Kuva Shutterstock

Kun elämänkumppanit lähtevät kasvamaan eri suuntiin, suhteeseen hiipii pelko: sovimmeko sittenkään toisillemme? Etääntymistä voi onneksi hoitaa ja erilaisuudesta ammentaa voimaa.

Yhteinen, tärkeä harrastus ei enää sytytä. Tuntien soljuvat keskustelut tulehtuvat riidoiksi. Koti-iltoina puhumisen hoitaa televisio.

Puolisosta etääntyminen on ahdistavan tuttua monelle pitkässä suhteessa elävälle. Erilleen kasvaminen on tavallisimpia syitä, jonka suomalaiset nimeävät syyksi parisuhteensa kariutumiseen.

Pariterapeutti Tuula Pukkalalle tilanne on tuttu. Erilleen kasvaminen on pariterapian ydinteemoja, jota hän pui asiakkaidensa kanssa miltei päivittäin.

Jokainen pari joutuu ennen pitkää kohtaamaan oman ja puolison muuttumisen. Kaksi ihmistä kehittyy harvoin samaa tahtia, joten parisuhde on kahden erilaisen kehityspolun yhteensovittelua. Ehkä kumppani tahtoo lisää läheisyyttä, kun itse kaipaa jo enemmän omaa tilaa.

— Nykyään erilleen kasvaminen on hyväksyttävä selitys erolle, sillä yksilön tarpeita korostetaan kaikkialla. Se on hirveän surullista. Etääntyminen kertoo siitä, ettei ole tehty suhteen eteen kaikkea, mitä olisi voitu: on annettu itsemme kasvaa erilleen.

Ennen eropäätöstä on vielä paljon tehtävissä, jos molemmilla on halu jatkaa suhdetta.

— On myös tärkeää oivaltaa, ettei parisuhteessa ole tarkoituskaan sulautua yhteen. Vasta sopiva erilleen kasvaminen mahdollistaa pitkäkestoisen suhteen.

Yksiköstä yksilöiksi

Parisuhteen alkuhuuma piilottaa erilaisuuden. Vastarakastuneet kokevat ajattelevansa tismalleen samalla tavalla. Identtisyys on illuusiota, sillä ihastunut näyttää persoonastaan vain pienen palasen. Kun huuma asettuu arjeksi, kuva kumppanista muuttuu realistisemmaksi. Se voi tuoda oivalluksen siitä, että olemme yksilöitä, emme yksikkö.

Eriytyminen on väistämätön, mutta monelle ahdistava vaihe.

— Rakastuminen on luonnon keino saattaa ihmisiä yhteen. Usein vasta monien vuosien ja kriisien jälkeen hyväksytään, että kumppani ajattelee eri tavalla kuin minä. Siinä kohtaa punnitaan, ketkä kykenevät olemaan suhteessa erilaisina ja erillisinä.

Vahva itsetunto auttaa hyväksymään oman ja kumppanin muuttumisen. Kun osaa tunnistaa omat tarpeensa, pystyy antamaan tilaa myös kumppanin kasvulle. Tasapainoinen aikuinen ei sivuuta omia tarpeitaan eikä toisaalta tyydytä niitä toisen kustannuksella.

Tervettä eriytymistä voi verrata toiseen ääripäähän, fuusiosuhteeseen, jossa pari säilyy vuodesta toiseen kuin identtisinä kaksosina. Saattaa kuulostaa romanttisen rakkauden idylliltä mutta todellisuudessa käytös on tyypillistä riippuvuussuhteille, joissa eletään vain toisen ehdoilla.

— Jos on kova tarve olla samanlainen kuin kumppani, on syytä pohtia, mitä sen takaa löytyy. Usein riippuvaisen ihmisen itsetunnossa on säröjä.

Kun elämänkumppanit lähtevät kasvamaan eri suuntiin, suhteeseen hiipii pelko: sovimmeko sittenkään toisillemme? Etääntymistä voi onneksi hoitaa ja erilaisuudesta ammentaa voimaa.

Tutustu puolisoon uudelleen

Kyllä sinun pitäisi tietää, mitä minä tahdon — kaikkien näiden vuosien jälkeen!

Ristiriitaista kyllä, erilleen kasvaminen voi saada alkusysäyksensä siitä, että uskoo tuntevansa puolisonsa perinpohjin. Mitä huonommin puolisot ovat eriytyneet toisistaan, sitä herkemmin kumppanin käytöksestä tekee tulkintoja omien tunteiden pohjalta.

Jatkuvat tilannepäivitykset ovat tarpeen pitkässäkin suhteessa: millainen tunnen olevani nykyään, mitä haluan elämältäni?

— Asenne toimii toisinkin päin. Tutustu puolisoosi joka päivä uudelleen. Älä oleta, että hän on tietynlainen. Kysele, mikä on hänelle juuri nyt tärkeää. Uteliaisuus palkitsee, Pukkala sanoo.

Keskustelu on tärkein lääke etääntymisen uhkaan. Seuraava askel on oivaltaa, että molemmilla on muutoksessa yhtä suuri vastuu. Syy olisi helppoa vierittää puolisolle, mutta tilanteen korjaaminen lähtee itsestä.

— Terve aikuisuus on sitä, että ymmärtää oman vastuunsa, sen, että on toinen puoli vuorovaikutuksessa. Jos huomaa, ettei pitkään aikaan ole tehty itselle tärkeitä asioita, voi ehdottaa kumppanille, että niitä järjestetään. Oli se sitten keskusteluja, hellyyttä, yllätyksiä tai läheisyyttä.

Ota hälytysmerkit vakavasti

Erilaisuus ei itsessään tee suhteesta hyvää tai huonoa. Olennaista on, kuinka perinpohjaisia erot ovat. Psykologiassa puhutaan ydinminästä, alueesta, johon kuuluvat tärkeimmät elämänarvot — haluanko rutiineja vai seikkailua, suurperheen vai yksinolon. Haastavimmat parisuhteet ovat niitä, joissa ydinminät poikkeavat suuresti toisistaan.

— Arvoissa on kyse siitä, mitä pidän tärkeänä, mihin käytän aikaa ja voimia. Jos arvot ajautuvat eri suuntiin, puolisotkin yleensä etääntyvät kauas toisistaan. Tai ainakin kumppanilta vaatii työtä hyväksyä erilaisuus.

Pinnallisemmat erot on vaivattomampaa sovitella yhteen, ja niistä voi jopa ammentaa voimaa. Esimerkiksi erilaiset temperamentit saattavat riitautua herkästi, mutta parhaimmillaan ne tasapainottavat toisiaan. Rohkea voi saada ujon ulos kuorestaan ja hiljainen opettaa äänekkäämmälle kuuntelutaitoja.

— Myös kiinnostuksen kohteita voi sovitella. Kumpikin voi harrastaa erilaisia asioita ja saada siitä iloa. On merkki keskenkasvuisuudesta, jos vaatii toiselta, että tämän pitää olla aina mukanani kävelyllä, koska minä niin tahdon.

Aina edes rakentava keskustelu tai ammattiapu eivät vie kriisiytynyttä suhdetta eteenpäin. Hälytysmerkkinä Pukkala pitää sitä, että kumppani ei ole valmis tekemään töitä suhteen eteen tai hahmota omaa vastuutaan. Hyvä suhde antaa aina enemmän kuin ottaa. Jatkuva paha olo ja sovittamattomat ristiriidat ovat merkkejä, jotka on syytä ottaa vakavasti.

Kun pohtii suhteen jatkoa, avainkysymyksiä ovat: Saanko olla puolisoni kanssa oma itseni? Voinko paremmin, kun olen yksin?

Kasvun paikka

Tuula Pukkala haastatteli väitöskirjassaan pariskuntia, jotka ovat pitäneet yhtä vähintään 20 vuotta. Kaikkia yhdisti se, että suhteisiin mahtui vaikeita aikoja, myös eron pohdintaa. Parisuhdetta kuvattiin prosessiksi, jossa etääntyminen ja lähentyminen vuorottelivat.

— Voimakkaan tunteen vallassa ei kannata tehdä eropäätöstä, sillä ahdistus tai suuttumus vie näköalat. Kokonaisuuksien pohtiminen on tärkeää: mitä seurauksia erolla on minulle ja läheisilleni? Jos on alkanut etääntyä ja miettiä eroa, pitää avata suu ja sanoa se ääneen. Jos tunne muhii pitkän aikaa, haluaa varmasti lähteä eri suuntiin.

Usein vieraantumisen tunne osuu elämän muutostilanteisiin, kuten lasten itsenäistymiseen tai alanvaihtoon. Pukkala ynnää samaan ryppääseen ikäkriisit, jolloin moni tekee eletyistä vuosista inventaariota: onko tämä elämää, jota tahdon?

— Muutostilanteissa moni ratkaisee tilanteen lähtemällä parisuhteesta. Toisinaan se voi olla oikea ratkaisu, mutta myös parisuhde kaikkine kriiseineen on tilaisuus kasvaa ihmisenä.

 

 

 

kosketus, seksi, parisuhde

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen voisi kirjoittaa loputtomiin koskettamisen ihanuudesta. Mies kaipaa sitä ihan yhtä lailla kuin nainen.

Parisuhdebloggari Sami Minkkinen toivoo, että myös perinteiseksi luonnehdittu, vähän jäyhä ja helposti kuoreensa vetäytyvä mies saisi nauttia puolisonsa kosketuksesta. Kosketus kun rauhoittaa miestä.

Kunpa mies osaisi näyttää naiselle, että kaipaa kosketusta.  

Naiselle Minkkinen kertoo nyt, kuinka miestä pitää koskea, että hän...

1. Rauhoittuu

Laske kätesi miehen olkapäälle tai vie sormet hänen hiuksiinsa, kun mies istuu ahdistuneen näköisenä sohvan nurkassa tai vaikuttaa siltä, että maailmantuska painaa. Kosketus, joka tulee pyytämättä, huojentaa oloa ja kertoo, ettei hän olekaan yksin.

2. Virkistyy

Kun mies joutuu itselleen vieraalta tuntuvaan ympäristöön, ota häntä kädestä kiinni. Moni mies väsyy nopeasti esimerkiksi shoppailukierroksella. Kun nainen tarttuu käteen, se on kaunista. Mies tuntee olevansa tarpeellinen.

3. Kiihottuu

Parisuhteen ydinalueella miestä innostavat kauniit sanat. Ne liittävät teidät yhteen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Kosketa miestä sanoilla, joiden voimasta hän tuntee olevansa haluttu, ja halu herää. Sängyssä sanat voivat olla tuhmempiakin.

4. Rakastuu entistä syvemmin

Kotiin tullessaan mies kaipaa pientä halausta tai suukkoa, vähintään mukavaa hipaisua kertomaan, että täällä hän saa huomiota. Vaikka elettäisiin perhe-elämän ruuhkavuosia, aikaa riittää ohi kulkiessa koskettamiseen.

Lisää ajatuksia rakkaudesta Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen kirjassa Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta. Kosmos, 2017.

Anna-Stina Nykänen

Leipäsuhteeni on tullut tiensä päähän. Tämä ei voi jatkua näin. Kotona menee leipää roskiin, vaikka mitä yrittäisi. Kaupoista heitetään pois valtavia vuoria leipää.

Ja kyllä roskiin päätyy muutakin ruokaa. Ei ole tolkun hiventä.

Enää ei riitä, että miettii, mistä ruoka tulee. Nyt pitäisi miettiä myös sitä, mihin ruoka menee. Enkä tarkoita sitä, kertyvätkö kilot vyötärölle vai reisiin. Tarkoitan sitä, mihin päätyy kaikki se ruoka, jota me emme syö. Siis hävikkiruoka.

Kaupassa mietitään, mikä on eettistä, terveellistä, taloudellista ja trendikästä. Silti osa ostoksista jää käyttämättä. Hyvät raaka-aineet, luonnonvoimat, koulutettujen ihmisten työ ja energia, mainostoimiston panos, hienot pakkaukset, kuljetukset, nätti esillepano hyllyllä... Ja huiis vaan, jätteeksi päätyi nyhtökauran jämä ja tv:stä tuttu proteiinirahka.

Ehei, tästä on tultava loppu. Mutta miten? Se on valtava maailmanlaajuinen ongelma.

 

Ennen hävikkiä syntyi vähemmän. Siitä pidettiin huolta. Minähän olen itse kasvanut hävikkiruoalla. Tosin sitä sanaa ei 1960-luvulla tunnettu.

Äitini oli töissä Bulevardilla ison, hienon vakuutusyhtiön keittiössä. Kaikki ruoka, mikä jäi yli, jaettiin keittiön työntekijöille kotiin vietäväksi. Ei heitetty roskiin. Ja ainahan sitä jäi. Tähteet olivat osa keittiön työntekijöiden palkkaa.

Joka päivä äiti raahasi isoissa kasseissa kotiin T-luu-pihvejä, osso buccoa, paahtovanukasta, kuutamokiisseliä – herrojen herkkuja. Meidän kotona lähiössä, vuokratalossa Maunulan pahamaineisen ostarin vierellä, syötiin ruokia, joista naapurin lapset eivät olleet kuulleetkaan.

Ei ihme, etten oppinut kotona laittamaan ruokaa. Se kuulemma johtui myös varhaisesta feminismistäni. En suostunut auttamaan äitiä keittiössä, kun eivät perheen miehetkään sitä tehneet.

Naapuri oli töissä keksitehtaalla ja toi sieltä halvalla rikkoutuneita pikkuleipiä. Pussi oli valtava. Lajittelimme kolhiutuneita karnevaalikeksejä, suklaalehtiä, pieniä paloja dominoita – ne olivat löytöjä. Ehjimmät poimittiin vierasvaraksi.

Juhlapyhiksi leipurilankomies toi töistä pikkurahalla vähän vinksahtaneita leivoksia.

Enää ei meillä nautita hävikkiherkkuja. Ellei sellaiseksi lasketa naudanlihaa, joka on Suomessa yleensä peräisin maitokarjasta, siis tavallaan maidontuotannossa syntyvää hävikkiä. Tai voisiko hirvenlihaa pitää riistanhoidossa syntyvänä hävikkinä? Vitsi, vitsi.

 

Kaupassa mietin punalappuisia, pian vanhenevia alennustuotteita. Niitä ostamalla torjuu hävikkiä. Veljeni katsoo ne aina ja ilahtuu löydöistä. Yksi ystävä häpeää, kun mies kantaa niitä kotiin. Onko tämä naisille arempi asia? Minä epäröin, voinko ostaa alennettuja, vaikka on varaa täysihintaisiin. Eihän leipäjonoonkaan voi mennä ilman avun tarvetta.

Tajuan, miten nirsolta näytän, kun puristelen patonkeja: onko jo kangistumassa, ei ole ihan lämmin enää. En kyllä osta nahistunutta leipää. Eikö tähän löytyisi jotain ratkaisua, uutta tekniikkaa tai palvelua?

Huono omatunto on hyvä asia. Hävikkiravintolat onkin jo keksitty: viiden ruokalajin illallinen jätteistä. Tästä se lähtee, muutos.

Ehkä kaupan hyllyt eivät kohta enää notku niin kuin nyt. Tunnen ärtymyksen sijaan huojennusta, kun leipähyllyt ovat illalla tyhjät.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kaipaa tulevilta vuosilta lisää elämyksiä. Stressiä voisi olla kerrankin vähemmän.

Laila Snellman, 61, on pyörittänyt mallitoimisto Paparazzia 80-luvulta saakka. Käytännön työt ovat jo siirtymässä nuoremmalle polvelle, vastuun kantaminen ei. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että eläkepäivät saavat vielä odottaa. Intohimo muotimaailmaan on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

– Kotimainen vaatetuotanto on supistunut ihan minimiin. Kotimaiset vaatemerkit voi nyt laskea kahden käden sormilla, kun 1970–80-luvuilla meillä oli vielä Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus. Muutos on hurja.

Snellman on seurannut aitiopaikalta, miten suomalaisten mallien kysyntä on laskenut etenkin kotimaisissa lehdissä ja mainoksissa.

– Suomalainen kauneus ei enää kelpaa meille itsellemme. Sitä on vaikea ymmärtää. Suomalaiset lehdet ja muut tahot haluavat useimmiten ulkomaisen mallin, vaikka kuvaukset tehtäisiin muuten suomalaisella tiimillä ja vain suomalaiselle yleisölle. Näin ei ollut ennen. Tämä kaikki vaikuttaa paljon mielentilaani ja tekemisiini tällä hetkellä, Snellman sanoo.

Yksityisyrittäminen on tietänyt valtavaa stressiä. Sitä on ollut kuluttavan paljon, Snellman myöntää.

Kuntosalilla on tylsää

Liikuntaa voisi ja pitäisi harrastaa enemmänkin. Snellmanilla on kuitenkin välillä motivoitumisvaikeuksia.

– Välillä laistan liikunnasta, vaikka monessa muussa asiassa olen tosi tunnollinen. Välillä vain kypsyttää lähteä salille ja veivata siellä jotain laitteita. Se on tylsää. Olen varmasti aiheuttanut ohjelmani laatineelle personal trainerille paljon harmaita hiuksia.

Snellmanilla on hyvä peruskunto, mutta etenkin kehonhuoltoa pitäisi tehdä enemmän. Vaivat tulevat nykyään juuri siitä, että venyttely ja liikeratojen avaaminen jäävät liian vähiin. Niitä olisi helppoa tehdä kotonakin, kun vain malttaisi.

Ongelmia tuo myös sosiaalinen media. Kun Paparazzi meni Instagramiin, Snellman sai tenniskyynärpään.  Hän vietti siellä tunteja ja teki samaa staattista liikettä huomaamatta.

Muiden auttaminen tuo iloa

Paparazzin pyörittämisestä on vapautunut aikaa uusillekin projekteille. Toimettomaksi Snellman ei kuitenkaan aio jäädä. Seuraavaksi hän alkaa ehkä auttaa maahanmuuttajia.

Myös matkustaminen on lähellä sydäntä. Virallinen eläke olisi mahtavaa aloittaa maailman ympäri matkustamisella. Vielä riittää uusia paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi.

– Ja Afrikkaan haluan uudelleen! Ihmiset siellä ovat niin ystävällisiä ja tyytyväisiä, vaikka heillä olisi miten vähän omaisuutta.

Lue lisää Lailan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi

Toimitus suosittelee
Pekka Pouta vaihteeksi pokkana.

Meteorologi Pekka Poudan on kuultu mainitsevan sana seksihelle, kun hän ennustaa televisiossa tulevaa säätä. Millaista kesäkeliä meille silloin luvataan, Pekka?

Meteorologien termistö on lisääntynyt epävirallisella käsitteellä seksihelle. Ilmanalaa kuvailevalla sanalla on kiinnostava historia, jonka pieni piiri sääasiantuntijoita tietää.

Pekka Pouta, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman meteorologi selittää, millaisia kesäisiä lämpötiloja hän tarkoittaa puhuessaan seksihelteestä.

Entä tuleeko ensi kesänä sellainen? Ja entä jos ei tulekaan..?

Lue Pekka Poudan keinoista pitää huolta terveydestään: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden digilehdet.fi