Toukokuussa Kimmo Oksaselle tehtiin kolmastoista ihonsiirto-operaatio. –Ilman korjausleikkauksia en olisi enää täällä. Olisin hiipunut veks, sanoo toimittaja ja kirjailija Oksanen. Muodonmuutoksessa olisi terapeutista voinut olla apua.

Seitsemän vuotta sitten toimittaja Kimmo Oksasen toista silmää alkoi kutittaa. Kutina eteni nopeasti herpesviruksen ja bakteerin aiheuttamaksi harvinaislaatuiseksi tulehdukseksi, joka jauhoi syvältä kasvojen ja päälaen kudoksia. Lopulta iho konkreettisesti kuoriutui pois.

Jäljet iholla vastasivat neljännen asteen palovammoja, ja lääkäri varoitteli, että arpien kasvu lakkaisi ehkä vasta vuosien päästä. Silmäklinikan kirurgilta tuli tyly tuomio: ei kannata tehdä vielä mitään. Ehkä neljän viiden vuoden kuluttua, kun arpeutuminen on rauhoittunut.

Se kuulosti Oksasesta kuolemantuomiolta, mutta hän ei päästänyt ääntäkään.

Sama hiljaisuus kuin nuorena, kun hän näytteli kavereille, ettei välittänyt allergioistaan, ihottumistaan ja kutinoistaan. Jo pikkupoikana hän oli tullut tutuksi sinnikkään taiveihottuman ja maitoruven kanssa. Tulehtunut iho saattoi punoittaa pahasti ja hilseillä pöllähdyksinä.

Nolotti, mutta viileä nuori mies ilmoitti olevansa kuin käärme. Kun nahka on luotu, alta paljastuu parempi ja kauniimpi.

Kaksitoista ihonsiirtoleikkausta

Kuinka hän voisi näyttäytyä ihmisten parissa, ylipäätään liikkua yhtään missään muualla kuin jossakin sirkuksessa tai kummitusjunassa zombiena? Ehkä kirurgi kuitenkin näki Oksasen järkytyksen. Hän antoi lähetteen plastiikkakirurgille, joka totesi, että leikkaukset aloitetaan heti. Leikataanhan onnettomuuksien uhrejakin.

Toukokuussa Oksaselle tehtiin kolmastoista ihonsiirto-operaatio. Tällä kertaa kokeiltiin aivan uudenlaista toimenpidettä. Reidestä höylättiin ihoa, jota muokattiin ensin nestemäiseen muotoon ja ruiskutettiin sitten paikoilleen. Solujen on tarkoitus kasvattaa ihoa vaaleanpunaisiksi arpeutuneisiin kohtiin.

Aiemmin silmiin on rakennettu uudet luomet, rakennettu korvannipukat, säädetty suupieliä... Oksanen laskee olleensa hoidettavana 27 eri sairaalassa tai klinikalla.

–Ilman korjausleikkauksia en olisi enää täällä. Olisin hiipunut veks, olemattomiin.

Masennus voi tulla myöhemmin

Kun Oksanen seitsemän vuotta sitten ensimmäisen kerran pääsi pois sairaalasta, hän ei vielä ymmärtänyt, kuinka lähellä kuolema oli ollut. Se selvisi, kun opiaattien, kipulääkkeiden ja mielialalääkkeiden vaikutus loppui. Meilahdessa oli aiemmin hoidettu yhtä vastaavanlaista potilasta, joka oli menehtynyt.

Lääkkeiden vielä virratessa aivoverenkierrossa hänelle oli tarjottu mahdollisuus tavata psykiatria. Ajatus oli kaunis – potilas voisi tarvita henkistä tukea toipuakseen – mutta ajoitus väärä. Oksanen oli vain todennut psykiatrille, että kaikki on hyvin! Hän tunsi olevansa voittaja, perhonen, joka lensi tulen läpi.

–Muistan omahoitajan sanat, kun tein lähtöä sairaalasta. Hän totesi, että traumaattinen kokemus voi myöhemmin aiheuttaa masennusta. Otin kuitenkin vielä kotiuduttani päivittäin 39 tablettia enkä nähnyt todellisuutta.

Masennuksen tulemista oli odoteltu, mutta varmoja merkkejä ei ollut saatu, viitteitä kylläkin.

Olisi ollut aihetta tavata terapeuttia

–Siinä vitsi onkin, ei omaa masennustaan huomaa. Eivätkä kaveritkaan ehkä huomaa kuin masennuksen seuraukset, sen, että toinen käyttäytyy jotenkin eri tavalla. Olisi ollut aihetta käydä tapaamassa terapeuttia, sanoo Oksanen.

Hän havahtui asiaan, kun kaveri kysyi vuosia infektioepisodin jälkeen, onko mieleen tullut hakea ammattiapua henkiseen paranemiseen.

–Vastasin puoliksi ylpeänä, että ei ole. Olin kaikin voimin keskittynyt biologiseen ja fysiologiseen paranemiseen ja unohtanut kokonaan käyttäytymistieteet. Nekin voisivat edistää toipumista.

–Olin myös niin tyhmä, että omaa ylpeyttäni halusin selviytyä yksin, vaikka eihän elämässä selviydy mistään yksin, Oksanen sanoo.

Lue lisää Oksasen selviytymisestä: Hyvä terveys 8 / 2016

 

kosketus, seksi, parisuhde

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen voisi kirjoittaa loputtomiin koskettamisen ihanuudesta. Mies kaipaa sitä ihan yhtä lailla kuin nainen.

Parisuhdebloggari Sami Minkkinen toivoo, että myös perinteiseksi luonnehdittu, vähän jäyhä ja helposti kuoreensa vetäytyvä mies saisi nauttia puolisonsa kosketuksesta. Kosketus kun rauhoittaa miestä.

Kunpa mies osaisi näyttää naiselle, että kaipaa kosketusta.  

Naiselle Minkkinen kertoo nyt, kuinka miestä pitää koskea, että hän...

1. Rauhoittuu

Laske kätesi miehen olkapäälle tai vie sormet hänen hiuksiinsa, kun mies istuu ahdistuneen näköisenä sohvan nurkassa tai vaikuttaa siltä, että maailmantuska painaa. Kosketus, joka tulee pyytämättä, huojentaa oloa ja kertoo, ettei hän olekaan yksin.

2. Virkistyy

Kun mies joutuu itselleen vieraalta tuntuvaan ympäristöön, ota häntä kädestä kiinni. Moni mies väsyy nopeasti esimerkiksi shoppailukierroksella. Kun nainen tarttuu käteen, se on kaunista. Mies tuntee olevansa tarpeellinen.

3. Kiihottuu

Parisuhteen ydinalueella miestä innostavat kauniit sanat. Ne liittävät teidät yhteen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Kosketa miestä sanoilla, joiden voimasta hän tuntee olevansa haluttu, ja halu herää. Sängyssä sanat voivat olla tuhmempiakin.

4. Rakastuu entistä syvemmin

Kotiin tullessaan mies kaipaa pientä halausta tai suukkoa, vähintään mukavaa hipaisua kertomaan, että täällä hän saa huomiota. Vaikka elettäisiin perhe-elämän ruuhkavuosia, aikaa riittää ohi kulkiessa koskettamiseen.

Lisää ajatuksia rakkaudesta Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen kirjassa Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta. Kosmos, 2017.

Anna-Stina Nykänen

Leipäsuhteeni on tullut tiensä päähän. Tämä ei voi jatkua näin. Kotona menee leipää roskiin, vaikka mitä yrittäisi. Kaupoista heitetään pois valtavia vuoria leipää.

Ja kyllä roskiin päätyy muutakin ruokaa. Ei ole tolkun hiventä.

Enää ei riitä, että miettii, mistä ruoka tulee. Nyt pitäisi miettiä myös sitä, mihin ruoka menee. Enkä tarkoita sitä, kertyvätkö kilot vyötärölle vai reisiin. Tarkoitan sitä, mihin päätyy kaikki se ruoka, jota me emme syö. Siis hävikkiruoka.

Kaupassa mietitään, mikä on eettistä, terveellistä, taloudellista ja trendikästä. Silti osa ostoksista jää käyttämättä. Hyvät raaka-aineet, luonnonvoimat, koulutettujen ihmisten työ ja energia, mainostoimiston panos, hienot pakkaukset, kuljetukset, nätti esillepano hyllyllä... Ja huiis vaan, jätteeksi päätyi nyhtökauran jämä ja tv:stä tuttu proteiinirahka.

Ehei, tästä on tultava loppu. Mutta miten? Se on valtava maailmanlaajuinen ongelma.

 

Ennen hävikkiä syntyi vähemmän. Siitä pidettiin huolta. Minähän olen itse kasvanut hävikkiruoalla. Tosin sitä sanaa ei 1960-luvulla tunnettu.

Äitini oli töissä Bulevardilla ison, hienon vakuutusyhtiön keittiössä. Kaikki ruoka, mikä jäi yli, jaettiin keittiön työntekijöille kotiin vietäväksi. Ei heitetty roskiin. Ja ainahan sitä jäi. Tähteet olivat osa keittiön työntekijöiden palkkaa.

Joka päivä äiti raahasi isoissa kasseissa kotiin T-luu-pihvejä, osso buccoa, paahtovanukasta, kuutamokiisseliä – herrojen herkkuja. Meidän kotona lähiössä, vuokratalossa Maunulan pahamaineisen ostarin vierellä, syötiin ruokia, joista naapurin lapset eivät olleet kuulleetkaan.

Ei ihme, etten oppinut kotona laittamaan ruokaa. Se kuulemma johtui myös varhaisesta feminismistäni. En suostunut auttamaan äitiä keittiössä, kun eivät perheen miehetkään sitä tehneet.

Naapuri oli töissä keksitehtaalla ja toi sieltä halvalla rikkoutuneita pikkuleipiä. Pussi oli valtava. Lajittelimme kolhiutuneita karnevaalikeksejä, suklaalehtiä, pieniä paloja dominoita – ne olivat löytöjä. Ehjimmät poimittiin vierasvaraksi.

Juhlapyhiksi leipurilankomies toi töistä pikkurahalla vähän vinksahtaneita leivoksia.

Enää ei meillä nautita hävikkiherkkuja. Ellei sellaiseksi lasketa naudanlihaa, joka on Suomessa yleensä peräisin maitokarjasta, siis tavallaan maidontuotannossa syntyvää hävikkiä. Tai voisiko hirvenlihaa pitää riistanhoidossa syntyvänä hävikkinä? Vitsi, vitsi.

 

Kaupassa mietin punalappuisia, pian vanhenevia alennustuotteita. Niitä ostamalla torjuu hävikkiä. Veljeni katsoo ne aina ja ilahtuu löydöistä. Yksi ystävä häpeää, kun mies kantaa niitä kotiin. Onko tämä naisille arempi asia? Minä epäröin, voinko ostaa alennettuja, vaikka on varaa täysihintaisiin. Eihän leipäjonoonkaan voi mennä ilman avun tarvetta.

Tajuan, miten nirsolta näytän, kun puristelen patonkeja: onko jo kangistumassa, ei ole ihan lämmin enää. En kyllä osta nahistunutta leipää. Eikö tähän löytyisi jotain ratkaisua, uutta tekniikkaa tai palvelua?

Huono omatunto on hyvä asia. Hävikkiravintolat onkin jo keksitty: viiden ruokalajin illallinen jätteistä. Tästä se lähtee, muutos.

Ehkä kaupan hyllyt eivät kohta enää notku niin kuin nyt. Tunnen ärtymyksen sijaan huojennusta, kun leipähyllyt ovat illalla tyhjät.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kaipaa tulevilta vuosilta lisää elämyksiä. Stressiä voisi olla kerrankin vähemmän.

Laila Snellman, 61, on pyörittänyt mallitoimisto Paparazzia 80-luvulta saakka. Käytännön työt ovat jo siirtymässä nuoremmalle polvelle, vastuun kantaminen ei. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että eläkepäivät saavat vielä odottaa. Intohimo muotimaailmaan on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

– Kotimainen vaatetuotanto on supistunut ihan minimiin. Kotimaiset vaatemerkit voi nyt laskea kahden käden sormilla, kun 1970–80-luvuilla meillä oli vielä Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus. Muutos on hurja.

Snellman on seurannut aitiopaikalta, miten suomalaisten mallien kysyntä on laskenut etenkin kotimaisissa lehdissä ja mainoksissa.

– Suomalainen kauneus ei enää kelpaa meille itsellemme. Sitä on vaikea ymmärtää. Suomalaiset lehdet ja muut tahot haluavat useimmiten ulkomaisen mallin, vaikka kuvaukset tehtäisiin muuten suomalaisella tiimillä ja vain suomalaiselle yleisölle. Näin ei ollut ennen. Tämä kaikki vaikuttaa paljon mielentilaani ja tekemisiini tällä hetkellä, Snellman sanoo.

Yksityisyrittäminen on tietänyt valtavaa stressiä. Sitä on ollut kuluttavan paljon, Snellman myöntää.

Kuntosalilla on tylsää

Liikuntaa voisi ja pitäisi harrastaa enemmänkin. Snellmanilla on kuitenkin välillä motivoitumisvaikeuksia.

– Välillä laistan liikunnasta, vaikka monessa muussa asiassa olen tosi tunnollinen. Välillä vain kypsyttää lähteä salille ja veivata siellä jotain laitteita. Se on tylsää. Olen varmasti aiheuttanut ohjelmani laatineelle personal trainerille paljon harmaita hiuksia.

Snellmanilla on hyvä peruskunto, mutta etenkin kehonhuoltoa pitäisi tehdä enemmän. Vaivat tulevat nykyään juuri siitä, että venyttely ja liikeratojen avaaminen jäävät liian vähiin. Niitä olisi helppoa tehdä kotonakin, kun vain malttaisi.

Ongelmia tuo myös sosiaalinen media. Kun Paparazzi meni Instagramiin, Snellman sai tenniskyynärpään.  Hän vietti siellä tunteja ja teki samaa staattista liikettä huomaamatta.

Muiden auttaminen tuo iloa

Paparazzin pyörittämisestä on vapautunut aikaa uusillekin projekteille. Toimettomaksi Snellman ei kuitenkaan aio jäädä. Seuraavaksi hän alkaa ehkä auttaa maahanmuuttajia.

Myös matkustaminen on lähellä sydäntä. Virallinen eläke olisi mahtavaa aloittaa maailman ympäri matkustamisella. Vielä riittää uusia paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi.

– Ja Afrikkaan haluan uudelleen! Ihmiset siellä ovat niin ystävällisiä ja tyytyväisiä, vaikka heillä olisi miten vähän omaisuutta.

Lue lisää Lailan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi

Toimitus suosittelee
Pekka Pouta vaihteeksi pokkana.

Meteorologi Pekka Poudan on kuultu mainitsevan sana seksihelle, kun hän ennustaa televisiossa tulevaa säätä. Millaista kesäkeliä meille silloin luvataan, Pekka?

Meteorologien termistö on lisääntynyt epävirallisella käsitteellä seksihelle. Ilmanalaa kuvailevalla sanalla on kiinnostava historia, jonka pieni piiri sääasiantuntijoita tietää.

Pekka Pouta, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman meteorologi selittää, millaisia kesäisiä lämpötiloja hän tarkoittaa puhuessaan seksihelteestä.

Entä tuleeko ensi kesänä sellainen? Ja entä jos ei tulekaan..?

Lue Pekka Poudan keinoista pitää huolta terveydestään: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden digilehdet.fi