Kun anteeksiantaja päästää irti katkeruudesta, hän vapautuu jatkamaan elämäänsä yhtä taakaa kevyempänä. Unohtaa ei kuitenkaan tarvitse eikä aina anteeksianto ole edes mahdollista. Psykologi Kari Kiianmaa antaa neuvoja sekä anteeksiantajalle että -pyytäjälle.

"Minä annan sinulle anteeksi"

Aito anteeksianto on haastava tehtävä, korostaa psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa. Vaiva kannattaa kuitenkin nähdä.

Kiianmaa kuvailee pitkään jatkunutta kaunaa kahden ihmisen vankilaksi. Sekä vanki että anteeksiantoa panttaava vanginvartija ovat sidottuja tilanteeseen. Vasta anteeksianto vapauttaa molemmat päästämään menneisyydestä irti ja jatkamaan elämässä eteenpäin.

– Näen sen selvästi työssäni parisuhdekouluttajana. Joskus ihmiset kokevat anteeksiannon velvollisuutena tai heitä painostetaan siihen. Silloin anteeksi saatetaan pyytää, mutta sydämessä siihen ei pystytä. Todellinen anteeksianto on syvällinen asia ja uskon, että jokaisen pitää itse miettiä mitä se merkitsee, Kiianmaa toteaa.

1. Oletko valmis antamaan anteeksi?

Anteeksiantaminen on aina prosessi, joka vie aikaa. Väkisin ei anteeksi voi antaa ja tarvittava aika on henkilökohtaista. Yksi pystyy käsittelemään asian nopeasti, toinen tarvitsee enemmän aikaa. Pinnallista tasoa syvemmälle pääsemiseen ei juuri ole oikotietä.

Anteeksi on taikasana vain, jos todella olet valmis siirtymään eteenpäin.

2. Hyväksy voimakkaat tunteet

Muista, että loukatuksi, hylätyksi tai väärinkohdelluksi tulemiseen liittyy vahvoja tunteita, esimerkiksi vihaa ja kostonhimoa. Ne ovat täysin sallittuja tunteita, jotka ovat osa tilanteen käsittelyä, eikä niitä tule vaieta kuoliaaksi. Kun ymmärrät, mistä vahvat tunteet tulevat ja että niillä on oikeus olla olemassa, voit päästä niiden yli ja siirtyä eteenpäin, anteeksi antamiseen.

3. Päästä irti vihasta

Moni vannoo vihoissaan, ettei koskaan anna anteeksi, mutta vala sitoo vannojansa tiukasti menneeseen ja estää pääsemään yli tapahtuneesta. Antaja luopuu katkeruudesta ja vapauttaa ennen kaikkea itsensä.

Kun ymmärtää anteeksiannon huojentavan voiman, anteeksi voi joskus antaa myös niille, jotka eivät ole sitä pyytäneet. Toisen ihmisen vilpitön anteeksipyyntö ja erehdyksen myöntäminen helpottavat anteeksiantajan työtä, mutta aina ne eivät ole välttämättömiä tai edes mahdollisia.

4. Hae ammattiapua ajoissa

Ystävät ja tutut eivät aina ole parhaita auttajia. Yhdessä tilannetta saatetaan suurennella ja kostonajatuksia lietsoa tarpeettomasti. Myös omassa mielessä loputtomasti pyöritellyt tapahtumat saattavat kasvaa ulos mittasuhteistaan. Apua kannattaa ja tulee hakea ammattilaiselta, jos tie tuntuu omin voimin tyssäävän alkuunsa.

5. Vääryyttä ei tarvitse unohtaa

Anteeksianto muuttuu helpommaksi, kun ymmärtää, ettei se tarkoita unohtamista. Unohtaminen voi olla mahdotonta, mutta asiasta irti päästäminen auttaa voittamaan katkeruuden, joka sitoo omia voimavaroja.

6. Ota anteeksipyyntö vakavasti

Aina anteeksianto ei ole mahdollista tai et itse siihen ole vielä valmis, mutta kunnioita vilpitöntä anteeksipyyntöä ottamalla se vakavasti ja antamalla pyytäjälle mielessäsi mahdollisuus.

”Anna anteeksi, minä tein väärin”

Anteeksipyytäjän pitää olla valmis muuttamaan omaa käytöstä, mutta myös armahtaa itseään.

1. Oletko valmis muutokseen?

Kestävän anteeksipyynnön pohja on aito halu korjata omaa toimintaa tulevaisuudessa. Joskus anteeksi tulee pyydettyä, koska loukatun läheisen pahaa mieltä on vaikea kestää. Jos omaa toimintaa ei kuitenkaan ole valmis muuttamaan, ”anteeksi” jää vain tyhjäksi sanaksi.

2. Vältä anteeksipyyntöjen kierre

Kun anteeksipyyntöön on vilpitöntä halua, mutta pyytäjä palaa aina vanhaan käytökseensä, on aika viheltää peli poikki ja hakea ammattiapua. Aina omat voimat eivät riitä muutokseen. Loputtomien anteeksipyyntöjen kierre vie helposti ihmissuhteesta luottamuksen ja anteeksipyyntö, vilpitönkin, menettää lopulta merkityksensä.

3. Opettele hyväksymään itsesi

Loukatun lisäksi anteeksipyytäjä tarvitsee armahduksen myös itseltään. Ihmisenä kasvamiseen kuuluu omien vajavuuksien tunteminen ja hyväksyminen ja niiden kanssa elämään opettelu. Myös itseään tulee rakastaa niin paljon, ettei rankaise itseään täysin kohtuuttomasti.

4. Muista itsehoito

Itselleen anteeksianto on erityisen tärkeää, jos loukattu ei vilpittömästä anteeksipyynnöstä huolimatta ole valmis antamaan anteeksi. Silloin tie täytyy kulkea yksin ja muuttaa omaa käytöstä. Kun osaa antaa itselleen anteeksi, voi siirtyä elämässä eteenpäin.

5. Liika anelu on liikaa

Tunnetko ihmisen, joka pyytelee kaiken aikaa anteeksi? Loputon anteeksipyytely on rooli, jolla voi peittää todellista minää. Yleensä pahoitteluautomaatin roolin ottanut ihminen kärsii epävarmuudesta, joka syntyy tunteesta, ettei ole kelvollinen ja hyvä ihminen sellaisena kuin on. Omaa itsetuntoa vahvemmaksi rakentaessa häviää yleensä myös tarve alituiseen anteeksipyytelyyn.

Entä jos ei voi antaa anteeksi?

– Aina anteeksi ei voi antaa, eikä se ole oman olon helpottamiseksi ensi sijaista, muistuttaa traumaterapiakeskuksen johtaja ja psykologi Anne Suokas-Cunliffe, joka kohtaa työssään syvästi traumatisoituneita ihmisiä.

Joskus riittää, että voi siirtyä elämään tätä päivää sen sijaan, että eläisi menneisyyden vaikeita tapahtumia mielessään yhä uudelleen. Näin on erityisesti sellaisten ihmisten suhteen, jotka ovat kokeneet kaltoin kohtelua lapsena heitä lähimpinä olevien aikuisten, yleensä vanhempien, taholta. Silloin mahdollinen anteeksiannon prosessi on paljon tässä kuvattua monimutkaisempi ja vaatii usein ammattiapua.

Apua anteeksiantoon

  • Parisuhteen ongelmakohtiin apua löytyy esimerkiksi Väestöliitosta, p. (09) 228 050 tai seurakuntien perheneuvonnasta, kysy omasta seurakunnasta.
  • Suomen psykologiliiton kautta voi etsiä laillistettuja psykologeja. Kelan tukemaan psykoterapiaan tarvitaan psykiatrin lähete. Myös kunnallinen terveydenhuolto tarjoaa psykiatripalveluja.
  • Traumaterapiakeskuksesta Helsingistä ja Oulusta apua voi hakea vaikeisiin psyykkisiin traumoihin. Helsinki p. 09- 4356 8280, Oulu p. 045-1130 589

Lue lisää uskottomuudesta.

psykosomatiikka, erityisherkkä

Kun vaivoille ei löydy lääketieteellistä selitystä, puhutaan psykosomaattisista oireista. Silti ne pitää ottaa vakavasti.

Sydämessä muljahtelee ja rintakehää pistää, tämä on varmasti vaarallista. Mieleen juolahtaa, että entä jos tähän kuolee... Erilaiset kehotuntemukset ovat tuttuja varmasti jokaiselle ja saattavat pelästyttää. Usein ne menevät kuitenkin omia aikojaan ohi.

Perinteisesti on ajateltu, että psykologiset tekijät, kuten elämäntilanne, tunteet ja ajatukset, voivat aiheuttaa kehollisia tuntemuksia. Vielä 1980-luvulla puhuttiin piilomasennuksesta, jolla tarkoitettiin masentuneen mielialan puhkeamista ruumiillisina oireina.

–Se on leimannut ajattelua ja johtanut väärinymmärryksiin. Oireet eivät ole kuviteltuja eivätkä synny fysiologisessa tyhjiössä. Lopulta niille löytyy lääketieteellinen selitys, toteaa integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta.

Psykosomaattisesti oireilevien potilaiden aivojen PET-kuvauksissa on paljastunut myös rakenteellista ja toiminnallista poikkeavuutta.

Monille sairauksille, joita on pidetty mysteereinä, on vuosien saatossa löytynyt myös selitys.

–Hyvä esimerkki tästä on borrelioosi. Pitkään ihmeteltiin outoja oireita, kunnes selvisi, että ne aiheuttaa punkki. Samoin nykyään tiedetään, että mahahaavan takana on helikobakteeri.

On mahdollista, että joskus löydetään biologinen mekanismi sille, miksi joku on sähköyliherkkä, saa oireita amalgaamipaikoista tai kärsii epämääräisiä kipuja aiheuttavasta fibromyalgiasta.

Oireiden kanssa lääkäriltä toiselle

Psyykkiset tekijät, kuten masennus, saattavat lisätä monen sairauden, esimerkiksi sepelvaltimotaudin riskiä. Joskus taas psykosomaattisina pidetyt oireet matkivat fyysistä sairautta ja harhauttaa kokijaakin. Jopa viidesosa terveyskeskuspotilaista oireilee psykosomaattisesti. Pahimmillaan ihminen on kulkenut vuosia lääkäriltä ja tutkimuksesta toiseen, mutta mitään fyysistä vikaa ei ole löytynyt. Oireilu voi olla hyvin invalidisoivaa.

Karlssonin mielestä diagnoosikriteereiden pitäisi olla myönteisempiä. Psykosomaattinen sairaus ei ole yhtään vähempiarvoisempi kuin esimerkiksi migreeni. Myös potilaan kohtaamiseen pitäisi olla aikaa.

–Lääkäripalveluita ostetaan yhä enemmän reppufirmoilta, jolloin hyvän hoidon peruspilari, pysyvä potilas-lääkärisuhde, menetetään. Se on ollut katastrofi näille potilaille. Säästöjä haetaan, mutta kulut voivatkin tuplaantua, kun ihminen palaa aina uudestaan vastaanotolle sen sijaan, että joku syventyisi hänen ongelmiinsa.

Mielen vaivat näkyvät aivoissa

Psykosomaattisille oireille on tyypillistä, että yhden oireen loppuessa keho keksii uuden ja hakee vaihtoehtoisen reitin kuin joenuoma. Vaarana on sekin, että psykosomaattista oireilua käytetään leimana.

– Varsinkin, jos potilas tulee uuden oireen kanssa lääkärille, hänet pitäisi aina tutkia. Myös somatisaatio-oireinen voi saada syövän tai aivoverenvuodon.

Vielä 1960-luvulla ajateltiin, että psyykkiset ja neurologiset sairaudet kulkevat käsikkäin ja esimerkiksi hermo- ja mielitaudit olivat lääketieteen yhteinen erikoistumisala. Sen jälkeen aivot ja psyyke haluttiin erottaa toisistaan.

– Kyllä psykiatrit ja neurologit aika lailla samalla hiekkalaatikolla leikkivät. Moni psyykkisenä pidetty sairaus, kuten skitsofrenia, on nykytiedon valossa pitkälti aivoperäinen. Myös masennus voi aiheuttaa muutoksia aivojen pihtipoimuihin, ja vaikeaa masennusta voidaankin joskus hoitaa aivojen syvästimulaatiolla, kuvailee Hasse Karlsson.

Tyynnyttelyn malli jäi saamatta

Tutkimusten mukaan lapsuuden kaltoinkohtelu sekä hoivan ja huolenpidon puute voivat altistaa somatisaatio-oireille. Psyykkinen kuormitus heijastuu autonomisen hermoston ja puolustuskyvyn toimintaan sekä stressin säätelyyn. Autonominen hermosto on monien elintärkeiden toimintojen, kuten verenpaineen ja hengityksen kapellimestari.

–Vaikea kaltoinkohtelu vaikuttaa aivojen kehittymiseen ja hermosolujen järjestäytymiseen. Silloin stressinsäätelyjärjestelmä ohjelmoituu toimimaan väärin. Kun systeemit ovat kerran menneet vinksalleen, niitä on vaikea myöhemmin korjata, Karlsson kertoo.

Psykoterapeutti Minna Martinin mukaan kehollisesti oireilevat eivät ole aina oppineet rauhoittamaan itseään. Se voi johtua siitä, että kun vanhempien olisi pitänyt tyynnytellä lasta, he ovatkin itse pelästyneet tai kiihtyneet.

– Jos lapsi on valittanut mahakipua, tunteet on saatettu ohittaa toteamalla ”älä nyt aina ole noin hankala, ei sulla mikään ole, kuvittelet vain.” Sen sijaan oiretta voisi yhdessä ihmetellä ja miettiä, mikä siinä hävettää tai pelottaa.

Minna Martinin oma poika kärsi koulun alkaessa mahakivuista. Pian selvisi, ettei kyse ollut virustaudista. Kukaan ei myöskään ollut kiusannut lasta.

– Kysyin, voisiko olla niin, että et uskaltaisi kertoa, koska pelkäät minun suuttuvan. Silloin vastaus tuli kuin tykin suusta: ”No kun me oltiin urheilupuistossa, niin mä jätin sen uuden takin sinne.” Myöhemmin vastaavissa tilanteissa olen aina kysynyt, että onko tämä nyt se ”takkijuttu.”

”Syöpäähän tämä tietysti on”

Psykosomaatisesti oireileva alkaa usein tehdä katastrofaalisia tulkintoja viattomistakin oireista. Jos mieleen pälkähtää, että ”minulla on aivokasvain”, huoli ja pelko lisääntyvät ja myös kehon reaktiot voimistuvat. Tällöin sydän alkaa jyskyttää hurjemmin, hengitys kiihtyy ja muuttuu pinnalliseksi.

– Kun ihminen alkaa tarkkailla kehonsa reaktioita, hän joutuu helposti noidankehään. Oireet voimistuvat, mikä taas vahvistaa katastrofiajatuksia, toteaa Minna Martin.

Persoonallisuuden piirre, joka usein yhdistetään psykosomatiaan, on aleksitymia eli tunnesokeus, jonka arvellaan syntyvän kaltoinkohtelun ja geenien yhteisvaikutuksesta. Jos lapsi ei saa vastakaikua tunteilleen, hän ei opi tunnistamaan niitä. Aleksityymiset ihmiset ovat hieman robottimaisia ja niukkoja, ja he keskittyvät enemmän konkretiaan kuin tunteisiin.

–Minulla oli kerran potilas, joka oli menettänyt tulipalossa omin käsin rakentamansa talon. Mies kärsi tapahtuman jälkeen voimakkaista fyysisistä oireista. Kun kysyin, että se on varmasti ollut järkyttävää, hän alkoi puhua siitä, kuinka lakaisi paloroskia hiiltyneistä huoneista, kertoo Karlsson.

Lue lisää aleksitymiasta.

Mitä sinulle kuuluu?

Kun Minna Martin teki gradua somatisaatiosta, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, mitä sinulle kuuluu.

– Osa tutkittavista vastasi kysymykseen 45 minuuttia. Se kuvaa, kuinka valtava kuulluksi tulemisen tarve on. Tähän tarpeeseen pitää vastata. Jo se laukaisee tilannetta, että pääsee juttelemaan ymmärtävän ihmisen kanssa. Siihen ei tarvita hokkus pokkus -temppuja.

Psykosomaattisia oireita voidaan lievittää kognitiivisella psykoterapialla ja tarvittaessa pienellä annoksella mielialalääkettä, joka toimii stressipuskurina. Lääkkeet nostavat myös kipukynnystä, mistä on hyötyä kipupotilaille.

Myös rentoutuminen ja mielenhallinnan harjoittelu, kuten mindfulness, ovat käyttökelpoisia, mutta pika-avuksi niistä ei ole. Kun oireet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, eivät ne hetkessä katoa.

Ensiavuksi hengittelyä

Minna Martin pitää psykosomaattisesti oireileville kursseja, joilla opetellaan rentoutumista ja stressinhallintaa.

Ensiapuna kehon hätätilaa voi pyrkiä rauhoittaa keskittymällä hengitykseen. Yhtä oikeaa hengitystapaa, jolla pärjäisi kaikissa tilanteissa, ei kuitenkaan ole ja sopivan hengitystavan löytäminen vaatii harjoittelua.

–On tavallista, että ihmiset pidättävät hengitystään tai hengittävät pinnallisesti. Se taas lisää lihasjännitystä ja voi pahentaa kipuja entisestään.

Psykosomaattiset potilaat saattavat tuntua lääkäreistä vaikeilta, mikä voi heijastua hänen saamaan kohteluun. Potilaat ovat kuitenkin kiitollisia saadessaan apua.

–Hänet pitäisi kohdata ja antaa aikaa. Jos kipeälle ihmiselle tokaistaan, että sinä vain kuvittelet, se on aika nöyryyttävää. Myös se, että psykologinen hoito vietäisiin klinikoihin, joissa hoidetaan muitakin sairauksia, vähentäisi leimautumista, Hasse Karlsson toteaa.

Asiantuntijat: Hasse Karlsson, integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori, Turun yliopisto. Minna Martin, psykologi ja psykoterapeutti, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö.

 

Yleisiä psykosomaattisia oireita

  • palan tunne kurkussa
  • huimaus
  • päänsärky
  • epämääräiset kivut
  • vatsavaivat
  • pahoinvointi
  • unihäiriöt
  • väsymys
paniikkikohtaus ahdistus pelot sosiaaliset pelot

Kun menen vaikka kauppaan, yhtäkkiä tulee semmoinen olo, että pitää päästä pois. Kun menen kaupasta pois, niin helpottaa. Samanlainen olo voi tulla, kun pitää istua jossakin paikallaan. Tuntuu, että jos en pääse heti, niin kohta alan huutaa. Minua alkaa hikoiluttaa ja kädet kostuvat. Niin mitä tuo on?

Kuvauksesi perusteella kohtauksesi ovat paniikkikohtauksia, joille on ominaista nopeasti kehittyvä kauhun-omainen tunne. Äkillinen pelko aktivoi sympaattisen hermoston, jonka seurauksena ilmenee erilaisia ruumiillisia tuntemuksia, kuten sydämentykytystä, vapinaa, hikoilua ja hengenahdistusta.

Voimakas pelko ja sen aktivoimat oireet saavat kohtauksesta kärsivän usein pelkäämään sydänkohtausta tai sekoamista. Ehkä joka kuudennella aikuisella ilmenee joskus tällaisia yksittäisiä paniikkikohtauksia. Jos niitä tulee hyvin usein tai saavat ihmisen välttämään tilanteita, joissa hän kokee niiden mahdollisen ilmenemisen hyvin kiusallisena, kyse on paniikkihäiriöstä.

Paniikkikohtaukset eivät pelottavuudestaan huolimatta ole vaarallisia, mutta tiheinä ja voimakkaina ne voivat kaventaa tavattomasti jokapäiväistä elämää. Hoitamattomana ne voivat joskus johtaa masennustilojen tai työkyvyttömyyden kehittymiseen.

Paniikkihäiriötä voidaan opetella hallitsemaan itsehoito-ohjelmilla (Stenberg ym: Irti paniikista. Kustannus Oy Duodecim 2013. Tai netissä mielenterveystalo.fi). Itsepäisemmissä tilanteissa paniikki- häiriön hoidossa käytetään kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja kohtauksia lieventävää tai estävää lääkitystä.

Runsas kahvin tai muiden kofeiinipitoisten juomien tai alkoholinkäyttö voivat lisätä paniikkikohtauksia. Kilpirauhasen, lisäkilpirauhasen tai lisämunuaisen ytimen liikatoimintaan voi liittyä oireena paniikkikohtauksia.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Pate Mustajärvi

Laulaja Pate Mustajärvellä on hyväksi havaitut keinot pitää paino kurissa. Vasta viimeisin niistä on lähteä salille nostamaan rautaa.

Laulaja Pate Mustajärvi, 60, pitää määrätietoisesti huolta kunnostaan.

Varsinkin pitkien keikkakiertueiden aikana jaksaminen joutuu koetukselle, sillä vuorokausirytmi keikahtaa välillä päälaelleen. Silloin on vaikea pitää kiinni normiarkeen kuuluvasta säännöllisestä ruokarytmistä.

Siitä ja aiempaa kevyemmästä ruokavaliosta huolehtii osaltaan avopuoliso, josta Pate puhuu rouvana. Rouva on keventänyt artistin elämää.

Pate ei kuitenkaan harrasta vaa´alla käymistä, vaan painoa vartioi vakiovaatekappele, farkut. Kun Farkut alkavat kiristää, on ryhdyttävä toimeen.

Näillä keinoilla Pate pitää ylikilot poissa

–Kun farkut rupeavat ahdistamaan, tarkistan mitä illalla kertyy teekupin viereen lautaselle. Yritän myös pysyä jääkaapilta pois kello 18 jälkeen.

–Pyrin olemaan käymättä kaupassa nälkäisenä, koska silloin tulee ostettua mitä sattuu ja syötyä huolimattomasti.

–Vaihdan kiristävät farkut verkkareihin ja heitän tavallista pidemmän sauvakävelylenkin. Se kestää kaksi tuntia.

–Jos olo on oikein plösö, ei auta kuin lähteä salille nostamaan rautaa, kertoo Pate Mustajärvi.

 

Lue lisää Paten hyvän olon tekijöistä: Hyvä terveys 7/2017. Tilaajana koko lehti luettavissa ilmaiseksi digilehdet.fi.

 

yksinäisyys, ystävyys

Nurinkurista kyllä Facebook-kavereiden parvessa pesii yksinäisyys. Omien puutteiden peitteleminen ruokkii erillisyyden tunnetta, vaikka elämä olisikin pullollaan seuraa.

Modernin elämänmenon suurimpiin oikkuihin kuuluu, että näennäisesti olemme kaikkien kanssa mutta samaan aikaan valtava määrä ihmisiä kokee lähes musertavaa yksinäisyyttä. Yksinäisyydestä onkin alettu puhua 2000-luvun epidemiana.

Suomalaisista arviolta 20 prosenttia on jossain elämänsä vaiheessa kokenut yksinäisyyttä. On tärkeää erottaa yksinäisyys yksin olemisesta. Ihmisellä on luonnollinen tarve olla toisten seurassa. Yksinäisellä tämä tarve ei täyty.

– Muutto uudelle paikkakunnalle on tyypillinen tilanne, jossa yksinäisyys koskettaa ja sitä on käsiteltävä, psykologi Antti Kauppi Terveystalosta sanoo.

Yksinäisyys voi koskettaa niitäkin, joilla on ihmissuhteita.

– Silloin yksinäinen ei pysty tuottamaan muistojen, unelmien ja mielikuvituksen keinoin omassa mielessään kokemusta turvasta. Hän ei pysty lohduttamaan itseään, Kauppi sanoo.

Joskus yksinäisyys kytkeytyy häpeään. Sen ytimessä on tunne siitä, että itsessä on jotakin, jonka ilmaiseminen johtaa torjutuksi tulemiseen.

– Ihminen pelkää, että jos hän paljastaa muille aitoa itseään, hän ei kelpaakaan. Hylkäämisen kokemus tekee niin kipeää, että sitä yritetään vältellä pitämällä ihmissuhteet pinnallisina ja ennakoimalla sitä, mitä muut haluavat, Antti Kauppi kertoo.

Särkyvä sydän

Yksinäisyyttä ei diagnosoida sairautena, mutta se kulkee käsi kädessä muun muassa masennuksen ja monien vakavien fyysisten sairauksien kanssa. Chicagon yliopiston uusista tutkimuksista selviää, että yksinäisyyden aiheuttama riski kuolla on kaksi kertaa suurempi kuin lihavuuden ja lähes yhtä suuri kuin tupakoinnin.

Kuoleman lisäksi yksinäisyys lisää myös sairastumisen vaaraa: Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, että itsensä yksinäisiksi kokevat iäkkäät sairastuivat dementiaan 64 prosenttia todennäköisemmin kuin samanikäiset, jotka eivät olleet yksinäisiä.

Eläintutkimukset ovat paljastaneet, että yksinäisyys käynnistää hermostollisia muutoksia, joiden tarkoituksena on suojella yksilöä vaaroilta – onhan yksinäinen helpoin suupala pedoille. Myös ihmisessä toimii samoja prosesseja evoluution jäänteenä.

Ja juuri tämä neuronitason sekamelska aiheuttaa terveydelle hallaa.

Yksinäisen sydän voi kirjaimellisesti särkyä, sillä pitkäaikaisesta yksinäisyydestä kärsivillä on muita suurempi riski saada tulehdussairauksia. Ne taas voivat aiheuttaa sydänsairauksiin johtavia kudosvaurioita. Yksinäisyys on joskus myös hyytävä kokemus. Toronton yliopiston tutkimuksessa nimittäin selvisi, että yksinäiset tuntevat keskimääräistä enemmän fyysistä kylmyyttä.

Ikään kuin tässä ei olisi jo kylliksi:

Neurobiologiset tutkimukset osoittavat, että yksinäisyyden kokemus aktivoi aivoissa saman alueen kuin fyysinen kipu.

Kavereita nolla

Inhottavinta on lasten yksinäisyys, toteaa Turun yliopiston dosentti Niina Junttila, jolta on vasta ilmestynyt teos Kavereita nolla. Junttilan tutkimusten mukaan jo alakouluikäiset lapset tuntevat pysyvää yksinäisyyttä.

–Yksinäinen lapsi kokee itsensä erilaiseksi kuin muut. Taustalla on usein muutoksia perheen olosuhteissa, kuten avioero ja muutto uudelle paikkakunnalle, Niina Junttila kertoo.

Varsin usein yksinäisyys on ensimmäisiä oireita siitä, että lapsi tai nuori ei voi psyykkisesti tai sosiaalisesti hyvin. Silti vasta masennukseen – jota yksinäinen lapsuus vahvasti ennustaa – on mahdollisuus saada apua.

Niina Junttila on eniten huolissaan poikien yksinäisyydestä, joka näyttäytyi hänen tutkimuksessa syvänä ja emotionaalisena. Poikaa ahdistaa, kun ei ole yhtään läheistä ja luotettavaa ystävää. Junttilan tutkimukseen haastattelemista koulupojista yksi kiteytti, mistä on kyse:

”Jos sais valita, niin mieluummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua. Mä luulen, ettei mun luokkalaiset ees muista mun nimeä. Tai no. Tiedän. Kun nyt just kävi niin...”

Niina Junttila muistuttaa, että vanhemmat voivat näyttää lapselle esimerkkiä siitä, kuinka ystävyyssuhteita hoidetaan. Lapsia on hyvä kannustaa menemään paikkoihin, joissa voi harjoitella sosiaalisia taitoja: pihalle, puistoon, kerhoon ja harrastuksiin.

Oletko piiloyksinäinen?

Elämän kiireet vaikuttavat myös kykyymme kohdata muita. Antti Kaupin mukaan stressi ruokkii yksinäisyyttä, koska se kaventaa tunne-elämää.

– Kun huomio on kiinnittynyt työhön ja sen aiheuttamiin uhkiin, saattavat ihmissuhteet ja laadukas ”hidas” aika toisten kanssa tuntua toissijaiselta. Kun luonnollinen rentoutuminen seurassa vähenee, tilalle tulevat usein päihteet ja riippuvuudet. Ne alkavat korvata ihmissuhteita ja niistä saatavaa tukea.

Olipa sosiaalisesti kuinka aktiivinen tahansa, voi yksinäisyys siltikin repiä ihmistä syvältä ja lujaa. Elokuussa 2014 itsemurhan tehnyt amerikkalainen näyttelijäsuuruus Robin Williams teki aiheesta kivuliaan havainnon vuonna 2009:

”Minulla on ollut tapana ajatella, että pahinta elämässä on päätyä yksin. Ei ole. Pahinta on päätyä ihmisten seuraan, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi yksinäiseksi.”

Tätä kutsutaan piiloyksinäisyydeksi, ja sosiaalinen media usein vain vahvistaa sitä. Siellä korostuu pinnallinen, pärjääjien sosiaalisuus, jossa on myös hyvin narsistisia piirteitä.

– Sosiaalisessa mediassa syntyvät mielikuvat korostavat virheettömyyttä. Muille näytetään vain se, että oma elämä on upeaa. Samoin työelämässä menestymisen paineet saavat ihmiset suojautumaan niin, ettei omaa haavoittuvuutta haluta näyttää.

Kuitenkin meidän tulisi saada hyväksyntää myös omille puutteillemme ja heikkouksillemme. Se on välttämätön edellytys sille, että voi kokea ihmissuhteet syvemmin.

Yksinäisyys ei ole vankila

Yksinäisyyttä ei välttämättä voi kokonaan haihduttaa pois, mutta aiheesta puhuminen avaa yleensä isoja henkisiä portteja. Apua voi saada esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta (010 195 202), johon soitetaan usein yksinäisyyden vuoksi. Uusiin ihmisiin tutustumisessa toimii myös SPR:n ystäväpalvelu (rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta).

Ikäihmisiä varten on olemassa ryhmiä, joita järjestävät järjestöt ja seurakunnat. Ikäihminen voi myös opiskella erilaisilla kursseilla tai harrastaa porukassa liikuntaa, kulttuuria, kädentaitoja tai retkeilyä.

Osallistujien sitoutuminen ja vointi paranevat parhaiten, kun ikäihminen voi kokea itse vaikuttavansa toiminnan suunnitteluun.

Yksinäinen nuori tarvitsee ennen kaikkea vanhemman kuuntelua ja rohkaisua. Vanhemman tuki vahvistaa myönteisiä tunteita ja lujittaa itsetuntoa. Jo pienikin kohennus itsetunnossa rohkaisee ihmissuhteiden muodostamisessa. Sen sijaan älä kysy: ”Miksi sinulla ei ole kavereita?” Syyllistäminen vain pahentaa nuoren oloa.

MLL:n raportti kertoo, että moni nuori löytää netin avulla kavereita, jopa sydänystäviä. Esimerkiksi faniuteen ja harrastuksiin liittyvät keskustelupalstat ovat oivia kanavia löytää samanhenkistä seuraa. Vanhemman on kuitenkin hyvä varmistaa, että nuori osaa välttää nettikeskustelujen ansat – aina nettituttu ei ole sitä, mitä väittää olevansa.

Asiantuntijat: Antti Kauppi, psykologi, Terveystalo. Niina Junttila, kasvatuspsykolgian dosentti, Turun yliopisto.

 

Vierailija

Yhdessä mutta sittenkin yksin

Kuinka monella on niin hyviä ystäviä, että heihin voi täysin luottaa? Kavereita voi olla vaikkapa sata, mutta yksikään heistä ei ole ystävä, jos ystävyydellä tarkoitetaan sitä, että hän pysyy tukenasi myötä- ja vastoinkäymisissä, on rehellinen, ei jätä mitään kertomatta eikä selän takana puhu asioitasi tai pahaa sinusta. Joidenkin ihmisten päämäärä on tuhota toisten ihmissuhteita ja ystävyyksiä kateuden vuoksi. Tälläinen kuvio toistuu usein työpaikoilla ja kouluissa kiusaamistilanteissa ja...
Lue kommentti