Kuva Shutterstock

Kotimeditaation harrastaja otti seuraavan askeleen ja kokeili zeniä Japanissa. Tarttuiko tyyneys?

Lähijuna pysähtyy Naran kaupunkiin hämärtyvässä illassa. Vatsassa kipristelee jännitys, kun laskeudun asemalaiturille. Olen meditoinut ennenkin, mutta vain oman olohuoneeni lattialla, en Japanissa zen-buddhalaisessa temppelissä. Aidon buddhalaismunkin kohtaaminen kutkuttaa. Mielessäni kuvittelen dalai laman, joka leijailee omassa pyhässä sfäärissään ja takavarikoi kännykkäni heti etuovella.

Samassa puhelimeni piippaa. Tekstiviesti on munkilta, Keiho Nishigakilta itseltään.

— Vaimoni tulee teitä vastaan. Hämmästys on melkoinen. Eivätkö kaikki munkit eläkään selibaatissa? Mielikuvani zenistä on armoton: pitkät, äänettömät istumameditaatiot ja ohjaaja, joka napauttaa puukepillä selkään, jos ryhti pääsee lysähtämään.

Tila-auton luona eivät odota oranssit kaavut, vaan hymyilevä nainen, eläväinen pikkupoika ja perheenisä t-paidassa ja farkuissa. Keihon olemuksesta kuri on kaukana. Buddhalaisuudesta muistuttavat vain kiiltävä kalju ja seesteinen hymy.

— Sujuiko matka hyvin?

Keihon jokaista lausetta seuraa leveä nauru, joka tarttuu. Jännitys kaikkoaa saman tien.

Autotie mutkittelee vehreään lähiöön. Viisisataavuotias temppeli kohoaa modernien asuintalojen keskellä. Majapaikkani on omakotitalo, jonka Keiho on itse rakennuttanut temppelinsä yhteyteen. Illallispöydässä odottaa naudanlihapata.

Makuuhuoneen pehmeällä parisängyllä pohdin, onko tämä zen-buddhalaisuutta ollenkaan. Missä nälkäiseksi jättävä riisikulhollinen ja kivikova, selän kipeyttävä patja?

Huomaan salaa toivoneeni, että pääsisin kokeilemaan askeesia itsekin. Testaamaan, tuoko elämä ilman mukavuuksia mielenrauhan. Jos yöpyisin luostarissa, saisin kärsimystä kyllikseni. Munkki voi kuitenkin harjoittaa buddhalaisuutta myös luostarin ulkopuolella, kuten Keiho. Silloin häntä tai vierailijaa eivät koske tiukat säännöt.

Pieni pettymys vaihtuu pian oivallukseksi. Oikeastaan on merkityksetöntä, onko makuualusta kova vai pehmeä ja onko ruoaksi riisiä vai kokolihapihvi.  Buddhalaisuuden ytimessä on ajatus siitä, että mielenrauha löytyy itsetutkiskelulla, sisäänpäin kääntymällä. Muistutus on tärkeä, jopa lohdullinen: ehkä tyyneyden voi saavuttaa tavallisen arjenkin keskellä.

 

Suorittava mieli

 

Meditaatio ja mindfulness alkavat olla tuttuja jo länsimaissakin, mutta niiden filosofia kumpuaa idästä, buddhalaisista opeista. Oppien kuuleminen alkulähteillä Aasiassa kiehtoo. Jos zeniläisyys on tyyneyden metafora, ehkä vierailusta tarttuu hiven minuunkin. Kun Keiho vetää ylleen munkinkaavun, nauravaan olemukseen tulee hiljaista arvokkuutta.

Vielä ennen nukkumaanmenoa on vuorossa ensimmäinen meditaatioistuntoni. Eteisen ovi aukeaa temppeliin. Vanhan puun ja suitsukkeen tuoksut sekoittuvat toisiinsa, tatami narisee jalkojen alla. Kumarrus vasemmalle ja oikealle, kädet yhteen, askellus... Keiho opastaa, miten alttarin luo tullaan oikeaoppisesti, niin, että samalla osoitetaan sille kunnioitusta.

Tarkkuus saa minut unohtamaan meditaation. Alan suorittaa. Kumpi käsi tulee päälle? Mihin katse piti kohdistaa, mihin suuntaan kumartaa? Onhan selkäni suorassa? Asetun jalat ristissä istuintyynyn päälle, kasvot kohti valkoista seinää, johon silmät olisi tarkoitus liimata seuraavaksi puoleksi tunniksi.

Keiho edustaa Japanin zen-buddhalaisuuden suurinta suuntausta, sōtōa, jossa korostuu meditaatio itsessään ilman erillisiä keskittymisharjoituksia. Tarkoitus on keskittää huomio nykyhetkeen ja antaa ajatusten ja tunteiden virrata vapaasti.

Säännöllisen meditoinnin pitäisi rauhoittaa stressaantunut mieli. Usein pysähtyminen on vaikeinta juuri silloin, kun sitä kaipaisi eniten. Kiireen keskellä tilalle tulevat muka tärkeämmät velvollisuudet.

Nyt sähköpostit ja kauppalistat ovat toisella mantereella kymmenen tunnin lentomatkan päässä, joten veruke ei toimi. Lomailen paikassa, joka on pyhitetty hiljentymiselle. En pääse pakoon kännykän kosketusnäyttöä räpläämään. Se kiehtoo ja hirvittää samanaikaisesti.

Suitsuke saa ympäristön tuntumaan juhlavalta, mutta tuntemukset ovat tismalleen samat kuin kotimeditaatiossa. Miksi ajatukset alkavat poukkoilla ja jokaista ruumiinosaa kutittaa juuri silloin, kun pitäisi keskittyä?

Puukalikan pistävä kalahdus herättää takaisin nykyhetkeen. Olo on aavistuksen turhautunut: joko puolituntinen meni? En ehtinyt keskittyä, saisinko vielä vartin lisää?

 

Hippunen hyväksyntää

 

Aurinko kiipeää sisään temppelin koristekuvioitujen ikkunapaneelien takaa. Kello on kuusi aamulla, Suomessa se lyö vasta keskiyötä. Keiho odottaa valmiina, kun aloitan aamun ensimmäisen meditaation. Kumarran kohti alttaria ja astelen istuintyynylleni.

Rituaalit alkavat käydä tutuiksi, ja teen ne jo ilman ohjausta. Ristin jalkani, laskeudun tyynylle ja asetan kämmenet syliini. Moottoritie hurisee kaukana taustalla.

Keiho lausuu kumealla äänellä sutria, buddhalaisia uskonnollisia tekstejä. Laulu lävistää ajatukset ja vaivuttaa unenomaiseen tilaan.

Omien tuntemusten hyväksyminen on teoriassa jaloa. Käytännössä keskittyminen on kinkkistä puuhaa, kun vatsa kurisee tyhjyyttään ja silmät painuvat kiinni.

— Jotta voimme oppia tuntemaan itsemme, meidän pitää ensin unohtaa itsemme.

Keihon lausuma miete jää kaikumaan temppelin seinille, kun hiljenen meditaatioon. Muistelen, mitä olen lukenut kroonisen kivun hoidosta: kun särkyä ei yritä paeta, kipu hälvenee. Ehkä minun pitäisi yrittää samaa. Jospa hyväksyisin sen, että olen nälkäinen ja väsynyt, enkä yrittäisikään tehdä tuntemuksille mitään.

Puolituntinen kuluu tällä kertaa hitaammin. Kun puukalikka kalahtaa, hengitys on ehkä syventynyt aavistuksen. En tunne turhautumista enkä oikeastaan edes muista, kurniko vatsani meditaation loppupuolella vai ei.

 

Arvostelija hiljaiseksi

 

Keskity sataprosenttisesti siihen, mitä teet. Kun lepäät, lepää täydellisesti. Kun työskentelet, keskity työhösi täydellisesti. Tunnen pienen pistoksen, kun ajattelen tätä buddhalaisuuden keskeistä opetusta. Kotona saatan hoitaa kerralla sähköpostit, venyttelyn ja puhelun ystävälle. Tehokkuus on näennäistä, sillä poukkoileva mieli ei saa mitään kunnolla aikaiseksi. Juuri samasta syystä buddhalaismunkit harrastavat tarkkuutta vaativaa näpertelyä, jossa keskittyminen ei pääse herpaantumaan.

Minäkään en pääse vierailusta pelkällä istumisella.

Kalligrafiatussi tärisee kädessäni, kun jäljennän japanilaisia kirjoitusmerkkejä. Oikeaoppisesti käsivarsi ei kosketa pöytää ollenkaan, kun tussi vetelee paperille ilmavia, vakaita piirtoja. Tämän pitäisi olla meditaatiota parhaimmillaan, mutta aloittelijan kaikki energia menee käden rentouttamiseen.

Seuraavaksi pitäisi taiteilla pesualtaassa lepäävistä oksista ja kukista ikebana eli japanilainen kukka-asetelma. Suorituspaineet nostavat taas päätään.

— Onko tarkoitus tehdä simppeli rivi oksista vai enemmän kukkakimpun näköinen asetelma? kysyn Keiholta.

— Ei väliä. Kumpikin käy. Pidän monenlaisista asetelmista.

Vastaus hämmentää, kun on tottunut ohjeisiin. Ei auta kuin valikoida oksia ja kukkia sen mukaan, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

Keiho tahtoo ottaa minusta kuvan asetelmani vierellä. Ensin vastustan. Oksia pitäisi vielä suoristaa, tuo kukka vaihtaa toisen sävyiseen... Puren kuitenkin hammasta. Hymyilen kameralle enkä kommentoi tuotostani ääneen. Se on yllättävän hankalaa, mutta vapauttavaa.

Aamupäivän jälkeen tunnen uudenlaista väsymystä. Samanlaista, joka seuraa pitkää työrupeamaa tai vaellusta. Olo on raukean tyytyväinen, koska olen tehnyt jotain haastavaa. En ehkä tehnyt yhtä asiaa sataprosenttisesti, mutta ainakin yritin.

 

Ikebanasta imurointiin

 

En osaa meditoida, enkä muuten opi! Olen kuullut mantran lukemattomia kertoja ja hokenut sitä itsekin. Kun vakuutuin meditoinnin terveyshyödyistä, siitä uhkasi tulla velvollisuus. Jos en viiden minuutin istumisen sisään tuntenut verenpaineeni alenevan, turhauduin.

Meditoinnista tekee vaikeaa juuri se, että se on suorittamisen täydellinen vastakohta. Kun on tottunut mittaamaan ja arvottamaan, irti päästäminen ja anteeksianto voi jopa pelottaa. Ajatus on käänteentekevä: Mieli saa stressata ja harhailla. Kun ei tuomitse tuntemuksiaan, voi lopulta päästää niistä irti.

Vanhat tavat istuvat sitkeässä, mutta kun luopuu tulostavoitteista, meditaatio helpottuu heti.

Filosofiaa voi soveltaa kotonakin, vaikka imurointi ei tuntuisi yhtä juhlavalta kuin ikebanan viimeistely. Arkisimmankin työn voi tehdä niin, että on läsnä. Kun keskityn pitämään poukkoilevan mielen tässä hetkessä, mieli on illalla levänneempi.

Kotona löydän rinkasta valokuvan, jossa istun ikebanani vierellä. Kukka-asetelman oksat sojottavat sikin sokin, mutta päätän silti ripustaa kuvan paraatipaikalle. Huulille kihoaa hymy, jossa on ehkä aavistus zeniä.

mustasukkaisuus, parisuhde

Olemme yli 60 v. pariskunta. Mies on eläkkeellä, minä vielä työssä. Molemmilla on lapsia ja lapsenlapsia edellisestä liitosta. Minä pidän yhteyttä omiini ja haluan olla osa heidän elämäänsä. Mies ei juuri ole tekemisissä omiensa kanssa. Minäkään en jaksa hoitaa suhteita hänen lapsiinsa vaikka minulla ei ole mitään heitä vastaan.
Sosiaalinen elämämmekin on erilaista. Mies tarvitsee seurassa aina jonkun, jonka kanssa puhua omista asioistaan, kun taas minä en tunne tarvetta pohtia omia tuntemuksiani. Mies myös tarvitsee enemmän läheisyyttä kuin minä ja hän on jopa mustasukkainen lapsenlapsilleni.
Minua on ruvennut vaivaamaan tällainen suhtautuminen enkä voi ymmärtää, että aikuinen mies voi olla noin lapsellinen.
VÄSYNYT TILANTEESEEN

Olette yhdessä keskeisessä elämän siirtymävaiheessa: luopumassa työurista ja siirtymässä viettämään vanhuuden päiviä. Miehesi on ehtinyt tähän elämänvaiheeseen hiukan sinua ennen ja tuntuu tarvitsevan siihen tukea enemmän kuin olit olettanut.

Elämän kriisit ja siirtymävaiheet laukaisevat meissä usein erilaisia puolustusreaktioita. Tässä niin kutsutussa vanhuuden siirtymävaiheessa haasteenamme on tietyllä tavalla tehdä välitilinpäätöstä kaikesta kokemastamme. Ja tämän pohjalta suunnata eteenpäin toivottavasti viisaampina ja kypsempinä. Ongelmana on, että moni meistä ei ole tottunut pysähtymään elämänsä aikana ja miettimään elämän isoja kysymyksiä. Ei ihme että moni hämmentyy, vaipuu epätoivoon tai jopa masennukseen. Tai taantuu varhaisemmille kehitystasoille, kuten lapsellisiksi, niin kuin kuvasit miehesi kohdalla joskus ilmenevän.

Meille miehille ei ole Suomessa kovin helppoa näyttää heikkoutta tai tarvitsevuutta. Niiden osoittaminen voi jäädä juuri vanhuusvuosien varaan.

Kuvaat, että miehesi jakaa tuntojaan mieluummin kahden kesken eikä käytä laajempaa tukiverkkoa tunteidensa tuulettamiseen. Sinä olet selvästi yksi hänen elämänsä luottohenkilöistä. Sen takia hän voi olla mustasukkainen ajastasi ja kyvystäsi jakaa asioita ja nauttia luontevammin muiden seurasta.

Ymmärrän, että tämä voi väsyttää sinua ja tuntua epänormaalilta aikuisen miehen käytökseltä. Mutta kukapa meistä ei tarvitsisi läheisyyttä ja hellyyttä.

Sinun voi olla hyvä tutkia myös omalta kohdaltasi, olisiko sinun omat tarpeesi isompia läheisyyden suhteen kun annat ymmärtää. Ihmistä ei kerta kaikkiaan ole luotu elämään ilman toisten tukea.

Teidän olisi puhuttava yhdessä siitä, mihin kaikkeen sinun voimasi riittävät. Voi olla, että sinun on hyvä hiukan levätä heti töiden jälkeen ja koota voimia. Tärkeää on myös keskustella siitä, minkälaista haluatte elämänne olevan tässä siirtymävaiheessa ja sen jälkeen. Kun on yhteinen näkemys elämän suuntaviivoista ja unelmista, jaksaa helpommin myös toisen rasittavampia puolia.

Vanhenevan miehen sielunelämää on kuvattu mainiosti elokuvassa About Schmidt (USA 2002). Saman ohjaajan Nebraska kuvaa ikääntymisen tuskaa raadollisemmin. Elokuva 45 vuotta (Iso-Britannia 2015) taas kuvaa kultahääpäivää lähestyvää pariskuntaa, jolla on omat ongelmansa menneisyydessä. Viikonloppulomaa ja irtiottoa yrittää brittipariskunta elokuvassa Le Week-End (2014).

Näin eteenpäin

  • Tutustu elämänkaariajatteluun esim. Tony Dunderfeltin kirjan Elämänkaaripsykologiaa avulla.
  • Katsokaa yhdessä jokin edellä mainituista elokuvista ja katsokaa mitä se teissä herättää.
  • Pohdi omaa suhdettasi läheisyyteen ja tarvitsevuuteen.
  • Muista ottaa omaa aikaa itsellesi tärkeisiin asioihin.

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

paniikkikohtaus ahdistus unettomuus

Paniikissa iskee kuolemanpelko, jonka voittaa vain pysymällä rauhallisena. Kokeile puhua itsellesi kuin ystävälle.

Paniikki tuntuu samanaikaisesti mielessä ja kehossa. Adrenaliinipiikki ruokkii vihan ja kauhun tunteita: saanko sydänkohtauksen, menenkö tajuttomaksi, tulenko hulluksi, eikö tämä koskaan pääty. Mutta se päättyy, sillä keho kestää adrenaliinitulvaa vain muutaman minuutin.

Rakentava keino rauhoittaa tilanne on rauhoittava oma sisäinen puhe.

– Voit alkaa puhua itsellesi kuin ystävälle: ”Olen selvinnyt tuosta monta kertaa aikaisemminkin. Miksi en nytkin selviäisi”. Entä mikä on se, mitä oikeasti pelkään: yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, siis samoja asioita kuin kaikki muutkin ihmiskunnassa. Ei se pelko ole vaarallista vaan kovin inhimillistä, psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka sanoo.

Itse olen ymmärtänyt, että paniikkikohtaukseni kertovat myös siitä, että minulla on jonkinlainen kaikkivoipaisuusharha. Enhän todellakaan ole Jumala, joka alati vartioimalla pitää toiset hengissä. Ajattelen myös, että vaikka paniikki tuntuu inhottavalta, se ei tapa.

Paniikkiin ei ole kukaan koskaan kuollut, enkä kuole minäkään.

– Pahimmillaankin paniikin terävä kärki kestää muutaman minuutin ja sitten se on ohitse. Ihminen ei kestä valtavaa adrenaliiniryöppyä pitempään, Valjakka muistuttaa.

Paniikissahan ihminen tuntee olevansa hukassa, kun yrittää epätoivoisesti hallita tilannetta, jota ei kykene hallitsemaan. Silloin voi olla hyvä vain päästää irti, vajota tunteeseen ja antaa sen tulla. Ja sitten huomata, että on edelleen hengissä.

– Sekin auttaa, että keksit mielessäsi turvapaikan, jossa olet rauhassa ja turvassa ja piilossa ja jossa sinua ei voi kukaan vahingoittaa. Tai turvallisen hahmon, joka pitää sinusta huolta. Toisilla auttaa uskoon tuleminen, murheitten luovuttaminen Jumalan huomaan.

Päiväänsä voi myös valita huolihetken, jolloin keskittyy huolehtimaan. Muu päivä on ikään kuin huolesta vapaa.

– Keskellä pelkotilaa ei pysty nauramaan itselle, mutta jos jälkeenpäin kykenee näkemään asian koomisen puolen, ollaan jo pitkällä, Risto Valjakka sanoo.

Sekin auttaa, jos tajuaa, että haavoittuvuus on merkki ihmisyydestä: muutkaan eivät ole haavoittumattomia.

– Kun täydellisen ihmisen rooli katoaa, kohtaamme yhteisen ihmisyyden. Se kun ei löydy vahvuuden vain heikkouden tilassa, ja siinä tilassa sulaa pois myös häpeä.

Parhaimmillaan ahdistus – sitten kun se on ohi – on portti toisen luo.

Rauhoittaisiko joku näistä sinua?

”Olen selvinnyt pahemmastakin, voin tehdä tämän vaikka olen ahdistunut.”

”Olen ihan hyvä ihmiseksi.”

”Kaikilla on parempia ja huonompia päiviä. Hyväksyn itseni ja ansaitsen kunnioitusta, olen rakastettava ja kyvykäs. Arvostan itseäni vaikka olen keskeneräinen. Virheitä sattuu kaikille.”

”Kestän kyllä vähän ahdistusta, koska tiedän, että se menee ohi.”

”Liika huolehtiminen ei auta ketään, ei mitään, ei vie asioita eteenpäin.”

”Olen selvinnyt pulmatilanteista aikaisemminkin, miksen nytkin selviäisi.”

”Ihmisyyteen kuuluu olla myös välillä heikko, se tekee meistä ihmisiä.”

”Huomenna voi olla parempi päivä. Ei minun tarvitse olla heti kokonaan parantunut. Vointini on kohentunut ja kohenee edelleen.”

”En ole Jumala, en hallitse elämää enkä voi vaikuttaa läheisteni elämään tiettyä rajaa pitemmälle.”

”Muilta jää huomaamatta, että tärisen. Jos muut huomaavat ahdistukseni, he suhtautuvat myötätuntoiseksi.”

”Olen ollut kymmeniä kertoja ahdistunut enkä silti ole pyörtynyt enkä menettänyt hallintaani.”

”Ei kannata suhtautua itseen liian vakavasti. Takapakki kuuluu asiaan. Minun ei ole pakko saada tätä vaan haluan saada sen.”

 

Asiantuntija: Risto Valjakka, psykoterapian erikoispsykologi, Turku.

 

 

seksi, vaihdevuodet, parisuhde

Vaihdevuodet tuovat seksiin haasteensa mutta voivat myös aloittaa nautinnon aikakauden. Kirjailija Heli Heino vinkkaa, kuinka seksistä voi puhua rakkaalleen inspiroivasti.

Heli Heino kirjoittaa romaanissaan Venuksen vuosi keski-ikäisten rakkaudesta ja seksistä luontevasti ja täysin ilman tabuja. Hän tähdentää, ettei ole pari- eikä seksuaaliterapeutti vaan kirjailija. Elämä on kuitenkin opettanut keinoja selviytyä haastavistakin tilanteista.

–Vaihdevuodet eivät mitenkään automaattisesti tarkoita, että seksi olisi hankalaa. Seksuaaliseen nautintoon voi yhdessä miehen kanssa tehdä tutkimusmatkoja, sanoo Heino.

Ei kannata jäädä vellomaan epämukavissa tunnelmissa vaan puhua suoraan. Tähän tyyliin:   

1. Ratkaisukeskeisesti

Jos nainen pitää esimerkiksi limakalvo-ongelman omana tietonaan mutta kiljahtaa auts kesken seksin, puoliso säikähtää. Se laskee innostusta. Mieshän haluaisi tehdä hyvää. Ongelma kannattaa ottaa puheeksi muualla kuin sängyssä ja ratkaisuun keskittyen.

2. Oikeilla sanoilla

Jos seksistä ei puhuta muutenkaan, on vaikea löytää sanoja, kun pitäisi jutella omasta hankaluudesta. Yksi keino on lähestyä asiaa yleisellä tasolla, vaikka kiinnostavan lehtijutun kautta. Siitä voi siirtyä toista arvostavassa ilmapiirissä kohti omaa tilannetta.

3. Uteliaisuudella

Vaikka ei haluaisi helpottaa vaihdevuosiaan hormonikorvaushoidolla, monenlaista apua löytyy vaikka apteekista. Puolison kanssa voi miettiä, olisiko tämä se tilanne, jossa käymme ostamassa liukuvoidetta. Ja mitä muuta kivaa voisimme kokeilla?

4. Kokemusasiantuntijana

Kun seksistä puhutaan avoimesti, tiedon määrä lisääntyy ja laatu paranee. Puhuminen on vertaistiedon jakamista. On myös hyvä päästä eroon asenteesta, että vaihdevuodet jotenkin vähentäisivät naisen arvoa.

Lähteenä myös Heli Heinon kirja Venuksen vuosi, Atena, 2017.

Kari Ketonen

Näyttelijä-psykoterapeutti Kari Ketonen, 45, osaa nykyään jopa nauttia esiintymisjännityksestä. Se on vaatinut vuosien siedätyksen.

1. Kohtaa silmästä silmään

”Jännitys on vain nätimpi sana kuvaamaan todellisuutta, joka on pelko. Jotkut tykkäävät pelätä vuoristoradassa, jotkut kauhuelokuvissa. Itse jopa tykkään nykyään pienestä pelosta, joka minut saa valtaansa ennen esiintymistä.

Kun kierrän puhumassa karismasta ja esiintymisestä, painotan, ettei jännitystä kannata paeta. Se kannattaa yrittää kohdata sellaisena kuin se on, niin sen kanssa oppii elämään. Kaikenlaiset metodit, joiden tarkoituksena on esimerkiksi poistaa tai sulkea pelko pois tietoisuudesta, ovat tuhoon tuomittuja.”

2. Aseta mittasuhteisiin

”Pelkoon tottuu helpommin, kun ymmärtää, että esimerkiksi esiintymisen pelkääminen on aika abstraktia. Harvoin tapahtuu mitään kamalan vakavaa, eikä epäonnistuminenkaan ole sellaista, mikä ei unohtuisi parissa viikossa.”

3. Mindfulness ei ole aina mukavaa

”Pelkäämme asioita, joita suljemme pois. Jotta pääsee niiden yli, meidän pitää pakittaa sama polku, eikä se välttämättä ole mukavaa. Ensin on kävellyt hirvittävän pimeän metsän läpi ja päässyt vihdoin jonnekin valoisampaan, ja sitten pitäisi peruuttaa.

Tuntuu, että ihmisille myydään tasaista tietä: kun alat harjoittaa mindfulnessia, asiat muuttuvat paremmiksi. Mutta kun ryhtyy tietoisesti skarppaamaan havaintojaan, se tuottaa myös sellaisia havaintoja, jotka eivät miellytä. Siinä kohtaa moni tarvitsisi tukea: mitä sitten tehdään ja miten edetään, kun tuntuu mahdollisimman väärältä.”

4. Vapauta hengitys

”Toivon, että ihmisten mieleen jäisi jännittämisestä ja esiintymisestä vähintään yksi asia: hengittäminen. Kuinka tärkeää on antaa sen mennä kulkujaan ilman, että tarvitsee ponnistella sitä ’oikein’. Se vaatii kärsivällisyyttä. Vähäkin edistys, mitä olen saavuttanut vapauttamalla hengitystäni, on vaikuttanut dramaattisesti hyvinvointiini. Se vaikuttaa kaikkeen.”

5. Täytä kalenteria

”Olen etukäteen huolestuja. Olen päässyt siitä irti osittain sen avulla, että olen työntänyt itseni niin moneen projektiin. Muistan ajat, jolloin jokainen työ sai hirveän ison merkityksen. Nykyään ei ole kauheasti aikaa miettiä, miten se ja se kuukauden päästä tuleva keikka menee, kun töitä on jatkuvasti. Epäonnistumisen ja onnistumisen kysymykset ovat painuneet taka-alalle.”

6. Hyödynnä energialataus

”Jännitys kertoo siitä, että jollain asialla on itselle merkitystä. Energia on nousemassa ja on menossa antamaan itselleen tuosta energiasta jotain. Se on hyvä lähtökohta, kun sen vain kestää. Ja sen kestää, kun opettelee.”

Lue lisää Kari Ketosesta Hyvä terveys 4/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

 

Kuka?

 

Kari Ketonen, 45

Ura Näyttelijä, valmistunut myös psykoterapeutiksi.

Asuu Helsingissä.

Ajankohtaista Juontaa Hyvät ja huonot uutiset -paneeliohjelmaa, joka alkaa Nelosella 20.3.