alkoholi, pelot, paniikkikohtaus
Kuva Shutterstock

Kun ahdistaa, moni helpottaa oloaan tarttumalla pulloon tai lasiin. Ei kannattaisi.

Pelkojen lääkitseminen alkoholilla voi alussa tuntua hyvältä vaihtoehdolta, mutta pitemmän päälle se lisää ahdistusta.

Psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakan mielestä on turha yrittää opetella hienoja mielenhallinnan keinoja, jos samalla kittaa kahvia kannukaupalla, polttaa tupakkaa ketjussa ja juo päivittäin.

On turha yrittää opetella hienoja mielenhallinnan keinoja, jos samalla kittaa kahvia kannukaupalla, polttaa tupakkaa ketjussa ja juo päivittäin.

– Kemiallisen rasituksen alaisena kehon normaalit reaktiot muistuttavat ahdistuskohtauksissa tulevia reaktioita, ja nämä tuntemukset menevät helposti sekaisin.

– Alkoholi tuhoaa hetkellisesti aivojen serotoniinivarannot eli toimii täsmälleen päinvastoin kuin esimerkiksi masennus- ja ahdistuslääkkeet. Siksi morkkis ja siihen kuuluva ahdistus voi syntyä seuraavana päivänä, vaikka ei olisi erityisesti töppöillytkään, Valjakka sanoo.

Tavallisia mutta huonoja keinoja ahdistuksen torjumiseksi ovat myös päämäärätön tietokoneen käyttö, liioiteltu järjestyksen ylläpitäminen tai pienten asioitten jatkuva säätäminen. Itsensä vahingoittaminen, ylensyönti, työnarkomania, pakonomainen liikunta, ostelu, seksuaalisten jännittävien kokemusten etsintä… Keinoja riittää kyllä.

Olo vahvistuu, kun

  •  luovut nikotiinista, kofeiinista ja alkoholista
  •  liikut säännöllisesti ainakin kolme kertaa viikossa hengästykseen asti.
  •  pyrit säännölliseen vuorokausirytmiin.
  •  syöt terveellisesti.
Kuva Shutterstock

Mieheni on 55-vuotias yrittäjä, jonka firma on konkurssin partaalla. Yhtäkkiä hän ilmoitti haluavansa eron ja jättää kaiken taakseen. Hänellä tuntuu olevan kova kiire muuttaa koko elämänsä. Asumme nyt eri osoitteessa, eikä hän halua tavata minua ja poikaansa, silti olemme yhteydessä ja suhteemme toimii jollakin tasolla.
Minä ihmettelen, että mikähän äijälle tuli. En tunne häntä enää. Toista naista ei kuulemma ole, mutta minäkään en saa mennä hänen luokseen. Onko tämä nyt sitä viidenkympin villitystä? Meneekö se ohi? Yhdessä on oltu 27 vuotta, joten en ihan pienestä tahtoisi antaa periksi.
Bella

Ikävä kyllä mitään ikävillityksiä ei oikeasti ole olemassa. Ne ovat vain keinoja yksinkertaistaa monimutkaisia elämäntilanteita. On selvää, että miehesi on ison elämänkriisin kourissa. Kerrot teidän olleen yhdessä lähes 30 vuotta, ja nyt hän yhtä äkkiä haluaa jättää kaiken taakseen. Yrityksen heikko tilanne varmaan luo painetta, mutta on vaikeaa uskoa, että se on tärkein syy tilanteeseen.

Kuvaat, että suhteenne toimii jollakin tasolla, vaikka olette asumiserossa. Onko etääntyminen siis tapahtunut jo aiemmin? On siirrytty sohvan eri päihin ja sängyssä väliin on muodostunut yhä isompi tyhjä tila. Pariterapiassa tätä kuvataan usein muurilla, joka kasvaa vaivihkaa puolisoiden välille. Asioita ei enää jaeta niin kuin ei hellyydenosoituksiakaan. Pikku hiljaa yhä isommat asiat jäävät kertomatta ja kumpikin alkaa elää omaa elämäänsä. Tästä tilanteesta on helppo lähteä.

Muurista huolimatta erotilanne tulee usein toiselle puolisolle täytenä yllätyksenä: "Mikähän äijälle tuli". Vaikka sitä tottuu elämään "omalla puolella", toisen ajattelee silti kuuluvan kodin vakiokalustoon. Mutta toinen on voinut jo pitkään painia omien elämänhaasteiden kanssa, joihin ei koe enää saavansa tukea kumppaniltaan. Silloin tukea haetaan jostain muualta: kavereilta, työtovereilta, netistä tai mistä tahansa, josta voi saada neuvoja, huomiota ja arvostusta.

Koska teillä on edelleen jonkinlainen yhteys, voisit vaikkapa vanhanaikaisesti kirjoittaa kirjeen miehellesi ja kertoa, miltä tilanne sinusta tuntuu. Kirjeessä voisit esittää pyynnön siitä, että hän yrittäisi avata hiukan tätä arvoitusta. On selvää, että teidän tulee päästä puhumaan asioista kasvokkain, mutta miehesi ei ole vielä valmis siihen.

Ennen kirjeen kirjoittamista sinun olisi hyvä pysähtyä pohtimaan liittonne kehityskaarta. Sen voi tehdä esimerkiksi aikajanan avulla. Mitä ovat ne tärkeät hetket niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Mitä olivat unelmanne alkuaikoina, entä viime vuosina? Miten kohtasitte arjessa : aamuisin, töistä tultaessa, illalla ja nukkumaan mennessä. Etenkin myönteisten hetkien etsiminen on tärkeää: jokainen katse, kosketus, äänenpaino, kohti kääntyminen jne. vaikuttaa. Ikävä kyllä samoin jokainen väärä sana, katse, vetäytyminen, huokaus ja tihahdus. Ehkä löydät tätä kautta selityksiä siihen, mitä on tapahtunut.

Parisuhdeoppaista Suvi Tirkkosen Himoitse, leiki ja rakasta voisi sopi hyvin sinulle. Myös Jouni Luukkalan Kukoistava parisuhde sisältää ajatusten herättäjiä. Viime aikoina etenkin tv-sarjoissa on käsitelty parisuhteita onnistuneesti. The Affair tutkii suhteen murenemista pitkäjännitteisesti. Myös kotimaisessa Siskonpedissä parisuhde on tapetilla. Huolimatta siitä, miten teidän lopulta käy, itsesi ja suhteenne tutkiminen kannattaa.
 

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

kateus, temperamentti, persoonallisuus, ihmissuhteet

Miksi joskus reagoin niin kovin kiihkeästi johonkin pieneen eleeseen tai äänenpainoon. Tai miksi joku ihminen saa aina mieleni kuohuksiin? Syy löytyy syvältä minusta.

Kateuden musta voima hämää

”Hyvä tuttavani on menestynyt ja tehnyt upean kirjan. Miksi minulle tuottaa vaikeuksia ottaa asia hänen kanssaan edes puheeksi? Kun kirjasta järjestetään tiedotustilaisuus, menen mieluummin ostamaan itselleni uuden takin.” ANNA, 61

Ei ole parempaa tapaa vähätellä toista kuin vaieta! Vaikenijaa vastaan ei voi sanoa mitään, hänhän vain vaikenee. Pelkkä muihin asioihin siirtyminen riittää osoittamaan, miten merkityksetön toisen saavutus on.

Kateus on psykoterapeutti Tuula Kuittisen mielestä salaisena motiivina hyvin yleinen. Olemme kaikki kateellisia! Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Olennaisempaa on, miten tunnetta käsittelemme ja kuinka sitä puramme. Kuinka sen tunnistamme?

 Kysy itseltäsi, miksi tämä ihminen ärsyttää sinua, miksi et viihdy hänen seurassaan, et kai vain ole kateellinen.

Myös toisen elämäntarina ja persoona vaikuttaa.

– Voimme suoda hyvää sille, joka on kiva tai kokenut vastoinkäymisiä. Sen sijaan itsekeskeiselle Hannu Hanhelle saatamme toivoa jopa pahaa.

Kateudesta kärsivä on ehkä lapsuudessaan joutunut jatkuvasti todistamaan omaa arvoaan kilpailemalla. Siksi kateuden tunne on niin kivulias, että sitä ei voi tuntea vaan se pitää naamioida. Mieti suhdettasi omiin sisaruksiisi, kilpailitko, jouduitko vertailtavaksi.

– Kateuteen sisältyy kokemus omasta arvottomuudesta. Siksi kateuden haluaa muuntaa tiedostamattomasti vaikkapa väheksynnäksi, ylimielisyydeksi, ärtymykseksi tai pahansuopuudeksi, Kuittinen pohtii.

Kateus myrkyttää ilmapiirin ja kovasti kateellisen lähellä on vaikea hengittää. Siksikin siitä olisi hyvä päästä.

– Pahimmillaan tunnistamaton kateus kapeuttaa ihmisen elämää, kun mitään ei voi tehdä eikä minnekään mennä ilman että ajattelee, miksen minä!

Kun kateuden salaisena motiivina tunnistaa, se helpottaa jo oloa. Jos sen vielä uskaltaa tunnustaa kateuden kohteelle, tunne menettää mustan voimansa.

Eleet tuovat mieleen jotain

En pysty jäljittämään syytä siihen, miksi eräs työtoverini saa minut kihisemään raivosta. Hän suhtautuu minuun aivan kuin olisin lapsi, jota pitää jatkuvasti ohjata. Eihän minun tarvitsisi näin kovin raivostua. Myöhemmin tajusin, että lähelläni oli nuoruudessa eräs ihminen, jonka reaktioissa oli paljon samaa kuin tässä työtoverissa. Voisiko kyse olisi näin simppelistä asiasta? Tämä ihminen muistuttaa tätä toista ja vajoan takaisin lapsuuteni raivoon.” ERIKA, 42

–Joskus todella kysymys on siitä, että jonkun ihmisen olemus vain tuo mieleemme muistoja lapsuudesta. Emme ehkä ensin tunnista niitä, mutta huomaamme lataavamme toiselle kannettavaksi tunteita, jotka eivät ehkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Silloin tuon muiston jäljittäminen auttaa tyynemmille vesille, psykoterapeutti Tuula Kuittinen sanoo.

Tutunoloiset kasvot, elehdintä, jokin aksentti, tapa korostaa asioita voi nostaa mieleemme muiston jostakusta kokemastamme. Emme kykene jäljittämään sitä, mutta muiston painolasti tekee olon tukalaksi.

–Toisaalta kukaan ei halua tulla myöskään kohdelluksi ikuisesti lapsena. Jos aikuista ihmistä kohdellaan alentuvasti, se ärsyttää. Kuka haluaa, että toinen ylihuolehtimalla ja määräilemällä ilmoittaa olevansa parempi, fiksumpi ja pätevämpi.

Avuliaisuutta, syyllisyyttä vai vallankäyttöä

”Jostain syystä tunnen, että velvollisuuteni on olla avuksi aina ja kaikkialla. Olen luvannut liikaa ja loppupeleissä ollut aivan hyödytön, kun en ole ehtinyt sinne, missä minua olisi eniten tarvittu. Nyttemmin olen alkanut miettiä, mistä tällainen äärirajoille menevä auttamisenhalu kumpuaa.” HEINI, 59

– Avulias voi olla monesta eri syystä. Taustalla voi olla myös valtapyrkimys, pohtii Tuula Kuittinen.

Ihminen pyrkii tekemään autettavasta riippuvaisen ja siten saavuttamaan haluamaansa tunnevaltaa.

– Avulias voi olla myös syyllisyydentunteesta. Esimerkiksi lapsena kovasti syyllistetty saattaa olla altis syyllistymään myös aikuisena. Huono omatunto kalvaa jatkuvasti ja hoputtaa lepyttelemään kuvitteellista jumalaa siellä ja tuolla.

Yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko voi myös motivoida auttajaa.

– Ihminen tuntee, että jos hän ei alituisesti juokse täyttämässä toisten toiveita, hänet hylätään. Tässäkin tapauksessa taustalta voi löytyä jokin hylkäämiskokemus.

Oman auttamismotiivin löytää käyttäytymällä joskus toisin:

– Testaa tunteitasi kieltäytymällä joskus. Miltä tuntuu ja mitä tapahtuu? Entä miten avunpyytäjä reagoi kieltäytymiseesi. Lopputulos voi yllättää.

Miksi minua aina huijataan

”Minulla on sellainen tunne, että minua käytetään hyväksi, minua riistetään. Monesti on käynyt niin, että olen joutunut katoin kohdelluksi. Minulta on viety rahat, minua on huijattu. Nykyään olen tosi tarkkana enkä siedä enää, että minulta viedään se mikä minulle oikeasti kuuluu.” SAKARI, 55

– On olemassa ihmisiä, jotka kokevat koko ajan, että heitä kohdellaan kaltoin ja he jäävät paitsi. He ovat niitä, jotka käyvät jatkuvaa oikeustaistelua jotain instanssia kohtaan, Tuula Kuittinen sanoo.

Tässäkin voi taustalla vaikuttaa kokemus vaille jäämisestä lapsuudessa, joka sekin voi olla totta tai ei.

– Oli niin tai näin, jatkuvan vihan katkeruuden vallassa on vaikea elää. Olisi hyvä, jos viha sulaisi jossain vaiheessa suruksi. Silloin pääsisi oikeasti käsittelemään menetystä ja vapautumaan uhrin osasta, sanoo Tuula Kuittinen.