Kuva Shutterstock

Kotimeditaation harrastaja otti seuraavan askeleen ja kokeili zeniä Japanissa. Tarttuiko tyyneys?

Lähijuna pysähtyy Naran kaupunkiin hämärtyvässä illassa. Vatsassa kipristelee jännitys, kun laskeudun asemalaiturille. Olen meditoinut ennenkin, mutta vain oman olohuoneeni lattialla, en Japanissa zen-buddhalaisessa temppelissä. Aidon buddhalaismunkin kohtaaminen kutkuttaa. Mielessäni kuvittelen dalai laman, joka leijailee omassa pyhässä sfäärissään ja takavarikoi kännykkäni heti etuovella.

Samassa puhelimeni piippaa. Tekstiviesti on munkilta, Keiho Nishigakilta itseltään.

— Vaimoni tulee teitä vastaan. Hämmästys on melkoinen. Eivätkö kaikki munkit eläkään selibaatissa? Mielikuvani zenistä on armoton: pitkät, äänettömät istumameditaatiot ja ohjaaja, joka napauttaa puukepillä selkään, jos ryhti pääsee lysähtämään.

Tila-auton luona eivät odota oranssit kaavut, vaan hymyilevä nainen, eläväinen pikkupoika ja perheenisä t-paidassa ja farkuissa. Keihon olemuksesta kuri on kaukana. Buddhalaisuudesta muistuttavat vain kiiltävä kalju ja seesteinen hymy.

— Sujuiko matka hyvin?

Keihon jokaista lausetta seuraa leveä nauru, joka tarttuu. Jännitys kaikkoaa saman tien.

Autotie mutkittelee vehreään lähiöön. Viisisataavuotias temppeli kohoaa modernien asuintalojen keskellä. Majapaikkani on omakotitalo, jonka Keiho on itse rakennuttanut temppelinsä yhteyteen. Illallispöydässä odottaa naudanlihapata.

Makuuhuoneen pehmeällä parisängyllä pohdin, onko tämä zen-buddhalaisuutta ollenkaan. Missä nälkäiseksi jättävä riisikulhollinen ja kivikova, selän kipeyttävä patja?

Huomaan salaa toivoneeni, että pääsisin kokeilemaan askeesia itsekin. Testaamaan, tuoko elämä ilman mukavuuksia mielenrauhan. Jos yöpyisin luostarissa, saisin kärsimystä kyllikseni. Munkki voi kuitenkin harjoittaa buddhalaisuutta myös luostarin ulkopuolella, kuten Keiho. Silloin häntä tai vierailijaa eivät koske tiukat säännöt.

Pieni pettymys vaihtuu pian oivallukseksi. Oikeastaan on merkityksetöntä, onko makuualusta kova vai pehmeä ja onko ruoaksi riisiä vai kokolihapihvi.  Buddhalaisuuden ytimessä on ajatus siitä, että mielenrauha löytyy itsetutkiskelulla, sisäänpäin kääntymällä. Muistutus on tärkeä, jopa lohdullinen: ehkä tyyneyden voi saavuttaa tavallisen arjenkin keskellä.

 

Suorittava mieli

 

Meditaatio ja mindfulness alkavat olla tuttuja jo länsimaissakin, mutta niiden filosofia kumpuaa idästä, buddhalaisista opeista. Oppien kuuleminen alkulähteillä Aasiassa kiehtoo. Jos zeniläisyys on tyyneyden metafora, ehkä vierailusta tarttuu hiven minuunkin. Kun Keiho vetää ylleen munkinkaavun, nauravaan olemukseen tulee hiljaista arvokkuutta.

Vielä ennen nukkumaanmenoa on vuorossa ensimmäinen meditaatioistuntoni. Eteisen ovi aukeaa temppeliin. Vanhan puun ja suitsukkeen tuoksut sekoittuvat toisiinsa, tatami narisee jalkojen alla. Kumarrus vasemmalle ja oikealle, kädet yhteen, askellus... Keiho opastaa, miten alttarin luo tullaan oikeaoppisesti, niin, että samalla osoitetaan sille kunnioitusta.

Tarkkuus saa minut unohtamaan meditaation. Alan suorittaa. Kumpi käsi tulee päälle? Mihin katse piti kohdistaa, mihin suuntaan kumartaa? Onhan selkäni suorassa? Asetun jalat ristissä istuintyynyn päälle, kasvot kohti valkoista seinää, johon silmät olisi tarkoitus liimata seuraavaksi puoleksi tunniksi.

Keiho edustaa Japanin zen-buddhalaisuuden suurinta suuntausta, sōtōa, jossa korostuu meditaatio itsessään ilman erillisiä keskittymisharjoituksia. Tarkoitus on keskittää huomio nykyhetkeen ja antaa ajatusten ja tunteiden virrata vapaasti.

Säännöllisen meditoinnin pitäisi rauhoittaa stressaantunut mieli. Usein pysähtyminen on vaikeinta juuri silloin, kun sitä kaipaisi eniten. Kiireen keskellä tilalle tulevat muka tärkeämmät velvollisuudet.

Nyt sähköpostit ja kauppalistat ovat toisella mantereella kymmenen tunnin lentomatkan päässä, joten veruke ei toimi. Lomailen paikassa, joka on pyhitetty hiljentymiselle. En pääse pakoon kännykän kosketusnäyttöä räpläämään. Se kiehtoo ja hirvittää samanaikaisesti.

Suitsuke saa ympäristön tuntumaan juhlavalta, mutta tuntemukset ovat tismalleen samat kuin kotimeditaatiossa. Miksi ajatukset alkavat poukkoilla ja jokaista ruumiinosaa kutittaa juuri silloin, kun pitäisi keskittyä?

Puukalikan pistävä kalahdus herättää takaisin nykyhetkeen. Olo on aavistuksen turhautunut: joko puolituntinen meni? En ehtinyt keskittyä, saisinko vielä vartin lisää?

 

Hippunen hyväksyntää

 

Aurinko kiipeää sisään temppelin koristekuvioitujen ikkunapaneelien takaa. Kello on kuusi aamulla, Suomessa se lyö vasta keskiyötä. Keiho odottaa valmiina, kun aloitan aamun ensimmäisen meditaation. Kumarran kohti alttaria ja astelen istuintyynylleni.

Rituaalit alkavat käydä tutuiksi, ja teen ne jo ilman ohjausta. Ristin jalkani, laskeudun tyynylle ja asetan kämmenet syliini. Moottoritie hurisee kaukana taustalla.

Keiho lausuu kumealla äänellä sutria, buddhalaisia uskonnollisia tekstejä. Laulu lävistää ajatukset ja vaivuttaa unenomaiseen tilaan.

Omien tuntemusten hyväksyminen on teoriassa jaloa. Käytännössä keskittyminen on kinkkistä puuhaa, kun vatsa kurisee tyhjyyttään ja silmät painuvat kiinni.

— Jotta voimme oppia tuntemaan itsemme, meidän pitää ensin unohtaa itsemme.

Keihon lausuma miete jää kaikumaan temppelin seinille, kun hiljenen meditaatioon. Muistelen, mitä olen lukenut kroonisen kivun hoidosta: kun särkyä ei yritä paeta, kipu hälvenee. Ehkä minun pitäisi yrittää samaa. Jospa hyväksyisin sen, että olen nälkäinen ja väsynyt, enkä yrittäisikään tehdä tuntemuksille mitään.

Puolituntinen kuluu tällä kertaa hitaammin. Kun puukalikka kalahtaa, hengitys on ehkä syventynyt aavistuksen. En tunne turhautumista enkä oikeastaan edes muista, kurniko vatsani meditaation loppupuolella vai ei.

 

Arvostelija hiljaiseksi

 

Keskity sataprosenttisesti siihen, mitä teet. Kun lepäät, lepää täydellisesti. Kun työskentelet, keskity työhösi täydellisesti. Tunnen pienen pistoksen, kun ajattelen tätä buddhalaisuuden keskeistä opetusta. Kotona saatan hoitaa kerralla sähköpostit, venyttelyn ja puhelun ystävälle. Tehokkuus on näennäistä, sillä poukkoileva mieli ei saa mitään kunnolla aikaiseksi. Juuri samasta syystä buddhalaismunkit harrastavat tarkkuutta vaativaa näpertelyä, jossa keskittyminen ei pääse herpaantumaan.

Minäkään en pääse vierailusta pelkällä istumisella.

Kalligrafiatussi tärisee kädessäni, kun jäljennän japanilaisia kirjoitusmerkkejä. Oikeaoppisesti käsivarsi ei kosketa pöytää ollenkaan, kun tussi vetelee paperille ilmavia, vakaita piirtoja. Tämän pitäisi olla meditaatiota parhaimmillaan, mutta aloittelijan kaikki energia menee käden rentouttamiseen.

Seuraavaksi pitäisi taiteilla pesualtaassa lepäävistä oksista ja kukista ikebana eli japanilainen kukka-asetelma. Suorituspaineet nostavat taas päätään.

— Onko tarkoitus tehdä simppeli rivi oksista vai enemmän kukkakimpun näköinen asetelma? kysyn Keiholta.

— Ei väliä. Kumpikin käy. Pidän monenlaisista asetelmista.

Vastaus hämmentää, kun on tottunut ohjeisiin. Ei auta kuin valikoida oksia ja kukkia sen mukaan, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

Keiho tahtoo ottaa minusta kuvan asetelmani vierellä. Ensin vastustan. Oksia pitäisi vielä suoristaa, tuo kukka vaihtaa toisen sävyiseen... Puren kuitenkin hammasta. Hymyilen kameralle enkä kommentoi tuotostani ääneen. Se on yllättävän hankalaa, mutta vapauttavaa.

Aamupäivän jälkeen tunnen uudenlaista väsymystä. Samanlaista, joka seuraa pitkää työrupeamaa tai vaellusta. Olo on raukean tyytyväinen, koska olen tehnyt jotain haastavaa. En ehkä tehnyt yhtä asiaa sataprosenttisesti, mutta ainakin yritin.

 

Ikebanasta imurointiin

 

En osaa meditoida, enkä muuten opi! Olen kuullut mantran lukemattomia kertoja ja hokenut sitä itsekin. Kun vakuutuin meditoinnin terveyshyödyistä, siitä uhkasi tulla velvollisuus. Jos en viiden minuutin istumisen sisään tuntenut verenpaineeni alenevan, turhauduin.

Meditoinnista tekee vaikeaa juuri se, että se on suorittamisen täydellinen vastakohta. Kun on tottunut mittaamaan ja arvottamaan, irti päästäminen ja anteeksianto voi jopa pelottaa. Ajatus on käänteentekevä: Mieli saa stressata ja harhailla. Kun ei tuomitse tuntemuksiaan, voi lopulta päästää niistä irti.

Vanhat tavat istuvat sitkeässä, mutta kun luopuu tulostavoitteista, meditaatio helpottuu heti.

Filosofiaa voi soveltaa kotonakin, vaikka imurointi ei tuntuisi yhtä juhlavalta kuin ikebanan viimeistely. Arkisimmankin työn voi tehdä niin, että on läsnä. Kun keskityn pitämään poukkoilevan mielen tässä hetkessä, mieli on illalla levänneempi.

Kotona löydän rinkasta valokuvan, jossa istun ikebanani vierellä. Kukka-asetelman oksat sojottavat sikin sokin, mutta päätän silti ripustaa kuvan paraatipaikalle. Huulille kihoaa hymy, jossa on ehkä aavistus zeniä.

terapeuttinen sukupuu sukusalaisuudet

Miksi isoäiti oli aina vihainen? Miksi äiti makasi maassa ja ulisi? Miksi isästä ei saanut puhua? Sukupuu paljastaa salaisuuksia ja auttaa ymmärtämään itseä sukupolvien ketjussa.

Pikkutyttönä Maija pelkäsi isoäitiään. Ymmärrys äidinäitiä kohtaan syntyi, kun Maija 60-vuotiaana teki terapeuttisen sukupuun elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmässä ja asettui kirjoittamalla isoäidin asemaan. Maija kirjoitti isoäidin työtaakasta sodan varjossa viiden lapsen äitinä ja eläytyi uutta raskautta pelkäävän vaimon osaan. Hän ymmärsi, että isoäiti oli masentunut ja siksi vihainen.

Maija pystyi nyt ymmärtämään myös äitinsä masennusta sekä käsittelemään paremmin omaa masennustaan.

Isoäidin elämään samastumalla Maija oivalsi, että hänen täytyy asettaa rajoja ja keskittyä tärkeinä pitämiinsä asioihin. Niin isoäitikin oli lopulta tehnyt. Isoäiti muuttui hänelle pelottavasta naisesta voimahahmoksi.

Maija kertoi kirjoittajaohjaajalleen Silja Mäelle parantuneensa masennuksesta kirjoittamisen avulla.

— Aiemmin en uskaltanut itkeä. Pelkäsin, että jos aloitan, en pysty lopettamaan. Nyt kirjoitin ja itkin sen jälkeen.

Vapauttava työkalu

Kun kirjallisuusterapeutti ja elämäkertakirjoittamisen ohjaaja Silja Mäki teettää ryhmissään terapeuttisen sukupuun, hän huomaa, miten vapauttava ja samalla rikastuttava kokemus se tekijälleen on.

— Sukupuu on hyödyllinen työkalu. Sen avulla voi nostaa näkyviin eri sukupolvien elämänmalleja, arvoja ja tapoja. Ne, kuten perhesalaisuudet ja -myytit sekä traumat, vaikuttavat elämäämme ja valintoihimme, vaikka emme sitä tiedostakaan, Silja Mäki sanoo.

Hän toteaa, ettei sukupuuta välttämättä tarvitse edes piirtää. Jo se, että ajattelee sukulaistensa vaiheita mielessään, auttaa löytämään uutta ja itselle merkittävää tietoa.

Omalta sukupuulta voi kysyä: Miksi olen sellainen kuin olen? Miksi olen elänyt näin? Miksi minun on vaikea sitoutua? Miksi asetan uran perheen perustamisen edelle? Miksi en pysty luottamaan? Miksi ratkaisen ongelmat raivoten, väistellen tai tilanteesta paeten? Miksi kotona vaiettiin niin monesta asiasta?

— On myös tärkeää tietää, miten perheessä ja suvussa on selvitty elämän kriiseissä. Se vie eteenpäin elämässä, Silja Mäki sanoo.

Hän toteaa, että toisissa suvuissa näkyy selvemmin luova, rohkea ja vastuullinen elämäntapa, toisissa taas tuhoavat ja kielteiset mallit.

Äidin syliin aikuisena

Ihminen voi potea epämääräistä pahaa oloa, ahdistusta ja masennusta eikä tiedä miksi.

— Kun ajattelee itseään pienenä poikana tai tyttönä voi samastua siihen lapseen, joka on ehkä jäänyt aikuisten ongelmien varjoon. On mahdollista kirjoittaa lempeä kirje turvallisen aikuisen näkökulmasta ja sanoa sisäiselle lapselleen: en jätä sinua yksin, minä rakastan sinua, sinä selviät.

Silja Mäki muistuttaa, että toinen maailmansota on meitä lähempänä kuin aina muistammekaan eikä kansalaissotakaan monen sukupolven päässä ole. Sukupuussa kohtaamme väistämättä sodassa traumatisoituneen miehen tai naisen, joka on jäänyt lasten kanssa koville tai leskeytynyt.

— Samassa suvussa voi olla jäseniä sekä punaisten että valkoisten puolelta ja sen myötä paljon vaiettuja ja vaikeasti käsiteltäviä asioita. Ne heijastuvat jälkipolville.

Silja Mäki neuvoo sijoittamaan menneiden sukupolvien ihmiset elämään omaa aikaansa. Se auttaa ymmärtämään heitä.

Myös kasvatusmenetelmät, näkemykset vanhemmuudesta ja suhtautuminen lapseen muuttuvat aikojen kuluessa. Puhumattomuus ja tunteiden hillitseminen ovat olleet ajan tapoja nykyisten 60-vuotiaiden lapsuudessa ja heidän lastensa lapsuudessa. ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa” ohjasi rankaisemaan lapsia ruumiillisella kurituksella. Lapsia ei ollut tapana pitää sylissä ja lohduttaa.

— Edelleen on nuoria ihmisiä, jotka haluavat terapiassa käsitellä sitä, ettei heitä ole otettu syliin, Silja Mäki sanoo.

Surematon suru siirtyy

Sukupuusta voi paljastua salaisuuksia ja vaiettuja asioita. Luurankoja kaapeissa ja esiin tunkevia haamuja voivat olla avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, abortit, tuntematon isä, homoseksuaalisuus, insesti, perheväkivalta, itsemurha, psyykkinen sairaus, alkoholismi, rikos, murha tai omaisuuden menetys.

— Syyllisyys suvun salaisuuksista siirtyy eteenpäin. Lapsi aistii vaikenemisen, kokee olevansa outo, ulkopuolinen, eikä ymmärrä miksi, Silja Mäki sanoo.

Menneisyyden haamuna voi siirtyä esimerkiksi vanhempien keskeneräiseksi tai kokonaan tekemättä jäänyt surutyö, kun perheessä on kuollut lapsi. Sisaruksille jää kannettavaksi surematon suru.

Salaisuus voi olla myös lapsen poissaoleva isä, josta ei saa kysyä mitään. Siitä syntyvä huonouden tunne ja ahdistus voi johtaa masennukseen.

Raskaita salaisuuksia ei Mäen mukaan kannata jäädä yksin pohtimaan, vaan niistä on syytä keskustella läheisten ihmisten tai ammattiauttajan kanssa.

— Salaisuuksista ei myöskään saisi tulla vallankäytön asetta. Mieti, keitä salaisuus koskee, ja paneudu heidän asemaansa heidän aikaansa vasten. Niin syntyy ymmärrys näitä ihmisiä kohtaan.

Etsi voimahahmoja

Sukupuusta on hyödyllistä etsiä suvun jäsenten käyttämiä selviytymiskeinoja, voimahahmoja, esikuvia ja sankareita, joita voi arvostaa ja joista voi ottaa mallia.

Jos joidenkin selviytymiskeinot ovat olleet tuhoavia, niin suvussa on todennäköisesti myös hyviä ja rakentavia selviytymiskeinoja.

— Se voi auttaa katkaisemaan tuhoisan ketjun omalla kohdalla. Parisuhde, jossa on hyväksyntää ja rakkautta, auttaa omalta osaltaan vapautumaan suvun taakoista.

Silja Mäki neuvoo antamaan suvulle anteeksi syyttelyn sijaan. Ellei pysty kaikkea antamaan anteeksi, voi hyväksyä tosiasiat.

— Elä tätä päivää ja katso eteenpäin. Kysy itseltäsi, millainen linkki haluat olla sukupolvien ketjussa. Haluatko jotain muuta itsellesi ja läheisillesi kuin itse olet kokenut? Mitä haluat siirtää henkisenä perintönä eteenpäin? hän sanoo.

Tee terapeuttinen sukupuu

  1. Piirrä sukupuuhun 3–4 polvea. Merkitse henkilöiden nimet, ammatit, syntymä- ja kuolinvuodet.
  2. Merkitse, millainen rooli kullakin oli perheessään: marttyyri, vetäytyjä, musta lammas, alistuja, pomo, sovittelija, yhdistäjä, hauskuuttaja, sovittelija, lellikki, riskinottaja, vallankäyttäjä, luuseri, hoivaaja tai muu. Millaisia tunteita he kantoivat itsessään: surua, häpeää, vihaa, lempeyttä, iloa tai muuta? Millaisia ongelmanratkaisutaitoja heillä oli?
  3. Merkitse suvun jäsenten välille tunnesuhteet eli keiden välillä oli liittoutumia, aggressioita, kiintymystä, torjuntaa, sitomista, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä tms.
  4. Kirjaa sukupuuhun sukulaisten hokemia kuten ”Piä ihtes ihimisenä”, ”Mitä tekis että mainittais”.
  5. Haastattele sukulaisia ja kysele heidän asemastaan suvun jäsenenä. Kysy edesmenneistä sukulaisista ja heidän perherooleistaan, tunnesuhteistaan jne.
ryhmä tutustuminen ystävyys

Uudessa ryhmässä saa parhaiten paikkansa, kun rohkeasti näyttää, että haluaa kuulua siihen.

Ehkä olet se tyyppi, jota odotetaan innolla seuraavaan porukan kokoontumiseen. Muut eivät vain vielä tiedä sitä. Ihmissuhdetaitoja opettava Karla Nieminen neuvoo, kuinka kannattaa toimia, kun menee ensimmäistä kertaa vaikkapa uuteen harrastusporukkaan.

1. Mene istumaan jonkun viereen ja asetu osaksi uutta ryhmää. Uudessa porukassa ei kannata jättäytyä parin metrin päähän muista, koska silloin ei voi tutustua kehenkään. Näytä, että haluat olla mukana.

2. Kerro ystävällisyydestäsi kehonkielellä. Hymyile ja keskity siihen, kuinka voit osaltasi tehdä tapaamisesta kaikille mukavan alusta alkaen. Älä uppoudu miettimään, mitä muut sinusta ajattelevat.

3. Muihin tutustuessaan ei tarvitse välttämättä olla hauska tai fiksu. Riittää, että aloittaa keskustelun ystävällisesti. Kun olet tervehtinyt muita, ole aktiivinen keskustelija ja anna rohkeasti positiivisia kommentteja muille.

4. Liity harrastusporukan yhteisiin someryhmiin ja lisää uudet tutut kavereiksi. Sosiaalisen media avulla pysyt kärryillä siitä, mitä ryhmäläiset suunnittelevat. Tykkäykset somessa ovat mukava ele muille.

5. Pysy mukana ainakin kolme kertaa. Tutustumisvaiheessa moni tuntee lievää ulkopuolisuuden tunnetta. Älä välitä siitä. Jos et vielä kolmannenkaan kerran jälkeen tunne löytäneesi samanhenkisiä kavereita, kokeile toista ryhmää.

 

Lisätietoa Karla Niemisen kirjasta Olet hyvä tyyppi – opas sujuviin ihmissuhteisiin.

henkinen valmennus Annamari Heikkilä

Miksi jotkut onnistuvat tavoitteissaan mutta toiset eivät? Psykologi Annamari Heikkilän mielestä onnistumisen ensimmäinen askel on, että löytää itselleen merkityksellisen ja arvokkaan tavoitteen.

Moni haluaisi tempaista ja aloittaa paremman elämän. Lähteä vihdoin lenkille tai panna töissä alulle hyvän hankkeen, johon ei vain ole tullut tartuttua.

–Kun tietää, minkä eteen haluaa työskennellä, löytää kyllä keinot mennä kohti päämäärää, sanoo psykologi Annamari Heikkilä, 43.

–Aina parempi, jos matkalla nauttii työn teosta. Kun ponnistelu itsessään tuntuu mukavalta, jaksaa sietää mahdollisesti eteen tulevia vastoinkäymisiä. Helpommin luovuttaa, jos tekemistä ohjaa pelkästään joku ulkoinen palkinto, kuten statussymboli.

Heikkilä melkeinpä hihkaisee todetessaan, että saa kuulua niihin superonnellisiin, jotka ovat löytäneet tavoitteensa sekä harrastuksissa että uralla.

Hänen missionsa työelämässä on poistaa esteitä, jotka tekevät ihmisen elämästä vaikeaa. Usein se tarkoittaa, että hän auttaa ihmisiä lähestymään asioita, jotka tuntuvat heistä hankalilta ja tuottavat epämiellyttäviä tunteita.

Itseensä uskova pärjää paremmin

Onnistumiseen tarvitaan muutakin kuin omannäköinen tavoite.

Heikkilä teki yliopistolla töitä viisitoista vuotta huippusuoriutujien kanssa. Sittemmin hän on työskennellyt paljon asiantuntijoiden ja yritysjohtajien kanssa.

–Onnistujat eivät ole mitään onnekkaita Hannu Hanhia vaan sinnikkäitä, kyvykkäitä ihmisiä, joilla on kova halu ja himo edetä kohti tavoitetta.

Heikkilä muistuttaa, että ihminen pärjää tehtävissä ja haasteissa, joissa uskoo olevansa hyvä.

–Nimitän sitä kansankielisesti itseluottamukseksi, ja sitä voi myös kehittää, sanoo Heikkilä.

Olennaista on, uskotko jaksavasi tehdä riittävästi töitä tavoitteen eteen. Tekeminen vaatii ponnistelun lisäksi kykyä kestää eteen tulevia vaikeita hetkiä. Jos sietää epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita, niin melkein mikä tahansa on mahdollista.

–Tosin psyykkiselle järjestelmällemme on tyypillistä, että epämiellyttävä tunne vaatii vetäytymään ja tekemään jotakin muuta.

Kuten jäämään sohvalle. Pitäisikö muka lähteä lenkille, kun ulkona tihuttaa? Mutta onnistuja ajattelee: Ok, pieni kastuminen kuuluu lenkkeilyyn, siis välillä satakoon!

Lue lisää onnistujan muotokuvasta Hyvä terveys 1/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

tipaton tammikuu alkoholismi alkoholinkäyttö

Juuri nyt on hyvä hetki nauttia elämästä ilman alkoholia! Samalla voi tehdä kiinnostavia havaintoja itsestään ja elämästään.

Miten olisi viisasta toimia, jos haluaa kuukauden ajan tarkastella, mikä rooli alkoholilla on omassa elämässä.

Vinkit tipattomalle kuukaudelle antaa A-klinikkasäätiön kehittämiskoordinaattori Tiia Ruokosalo.

1. Opintomatka itseen

Tee päätös ja haasta kaverikin tipattomalle. Mieti, millainen rooli alkoholilla on elämässäsi. Mitä se antaa, mitä ottaa? Ota tipaton opintomatkana itseesi. Voit myös suunnitella itsellesi pienen palkinnon onnistuneesta kuukaudesta, vaikka hieronnan. Tai ehkä vapaa-aikaasi voisi alkaa täyttää uusi harrastus.

2. Kaappiin ihan uutta

Jääkaapissa, aina näkyvillä, ei kannata säilyttää alkoholia. Osta muita lempijuomiasi ja tee niistä mahdollisimman houkuttelevia. Kokeile uusia sekoituksia. Kannattaa juoda myös vettä, ettei jano yllätä. Kauppaan ei ole hyvä mennä silloin, kun yleensä tekee mieli ostaa alkoholia, esimerkiksi stressaavan työviikon jälkeen. Mene vasta aamulla, niin on helpompi jättää pullot hyllyyn.

3. Kivasti kiitos ei

Mieti etukäteen, miten on tyylikästä toimia ja sanoa, kun joudut tilanteeseen, jossa tarjotaan alkoholia. Viikonloput ja illat on hyvä suunnitella niin, ettei houkutuksia tule. Opettele kieltäytymään alkoholista tavalla, jota voit jatkaa vielä tipattoman jälkeen, jos siltä tuntuu. Kieltäytymisessä ei ole mitään noloa – se on trendi.

Vinkki!

Jos kuukauden tipaton tuntuu vaikealta, on hyvä miettiä, miksi näin on.

Apuna toimii esimerkiksi Päihdelinkin juomatapatesti.