Statiini-kolesterolilääkkeitä käyttävät saattavat säästyä nivelreumalta muita todennäköisemmin. Yhteys havaitaan potilailla, joiden lääkitys on intensiivinen.

Samankaltaisia tuloksia on saatu aikaisemminkin, mutta monissa tutkimuksissa on päädytty myös toisenlaisiin tuloksiin. Nyt julkaistut tulokset perustuvat 530 000 statiinilääkityksen aloittaneen kolmivuotiseen seurantaan, jonka aikana 1 400 potilasta sairastui nivelreumaan.

Kun tutkijat vertasivat intensiivisellä lääkityksellä olleita potilaisiin, joiden lääkealtistus oli vähäisempää, he havaitsivat intensiivisellä lääkityksellä olevien nivelreuman riskin noin neljänneksen pienemmäksi. Analyysissa huomioitiin annoksen lisäksi myös lääkityksen kesto.

Tulokset eivät osoita, mistä yhteydet tarkalleen johtuvat, mutta statiineilla tiedetään olevan tulehdusta lievittäviä ominaisuuksia, jotka periaatteessa voisivat selittää nyt havaitut vaikutukset. Tämän lisäksi kuitenkin hyvin moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin, joten asiasta kaivataan vielä lisätutkimuksia.

Tutkimus julkaistiin Arthritis & Rheumatism -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Arthritis & Rheumatism 2016;DOI:10.1002/art.39774)
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/art.39774/abstract