Kuva: Jaakko Lukumaa

Suru on meille jokaiselle tuttu seuralainen. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että suuressa mittakaavassa murheet tekevät ihmisistä hyvin samanarvoisia. Suru ei erottele köyhiä ja rikkaita, nuorta tai vanhaa. Jos läheinen on vakavasti sairas, tulee avioero tai omaa lasta kiusataan koulussa, ulkoiset puitteet eivät vaikuta.

– Kun suru on tarpeeksi suuri, ei ole hirveästi eroa sillä, itketkö tammiparketilla 400 neliössä vai muovimatolla 40 neliössä, sanoo Helsingin Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo.

Laajasalo tietää tämän, sillä hän työskenteli aikaisemmin Helsingin Eirassa ja Punavuoressa, yhdessä Suomen vauraimmista kaupunginosista, kaikkein rikkaimpien ihmisten keskellä.

Surun vastavoimaksi Teemu Laajasalo tarjoaa iloa. Se on vaikka sitä, kun kirkossa järjestetään brunsseja tai kaupunginosajuhlia. Kohtaamisten ja yhdessä tekemisen kautta syntyy yhteys, iloa ja naurua. Naurun tärkeys on todistettu myös tieteellisesti. Se toimii yhteisön liimana, rentouttaa ja lisää hyvinvointia.

– Olen evankeliumin eli ilosanoman asialla. Tavoitteena olisi saada ihmiset vapaaksi raskaudesta. Myös Jeesuksen toinen nimi on Vapahtaja, ei ahdistaja.

Naurusta moni Teemu Laajasalon muistaakin, sillä hän on ollut mukana television komediaohjelmista YleLeaksista ja Hyvistä ja huonoista uutisista. Kaikkia kirkkoherran koomikkoroolit eivät ole miellyttäneet, mutta Laajasalo näkee ne tärkeinä.

– Jos naama on tuttu, siitä on apua kirkkoherran työssä. Juuri kirkon näkymättömyys on tehnyt ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Sitä paitsi onhan siinä jotain omituista, jos kirkonmiehen vitsailua paheksutaan ja ajatellaan, että ei pitäisi niin hymyssä suin olla vaan vähän vakavammalla naamalla.

Homoille kirkkohäät

Ensi vuonna tulee 20 vuotta siitä, kun Laajasalo vihittiin papiksi. Hän oli silloin tehtävässään Suomen nuorin, 22.

Jo pappisuransa alussa Laajasalo edusti kirkon liberaaleinta puolta. Vuonna 1999 Laajasalo esimerkiksi ennusti, että 15 vuoden päästä homoja vihitään kirkossa. Se ei ole toteutunut vieläkään, mutta enää kirkkoherra ei metelöi.

–Kirkko täyttää ensi vuonna 500 vuotta, ja paljon on saatu aikaan. Verrattain lyhyessä ajassa leirit ovat muuttuneet radikaalisti. Niitä, jotka olivat 90-luvulla ääriliberaaleja, pidetään nyt keskitien kulkijoina. Keskitien kulkijat puolestaan koetaan nykyään äärikonservatiiveina.

Parantamisen varaa silti on. Erilaisuutta tulisi yrittää sietää. Ennen pitkää samaa sukupuolta olevat saavat kirkkohäät, siitä Laajasalo on varma.

Kuntokuuri vei kilot

Viime heinäkuussa, 42-vuotispäivänsä aattona, Teemu Laajasalo lupasi itselleen elämänmuutoksen. Tästä alkaisi terveellisempi arki ja liikunta! Kuntokuuriin kannustivat vaivihkaa kertyneet kilot ja nuutunut olemus.

–Olen aina pitänyt itseäni fyysisesti vahvana, mutta nyt tunsin itseni heikoksi, haba puuttui.

Päätöksestään saakka Laajasalo on lenkkeillyt ja tehnyt lihaskuntoharjoituksia joka ikinen päivä. Hän juoksee pururadalla, nostaa tukkeja ja punnertaa. Mitä korkeammalle askel nousee, sitä virkeämpi on vointi. Painoa on karissut kymmenkunta kiloa. Tunne siitä, ettei jaksa, on väistynyt.

–Vain keski-ikäinen mies voi näin naurettavasti ja liikuttavasti päättää, että nyt alkaa uusi elämä. Niin on kuitenkin käynyt, mistä olen tyytyväinen.

Jotta kilot eivät palaisi, pitää välillä muistella yhtä viimekesäistä viikkoa, jolloin vaimo oli seminaarissa ulkomailla viikon ja lapset pari päivää mummolassa. Teemu Laajasalo sai syödä mitä tykkää, ja hän söi: 1–2 salamipitsaa päivässä ja vähän makkaraperunoita päälle.

–Kauheaahan se oli, mutta maailman ihaninta, Laajasalo nauraa.

Lue lisää Teemu Laajasalon ajatuksista: Hyvä terveys 11 / 2016

Olen monesti pohtinut, mikä on sopivaa käyttäytymistä sosiaalisessa verkossa parisuhteessa olevilta. Minua häiritsee, kun miesystäväni tykkää esim. jonkun tietyn, kauniin naisen lähes kaikista julkaisuista ja kuvista (he ovat työkavereita). Tiedän asian, koska olen vilkaissut hänen Facebook-kaverinsa. Vaatimattomamman näköiset naiset eivät saa samanlaista ihailua.

Mies on kyllä kiltti ja romanttinen minua kohtaan. Minua kuitenkin häiritsee hänen some-käyttäytymisensä niin paljon, että olen jopa kokenut "turn offin" tunnetasolla ja läheisyydessä.

Häpeän kuitenkin siitä, että pohdin näitä ja annan niiden vaikuttaa, vaikka olen yli 30-vuotias. Onko vastaava käytös verkossa ammattilaisen näkökulmasta ok, jos on parisuhteessa? Miten asian voisi ottaa puheeksi miehen kanssa?

A.K

Tulipa ajankohtainen kysymys. Sosiaalinen media (some) on vielä aika tuore ilmiö, eikä etikettejä ole ehtinyt kehittyä. Ihmissuhteita voi muodostaa ja poistaa sormen liikkeellä. Eikä mikään alan yhtiö peräänkuuluta sitä, mikä olisi sopivaa käyttäytymistä sovellusten kanssa. Päinvastoin, mitä hurjempaa ja arveluttavampaa touhu on, sitä suositumpi siitä ainakin lyhytaikaisesti tulee. Meitä ammattilaisia ilmiö huolestuttaa, eikä kukaan osaa sanoa, miten se vaikuttaa pitkällä tähtäimellä.

Sosiaalisessa mediassa ollaan tunteiden ajamana. Tutkimusten mukaan vain muutama prosentti somessa olosta on aidosti vuorovaikutteista. Pääasiassa ihmiset vain pläräävät sivuja ja peukuttavat ilman, että siihen liittyisi odotusta vastavuoroisuudesta. Aito vuorovaikutus pysyy edelleen kasvokkain kohtaamisissa. Aivoillemme tosin kelpaa ärsykkeiksi myös kuvat ja videot ihmisistä. Näistähän kumppanisikin on kiinnostunut. Kuvat ihmisistä vaikuttavat kuitenkin eri tavalla - ja jopa eri aivoalueisiin - kuin aidot vuorovaikutustilanteet.

Sinua häiritsee kumppanisi Facebook-yhteys naispuoliseen työkaveriin. Vaikka et käytä sanaa mustasukkainen, tämä tunne lienee myös läsnä suuttumuksen, loukkaantumisen ja häpeän lisäksi. Oletko ehkä huolissasi siitä, onko miehesi riittävän sitoutunut sinuun? Kyse on myös luottamuksesta: koetteleeko toisen naisen seuraaminen tätä parisuhteen pilaria? On normaalia kokea mustasukkaisuutta parisuhteessa, mutta liiallisena se voi johtaa tunteiden kylmenemiseen: käännymme poispäin kumppanistamme.

Ensilääke on pysähtyä ja pohtia, mitä kaikkia pelkoja ja tunteita tähän tilanteeseen liittyy. Tunteet ovat hyvä renki mutta huono isäntä. Etenkin sosiaalisessa mediassa mielikuvitus voi lähteä nopeasti laukkaamaan, koska tarjolla on kaikkea mahdollista pettämissivustoista alkaen . Vertaamista toisiin - etenkin mallimittaisiin - on välillä mahdoton olla tekemättä.

Kun olet paremmin selvillä omien tunteiden ja ajattelun laukkaamisesta, on hyvä jakaa ne oman kumppanin kanssa

? vaikka nolottaisi. Koeta puhua tunteistasi minä-muodossa. Kritiikin sijaan on tärkeää viestittää, mitä itse toivoisi ja tarvitsisi. Esimerkiksi tunne siitä , että on tärkeä ja haluttava.

Some-etiketti haulla löydät verkosta paljon keskusteluja. Sitä sivuavan kirjan Etiketti on tehnyt Mirva Saukkola. Ben Malinen taas on kirjoittanut mustasukkaisuudesta ja häpeästä helposti lähestyttävät tietokirjat. Elokuvien puolella alan merkkiteos on Eyes Wide Shut (1999). Mikael Saarinen

 

Näin eteenpäin

  • Käy läpi, mitä tunteita (ärtymys), ajatuksia (ei sopivaa) ja käyttäytymistä (turn-off) kumppanisi somettaminen herättää sinussa.
  • Mieti, miten aiot sanoa hänelle ja harjoittele puhetta ääneen.
  • Kun tunteet somettamisesta ottavat sinusta vallan, keskity hetkeksi tekemään jotain (laskeminen, kävely) ja ota etäisyyttä koko asiaan.
  • Harjoita itsemyötätuntoa (esim. itsemyotatunto.com).

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

terapeuttinen sukupuu sukusalaisuudet

Miksi isoäiti oli aina vihainen? Miksi äiti makasi maassa ja ulisi? Miksi isästä ei saanut puhua? Sukupuu paljastaa salaisuuksia ja auttaa ymmärtämään itseä sukupolvien ketjussa.

Pikkutyttönä Maija pelkäsi isoäitiään. Ymmärrys äidinäitiä kohtaan syntyi, kun Maija 60-vuotiaana teki terapeuttisen sukupuun elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmässä ja asettui kirjoittamalla isoäidin asemaan. Maija kirjoitti isoäidin työtaakasta sodan varjossa viiden lapsen äitinä ja eläytyi uutta raskautta pelkäävän vaimon osaan. Hän ymmärsi, että isoäiti oli masentunut ja siksi vihainen.

Maija pystyi nyt ymmärtämään myös äitinsä masennusta sekä käsittelemään paremmin omaa masennustaan.

Isoäidin elämään samastumalla Maija oivalsi, että hänen täytyy asettaa rajoja ja keskittyä tärkeinä pitämiinsä asioihin. Niin isoäitikin oli lopulta tehnyt. Isoäiti muuttui hänelle pelottavasta naisesta voimahahmoksi.

Maija kertoi kirjoittajaohjaajalleen Silja Mäelle parantuneensa masennuksesta kirjoittamisen avulla.

— Aiemmin en uskaltanut itkeä. Pelkäsin, että jos aloitan, en pysty lopettamaan. Nyt kirjoitin ja itkin sen jälkeen.

Vapauttava työkalu

Kun kirjallisuusterapeutti ja elämäkertakirjoittamisen ohjaaja Silja Mäki teettää ryhmissään terapeuttisen sukupuun, hän huomaa, miten vapauttava ja samalla rikastuttava kokemus se tekijälleen on.

— Sukupuu on hyödyllinen työkalu. Sen avulla voi nostaa näkyviin eri sukupolvien elämänmalleja, arvoja ja tapoja. Ne, kuten perhesalaisuudet ja -myytit sekä traumat, vaikuttavat elämäämme ja valintoihimme, vaikka emme sitä tiedostakaan, Silja Mäki sanoo.

Hän toteaa, ettei sukupuuta välttämättä tarvitse edes piirtää. Jo se, että ajattelee sukulaistensa vaiheita mielessään, auttaa löytämään uutta ja itselle merkittävää tietoa.

Omalta sukupuulta voi kysyä: Miksi olen sellainen kuin olen? Miksi olen elänyt näin? Miksi minun on vaikea sitoutua? Miksi asetan uran perheen perustamisen edelle? Miksi en pysty luottamaan? Miksi ratkaisen ongelmat raivoten, väistellen tai tilanteesta paeten? Miksi kotona vaiettiin niin monesta asiasta?

— On myös tärkeää tietää, miten perheessä ja suvussa on selvitty elämän kriiseissä. Se vie eteenpäin elämässä, Silja Mäki sanoo.

Hän toteaa, että toisissa suvuissa näkyy selvemmin luova, rohkea ja vastuullinen elämäntapa, toisissa taas tuhoavat ja kielteiset mallit.

Äidin syliin aikuisena

Ihminen voi potea epämääräistä pahaa oloa, ahdistusta ja masennusta eikä tiedä miksi.

— Kun ajattelee itseään pienenä poikana tai tyttönä voi samastua siihen lapseen, joka on ehkä jäänyt aikuisten ongelmien varjoon. On mahdollista kirjoittaa lempeä kirje turvallisen aikuisen näkökulmasta ja sanoa sisäiselle lapselleen: en jätä sinua yksin, minä rakastan sinua, sinä selviät.

Silja Mäki muistuttaa, että toinen maailmansota on meitä lähempänä kuin aina muistammekaan eikä kansalaissotakaan monen sukupolven päässä ole. Sukupuussa kohtaamme väistämättä sodassa traumatisoituneen miehen tai naisen, joka on jäänyt lasten kanssa koville tai leskeytynyt.

— Samassa suvussa voi olla jäseniä sekä punaisten että valkoisten puolelta ja sen myötä paljon vaiettuja ja vaikeasti käsiteltäviä asioita. Ne heijastuvat jälkipolville.

Silja Mäki neuvoo sijoittamaan menneiden sukupolvien ihmiset elämään omaa aikaansa. Se auttaa ymmärtämään heitä.

Myös kasvatusmenetelmät, näkemykset vanhemmuudesta ja suhtautuminen lapseen muuttuvat aikojen kuluessa. Puhumattomuus ja tunteiden hillitseminen ovat olleet ajan tapoja nykyisten 60-vuotiaiden lapsuudessa ja heidän lastensa lapsuudessa. ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa” ohjasi rankaisemaan lapsia ruumiillisella kurituksella. Lapsia ei ollut tapana pitää sylissä ja lohduttaa.

— Edelleen on nuoria ihmisiä, jotka haluavat terapiassa käsitellä sitä, ettei heitä ole otettu syliin, Silja Mäki sanoo.

Surematon suru siirtyy

Sukupuusta voi paljastua salaisuuksia ja vaiettuja asioita. Luurankoja kaapeissa ja esiin tunkevia haamuja voivat olla avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, abortit, tuntematon isä, homoseksuaalisuus, insesti, perheväkivalta, itsemurha, psyykkinen sairaus, alkoholismi, rikos, murha tai omaisuuden menetys.

— Syyllisyys suvun salaisuuksista siirtyy eteenpäin. Lapsi aistii vaikenemisen, kokee olevansa outo, ulkopuolinen, eikä ymmärrä miksi, Silja Mäki sanoo.

Menneisyyden haamuna voi siirtyä esimerkiksi vanhempien keskeneräiseksi tai kokonaan tekemättä jäänyt surutyö, kun perheessä on kuollut lapsi. Sisaruksille jää kannettavaksi surematon suru.

Salaisuus voi olla myös lapsen poissaoleva isä, josta ei saa kysyä mitään. Siitä syntyvä huonouden tunne ja ahdistus voi johtaa masennukseen.

Raskaita salaisuuksia ei Mäen mukaan kannata jäädä yksin pohtimaan, vaan niistä on syytä keskustella läheisten ihmisten tai ammattiauttajan kanssa.

— Salaisuuksista ei myöskään saisi tulla vallankäytön asetta. Mieti, keitä salaisuus koskee, ja paneudu heidän asemaansa heidän aikaansa vasten. Niin syntyy ymmärrys näitä ihmisiä kohtaan.

Etsi voimahahmoja

Sukupuusta on hyödyllistä etsiä suvun jäsenten käyttämiä selviytymiskeinoja, voimahahmoja, esikuvia ja sankareita, joita voi arvostaa ja joista voi ottaa mallia.

Jos joidenkin selviytymiskeinot ovat olleet tuhoavia, niin suvussa on todennäköisesti myös hyviä ja rakentavia selviytymiskeinoja.

— Se voi auttaa katkaisemaan tuhoisan ketjun omalla kohdalla. Parisuhde, jossa on hyväksyntää ja rakkautta, auttaa omalta osaltaan vapautumaan suvun taakoista.

Silja Mäki neuvoo antamaan suvulle anteeksi syyttelyn sijaan. Ellei pysty kaikkea antamaan anteeksi, voi hyväksyä tosiasiat.

— Elä tätä päivää ja katso eteenpäin. Kysy itseltäsi, millainen linkki haluat olla sukupolvien ketjussa. Haluatko jotain muuta itsellesi ja läheisillesi kuin itse olet kokenut? Mitä haluat siirtää henkisenä perintönä eteenpäin? hän sanoo.

  1. Piirrä sukupuuhun 3–4 polvea. Merkitse henkilöiden nimet, ammatit, syntymä- ja kuolinvuodet.
  2. Merkitse, millainen rooli kullakin oli perheessään: marttyyri, vetäytyjä, musta lammas, alistuja, pomo, sovittelija, yhdistäjä, hauskuuttaja, sovittelija, lellikki, riskinottaja, vallankäyttäjä, luuseri, hoivaaja tai muu. Millaisia tunteita he kantoivat itsessään: surua, häpeää, vihaa, lempeyttä, iloa tai muuta? Millaisia ongelmanratkaisutaitoja heillä oli?
  3. Merkitse suvun jäsenten välille tunnesuhteet eli keiden välillä oli liittoutumia, aggressioita, kiintymystä, torjuntaa, sitomista, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä tms.
  4. Kirjaa sukupuuhun sukulaisten hokemia kuten ”Piä ihtes ihimisenä”, ”Mitä tekis että mainittais”.
  5. Haastattele sukulaisia ja kysele heidän asemastaan suvun jäsenenä. Kysy edesmenneistä sukulaisista ja heidän perherooleistaan, tunnesuhteistaan jne.
ryhmä tutustuminen ystävyys

Uudessa ryhmässä saa parhaiten paikkansa, kun rohkeasti näyttää, että haluaa kuulua siihen.

Ehkä olet se tyyppi, jota odotetaan innolla seuraavaan porukan kokoontumiseen. Muut eivät vain vielä tiedä sitä. Ihmissuhdetaitoja opettava Karla Nieminen neuvoo, kuinka kannattaa toimia, kun menee ensimmäistä kertaa vaikkapa uuteen harrastusporukkaan.

1. Mene istumaan jonkun viereen ja asetu osaksi uutta ryhmää. Uudessa porukassa ei kannata jättäytyä parin metrin päähän muista, koska silloin ei voi tutustua kehenkään. Näytä, että haluat olla mukana.

2. Kerro ystävällisyydestäsi kehonkielellä. Hymyile ja keskity siihen, kuinka voit osaltasi tehdä tapaamisesta kaikille mukavan alusta alkaen. Älä uppoudu miettimään, mitä muut sinusta ajattelevat.

3. Muihin tutustuessaan ei tarvitse välttämättä olla hauska tai fiksu. Riittää, että aloittaa keskustelun ystävällisesti. Kun olet tervehtinyt muita, ole aktiivinen keskustelija ja anna rohkeasti positiivisia kommentteja muille.

4. Liity harrastusporukan yhteisiin someryhmiin ja lisää uudet tutut kavereiksi. Sosiaalisen media avulla pysyt kärryillä siitä, mitä ryhmäläiset suunnittelevat. Tykkäykset somessa ovat mukava ele muille.

5. Pysy mukana ainakin kolme kertaa. Tutustumisvaiheessa moni tuntee lievää ulkopuolisuuden tunnetta. Älä välitä siitä. Jos et vielä kolmannenkaan kerran jälkeen tunne löytäneesi samanhenkisiä kavereita, kokeile toista ryhmää.

 

Lisätietoa Karla Niemisen kirjasta Olet hyvä tyyppi – opas sujuviin ihmissuhteisiin.

henkinen valmennus Annamari Heikkilä

Miksi jotkut onnistuvat tavoitteissaan mutta toiset eivät? Psykologi Annamari Heikkilän mielestä onnistumisen ensimmäinen askel on, että löytää itselleen merkityksellisen ja arvokkaan tavoitteen.

Moni haluaisi tempaista ja aloittaa paremman elämän. Lähteä vihdoin lenkille tai panna töissä alulle hyvän hankkeen, johon ei vain ole tullut tartuttua.

–Kun tietää, minkä eteen haluaa työskennellä, löytää kyllä keinot mennä kohti päämäärää, sanoo psykologi Annamari Heikkilä, 43.

–Aina parempi, jos matkalla nauttii työn teosta. Kun ponnistelu itsessään tuntuu mukavalta, jaksaa sietää mahdollisesti eteen tulevia vastoinkäymisiä. Helpommin luovuttaa, jos tekemistä ohjaa pelkästään joku ulkoinen palkinto, kuten statussymboli.

Heikkilä melkeinpä hihkaisee todetessaan, että saa kuulua niihin superonnellisiin, jotka ovat löytäneet tavoitteensa sekä harrastuksissa että uralla.

Hänen missionsa työelämässä on poistaa esteitä, jotka tekevät ihmisen elämästä vaikeaa. Usein se tarkoittaa, että hän auttaa ihmisiä lähestymään asioita, jotka tuntuvat heistä hankalilta ja tuottavat epämiellyttäviä tunteita.

Itseensä uskova pärjää paremmin

Onnistumiseen tarvitaan muutakin kuin omannäköinen tavoite.

Heikkilä teki yliopistolla töitä viisitoista vuotta huippusuoriutujien kanssa. Sittemmin hän on työskennellyt paljon asiantuntijoiden ja yritysjohtajien kanssa.

–Onnistujat eivät ole mitään onnekkaita Hannu Hanhia vaan sinnikkäitä, kyvykkäitä ihmisiä, joilla on kova halu ja himo edetä kohti tavoitetta.

Heikkilä muistuttaa, että ihminen pärjää tehtävissä ja haasteissa, joissa uskoo olevansa hyvä.

–Nimitän sitä kansankielisesti itseluottamukseksi, ja sitä voi myös kehittää, sanoo Heikkilä.

Olennaista on, uskotko jaksavasi tehdä riittävästi töitä tavoitteen eteen. Tekeminen vaatii ponnistelun lisäksi kykyä kestää eteen tulevia vaikeita hetkiä. Jos sietää epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita, niin melkein mikä tahansa on mahdollista.

–Tosin psyykkiselle järjestelmällemme on tyypillistä, että epämiellyttävä tunne vaatii vetäytymään ja tekemään jotakin muuta.

Kuten jäämään sohvalle. Pitäisikö muka lähteä lenkille, kun ulkona tihuttaa? Mutta onnistuja ajattelee: Ok, pieni kastuminen kuuluu lenkkeilyyn, siis välillä satakoon!

Lue lisää onnistujan muotokuvasta Hyvä terveys 1/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi