ryhmä tutustuminen ystävyys
Kuva Shutterstock

Uudessa ryhmässä saa parhaiten paikkansa, kun rohkeasti näyttää, että haluaa kuulua siihen.

Ehkä olet se tyyppi, jota odotetaan innolla seuraavaan porukan kokoontumiseen. Muut eivät vain vielä tiedä sitä. Ihmissuhdetaitoja opettava Karla Nieminen neuvoo, kuinka kannattaa toimia, kun menee ensimmäistä kertaa vaikkapa uuteen harrastusporukkaan.

1. Mene istumaan jonkun viereen ja asetu osaksi uutta ryhmää. Uudessa porukassa ei kannata jättäytyä parin metrin päähän muista, koska silloin ei voi tutustua kehenkään. Näytä, että haluat olla mukana.

2. Kerro ystävällisyydestäsi kehonkielellä. Hymyile ja keskity siihen, kuinka voit osaltasi tehdä tapaamisesta kaikille mukavan alusta alkaen. Älä uppoudu miettimään, mitä muut sinusta ajattelevat.

3. Muihin tutustuessaan ei tarvitse välttämättä olla hauska tai fiksu. Riittää, että aloittaa keskustelun ystävällisesti. Kun olet tervehtinyt muita, ole aktiivinen keskustelija ja anna rohkeasti positiivisia kommentteja muille.

4. Liity harrastusporukan yhteisiin someryhmiin ja lisää uudet tutut kavereiksi. Sosiaalisen media avulla pysyt kärryillä siitä, mitä ryhmäläiset suunnittelevat. Tykkäykset somessa ovat mukava ele muille.

5. Pysy mukana ainakin kolme kertaa. Tutustumisvaiheessa moni tuntee lievää ulkopuolisuuden tunnetta. Älä välitä siitä. Jos et vielä kolmannenkaan kerran jälkeen tunne löytäneesi samanhenkisiä kavereita, kokeile toista ryhmää.

 

Lisätietoa Karla Niemisen kirjasta Olet hyvä tyyppi – opas sujuviin ihmissuhteisiin.

lapsuus, psykoterapia

Onko kipeiden lapsuusmuistojen kaiveleminen hyödyllistä vai vahingollista? Siitä päätät sinä itse.

Harvalla on ollut ideaali lapsuus. Monien kasvuvuosiin liittyy vanhempien avioero, läheisen mielen järkkyminen tai muu terveysongelma. Toisten elämää ovat varjostaneet päihteet, rahaongelmat tai liiallinen materialismi.

Epävakaus, rajojen ja rakkauden puute tai vaikkapa vanhemman liiallinen tukeutuminen lapseen jättävät nekin jälkensä ja seuraavat aikuisuuteen ja suhteeseen omiinkin lapsiin.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Kannattaako omia lapsuusmuistoja kaivella ja yrittää oppia omien vanhempien virheistä, jotta voisi tarjota paremman lapsuuden omille jälkeläisilleen?

Hyvän lapsuuden illuusio

Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, joten hyvä lapsuus ei tarkoittakaan täydellistä lapsuutta. Ideaalia kasvatusta ei pysty tarjoamaan kukaan, eikä se onneksi ole tarpeellistakaan.

– Lapsiahan kasvatetaan elämää varten, eikä elämä ole täydellistä. Siksi lasten on tärkeää kokea myös pettymyksiä, vaikka olisikin hyvä, että ne ovat sopivassa mittakaavassa iän ja kehitystason huomioon ottaen, kertoo psykologi Katri Ollikainen.

Ollikainen tekee yksityisvastaanotollaan tiivistä ja pitkäkestoista psykoterapiaa eli psykoanalyysia. Neuvontapsykologin työssä opiskelijaterveydessä lapsuuden kokemusten vaikutukset hyvinvointiin ovat hänelle yksi tavallisimmista keskustelunaiheista.

Ei ole pelkkää sanahelinää, että tärkeintä lapselle on vanhempien aktiivinen läsnäolo tämän elämässä ja turvallisuuden tunne. Yhdessäolo antaa äidille ja isälle jatkuvasti tilaisuuksia osoittaa lapselle, että tämä on arvokas ja rakas omana itsenään, mikä taas on olennaista itsetunnon kehittymiselle.

Hyvään lapsuuteen kuuluvat myös selkeät rajat ja paljon rakkautta.

Ollikainen korostaa, että lasten on tärkeää kokea myös ristiriitoja ja hankaluuksia, jotka ratkaistaan. Liika silottelu ja pumpulissa pitäminen olisi karhunpalvelus.

– Vanhempien ei tarvitse pyrkiä siihen, että he eivät koskaan riitelisi lastensa kuullen tai näiden kanssa. Olennaista on riidan ratkaiseminen rakentavalla tavalla, ja tilanteen empaattinen käsittely jälkikäteen, Ollikainen toteaa.

Turvattomuus pilaa lapsuuden

Metsään aletaan mennä, jos lapsi joutuu kohtaamaan turvallisuuden tunnetta järkyttäviä kokemuksia, kuten perheenjäsenen tai oman vakavan sairauden, läheisen kuoleman, vanhempien avioeron tai koulukiusatuksi tulemisen, eikä saa riittävää apua ja tukea aikuisilta niiden käsittelemiseen.

Tällaiset traumaattiset tilanteet voivat aiheuttaa pitkäaikaista, jopa pysyvää haittaa lapsen psyykelle.

Hyvinvointiin ja kehitykseen vaikuttavat myös vaikeammin havaittavat traumat, jotka estävät lasta saamasta osakseen tarvitsemaansa huomiota ja lämpöä – esimerkiksi kodin tunneköyhä ilmapiiri, poissaolevat vanhemmat tai näiden huono parisuhde. Myös vanhempien henkilökohtaiset ongelmat heijastuvat lapsiin.

Joskus vanhempi ottaa lapsen uskotukseen, ja kaataa tälle aikuisille kuuluvia paineita ja vastuita. Tieto perheen huolista ja vanhemman hädästä sekä liian varhainen vastuu itsestään ja muista tekee lapsuudesta turvattoman. Silloin lapsuutta on vaikea muistella lämmöllä.

Suojattu vai salattu lapsuus?

Lapsuuden kokemukset luovat pohjan toisiin luottamiselle, lähelle päästämiselle sekä kyvyille ja taidoille tunnistaa ja ilmaista tunteita. Se, mitä itse kohtasi lapsena, vaikuttaa siis väistämättä siihen, millainen aikuinen itse kustakin tulee. Siinä mielessä lapsuuden analysoiminen voi auttaa ymmärtämään itseä ja läheisiään entistä paremmin.

Muistot omasta lapsuudesta muuttuvat usein ajan myötä.

Nuorena omien vanhempien kasvatusmetodeihin voi suhtautua hyvinkin kriittisesti, ja jos murrosikä on myrskyinen, myös muistot kotioloista voivat sävyttyä negatiivisiksi vuosiksikin eteenpäin.

Aikuistuminen ja perheen perustaminen saavat yleensä arvostamaan omienkin vanhempien ponnisteluja enemmän. Joskus omien lasten kasvattaminen tai vaikkapa vanhemman vakava sairastuminen tai kuolema kuitenkin nostaa pintaan kauheita, salattuja muistoja ja traumoja. Sellaisia, jotka mielen oma suojamekanismi on haudannut syvälle liian vaikeina käsiteltäviksi.

Perheväkivalta ja insestin kohteeksi joutuminen haavoittavat erityisen syvältä. Silloin pahuuden on yleensä tehnyt ihminen, jonka olisi pitänyt nimenomaan huolehtia lapsen hyvinvoinnista, rakastaa tätä ja taata lapsen turvallisuus.

Kaltoin kohtelu on voinut näkyä jo pitkään elämässä esimerkiksi pelkotiloina, ahdistuksena, masennuksena tai muunlaisena mielenterveyden järkkymisenä. Kun sitten muistot siitä, mitä kauheaa koki lapsena pulpahtavat pintaan, se voi tuntua murskaavalta.

Käsittelyyn itsen ja muiden vuoksi

Vakavasti vaurioittaneet traumat kannattaa aina käsitellä ammattilaisen avustuksella ja valvonnassa. Se vaiva kannattaa nähdä paitsi itsensä, myös läheistensä vuoksi.

Psychology Today -lehdessä julkaistussa, hyväksikäytöstä selviytymistä käsittelevässä artikkelissa mainittiin, että tutkimusten mukaan yksi kolmesta hyväksikäytön uhriksi joutuneesta päätyy toimimaan samoin omaa läheistään kohtaan. Se on varmasti vakavin syy nähdä vaivaa näinkin kipeiden asioiden käsittelemiseksi ammattilaisen kanssa, vaikka se voi olla vuosien prosessi ja tuntua välillä lamaannuttavalta.

Apua voi lähteä hakemaan terveyskeskuslääkärin tai työterveydenhuollon kautta, yksityiseltä sektorilta tai kriisikeskusten verkoston välityksellä. Vähemmän dramaattisetkin lapsuuden tapahtumat voivat alitajuisesti vaikeuttaa omaa elämää merkittävästi.

– Lapsuuden kokemukset näkyvät meidän jokaisen ihmissuhteissa, niin hyvässä kuin pahassa. Varhaiset kokemukset vaikuttavat usein minäkuvaan, jolla puolestaan on merkittävä rooli siinä, minkä arvoiseksi itsensä kokee.

Jos tuntee itsensä mitättömäksi ja huonoksi, muodostuvat omat läheiset ihmissuhteetkin usein sellaisiksi, joissa tulee tämän mukaan kohdelluksi, Ollikainen toteaa.

Traumatisoitunut lapsi voi tuntea itsensä syylliseksi tai vialliseksi pitkään, joskus lopun elämäänsä.

–Vaikka tällaisia tunteita olisi itsessään pystynyt käsittelemäänkin, aina jää kuitenkin kestettäväksi se, että ne ainoat vanhemmat, jotka tässä elämässä on, ovat olleet monella tavalla iso pettymys, Ollikainen summaa.

Ethän junnaa menneisyydessä?

Ollikainen kehottaa pohtimaan lapsuutta monesta eri näkökulmasta. Ajatuksille pitää jättää liikkumavaraa. Käytännössä se tarkoittaa kokemusten merkityksen pohtimista paitsi omasta myös muiden näkökulmasta.

–Vanhempien toimintaa miettiessä on hyvä yrittää ymmärtää, millaiset tekijät siihen ovat voineet vaikuttaa vanhempien henkilöhistoriassa tai perheen silloisessa tilanteessa. Tärkeää on kuitenkin aina muistaa, että vaikka monia asioita voi ymmärtää, omat tuntemukset ovat silti oikeutettuja.

Liiallisen ja haitallisenkin vatvomisen tunnistaa siitä, että lähestyy asiaa aina samasta näkökulmasta, eikä mikään edisty: mieli pyörii uudelleen ja uudelleen samoissa asioissa.

– Jos tuntuu, että ajatukset askaroivat suuren osan aikaa jossain muualla kuin nykyhetkessä, se ei ole hyödyllistä. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, Ollikainen muistuttaa.

Kahlitsevat muistilukot auki

Muistojen painaminen taka-alalle ja tunteiden tukahduttaminen sitoo paljon psyykkistä energiaa. Se siis uuvuttaa. Kun mielessä on jokin suljettu alue, johon ei sovi mennä, se näkyy usein erilaisina rajoina omassa ajattelussa ja toiminnassa. Silloin ei voi vapaasti olla se, joka on. Päätös siitä, haluaako oikeasti päästä eteenpäin, vai jäädä syyllistämään itseään tai muita, on tehtävä itse.

Jos omat lukot vaikuttavat haitallisesti elämään, niitä ei kannata enää jättää rauhaan.

Oikea apu löytyy erittelemällä rehellisesti omaa lapsuuttaan. Oliko kotona alkoholismia? Silloin siellä oli varmaankin myös sen lieveilmiöitä. Olivatko vanhemmat aina töissä? Silloin on todennäköistä, että lapset eivät saaneet riittävästi aikaa ja huomiota tai hellyyttä.

Uusi näkökulma vaikka auttajalta

Joskus jo yhden oikeasta näkökulmasta kirjoitetun kirjan lukeminen tai avoin keskustelu sisarusten tai hyvän ystävän kanssa voi tehdä elämästä helpompaa.

– Ei silti kannata pitää kynnystä ammattilaisen puheille hakeutumisessakaan kovin korkealla. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa saamaan uusia näkökulmia omaan tilanteeseen. Psykoterapia taas on hyvä vaihtoehto silloin, kun menneisyydessä on selkeästi itseä painavia tai häiritseviä asioita, tai jos oireet nykyhetkessä vaikeuttavat tai rajoittavat elämää, Ollikainen selittää.

Parhaimmassa tapauksessa lapsuuden kipukohtien tunnistamisen ja käsittelemisen myötä voi tulla eheämmäksi ja kokonaisemmaksi omaksi itsekseen. Samalla voi kohdata sellaisia muistoja ja puolia itsessä, joita ei välttämättä haluaisi tiedostaa, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa.

– Sen myötä saa usein paremman kosketuksen siihen, kuka on, ja alkaa elää yhä enemmän sellaista elämää, jota itselleen toivoo.

Asiantuntija: Katri Ollikainen, psykologi Ylioppilaiden terveydenhoito-säätiö, Helsinki.

 

Apua mutta mistä?

  • Psykoterapia voi koostua keskusteluista terapeutin kanssa, ryhmäkeskusteluista sekä erilaisista harjoituksista. Psykoterapeutit tarjoavat lyhyt- ja pitkäkestoista terapiaa. Lyhytterapiat kestävät viikkoja, pitkät vuosia. Jos lapsuustrauma haittaa selvästi elämää, ja uskot olevasi valmis kohtaamaan lapsuuden haamut, saat parhaan avun todennäköisesti juuri psykoterapiasta.
  • Psykologin pääasiallinen auttamiskeino on keskustelu. Psykologi voi auttaa sinut alkuun ja näkemään lapsuuttasi myös toisten silmin ja uusista näkökulmista. Jos haluat lähinnä keskustella jonkun kanssa ja lyhyen aikavälin apua, varaa aika psykologilta.
  • Psykiatri on psykiatriaan erikoistunut lääkäri. Jos mieli järkkyy tavalla, joka voisi johtua mielen sairaudesta, tai jos mieleen noussut trauma lamaannuttaa elämän täysin tai tekee sinut itsetuhoiseksi, on tarpeen tavata psykiatri. Yhdessä voitte etsiä juuri sinulle sopivan lääkityksen, jotta pääset pahimman yli ja saat voimia alkaa käsitellä ahdistuksen varsinaisia syitä.
kosketus, seksi, parisuhde

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen voisi kirjoittaa loputtomiin koskettamisen ihanuudesta. Mies kaipaa sitä ihan yhtä lailla kuin nainen.

Parisuhdebloggari Sami Minkkinen toivoo, että myös perinteiseksi luonnehdittu, vähän jäyhä ja helposti kuoreensa vetäytyvä mies saisi nauttia puolisonsa kosketuksesta. Kosketus kun rauhoittaa miestä.

Kunpa mies osaisi näyttää naiselle, että kaipaa kosketusta.  

Naiselle Minkkinen kertoo nyt, kuinka miestä pitää koskea, että hän...

1. Rauhoittuu

Laske kätesi miehen olkapäälle tai vie sormet hänen hiuksiinsa, kun mies istuu ahdistuneen näköisenä sohvan nurkassa tai vaikuttaa siltä, että maailmantuska painaa. Kosketus, joka tulee pyytämättä, huojentaa oloa ja kertoo, ettei hän olekaan yksin.

2. Virkistyy

Kun mies joutuu itselleen vieraalta tuntuvaan ympäristöön, ota häntä kädestä kiinni. Moni mies väsyy nopeasti esimerkiksi shoppailukierroksella. Kun nainen tarttuu käteen, se on kaunista. Mies tuntee olevansa tarpeellinen.

3. Kiihottuu

Parisuhteen ydinalueella miestä innostavat kauniit sanat. Ne liittävät teidät yhteen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Kosketa miestä sanoilla, joiden voimasta hän tuntee olevansa haluttu, ja halu herää. Sängyssä sanat voivat olla tuhmempiakin.

4. Rakastuu entistä syvemmin

Kotiin tullessaan mies kaipaa pientä halausta tai suukkoa, vähintään mukavaa hipaisua kertomaan, että täällä hän saa huomiota. Vaikka elettäisiin perhe-elämän ruuhkavuosia, aikaa riittää ohi kulkiessa koskettamiseen.

Lisää ajatuksia rakkaudesta Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen kirjassa Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta. Kosmos, 2017.

Anna-Stina Nykänen

Leipäsuhteeni on tullut tiensä päähän. Tämä ei voi jatkua näin. Kotona menee leipää roskiin, vaikka mitä yrittäisi. Kaupoista heitetään pois valtavia vuoria leipää.

Ja kyllä roskiin päätyy muutakin ruokaa. Ei ole tolkun hiventä.

Enää ei riitä, että miettii, mistä ruoka tulee. Nyt pitäisi miettiä myös sitä, mihin ruoka menee. Enkä tarkoita sitä, kertyvätkö kilot vyötärölle vai reisiin. Tarkoitan sitä, mihin päätyy kaikki se ruoka, jota me emme syö. Siis hävikkiruoka.

Kaupassa mietitään, mikä on eettistä, terveellistä, taloudellista ja trendikästä. Silti osa ostoksista jää käyttämättä. Hyvät raaka-aineet, luonnonvoimat, koulutettujen ihmisten työ ja energia, mainostoimiston panos, hienot pakkaukset, kuljetukset, nätti esillepano hyllyllä... Ja huiis vaan, jätteeksi päätyi nyhtökauran jämä ja tv:stä tuttu proteiinirahka.

Ehei, tästä on tultava loppu. Mutta miten? Se on valtava maailmanlaajuinen ongelma.

 

Ennen hävikkiä syntyi vähemmän. Siitä pidettiin huolta. Minähän olen itse kasvanut hävikkiruoalla. Tosin sitä sanaa ei 1960-luvulla tunnettu.

Äitini oli töissä Bulevardilla ison, hienon vakuutusyhtiön keittiössä. Kaikki ruoka, mikä jäi yli, jaettiin keittiön työntekijöille kotiin vietäväksi. Ei heitetty roskiin. Ja ainahan sitä jäi. Tähteet olivat osa keittiön työntekijöiden palkkaa.

Joka päivä äiti raahasi isoissa kasseissa kotiin T-luu-pihvejä, osso buccoa, paahtovanukasta, kuutamokiisseliä – herrojen herkkuja. Meidän kotona lähiössä, vuokratalossa Maunulan pahamaineisen ostarin vierellä, syötiin ruokia, joista naapurin lapset eivät olleet kuulleetkaan.

Ei ihme, etten oppinut kotona laittamaan ruokaa. Se kuulemma johtui myös varhaisesta feminismistäni. En suostunut auttamaan äitiä keittiössä, kun eivät perheen miehetkään sitä tehneet.

Naapuri oli töissä keksitehtaalla ja toi sieltä halvalla rikkoutuneita pikkuleipiä. Pussi oli valtava. Lajittelimme kolhiutuneita karnevaalikeksejä, suklaalehtiä, pieniä paloja dominoita – ne olivat löytöjä. Ehjimmät poimittiin vierasvaraksi.

Juhlapyhiksi leipurilankomies toi töistä pikkurahalla vähän vinksahtaneita leivoksia.

Enää ei meillä nautita hävikkiherkkuja. Ellei sellaiseksi lasketa naudanlihaa, joka on Suomessa yleensä peräisin maitokarjasta, siis tavallaan maidontuotannossa syntyvää hävikkiä. Tai voisiko hirvenlihaa pitää riistanhoidossa syntyvänä hävikkinä? Vitsi, vitsi.

 

Kaupassa mietin punalappuisia, pian vanhenevia alennustuotteita. Niitä ostamalla torjuu hävikkiä. Veljeni katsoo ne aina ja ilahtuu löydöistä. Yksi ystävä häpeää, kun mies kantaa niitä kotiin. Onko tämä naisille arempi asia? Minä epäröin, voinko ostaa alennettuja, vaikka on varaa täysihintaisiin. Eihän leipäjonoonkaan voi mennä ilman avun tarvetta.

Tajuan, miten nirsolta näytän, kun puristelen patonkeja: onko jo kangistumassa, ei ole ihan lämmin enää. En kyllä osta nahistunutta leipää. Eikö tähän löytyisi jotain ratkaisua, uutta tekniikkaa tai palvelua?

Huono omatunto on hyvä asia. Hävikkiravintolat onkin jo keksitty: viiden ruokalajin illallinen jätteistä. Tästä se lähtee, muutos.

Ehkä kaupan hyllyt eivät kohta enää notku niin kuin nyt. Tunnen ärtymyksen sijaan huojennusta, kun leipähyllyt ovat illalla tyhjät.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kaipaa tulevilta vuosilta lisää elämyksiä. Stressiä voisi olla kerrankin vähemmän.

Laila Snellman, 61, on pyörittänyt mallitoimisto Paparazzia 80-luvulta saakka. Käytännön työt ovat jo siirtymässä nuoremmalle polvelle, vastuun kantaminen ei. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että eläkepäivät saavat vielä odottaa. Intohimo muotimaailmaan on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

– Kotimainen vaatetuotanto on supistunut ihan minimiin. Kotimaiset vaatemerkit voi nyt laskea kahden käden sormilla, kun 1970–80-luvuilla meillä oli vielä Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus. Muutos on hurja.

Snellman on seurannut aitiopaikalta, miten suomalaisten mallien kysyntä on laskenut etenkin kotimaisissa lehdissä ja mainoksissa.

– Suomalainen kauneus ei enää kelpaa meille itsellemme. Sitä on vaikea ymmärtää. Suomalaiset lehdet ja muut tahot haluavat useimmiten ulkomaisen mallin, vaikka kuvaukset tehtäisiin muuten suomalaisella tiimillä ja vain suomalaiselle yleisölle. Näin ei ollut ennen. Tämä kaikki vaikuttaa paljon mielentilaani ja tekemisiini tällä hetkellä, Snellman sanoo.

Yksityisyrittäminen on tietänyt valtavaa stressiä. Sitä on ollut kuluttavan paljon, Snellman myöntää.

Kuntosalilla on tylsää

Liikuntaa voisi ja pitäisi harrastaa enemmänkin. Snellmanilla on kuitenkin välillä motivoitumisvaikeuksia.

– Välillä laistan liikunnasta, vaikka monessa muussa asiassa olen tosi tunnollinen. Välillä vain kypsyttää lähteä salille ja veivata siellä jotain laitteita. Se on tylsää. Olen varmasti aiheuttanut ohjelmani laatineelle personal trainerille paljon harmaita hiuksia.

Snellmanilla on hyvä peruskunto, mutta etenkin kehonhuoltoa pitäisi tehdä enemmän. Vaivat tulevat nykyään juuri siitä, että venyttely ja liikeratojen avaaminen jäävät liian vähiin. Niitä olisi helppoa tehdä kotonakin, kun vain malttaisi.

Ongelmia tuo myös sosiaalinen media. Kun Paparazzi meni Instagramiin, Snellman sai tenniskyynärpään.  Hän vietti siellä tunteja ja teki samaa staattista liikettä huomaamatta.

Muiden auttaminen tuo iloa

Paparazzin pyörittämisestä on vapautunut aikaa uusillekin projekteille. Toimettomaksi Snellman ei kuitenkaan aio jäädä. Seuraavaksi hän alkaa ehkä auttaa maahanmuuttajia.

Myös matkustaminen on lähellä sydäntä. Virallinen eläke olisi mahtavaa aloittaa maailman ympäri matkustamisella. Vielä riittää uusia paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi.

– Ja Afrikkaan haluan uudelleen! Ihmiset siellä ovat niin ystävällisiä ja tyytyväisiä, vaikka heillä olisi miten vähän omaisuutta.

Lue lisää Lailan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi