Kuva: Jaakko Lukumaa

Suru on meille jokaiselle tuttu seuralainen. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että suuressa mittakaavassa murheet tekevät ihmisistä hyvin samanarvoisia. Suru ei erottele köyhiä ja rikkaita, nuorta tai vanhaa. Jos läheinen on vakavasti sairas, tulee avioero tai omaa lasta kiusataan koulussa, ulkoiset puitteet eivät vaikuta.

– Kun suru on tarpeeksi suuri, ei ole hirveästi eroa sillä, itketkö tammiparketilla 400 neliössä vai muovimatolla 40 neliössä, sanoo Helsingin Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo.

Laajasalo tietää tämän, sillä hän työskenteli aikaisemmin Helsingin Eirassa ja Punavuoressa, yhdessä Suomen vauraimmista kaupunginosista, kaikkein rikkaimpien ihmisten keskellä.

Surun vastavoimaksi Teemu Laajasalo tarjoaa iloa. Se on vaikka sitä, kun kirkossa järjestetään brunsseja tai kaupunginosajuhlia. Kohtaamisten ja yhdessä tekemisen kautta syntyy yhteys, iloa ja naurua. Naurun tärkeys on todistettu myös tieteellisesti. Se toimii yhteisön liimana, rentouttaa ja lisää hyvinvointia.

– Olen evankeliumin eli ilosanoman asialla. Tavoitteena olisi saada ihmiset vapaaksi raskaudesta. Myös Jeesuksen toinen nimi on Vapahtaja, ei ahdistaja.

Naurusta moni Teemu Laajasalon muistaakin, sillä hän on ollut mukana television komediaohjelmista YleLeaksista ja Hyvistä ja huonoista uutisista. Kaikkia kirkkoherran koomikkoroolit eivät ole miellyttäneet, mutta Laajasalo näkee ne tärkeinä.

– Jos naama on tuttu, siitä on apua kirkkoherran työssä. Juuri kirkon näkymättömyys on tehnyt ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Sitä paitsi onhan siinä jotain omituista, jos kirkonmiehen vitsailua paheksutaan ja ajatellaan, että ei pitäisi niin hymyssä suin olla vaan vähän vakavammalla naamalla.

Homoille kirkkohäät

Ensi vuonna tulee 20 vuotta siitä, kun Laajasalo vihittiin papiksi. Hän oli silloin tehtävässään Suomen nuorin, 22.

Jo pappisuransa alussa Laajasalo edusti kirkon liberaaleinta puolta. Vuonna 1999 Laajasalo esimerkiksi ennusti, että 15 vuoden päästä homoja vihitään kirkossa. Se ei ole toteutunut vieläkään, mutta enää kirkkoherra ei metelöi.

–Kirkko täyttää ensi vuonna 500 vuotta, ja paljon on saatu aikaan. Verrattain lyhyessä ajassa leirit ovat muuttuneet radikaalisti. Niitä, jotka olivat 90-luvulla ääriliberaaleja, pidetään nyt keskitien kulkijoina. Keskitien kulkijat puolestaan koetaan nykyään äärikonservatiiveina.

Parantamisen varaa silti on. Erilaisuutta tulisi yrittää sietää. Ennen pitkää samaa sukupuolta olevat saavat kirkkohäät, siitä Laajasalo on varma.

Kuntokuuri vei kilot

Viime heinäkuussa, 42-vuotispäivänsä aattona, Teemu Laajasalo lupasi itselleen elämänmuutoksen. Tästä alkaisi terveellisempi arki ja liikunta! Kuntokuuriin kannustivat vaivihkaa kertyneet kilot ja nuutunut olemus.

–Olen aina pitänyt itseäni fyysisesti vahvana, mutta nyt tunsin itseni heikoksi, haba puuttui.

Päätöksestään saakka Laajasalo on lenkkeillyt ja tehnyt lihaskuntoharjoituksia joka ikinen päivä. Hän juoksee pururadalla, nostaa tukkeja ja punnertaa. Mitä korkeammalle askel nousee, sitä virkeämpi on vointi. Painoa on karissut kymmenkunta kiloa. Tunne siitä, ettei jaksa, on väistynyt.

–Vain keski-ikäinen mies voi näin naurettavasti ja liikuttavasti päättää, että nyt alkaa uusi elämä. Niin on kuitenkin käynyt, mistä olen tyytyväinen.

Jotta kilot eivät palaisi, pitää välillä muistella yhtä viimekesäistä viikkoa, jolloin vaimo oli seminaarissa ulkomailla viikon ja lapset pari päivää mummolassa. Teemu Laajasalo sai syödä mitä tykkää, ja hän söi: 1–2 salamipitsaa päivässä ja vähän makkaraperunoita päälle.

–Kauheaahan se oli, mutta maailman ihaninta, Laajasalo nauraa.

Lue lisää Teemu Laajasalon ajatuksista: Hyvä terveys 11 / 2016

kosketus, seksi, parisuhde

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen voisi kirjoittaa loputtomiin koskettamisen ihanuudesta. Mies kaipaa sitä ihan yhtä lailla kuin nainen.

Parisuhdebloggari Sami Minkkinen toivoo, että myös perinteiseksi luonnehdittu, vähän jäyhä ja helposti kuoreensa vetäytyvä mies saisi nauttia puolisonsa kosketuksesta. Kosketus kun rauhoittaa miestä.

Kunpa mies osaisi näyttää naiselle, että kaipaa kosketusta.  

Naiselle Minkkinen kertoo nyt, kuinka miestä pitää koskea, että hän...

1. Rauhoittuu

Laske kätesi miehen olkapäälle tai vie sormet hänen hiuksiinsa, kun mies istuu ahdistuneen näköisenä sohvan nurkassa tai vaikuttaa siltä, että maailmantuska painaa. Kosketus, joka tulee pyytämättä, huojentaa oloa ja kertoo, ettei hän olekaan yksin.

2. Virkistyy

Kun mies joutuu itselleen vieraalta tuntuvaan ympäristöön, ota häntä kädestä kiinni. Moni mies väsyy nopeasti esimerkiksi shoppailukierroksella. Kun nainen tarttuu käteen, se on kaunista. Mies tuntee olevansa tarpeellinen.

3. Kiihottuu

Parisuhteen ydinalueella miestä innostavat kauniit sanat. Ne liittävät teidät yhteen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Kosketa miestä sanoilla, joiden voimasta hän tuntee olevansa haluttu, ja halu herää. Sängyssä sanat voivat olla tuhmempiakin.

4. Rakastuu entistä syvemmin

Kotiin tullessaan mies kaipaa pientä halausta tai suukkoa, vähintään mukavaa hipaisua kertomaan, että täällä hän saa huomiota. Vaikka elettäisiin perhe-elämän ruuhkavuosia, aikaa riittää ohi kulkiessa koskettamiseen.

Lisää ajatuksia rakkaudesta Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen kirjassa Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta. Kosmos, 2017.

Anna-Stina Nykänen

Leipäsuhteeni on tullut tiensä päähän. Tämä ei voi jatkua näin. Kotona menee leipää roskiin, vaikka mitä yrittäisi. Kaupoista heitetään pois valtavia vuoria leipää.

Ja kyllä roskiin päätyy muutakin ruokaa. Ei ole tolkun hiventä.

Enää ei riitä, että miettii, mistä ruoka tulee. Nyt pitäisi miettiä myös sitä, mihin ruoka menee. Enkä tarkoita sitä, kertyvätkö kilot vyötärölle vai reisiin. Tarkoitan sitä, mihin päätyy kaikki se ruoka, jota me emme syö. Siis hävikkiruoka.

Kaupassa mietitään, mikä on eettistä, terveellistä, taloudellista ja trendikästä. Silti osa ostoksista jää käyttämättä. Hyvät raaka-aineet, luonnonvoimat, koulutettujen ihmisten työ ja energia, mainostoimiston panos, hienot pakkaukset, kuljetukset, nätti esillepano hyllyllä... Ja huiis vaan, jätteeksi päätyi nyhtökauran jämä ja tv:stä tuttu proteiinirahka.

Ehei, tästä on tultava loppu. Mutta miten? Se on valtava maailmanlaajuinen ongelma.

 

Ennen hävikkiä syntyi vähemmän. Siitä pidettiin huolta. Minähän olen itse kasvanut hävikkiruoalla. Tosin sitä sanaa ei 1960-luvulla tunnettu.

Äitini oli töissä Bulevardilla ison, hienon vakuutusyhtiön keittiössä. Kaikki ruoka, mikä jäi yli, jaettiin keittiön työntekijöille kotiin vietäväksi. Ei heitetty roskiin. Ja ainahan sitä jäi. Tähteet olivat osa keittiön työntekijöiden palkkaa.

Joka päivä äiti raahasi isoissa kasseissa kotiin T-luu-pihvejä, osso buccoa, paahtovanukasta, kuutamokiisseliä – herrojen herkkuja. Meidän kotona lähiössä, vuokratalossa Maunulan pahamaineisen ostarin vierellä, syötiin ruokia, joista naapurin lapset eivät olleet kuulleetkaan.

Ei ihme, etten oppinut kotona laittamaan ruokaa. Se kuulemma johtui myös varhaisesta feminismistäni. En suostunut auttamaan äitiä keittiössä, kun eivät perheen miehetkään sitä tehneet.

Naapuri oli töissä keksitehtaalla ja toi sieltä halvalla rikkoutuneita pikkuleipiä. Pussi oli valtava. Lajittelimme kolhiutuneita karnevaalikeksejä, suklaalehtiä, pieniä paloja dominoita – ne olivat löytöjä. Ehjimmät poimittiin vierasvaraksi.

Juhlapyhiksi leipurilankomies toi töistä pikkurahalla vähän vinksahtaneita leivoksia.

Enää ei meillä nautita hävikkiherkkuja. Ellei sellaiseksi lasketa naudanlihaa, joka on Suomessa yleensä peräisin maitokarjasta, siis tavallaan maidontuotannossa syntyvää hävikkiä. Tai voisiko hirvenlihaa pitää riistanhoidossa syntyvänä hävikkinä? Vitsi, vitsi.

 

Kaupassa mietin punalappuisia, pian vanhenevia alennustuotteita. Niitä ostamalla torjuu hävikkiä. Veljeni katsoo ne aina ja ilahtuu löydöistä. Yksi ystävä häpeää, kun mies kantaa niitä kotiin. Onko tämä naisille arempi asia? Minä epäröin, voinko ostaa alennettuja, vaikka on varaa täysihintaisiin. Eihän leipäjonoonkaan voi mennä ilman avun tarvetta.

Tajuan, miten nirsolta näytän, kun puristelen patonkeja: onko jo kangistumassa, ei ole ihan lämmin enää. En kyllä osta nahistunutta leipää. Eikö tähän löytyisi jotain ratkaisua, uutta tekniikkaa tai palvelua?

Huono omatunto on hyvä asia. Hävikkiravintolat onkin jo keksitty: viiden ruokalajin illallinen jätteistä. Tästä se lähtee, muutos.

Ehkä kaupan hyllyt eivät kohta enää notku niin kuin nyt. Tunnen ärtymyksen sijaan huojennusta, kun leipähyllyt ovat illalla tyhjät.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kaipaa tulevilta vuosilta lisää elämyksiä. Stressiä voisi olla kerrankin vähemmän.

Laila Snellman, 61, on pyörittänyt mallitoimisto Paparazzia 80-luvulta saakka. Käytännön työt ovat jo siirtymässä nuoremmalle polvelle, vastuun kantaminen ei. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että eläkepäivät saavat vielä odottaa. Intohimo muotimaailmaan on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

– Kotimainen vaatetuotanto on supistunut ihan minimiin. Kotimaiset vaatemerkit voi nyt laskea kahden käden sormilla, kun 1970–80-luvuilla meillä oli vielä Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus. Muutos on hurja.

Snellman on seurannut aitiopaikalta, miten suomalaisten mallien kysyntä on laskenut etenkin kotimaisissa lehdissä ja mainoksissa.

– Suomalainen kauneus ei enää kelpaa meille itsellemme. Sitä on vaikea ymmärtää. Suomalaiset lehdet ja muut tahot haluavat useimmiten ulkomaisen mallin, vaikka kuvaukset tehtäisiin muuten suomalaisella tiimillä ja vain suomalaiselle yleisölle. Näin ei ollut ennen. Tämä kaikki vaikuttaa paljon mielentilaani ja tekemisiini tällä hetkellä, Snellman sanoo.

Yksityisyrittäminen on tietänyt valtavaa stressiä. Sitä on ollut kuluttavan paljon, Snellman myöntää.

Kuntosalilla on tylsää

Liikuntaa voisi ja pitäisi harrastaa enemmänkin. Snellmanilla on kuitenkin välillä motivoitumisvaikeuksia.

– Välillä laistan liikunnasta, vaikka monessa muussa asiassa olen tosi tunnollinen. Välillä vain kypsyttää lähteä salille ja veivata siellä jotain laitteita. Se on tylsää. Olen varmasti aiheuttanut ohjelmani laatineelle personal trainerille paljon harmaita hiuksia.

Snellmanilla on hyvä peruskunto, mutta etenkin kehonhuoltoa pitäisi tehdä enemmän. Vaivat tulevat nykyään juuri siitä, että venyttely ja liikeratojen avaaminen jäävät liian vähiin. Niitä olisi helppoa tehdä kotonakin, kun vain malttaisi.

Ongelmia tuo myös sosiaalinen media. Kun Paparazzi meni Instagramiin, Snellman sai tenniskyynärpään.  Hän vietti siellä tunteja ja teki samaa staattista liikettä huomaamatta.

Muiden auttaminen tuo iloa

Paparazzin pyörittämisestä on vapautunut aikaa uusillekin projekteille. Toimettomaksi Snellman ei kuitenkaan aio jäädä. Seuraavaksi hän alkaa ehkä auttaa maahanmuuttajia.

Myös matkustaminen on lähellä sydäntä. Virallinen eläke olisi mahtavaa aloittaa maailman ympäri matkustamisella. Vielä riittää uusia paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi.

– Ja Afrikkaan haluan uudelleen! Ihmiset siellä ovat niin ystävällisiä ja tyytyväisiä, vaikka heillä olisi miten vähän omaisuutta.

Lue lisää Lailan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi

Toimitus suosittelee
Pekka Pouta vaihteeksi pokkana.

Meteorologi Pekka Poudan on kuultu mainitsevan sana seksihelle, kun hän ennustaa televisiossa tulevaa säätä. Millaista kesäkeliä meille silloin luvataan, Pekka?

Meteorologien termistö on lisääntynyt epävirallisella käsitteellä seksihelle. Ilmanalaa kuvailevalla sanalla on kiinnostava historia, jonka pieni piiri sääasiantuntijoita tietää.

Pekka Pouta, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman meteorologi selittää, millaisia kesäisiä lämpötiloja hän tarkoittaa puhuessaan seksihelteestä.

Entä tuleeko ensi kesänä sellainen? Ja entä jos ei tulekaan..?

Lue Pekka Poudan keinoista pitää huolta terveydestään: Hyvä terveys 6/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden digilehdet.fi