sydän- ja verisuonitauteihin liittyviin valtimomuutoksiin, mutta sydämen vajaatoimintaan viittaavat havainnot ovat olleet vähäisempiä. Yhdessä aikaisempien havaintojen kanssa nyt julkaistut tulokset korostavat lapsuuden merkitystä sydän- ja verisuonitautien synnyssä.
Tutkimus on osa koko maan kattavaa Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät -tutkimusta, jossa 1 900 henkilöä on seurattu 31 vuoden ajan. Seurannan alkaessa osallistujat olivat 3 - 18-vuotiaita. Yhteydet eivät selittyneet iällä, sukupuolella, sydän- ja verisuonitautien perinteisillä riskitekijöillä tai aikuisiän tulotasolla.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Pediatrics 2017;DOI:10.1001/jamapediatrics.2017.1085)http://jamanetwork.com/journals/jamapediatrics/fullarticle/2634376

(2017627) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Eteisvärinä-rytmihäiriö näyttäisi kehittyvän tavallista herkemmin vyötäröltään lihaville. Myös perinteinen painoindeksillä mitattu lihavuus liittyy suurentuneeseen sairastumisriskiin, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä, ja ne perustuvat yli 500 000 eteläkorealaisen keskimäärin 48-vuotiaan miehen ja naisen nelivuotiseen seurantaan.
Seurannan aikana eteisvärinä todettiin 3 400 osallistujalla, mutta riski vaihteli riippuen osallistujien painosta. Verrattuna normaalipainoisiin ylipainoisten sairastumisriski oli 21 prosenttia suurempi ja lihavien 52 prosenttia suurempi. Myös alipainoisuus liittyi suurentuneeseen sairastumisriskiin.
Painoindeksin lisäksi eteisvärinäriskiä ennusti osallistujien vyötärön ympärys. Riski sairastua oli 18 prosenttia suurempi vyötärölihavuuden kriteerit täyttävillä normaalipainoisilla sekä ylipainoisilla. Lihavien riskiä vyötärölihavuus ei enää suurentanut.
Tässä tutkimuksessa vyötärölihavuuden rajana pidettiin miehillä yli 90 cm:n vyötäröä ja naisilla yli 80 cm:n. Suomessa raja on naisilla 90 cm ja miehillä 100 cm. Suomessa nämä kriteerit täyttää ainakin kolmannes yli 30-vuotiaista.
Vyötärölihavuus tarkoittaa ylipainon kertymistä keskivartaloon, missä suuri osa rasvasta kertyy vatsaontelon sisään niin sanotuksi viskeraaliseksi rasvaksi. Vyötärölihavuus altistaa mm. diabetekselle, verenpainetaudille, sydänsairauksille ja uniapnealle.
Eteisvärinä on yleisin rytmihäiriöistä, ja sitä potee joka kymmenes yli 65-vuotias. Eteisvärinä suurentaa varsinkin aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa ja aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta ja väsymystä.
Uutispalvelu Duodecim
(Journal of the American Heart Association 2017;DOI:10.1161/JAHA.116.004705)http://dx.doi.org/10.1161/JAHA.116.004705

(000.000) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.