Maria Guzenina elämänmuutos

Maria Guzenina aloitti elämäntaparemontin surffimatkalla. Liikunnasta on tullut osa elämää, ja ministeriaikoina kerääntyneet kilot ovat poissa. Iltaisin hän menee sänkyyn yhdeksältä, sillä on kiva jutella rauhassa kuulumiset miehen kanssa.  

Kansanedustaja Maria Guzenina, 47, on oppinut erottamaan, mitä keho oikeasti tarvitsee ja milloin on kyse vain tunnetiloista. Ministeriaikana hänen yöunensa jäivät vähiin, eikä liikunta mahtunut elämään.

Myös syöminen oli epäsäännöllistä – ja ministeri lihoi kymmenen kiloa.

–Hyvinvoinnissa ei minusta ole kyse kiloista. Joku voi olla rehevässäkin kunnossa mutta liikkuu ahkerasti ja voi hyvin. Karsastan ajatusta, että liikuntaa ja syömistä pitäisi säännellä kilot mielessä. Laihtumisen sijaan puhuisin virtaviivaistumisesta, sanoo Maria.

Hänen mielestään liiallisen suorittamisen vastakohtana on se, että antaa tunteilleen aina periksi.

–Juuri silloin kun tuntuu, että ei millään jaksa, pitäisi repäistä itsensä liikkeelle.  

Kun Maria tajusi, että kiloja pitää alkaa karistaa, hän asetti tavoitteekseen saada elämäntavat raiteilleen.

Uusi alku surffimatkalta

Maria Guzenina aloitti elämäntaparemontin kesällä 2013 nollausmatkalla poikansa Alexin ja hänen kaverinsa kanssa. Kolmikko matkasi Euroopan halki, ja tarkoituksena oli opetella surffaamaan Portugalissa.

–Halusin antaa kropalle uutta tekemistä ja mielelle haastetta, ja surffaus tuntui houkuttelevalta. Harjoittelin surffausta alkuun systemaattisesti kuivalla maalla. Laudan päälle nousemisen treenaus oli tylsää, mutta jaksoin sen voimalla, että kohta pääsisin veteen tositoimiin.

Nyt monenlainen liikunta on taas säännöllinen osa Guzeninan elämää, ja siitä on iloa muillekin kuin hänelle itselleen.

–Kun liikun tarpeeksi, aineenvaihdunta pelaa, nukun hyvin ja olen paremmalla tuulella, kertoo Maria.

Yhdessä tekeminen lujittaa suhdetta

Maria tapasi Kari Mokon ensimmäistä kertaa, kun he molemmat olivat YLEssä töissä 1990-luvulla. Jos joku olisi silloin sanonut, että tuon  miehen kanssa Maria tulee olemaan hyvin onnellinen ja asumaan yhteistä kotia, Maria olisi epäillyt. Mutta nyt he ovat olleet yhdessä kolme vuotta.

–Tapasimme uudelleen ja olimme molemmat vapaita. Saimme tutustua toisiimme kaikessa rauhassa, tekemisen kautta. Edelleen teemme tosi paljon asioita yhdessä.

Maria on esimerkiksi houkutellut Karin mukaani pilatekseen. He molemmat ovat todella sitoutuneita parisuhteen lujittamiseen, ja yhdessä tekeminen on iso osa sitä.

–Meitä yhdistää myös uteliaisuus. Tunnistan vimman, jolla Kari kiersi maailman kriisipesäkkeitä Silminnäkijä-ohjelmaa tehdessään. Uteliaisuus pitää odottavan vireen yllä siitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

–Menen sänkyyn jo yhdeksältä illalla. En ala heti nukkua, vaan sängyssä on rauhallista aikaa lukea ja vaihtaa Karin kanssa päivän kuulumiset, kertoo Maria.

Lue lisää Maria Guzeninan hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys 1/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

seksi, vaihdevuodet, parisuhde

Vaihdevuodet tuovat seksiin haasteensa mutta voivat myös aloittaa nautinnon aikakauden. Kirjailija Heli Heino vinkkaa, kuinka seksistä voi puhua rakkaalleen inspiroivasti.

Heli Heino kirjoittaa romaanissaan Venuksen vuosi keski-ikäisten rakkaudesta ja seksistä luontevasti ja täysin ilman tabuja. Hän tähdentää, ettei ole pari- eikä seksuaaliterapeutti vaan kirjailija. Elämä on kuitenkin opettanut keinoja selviytyä haastavistakin tilanteista.

–Vaihdevuodet eivät mitenkään automaattisesti tarkoita, että seksi olisi hankalaa. Seksuaaliseen nautintoon voi yhdessä miehen kanssa tehdä tutkimusmatkoja, sanoo Heino.

Ei kannata jäädä vellomaan epämukavissa tunnelmissa vaan puhua suoraan. Tähän tyyliin:   

1. Ratkaisukeskeisesti

Jos nainen pitää esimerkiksi limakalvo-ongelman omana tietonaan mutta kiljahtaa auts kesken seksin, puoliso säikähtää. Se laskee innostusta. Mieshän haluaisi tehdä hyvää. Ongelma kannattaa ottaa puheeksi muualla kuin sängyssä ja ratkaisuun keskittyen.

2. Oikeilla sanoilla

Jos seksistä ei puhuta muutenkaan, on vaikea löytää sanoja, kun pitäisi jutella omasta hankaluudesta. Yksi keino on lähestyä asiaa yleisellä tasolla, vaikka kiinnostavan lehtijutun kautta. Siitä voi siirtyä toista arvostavassa ilmapiirissä kohti omaa tilannetta.

3. Uteliaisuudella

Vaikka ei haluaisi helpottaa vaihdevuosiaan hormonikorvaushoidolla, monenlaista apua löytyy vaikka apteekista. Puolison kanssa voi miettiä, olisiko tämä se tilanne, jossa käymme ostamassa liukuvoidetta. Ja mitä muuta kivaa voisimme kokeilla?

4. Kokemusasiantuntijana

Kun seksistä puhutaan avoimesti, tiedon määrä lisääntyy ja laatu paranee. Puhuminen on vertaistiedon jakamista. On myös hyvä päästä eroon asenteesta, että vaihdevuodet jotenkin vähentäisivät naisen arvoa.

Lähteenä myös Heli Heinon kirja Venuksen vuosi, Atena, 2017.

Kari Ketonen

Näyttelijä-psykoterapeutti Kari Ketonen, 45, osaa nykyään jopa nauttia esiintymisjännityksestä. Se on vaatinut vuosien siedätyksen.

1. Kohtaa silmästä silmään

”Jännitys on vain nätimpi sana kuvaamaan todellisuutta, joka on pelko. Jotkut tykkäävät pelätä vuoristoradassa, jotkut kauhuelokuvissa. Itse jopa tykkään nykyään pienestä pelosta, joka minut saa valtaansa ennen esiintymistä.

Kun kierrän puhumassa karismasta ja esiintymisestä, painotan, ettei jännitystä kannata paeta. Se kannattaa yrittää kohdata sellaisena kuin se on, niin sen kanssa oppii elämään. Kaikenlaiset metodit, joiden tarkoituksena on esimerkiksi poistaa tai sulkea pelko pois tietoisuudesta, ovat tuhoon tuomittuja.”

2. Aseta mittasuhteisiin

”Pelkoon tottuu helpommin, kun ymmärtää, että esimerkiksi esiintymisen pelkääminen on aika abstraktia. Harvoin tapahtuu mitään kamalan vakavaa, eikä epäonnistuminenkaan ole sellaista, mikä ei unohtuisi parissa viikossa.”

3. Mindfulness ei ole aina mukavaa

”Pelkäämme asioita, joita suljemme pois. Jotta pääsee niiden yli, meidän pitää pakittaa sama polku, eikä se välttämättä ole mukavaa. Ensin on kävellyt hirvittävän pimeän metsän läpi ja päässyt vihdoin jonnekin valoisampaan, ja sitten pitäisi peruuttaa.

Tuntuu, että ihmisille myydään tasaista tietä: kun alat harjoittaa mindfulnessia, asiat muuttuvat paremmiksi. Mutta kun ryhtyy tietoisesti skarppaamaan havaintojaan, se tuottaa myös sellaisia havaintoja, jotka eivät miellytä. Siinä kohtaa moni tarvitsisi tukea: mitä sitten tehdään ja miten edetään, kun tuntuu mahdollisimman väärältä.”

4. Vapauta hengitys

”Toivon, että ihmisten mieleen jäisi jännittämisestä ja esiintymisestä vähintään yksi asia: hengittäminen. Kuinka tärkeää on antaa sen mennä kulkujaan ilman, että tarvitsee ponnistella sitä ’oikein’. Se vaatii kärsivällisyyttä. Vähäkin edistys, mitä olen saavuttanut vapauttamalla hengitystäni, on vaikuttanut dramaattisesti hyvinvointiini. Se vaikuttaa kaikkeen.”

5. Täytä kalenteria

”Olen etukäteen huolestuja. Olen päässyt siitä irti osittain sen avulla, että olen työntänyt itseni niin moneen projektiin. Muistan ajat, jolloin jokainen työ sai hirveän ison merkityksen. Nykyään ei ole kauheasti aikaa miettiä, miten se ja se kuukauden päästä tuleva keikka menee, kun töitä on jatkuvasti. Epäonnistumisen ja onnistumisen kysymykset ovat painuneet taka-alalle.”

6. Hyödynnä energialataus

”Jännitys kertoo siitä, että jollain asialla on itselle merkitystä. Energia on nousemassa ja on menossa antamaan itselleen tuosta energiasta jotain. Se on hyvä lähtökohta, kun sen vain kestää. Ja sen kestää, kun opettelee.”

Lue lisää Kari Ketosesta Hyvä terveys 4/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

 

Kuka?

 

Kari Ketonen, 45

Ura Näyttelijä, valmistunut myös psykoterapeutiksi.

Asuu Helsingissä.

Ajankohtaista Juontaa Hyvät ja huonot uutiset -paneeliohjelmaa, joka alkaa Nelosella 20.3.

Helena Karihtala

Sisustussuunnittelija Helena Karihtala-Koski, 48, tasapainottaa äidin, puolison ja yrittäjän roolit karsimalla turhat rönsyt arjestaan – myös ihmissuhteistaan.

Helenan hyvän olon oivalluksia:

  1.  Positiivisuus ja elämänmyönteisyys kannattavat. Niistä on apua ihmissuhteissa, työssä ja melkein kaikessa.
  2.  Vastoinkäymiset on monesti tarkoitettu kasvun paikoiksi tai opettamaan jotakin. Ne on tehty sitä varten, että niistä selvitään. Ne voivat tuoda parempaa tullessaan.
  3.  Säännöllinen elämä voi kuulostaa tylsältä, mutta tasainen arki on mahtava elämän peruspilari.
  4.  Seuran voi valita. Läheisillä ystävillä ja omalla yhteisöllä on vaikutusta. Valitse siksi ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla.

Lue lisää Helena Karihtalasta Hyvä terveys 4/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

 

sairauden pelko

Olen noin 25-vuotias nuori nainen, joka kärsii jatkuvasta vakavien sairauksien pelosta. Käytän googlea usein ja luen eri sairauksista, ja jos minulla on jokin oire (päänsärky, vatsakipu yms.) olen täysin varma, että minulla on vähintään syöpä. Vastikään kainaloni kipeytyi ja sinne ilmestyi patti. Lääkäri totesi sen tulehtuneeksi hikirauhaseksi, ja sain siihen antibioottikuurin.Se helpotti vain hetken, kunnes taas aloin pelätä jotakin vakavampaa.
Pelkoni vaikuttaa koko elämääni. Olen todella hermostunut ja ahdistunut usein, sillä ajattelen aina pahinta. Huomaan tämän tuntemuksen olevan voimakkaimmillaan silloin, kun olen stressaantunut työstä tai jostakin muusta. Miten voin saada mieleni rauhoittumaan?

KUN PELKO ON PAHIN

Jos ongelmasi on jatkunut useita kuukausia, saatat kärsiä sairauksien pelosta eli hypokondriasta. Kuten kuvaat, sen otteessa olevaa piinaavat perusteettomat, usein normaaleista kehon tuntemuksista juontuvat vakavien fyysisten sairauksien pelot. Pakkomielteinen huoli sairastumisesta ajaa häiriöstä kärsivän tutkimusten kierteeseen. Ammattilaisen diagnoosi terveydestä saattaa helpottaa hetken – pian kuitenkin uudet uhat valtaavat mielen.

Muiden psyykkisten häiriöiden tapaan raja normaalin ja sairaan välillä ei ole selvä. Sopiva huoli omasta terveydestä kannustaa terveellisiin elämäntapoihin ja patistelee hoitamaan vaivat ajoissa. Liiallista huoli on aiheuttaessaan suhteetonta ahdistusta tai rajoittaessa elämää pakko-oireisena ajatteluna tai toimintana.

Korostunutta huolta omasta terveydestä on yritetty selittää eri tavoin. On otaksuttu ihmisen kanavoivan siihen muita, vaikeammin käsiteltäviä kielteisiä kokemuksia. Hän on voinut myös oppia kyseisen toimintamallin, koska se tarjoaa huomiota. Ainakin toistaiseksi nämä teoriat ovat arvailua; oireilun taustalla mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä ei tunneta. Voidaan myös ajatella, että pelot ovat vahvan elämänhalun kääntöpuoli - voihan ihminen, joka haluaa elää, pelätä sairastuvansa ja kuolevansa. Vaikka syitä häiriöön ei tunneta, sen laukaisee usein oma aiemmin sairastettu tai läheisen sairastama vakava sairaus.

Suurin valta hypokondrialla on silloin, kun ihmiseltä puuttuu tietoinen etäisyys ongelmaan. Sinä tiedostat psykologisen vaivasi, mikä auttaa sen voittamisessa. Vaikka häiriö pitää osaa ajatuksistasi otteessaan, osa sinusta näkee sen yli.

Mitä tahansa tiedostettua mielen pulmaa voi ratkoa ulkoistamalla ongelman ja laatimalla suunnitelman sen kukistamiseksi. Ulkoistaminen voidaan tehdä nimeämällä häiriö virallisen diagnoosin mukaan tai leikkimielisesti vaikkapa oman tahdon omaavaksi hahmoksi – riivaajaksi. Tämän jälkeen tehtävänä on kartoittaa ongelmaa ylläpitävät tekijät: Minkälaiset asiat ruokkivat kiusaajaa?

Mitkä pitävät sen poissa? Kannattaa arvioida niin omia ajatuksia ja tunteita kuin ulkomaailman tilanteita. Analyysin jälkeen on mahdollista laatia toimintasuunnitelma kiusaajan karkottamiseksi.

Yksi ongelmaa ylläpitävä olosuhdetekijä sinulla on jo tiedossa: stressi. Jos edellä kuvattu harjoitus ei luonnistu tai auta, keskity minimoimaan vain stressi elämästäsi. Stressin vähentämiseksi voit selvittää, minkälaiset itseen ja ympäristön liittyvät asiat kuormittavat ja mitkä lisäävät rauhallisuutta ja auttavat palautumaan. Rennomman elämäntavan omaksuminen voi vähentää pelkojasi ja on joka tapauksessa kannattava investointi omaan elämään ja terveyteen.
 

Näin eteenpäin

  • Ulkoista sairauksien pelko ja tee suunnitelma sen voittamiseksi.
  • Selvitä stressin aiheuttajat ja laadi suunnitelma rentouden lisäämiseksi.
  • Toteuta edellä mainituista jompikumpi.

Sanna Aulankoski

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta
Lähetä kysymys Hyvän terveyden psykologeille Sanna Aulankoskelle ja Mikael Saariselle täältä.