paniikkikohtaus ahdistus unettomuus
Kuva Shutterstock

Kuka tahansa voi yllättäen saada rajun ahdistuskohtauksen näennäisesti ilman syytä. Kun pahan olon jäljille pääsee, paniikin voi oppia kesyttämään.

Menetin veljeni, hän kuoli käsiini, sekä minulle läheisen ystävän lyhyen ajan sisällä. Lisäksi mieheni sai infarktin, kun olin ulkomailla. Mieheni toipui nopeasti, mutta silti en koskaan lakkaa kuulemasta, kun kirkonkellot kumahtelivat vieraassa kaupungissa. Se oli elämäni pahin päivä…

Ahdistuskohtaukseni alkavat kehittyä aina samoin: Tartun puhelimeen ja yritän saada minulle tärkeän ihmisen kiinni. Soitan kerran, kaksi, kolme — pahimmillaan monta kymmentä kertaa ja jokaisella soittokerralla kauhu kasvaa. Pian alan tehdä omia johtopäätöksiäni: on itsestään selvää, että hän on kuollut, muuta vaihtoehtoa ei ole. Järjellä tajuan, että ajatusten kulku on sairas, mutta minkäs teet. Samalla sätin itseäni siitä, että olen näin avuton.

Minulle tulee myös voimakas tunne, että minut on hylätty: olen merkityksetön eikä kukaan piittaa, vaikka itse kuolisin.

Tunneturbulenssi on sanoinkuvaamaton. Sydän alkaa hakata, kädet hikoavat, hengitys tihenee, kauhu valtaa mielen, tuntuu, että mitään ulospääsyä ei ole. Kouristava kauhu imaisee kaiken toimintakyvyn niin, että olen aivan lamaantunut. En soisi tätä helvettiä edes pahimmalle vihamiehelleni.

Kun tavoittelemani ihminen vastaa, kauhu sulaa hetkessä ja olen taas kuin peipponen.

Elämä altistaa ahdistukselle

Viime keväänä hakeuduin terapiaan ahdistuksen takia. Olen tehnyt siellä oivalluksia ja saanut käytännön neuvoja. Terapeuttini kehotuksesta olemme yrittäneet luoda läheisteni kanssa sääntöjä: sopineet yhdessä soittoajasta ja siitä, etten hätäänny muina aikoina.

Mutta nämäkään sopimukset eivät aina auta.

On kuin piru iskisi minuun, yritän saada yhteyttä ennen sovittua aikaa, vaikka tiedän, ettei siitä hyvää seuraa. Ihan kuin kiusaisin itseäni tahallani.

Tiedän, että minun pitäisi kehittää kykyäni pärjätä yksin, mutta kun paniikki iskee, järjen ääni vajoaa kuin Atlantis mereen.

Olen ymmärtänyt, että ahdistusneuroosini ja sen huipennuksena paniikki liittyvät ennen kaikkea menetyksen pelkoon: yksinjäämisen kauhuun, hylätyksi tulemisen tunteeseen ja omaan kuoleman pelkooni. Äitini sairastui depressioon isäni kuoltua eikä toipunut siitä koskaan.

– Olet kokenut paljon traumaattisia tilanteita, joten olet altistunut ahdistukselle. Elämän hallinnan tunnettasi on koeteltu ja se on horjunut. Hyökkäys- ja pakomekanismi käynnistyy, vaikka siihen ei ole syytä, sanoo psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka.

Tervettä pelkoa vai häiriö?

Valjakka on pitkään kouluttanut psykologeja, psykiatrisia sairaanhoitajia sekä fysio- ja toimintaterapeutteja hoitamaan ahdistusta lääkkeettömän ja itsehoidon menetelmillä.

– On myös muistettava, että sopiva määrä ahdistusta on tarpeellinen olotila, Risto Valjakka painottaa.

Kun ihminen joutuu vaaratilanteeseen, hänen kehonsa on tuotettava adrenaliinia, jotta vaarasta selvitään. Adrenaliini taas ruokkii kauhun tunteita.

Koska ahdistus kuuluu elämään, on helppo ymmärtää, että joka viides on kokenut ahdistuskohtauksia. Tunne voi vaihdella lievästä hermostuneisuudesta täyteen paniikkiin. Häiriöstä on kyse, kun ahdistus on tavallista voimakkaampaa, kestää pitkään tai iskee ilman järjellistä syytä.

– Ahdistushäiriöstä toipumisen ennuste on kuitenkin parempi kuin esimerkiksi masennuksesta toipumisen, Risto Valjakka lohduttaa.

Ahdistuksessa tulevaisuus on kammottavan epävarma, mutta kun olo on oikein masentunut, tulevaisuuden toivottomuus tuntuu täysin varmalta. Luultavasti ahdistus tämän ehkä-luonteensa takia lievittyy terapiassa helpommin kuin masennus.

Kolme erilaista ahdistusta

Risto Valjakka jakaa ahdistuksen kolmeen eri lajiin. Tilanneahdistus voi syntyä esimerkiksi liukuportaissa, pilvenpiirtäjässä tai vaikka lentokoneessa. Se johtaa usein pelottavien tilanteitten välttelyyn.

Monet meistä tuntevat ihmisen, jolla on ajokortti mutta joka ei koskaan aja autoa. Jokin yksittäinen hallitsemattomuuden tunne ajo-opetuksen alkuvaiheessa on saanut ihmisen päättelemään, ettei hänestä ole autoilijaksi. Kyseessä on täydellinen välttäminen.

– Ennakkoahdistus puolestaan syntyy asteittain, vaikka ennen vaikeaa tenttiä tai työpaikkahaastattelua. Tietenkin tärkeät asiat jännittävät ja sopiva määrä jännitystä saa meidät skarppaammaan. Mutta jos ennakkoahdistus kasvaa niin suureksi, että ei uskalla mennä edes paikalle, siihen tarvitaan apua.

Vapaasti ajelehtiva ahdistus taas syntyy vaihtelevissa tilanteissa ja tuntuu tulevan kuin tyhjästä: mikä ihme minua vaivaa, mistä tämä oikein tuli. Koska ahdistuksen alkuperä ei ole niin vain jäljitettävissä, juuri epämääräisyytensä takia se tuntuu kovin vaikealta. Usein vapaasti ajelehtivan ahdistuksen taustalta saattaa löytyä jokin nimeämätön trauma, tunnistamaton muisto tai tunnelma.

– Joskus jopa väri, haju tai tietty paikka kaupungissa saattaa laukaista ahdistuksen: tähän tai tämän kaltaiseen tilanteeseen on liittynyt jotain kauhistuttavaa tai jotain pelottavaa, mutta en tiedä mitä.

Huolia riittää aina

Nuori ihminen toipuu helpommin ja löytää keinot selvitä, mutta vanhemmalla ahdistuksen torjunta voi horjua, kun yleinen energiataso laskee.

– Toisaalta ikä tuo myös kokemuksia selviytymisistä, elämänkokemusta ja perspektiiviä. Suhteellisuuden taju kasvaa ja toivottavasti myös itselle nauramisen kyky lisääntyy.

Valjakka on keksinyt yhteyden vuorokaudenaikojen ja ihmisen elämän kaaren välillä. Vaikka aamulla elämä on ollut kohdallaan,

illalla mieleen alkaa hiipiä epäilys, että olisikohan syytä ahdistua.

Sudenhetken aaveet ovat liikkeellä yösydännä. Silloin ajatukset, jotka päivällä ohittaisimme hymähdyksellä, iskevät suoraan tajuntaan.

Unessa mielen puolustusvoimat lepäävät ja huolet astuvat näyttömälle kuin sirkuksen ilveilijät. Kun yksi huoli väistyy, sitä seuraa toinen. Kuten tiedämme, huolia riittää aina.

Tulta päin sumeilematta

Koska paniikin tunne on erittäin epämiellyttävä, sitä aiheuttavien tilanteitten välttely on usein ensimmäinen keino selvitä. Vaivoja säästelemättä pyrimme järjestämään elämän niin, että vaikeita tilanteita ei tulisi lainkaan vastaan.

Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Hedelmällisempää olisi mennä kohti ahdistusta ja kohdata tilanteita, jotka aiheuttavat ahdistusta.

Näin kauhut vähitellen laantuisivat, kuten kävi Kallelle:

”Olin jokin vuosi sitten pahassa liikenneonnettomuudessa. Auto ajoi päälleni. Sen jälkeen minua pelotti pitkään kulkea kadulla ja jokainen auton ääni sai minut säpsähtämän ja sydämeni hakkaamaan. Järjelläni päättelin, että tämä ei voi jatkua, en voi vältellä kadulla kulkemista. Autoja tulee olemaan, ja jos minä pyrin välttämään niitä, joudun olemaan sisätiloissa lopun elämäni. Se ei käy päinsä! Aloin tieten tahtoen hakeutua paikkoihin, joissa oli paljon liikennettä ja ylitin katuja hammasta purren. Vähitellen paniikki hellitti ja nyt muistan siitä vain häivähdyksen.”

– Vaikka kerran jää auton alle, on erittäin epätodennäköistä, että jää toisen kerran, Valjakka muistuttaa.

Oma terapeuttini neuvoi, että minun pitäisi ottaa käyttööni kännykättömiä aikoja, jolloin tekisin sellaisia asioita, joista itse nautin. Siis asioita, jotka oikeasti tuottavat mielihyvää.

Valjakan mielestä tämä on hyvä neuvo, jota kannattaa noudattaa, mutta ilman mitään Hitler- komentoa. Liian tiukat toimintaohjeet vain lisäävät ahdistusta.

Myös omaa pärjäävyyden tunnetta kannattaa yrittää vahvistaa.

– Kun tajuat, että olet selvinnyt yksin ilman muita, saat tuntumaa siihen, että vaikka välillä olet täysin riippuvainen ja avuton, olen myös välillä pätevä ja pystyvä, Valjakka sanoo.

 

Asiantuntija: Risto Valjakka,psykoterapian erikoispsykologi, Turku

Kuva Shutterstock

Mieheni on 55-vuotias yrittäjä, jonka firma on konkurssin partaalla. Yhtäkkiä hän ilmoitti haluavansa eron ja jättää kaiken taakseen. Hänellä tuntuu olevan kova kiire muuttaa koko elämänsä. Asumme nyt eri osoitteessa, eikä hän halua tavata minua ja poikaansa, silti olemme yhteydessä ja suhteemme toimii jollakin tasolla.
Minä ihmettelen, että mikähän äijälle tuli. En tunne häntä enää. Toista naista ei kuulemma ole, mutta minäkään en saa mennä hänen luokseen. Onko tämä nyt sitä viidenkympin villitystä? Meneekö se ohi? Yhdessä on oltu 27 vuotta, joten en ihan pienestä tahtoisi antaa periksi.
Bella

Ikävä kyllä mitään ikävillityksiä ei oikeasti ole olemassa. Ne ovat vain keinoja yksinkertaistaa monimutkaisia elämäntilanteita. On selvää, että miehesi on ison elämänkriisin kourissa. Kerrot teidän olleen yhdessä lähes 30 vuotta, ja nyt hän yhtä äkkiä haluaa jättää kaiken taakseen. Yrityksen heikko tilanne varmaan luo painetta, mutta on vaikeaa uskoa, että se on tärkein syy tilanteeseen.

Kuvaat, että suhteenne toimii jollakin tasolla, vaikka olette asumiserossa. Onko etääntyminen siis tapahtunut jo aiemmin? On siirrytty sohvan eri päihin ja sängyssä väliin on muodostunut yhä isompi tyhjä tila. Pariterapiassa tätä kuvataan usein muurilla, joka kasvaa vaivihkaa puolisoiden välille. Asioita ei enää jaeta niin kuin ei hellyydenosoituksiakaan. Pikku hiljaa yhä isommat asiat jäävät kertomatta ja kumpikin alkaa elää omaa elämäänsä. Tästä tilanteesta on helppo lähteä.

Muurista huolimatta erotilanne tulee usein toiselle puolisolle täytenä yllätyksenä: "Mikähän äijälle tuli". Vaikka sitä tottuu elämään "omalla puolella", toisen ajattelee silti kuuluvan kodin vakiokalustoon. Mutta toinen on voinut jo pitkään painia omien elämänhaasteiden kanssa, joihin ei koe enää saavansa tukea kumppaniltaan. Silloin tukea haetaan jostain muualta: kavereilta, työtovereilta, netistä tai mistä tahansa, josta voi saada neuvoja, huomiota ja arvostusta.

Koska teillä on edelleen jonkinlainen yhteys, voisit vaikkapa vanhanaikaisesti kirjoittaa kirjeen miehellesi ja kertoa, miltä tilanne sinusta tuntuu. Kirjeessä voisit esittää pyynnön siitä, että hän yrittäisi avata hiukan tätä arvoitusta. On selvää, että teidän tulee päästä puhumaan asioista kasvokkain, mutta miehesi ei ole vielä valmis siihen.

Ennen kirjeen kirjoittamista sinun olisi hyvä pysähtyä pohtimaan liittonne kehityskaarta. Sen voi tehdä esimerkiksi aikajanan avulla. Mitä ovat ne tärkeät hetket niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Mitä olivat unelmanne alkuaikoina, entä viime vuosina? Miten kohtasitte arjessa : aamuisin, töistä tultaessa, illalla ja nukkumaan mennessä. Etenkin myönteisten hetkien etsiminen on tärkeää: jokainen katse, kosketus, äänenpaino, kohti kääntyminen jne. vaikuttaa. Ikävä kyllä samoin jokainen väärä sana, katse, vetäytyminen, huokaus ja tihahdus. Ehkä löydät tätä kautta selityksiä siihen, mitä on tapahtunut.

Parisuhdeoppaista Suvi Tirkkosen Himoitse, leiki ja rakasta voisi sopi hyvin sinulle. Myös Jouni Luukkalan Kukoistava parisuhde sisältää ajatusten herättäjiä. Viime aikoina etenkin tv-sarjoissa on käsitelty parisuhteita onnistuneesti. The Affair tutkii suhteen murenemista pitkäjännitteisesti. Myös kotimaisessa Siskonpedissä parisuhde on tapetilla. Huolimatta siitä, miten teidän lopulta käy, itsesi ja suhteenne tutkiminen kannattaa.
 

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

kateus, temperamentti, persoonallisuus, ihmissuhteet

Miksi joskus reagoin niin kovin kiihkeästi johonkin pieneen eleeseen tai äänenpainoon. Tai miksi joku ihminen saa aina mieleni kuohuksiin? Syy löytyy syvältä minusta.

Kateuden musta voima hämää

”Hyvä tuttavani on menestynyt ja tehnyt upean kirjan. Miksi minulle tuottaa vaikeuksia ottaa asia hänen kanssaan edes puheeksi? Kun kirjasta järjestetään tiedotustilaisuus, menen mieluummin ostamaan itselleni uuden takin.” ANNA, 61

Ei ole parempaa tapaa vähätellä toista kuin vaieta! Vaikenijaa vastaan ei voi sanoa mitään, hänhän vain vaikenee. Pelkkä muihin asioihin siirtyminen riittää osoittamaan, miten merkityksetön toisen saavutus on.

Kateus on psykoterapeutti Tuula Kuittisen mielestä salaisena motiivina hyvin yleinen. Olemme kaikki kateellisia! Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Olennaisempaa on, miten tunnetta käsittelemme ja kuinka sitä puramme. Kuinka sen tunnistamme?

 Kysy itseltäsi, miksi tämä ihminen ärsyttää sinua, miksi et viihdy hänen seurassaan, et kai vain ole kateellinen.

Myös toisen elämäntarina ja persoona vaikuttaa.

– Voimme suoda hyvää sille, joka on kiva tai kokenut vastoinkäymisiä. Sen sijaan itsekeskeiselle Hannu Hanhelle saatamme toivoa jopa pahaa.

Kateudesta kärsivä on ehkä lapsuudessaan joutunut jatkuvasti todistamaan omaa arvoaan kilpailemalla. Siksi kateuden tunne on niin kivulias, että sitä ei voi tuntea vaan se pitää naamioida. Mieti suhdettasi omiin sisaruksiisi, kilpailitko, jouduitko vertailtavaksi.

– Kateuteen sisältyy kokemus omasta arvottomuudesta. Siksi kateuden haluaa muuntaa tiedostamattomasti vaikkapa väheksynnäksi, ylimielisyydeksi, ärtymykseksi tai pahansuopuudeksi, Kuittinen pohtii.

Kateus myrkyttää ilmapiirin ja kovasti kateellisen lähellä on vaikea hengittää. Siksikin siitä olisi hyvä päästä.

– Pahimmillaan tunnistamaton kateus kapeuttaa ihmisen elämää, kun mitään ei voi tehdä eikä minnekään mennä ilman että ajattelee, miksen minä!

Kun kateuden salaisena motiivina tunnistaa, se helpottaa jo oloa. Jos sen vielä uskaltaa tunnustaa kateuden kohteelle, tunne menettää mustan voimansa.

Eleet tuovat mieleen jotain

En pysty jäljittämään syytä siihen, miksi eräs työtoverini saa minut kihisemään raivosta. Hän suhtautuu minuun aivan kuin olisin lapsi, jota pitää jatkuvasti ohjata. Eihän minun tarvitsisi näin kovin raivostua. Myöhemmin tajusin, että lähelläni oli nuoruudessa eräs ihminen, jonka reaktioissa oli paljon samaa kuin tässä työtoverissa. Voisiko kyse olisi näin simppelistä asiasta? Tämä ihminen muistuttaa tätä toista ja vajoan takaisin lapsuuteni raivoon.” ERIKA, 42

–Joskus todella kysymys on siitä, että jonkun ihmisen olemus vain tuo mieleemme muistoja lapsuudesta. Emme ehkä ensin tunnista niitä, mutta huomaamme lataavamme toiselle kannettavaksi tunteita, jotka eivät ehkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Silloin tuon muiston jäljittäminen auttaa tyynemmille vesille, psykoterapeutti Tuula Kuittinen sanoo.

Tutunoloiset kasvot, elehdintä, jokin aksentti, tapa korostaa asioita voi nostaa mieleemme muiston jostakusta kokemastamme. Emme kykene jäljittämään sitä, mutta muiston painolasti tekee olon tukalaksi.

–Toisaalta kukaan ei halua tulla myöskään kohdelluksi ikuisesti lapsena. Jos aikuista ihmistä kohdellaan alentuvasti, se ärsyttää. Kuka haluaa, että toinen ylihuolehtimalla ja määräilemällä ilmoittaa olevansa parempi, fiksumpi ja pätevämpi.

Avuliaisuutta, syyllisyyttä vai vallankäyttöä

”Jostain syystä tunnen, että velvollisuuteni on olla avuksi aina ja kaikkialla. Olen luvannut liikaa ja loppupeleissä ollut aivan hyödytön, kun en ole ehtinyt sinne, missä minua olisi eniten tarvittu. Nyttemmin olen alkanut miettiä, mistä tällainen äärirajoille menevä auttamisenhalu kumpuaa.” HEINI, 59

– Avulias voi olla monesta eri syystä. Taustalla voi olla myös valtapyrkimys, pohtii Tuula Kuittinen.

Ihminen pyrkii tekemään autettavasta riippuvaisen ja siten saavuttamaan haluamaansa tunnevaltaa.

– Avulias voi olla myös syyllisyydentunteesta. Esimerkiksi lapsena kovasti syyllistetty saattaa olla altis syyllistymään myös aikuisena. Huono omatunto kalvaa jatkuvasti ja hoputtaa lepyttelemään kuvitteellista jumalaa siellä ja tuolla.

Yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko voi myös motivoida auttajaa.

– Ihminen tuntee, että jos hän ei alituisesti juokse täyttämässä toisten toiveita, hänet hylätään. Tässäkin tapauksessa taustalta voi löytyä jokin hylkäämiskokemus.

Oman auttamismotiivin löytää käyttäytymällä joskus toisin:

– Testaa tunteitasi kieltäytymällä joskus. Miltä tuntuu ja mitä tapahtuu? Entä miten avunpyytäjä reagoi kieltäytymiseesi. Lopputulos voi yllättää.

Miksi minua aina huijataan

”Minulla on sellainen tunne, että minua käytetään hyväksi, minua riistetään. Monesti on käynyt niin, että olen joutunut katoin kohdelluksi. Minulta on viety rahat, minua on huijattu. Nykyään olen tosi tarkkana enkä siedä enää, että minulta viedään se mikä minulle oikeasti kuuluu.” SAKARI, 55

– On olemassa ihmisiä, jotka kokevat koko ajan, että heitä kohdellaan kaltoin ja he jäävät paitsi. He ovat niitä, jotka käyvät jatkuvaa oikeustaistelua jotain instanssia kohtaan, Tuula Kuittinen sanoo.

Tässäkin voi taustalla vaikuttaa kokemus vaille jäämisestä lapsuudessa, joka sekin voi olla totta tai ei.

– Oli niin tai näin, jatkuvan vihan katkeruuden vallassa on vaikea elää. Olisi hyvä, jos viha sulaisi jossain vaiheessa suruksi. Silloin pääsisi oikeasti käsittelemään menetystä ja vapautumaan uhrin osasta, sanoo Tuula Kuittinen.