hyvä terveys Katariina Kaitue näyttelijä

Näyttelijä Katariina Kaitue yrittää muistaa pienen sanan ”anteeksi”. Ilman konflikteja tuskin kukaan pystyy elämään. Jokainen lentää välillä turvalleen, ja kyse onkin siitä, kuinka sieltä noustaan.

Näyttelijä Katariina Kaitue, 50, oppi uransa alkuaikoina äidiltään, näyttelijä Liisa-Maija Laaksoselta, että työn edessä pitää olla nöyrä mutta ei nöyristellä. On oltava toisten joukossa rohkea ja sanottava ääneen ajatuksensa. Kitinä nurkissa ei auta mitään.

Ei myöskään pidä elää olettamusten varassa vaan tarvittaessa ottaa asioista selvää.

– Meillä kotona oltiin hyvin suoria, mitä periaatetta olen kai joskus onnistunut toteuttamaan siinä määrin, että minun on tulkittu olevan turhankin päällekäyvä. Se ei ole ollut tavoitteeni! Ei suoruudella ja ilkeydellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suoruus säästää aikaa ja energiaa, sanoo Kaitue.

Ilman konflikteja tuskin kukaan pystyy elämään, joten pieni sana ”anteeksi” on hyvä muistaa.

– Jos ihmiset kohtelisivat toisiaan samaan tapaan kuin toivoisivat lapsiansa kohdeltavan, emme voisi mennä hirveän harhaan. Jokainen lentää välillä turvalleen. Kyse onkin siitä, kuinka monta kertaa nousee ylös. Kaikkien tulisi mielestäni ansaita uusi mahdollisuus.

Voin hyvin, kun läheisetkin voivat

Eniten Kaitueen energiaa syövät itselle rakkaan ihmisen huolet, ne tarttuvat ja tekevät mietteliääksi. Lapsena Katariina oli hyvin kasvatettu hiljainen tyttö. Hän pohti vuosia, mitä tapahtuisi, jos äitikin kuolisi.

– Menetin isäni yllättäen 11-vuotiaana, kun hän joutui työmatkallaan Saksassa onnettomuuteen. Se tapahtui elokuussa, ja sitä ennen toukokuussa oli haudattu mummoni. Tuntui, että kuka tahansa läheltäni voi kadota hetkessä, kertoo Kaitue.

Äidin oppia on sekin, ettei suru välttämättä katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Ja että elämästä kannattaa nauttia nyt, sillä koskaan ei voi tietää, miten se meitä kohta heittelee.

Muistot säilyvät, tavara ei

Kaitueen ensimmäinen avioliitton päättyi 13 vuoden jälkeen ja tuntui hänestä pieneltä kuolemalta.

– en jälkeen keskityin vain töihin ja elämään kahden poikani kanssa. Tuntui, että on paras koota itsensä rauhassa ja pitää elämän puitteet mahdollisimman turvallisina. Lapsethan eivät koskaan valitsisi vanhemmilleen eroa.

Hän ajatteli, että on kaikin puolin pyrittävä muistamaan liitosta sen hyvät hetket.

Sitten näyttelijään otti yhteyttä tuntematon mies.

– Asiat etenivät hyvin rauhallisesti, vaikka ymmärsinkin pian, että on suuri onni kohdata ihminen, joka haluaa kuunnella minua ja jonka kanssa voi puhua.

Kymmenen vuoden seurustelun, erilaisten asumisjärjestelyjen ja kihlautumisen jälkeen mies kysyi viime joulukuussa, tuntuisiko Katariinasta hyvältä ajatukselta mennä naimisiin.

– Ehdotus yllätti mutta tuntui ihanalta. Kolmen viikon kuluttua seisoimme papin edessä Tuomiokirkon pikkukappelissa, ja kaikki palaset olivat juuri niin kuin pitääkin.

Uusperheeseen kuuluu viisi lasta, joista kolme asuu vaihtelevalla rytmillä kotona. Kaikki pääsivät kuitenkin paikalle häihin, myös Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleva poika. Toinen Katariinan poika aloittaa ensi syksynä opintonsa Turussa.

–  Molemmille olen antanut parisuhdevinkiksi, että kaikista asioista kannattaa puhua. Rakkaudessa olennaista ei ole se, kenen kanssa haluaa sänkyyn vaan se, kenen vierestä haluaa herätä, Kaitue sanoo.

Lue lisää Katariinan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 5 / 2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

 

ero uhkaa

Katariina Kaitue: ”Suoraan puhuminen säästää aikaa”

Hei, meillä on kumppanini kanssa ongelmia lasteni (10 ja 13 v) kanssa. Ex-puolisoni on ollut hankala ja mustamaalanut minua ym manipuloinut lapsia heti sen jälkeen kun seurustelukumppani tuli kuvioihin 4 vuotta sitten. Meillä uhkaa nyt ero, ja ylipääsemättömiltä vaikuttaavat puolisoni mielestä juuri uusperheen ongelmat. Miten kumppanini voi löytää omaa tilaa ja roolinsa perheessä, miten saada uudet pelisäännöt toimimaan. Ja miten voi yrittää antaa lasten äidin käytöksille mahdollisimman vähän...
Lue kommentti
kosketus, seksi, parisuhde

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen voisi kirjoittaa loputtomiin koskettamisen ihanuudesta. Mies kaipaa sitä ihan yhtä lailla kuin nainen.

Parisuhdebloggari Sami Minkkinen toivoo, että myös perinteiseksi luonnehdittu, vähän jäyhä ja helposti kuoreensa vetäytyvä mies saisi nauttia puolisonsa kosketuksesta. Kosketus kun rauhoittaa miestä.

Kunpa mies osaisi näyttää naiselle, että kaipaa kosketusta.  

Naiselle Minkkinen kertoo nyt, kuinka miestä pitää koskea, että hän...

1. Rauhoittuu

Laske kätesi miehen olkapäälle tai vie sormet hänen hiuksiinsa, kun mies istuu ahdistuneen näköisenä sohvan nurkassa tai vaikuttaa siltä, että maailmantuska painaa. Kosketus, joka tulee pyytämättä, huojentaa oloa ja kertoo, ettei hän olekaan yksin.

2. Virkistyy

Kun mies joutuu itselleen vieraalta tuntuvaan ympäristöön, ota häntä kädestä kiinni. Moni mies väsyy nopeasti esimerkiksi shoppailukierroksella. Kun nainen tarttuu käteen, se on kaunista. Mies tuntee olevansa tarpeellinen.

3. Kiihottuu

Parisuhteen ydinalueella miestä innostavat kauniit sanat. Ne liittävät teidät yhteen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Kosketa miestä sanoilla, joiden voimasta hän tuntee olevansa haluttu, ja halu herää. Sängyssä sanat voivat olla tuhmempiakin.

4. Rakastuu entistä syvemmin

Kotiin tullessaan mies kaipaa pientä halausta tai suukkoa, vähintään mukavaa hipaisua kertomaan, että täällä hän saa huomiota. Vaikka elettäisiin perhe-elämän ruuhkavuosia, aikaa riittää ohi kulkiessa koskettamiseen.

Lisää ajatuksia rakkaudesta Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen kirjassa Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta. Kosmos, 2017.

Anna-Stina Nykänen

Leipäsuhteeni on tullut tiensä päähän. Tämä ei voi jatkua näin. Kotona menee leipää roskiin, vaikka mitä yrittäisi. Kaupoista heitetään pois valtavia vuoria leipää.

Ja kyllä roskiin päätyy muutakin ruokaa. Ei ole tolkun hiventä.

Enää ei riitä, että miettii, mistä ruoka tulee. Nyt pitäisi miettiä myös sitä, mihin ruoka menee. Enkä tarkoita sitä, kertyvätkö kilot vyötärölle vai reisiin. Tarkoitan sitä, mihin päätyy kaikki se ruoka, jota me emme syö. Siis hävikkiruoka.

Kaupassa mietitään, mikä on eettistä, terveellistä, taloudellista ja trendikästä. Silti osa ostoksista jää käyttämättä. Hyvät raaka-aineet, luonnonvoimat, koulutettujen ihmisten työ ja energia, mainostoimiston panos, hienot pakkaukset, kuljetukset, nätti esillepano hyllyllä... Ja huiis vaan, jätteeksi päätyi nyhtökauran jämä ja tv:stä tuttu proteiinirahka.

Ehei, tästä on tultava loppu. Mutta miten? Se on valtava maailmanlaajuinen ongelma.

 

Ennen hävikkiä syntyi vähemmän. Siitä pidettiin huolta. Minähän olen itse kasvanut hävikkiruoalla. Tosin sitä sanaa ei 1960-luvulla tunnettu.

Äitini oli töissä Bulevardilla ison, hienon vakuutusyhtiön keittiössä. Kaikki ruoka, mikä jäi yli, jaettiin keittiön työntekijöille kotiin vietäväksi. Ei heitetty roskiin. Ja ainahan sitä jäi. Tähteet olivat osa keittiön työntekijöiden palkkaa.

Joka päivä äiti raahasi isoissa kasseissa kotiin T-luu-pihvejä, osso buccoa, paahtovanukasta, kuutamokiisseliä – herrojen herkkuja. Meidän kotona lähiössä, vuokratalossa Maunulan pahamaineisen ostarin vierellä, syötiin ruokia, joista naapurin lapset eivät olleet kuulleetkaan.

Ei ihme, etten oppinut kotona laittamaan ruokaa. Se kuulemma johtui myös varhaisesta feminismistäni. En suostunut auttamaan äitiä keittiössä, kun eivät perheen miehetkään sitä tehneet.

Naapuri oli töissä keksitehtaalla ja toi sieltä halvalla rikkoutuneita pikkuleipiä. Pussi oli valtava. Lajittelimme kolhiutuneita karnevaalikeksejä, suklaalehtiä, pieniä paloja dominoita – ne olivat löytöjä. Ehjimmät poimittiin vierasvaraksi.

Juhlapyhiksi leipurilankomies toi töistä pikkurahalla vähän vinksahtaneita leivoksia.

Enää ei meillä nautita hävikkiherkkuja. Ellei sellaiseksi lasketa naudanlihaa, joka on Suomessa yleensä peräisin maitokarjasta, siis tavallaan maidontuotannossa syntyvää hävikkiä. Tai voisiko hirvenlihaa pitää riistanhoidossa syntyvänä hävikkinä? Vitsi, vitsi.

 

Kaupassa mietin punalappuisia, pian vanhenevia alennustuotteita. Niitä ostamalla torjuu hävikkiä. Veljeni katsoo ne aina ja ilahtuu löydöistä. Yksi ystävä häpeää, kun mies kantaa niitä kotiin. Onko tämä naisille arempi asia? Minä epäröin, voinko ostaa alennettuja, vaikka on varaa täysihintaisiin. Eihän leipäjonoonkaan voi mennä ilman avun tarvetta.

Tajuan, miten nirsolta näytän, kun puristelen patonkeja: onko jo kangistumassa, ei ole ihan lämmin enää. En kyllä osta nahistunutta leipää. Eikö tähän löytyisi jotain ratkaisua, uutta tekniikkaa tai palvelua?

Huono omatunto on hyvä asia. Hävikkiravintolat onkin jo keksitty: viiden ruokalajin illallinen jätteistä. Tästä se lähtee, muutos.

Ehkä kaupan hyllyt eivät kohta enää notku niin kuin nyt. Tunnen ärtymyksen sijaan huojennusta, kun leipähyllyt ovat illalla tyhjät.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kaipaa tulevilta vuosilta lisää elämyksiä. Stressiä voisi olla kerrankin vähemmän.

Laila Snellman, 61, on pyörittänyt mallitoimisto Paparazzia 80-luvulta saakka. Käytännön työt ovat jo siirtymässä nuoremmalle polvelle, vastuun kantaminen ei. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että eläkepäivät saavat vielä odottaa. Intohimo muotimaailmaan on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

– Kotimainen vaatetuotanto on supistunut ihan minimiin. Kotimaiset vaatemerkit voi nyt laskea kahden käden sormilla, kun 1970–80-luvuilla meillä oli vielä Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus. Muutos on hurja.

Snellman on seurannut aitiopaikalta, miten suomalaisten mallien kysyntä on laskenut etenkin kotimaisissa lehdissä ja mainoksissa.

– Suomalainen kauneus ei enää kelpaa meille itsellemme. Sitä on vaikea ymmärtää. Suomalaiset lehdet ja muut tahot haluavat useimmiten ulkomaisen mallin, vaikka kuvaukset tehtäisiin muuten suomalaisella tiimillä ja vain suomalaiselle yleisölle. Näin ei ollut ennen. Tämä kaikki vaikuttaa paljon mielentilaani ja tekemisiini tällä hetkellä, Snellman sanoo.

Yksityisyrittäminen on tietänyt valtavaa stressiä. Sitä on ollut kuluttavan paljon, Snellman myöntää.

Kuntosalilla on tylsää

Liikuntaa voisi ja pitäisi harrastaa enemmänkin. Snellmanilla on kuitenkin välillä motivoitumisvaikeuksia.

– Välillä laistan liikunnasta, vaikka monessa muussa asiassa olen tosi tunnollinen. Välillä vain kypsyttää lähteä salille ja veivata siellä jotain laitteita. Se on tylsää. Olen varmasti aiheuttanut ohjelmani laatineelle personal trainerille paljon harmaita hiuksia.

Snellmanilla on hyvä peruskunto, mutta etenkin kehonhuoltoa pitäisi tehdä enemmän. Vaivat tulevat nykyään juuri siitä, että venyttely ja liikeratojen avaaminen jäävät liian vähiin. Niitä olisi helppoa tehdä kotonakin, kun vain malttaisi.

Ongelmia tuo myös sosiaalinen media. Kun Paparazzi meni Instagramiin, Snellman sai tenniskyynärpään.  Hän vietti siellä tunteja ja teki samaa staattista liikettä huomaamatta.

Muiden auttaminen tuo iloa

Paparazzin pyörittämisestä on vapautunut aikaa uusillekin projekteille. Toimettomaksi Snellman ei kuitenkaan aio jäädä. Seuraavaksi hän alkaa ehkä auttaa maahanmuuttajia.

Myös matkustaminen on lähellä sydäntä. Virallinen eläke olisi mahtavaa aloittaa maailman ympäri matkustamisella. Vielä riittää uusia paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi.

– Ja Afrikkaan haluan uudelleen! Ihmiset siellä ovat niin ystävällisiä ja tyytyväisiä, vaikka heillä olisi miten vähän omaisuutta.

Lue lisää Lailan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi

Toimitus suosittelee
Pekka Pouta vaihteeksi pokkana.

Meteorologi Pekka Poudan on kuultu mainitsevan sana seksihelle, kun hän ennustaa televisiossa tulevaa säätä. Millaista kesäkeliä meille silloin luvataan, Pekka?

Meteorologien termistö on lisääntynyt epävirallisella käsitteellä seksihelle. Ilmanalaa kuvailevalla sanalla on kiinnostava historia, jonka pieni piiri sääasiantuntijoita tietää.

Pekka Pouta, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman meteorologi selittää, millaisia kesäisiä lämpötiloja hän tarkoittaa puhuessaan seksihelteestä.

Entä tuleeko ensi kesänä sellainen? Ja entä jos ei tulekaan..?

Lue Pekka Poudan keinoista pitää huolta terveydestään: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden digilehdet.fi