Tuntuuko siltä, että parisuhteen auvoiset ajat ovat jo kaukana takanapäin ja arki toisen kanssa ei jaksa enää sykähdyttää? Parisuhdeterapia voi olla hyväksi, vaikkei isoja kriisejä olisikaan. Merkittävä parannus on usein jo se, että oppii kuuntelemaan omia ja toisen tarpeita.

Avioliitossa kaikki oli hyvin. Mutta jokin huoletti. Kumpikin tiesi, että jotenkin se liittyi siihen, miten he puhuivat toisilleen. Mitä asialle voisi tehdä? Lopulta mies tarttui puhelimeen ja ilmoitti itsensä ja vaimonsa viikonlopuksi parisuhdekurssille.
Parisuhdeterapiaan kannattaa mennä, vaikka varsinaisia kriisejä ei olisikaan. Tavallinen syy esimerkiksi viikonloppukurssille hakeutumiseen on se, että toinen osapuoli kokee, ettei tule kuulluksi parisuhteessa. Voi myös olla, ettei yhteistä aikaa esimerkiksi keskusteluille ole ollut aikoihin.

Tilaa puhua ja kuunnella

Yhteinen viikonloppu, jonka teemana on me kaksi, voi olla hyvä tilaisuus päivittää suhteen tila: kohdata puoliso, kuunnella hänen toiveitaan ja tarpeitaan. Se lähentää ja siten oppii katsomaan omaa käytöstään toisen silmin. Kumpikin saa suunvuoron, kun kuuntelijan ja puhujan roolit vaihtuvat. Helpottavaa on sekin, että kurssilla tapaa muita samassa tilanteessa olevia pareja. On mukava huomata, ettei ole pulmiensa kanssa yksin: muilla on suhteessaan tismalleen samoja kompastuskiviä.

Kun ristiriidat ja väärinymmärrykset keskustelee läpi, ne eivät jää kalvamaan mieltä.

Helppoja harjoituksia

Kurssi voi edetä vaikka niin, että osallistujapariskunnat saavat tehtäväksi kirjoittaa muistiin kaikki mieleen tulevat täydennykset lauseisiin ”Pidän sinussa siitä, että...”, ja ”Pidän siitä, kun sinä...”.
Harjoitus palauttaa mieleen niitä ihastuttavia piirteitä kumppanissa, joihin alun perin ihastui.

Toinen helppo harjoitus on sanoa toiselle jotain myönteistä samaan aikaan, kun antaa kritiikkiä. Esimerkiksi jos valittaa tiskaamattomista astioista, aloittaa kritiikin vaikka kysymällä, että "Kulta, mikset ole tiskannut?" Viesti menee perille, mutta riitaa ei synny.

Aina toisen vika?

Aina rakentavaa keskustelua ei aina synny millään ilveellä. ”Sinä aina tai sinä et koskaan” ovat vuorosanoja, jotka pariterapeutti melko todennäköisesti kuulee vastaanotolleen tulleilta puolisoilta.  
— Ne ovat ikuisia aloitusrepliikkejä, kun suhde on jumissa, sanoo Jyväskylän yliopiston kliinisen psykologian professori Jarl Wahlström.
Hän johtaa yliopistonsa Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikalla pariterapiatutkimusta. Siinä muun muassa eritellään terapia­keskustelujen etenemistä ja puhetapojen muuttumista.
— Se voi näkyä vaikkapa niin, että terapian alussa vaimo nimeää miehensä tunnevammaiseksi. Myöhemmin hän alkaa sanoa tätä ihmiseksi, joka säilyttää toimintakykynsä tunnemyrskystä huolimatta.
— Yleensä kiristyneen tunnelman syy on se, että jommankumman mielestä suhteessa ei ole hyvä olla.

Ongelmista ei saa vaieta

Jos ei ole ystäviä tai läheisiä, joiden kanssa vaikeuksista puhua, Wahlströmin mielestä on hyvä ajatus hakeutua pariterapiaan.
— Jos ongelmat saavat muhia pitkään, niissä aletaan kiertää kehää, hän sanoo.
Alkutilanteessa jompikumpi voi sanoa tulon syyksi sen, että toinen osapuoli on jotenkin hankala tai ärsyttävä.
— Pariterapiassa lähtökohta ei kuitenkaan koskaan voi olla oletus, että toinen on oikeassa, toinen väärässä.  

Onko rakkaus lapsellista?

Kätkemme järkevän parisuhdepuheen taakse rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuun, sanoo sosiologi Jaana Maksimainen, joka teki väitöskirjansa rakkaudesta.
– Rakkaudesta ei nykyään ole soveliasta puhua. Jos kertoilet omista rakkausasioistasi tavoittelematta ironisuutta ja koomisuutta, sinua pidetään vähän lapsellisena.
Sitäkään ei oikein kehdata sanoa, että haluaisi löytää toisen ihmisen, koska on rakastamisen tarve.
– Kaipaus ilmaistaan mieluummin sanomalla, että olen valmis uuteen parisuhteeseen, kuten moni on vaikkapa aikakauslehdissä paljastanut.

Mutta ei rakkauden tai romantiikan kaipuu ole mihinkään kadonnut. Avioliittoa rakkauden satamana ihannoidaan ehkä hieman salaa.

Väitöskirja-aineistossa nousi pintaan myös kiinnostava juonne. Niin haastatellut kuin mediassa esiintyvät ihmisetkin sanoivat kerta toisensa jälkeen, että parisuhdetta pitää hoitaa, se on työtä, periksi ei saa antaa.
– Siitä jotenkin paistaa, että rakastaminen halutaan totaalisesti järkeistää tahdon asiaksi. Vähän voisi ehkä hellittää. Parisuhteista tunnutaan olevan huolissaan silloinkin, kun ei ole syytä. Sekin voi riittää, kun yrittää elää ihmisiksi ja asiallisesti.

▶ autetaan kumpaakin oivaltamaan oma  osuutensa ongelmien syntyyn.
▶ ei ajatella, että toinen on oikeassa ja toinen väärässä.
▶ annetaan puolisoille uusia työkaluja helpottamaan elämässä selviytymistä.
▶ pyritään siihen, että puolisot pystyvät jatkamaan elämäänsä tyytyväisempinä.
▶ pyritään myös eron tullen ymmärtämään, miten siihen päädyttiin.
▶ itselleen tärkeästä ei tarvitse luopua.
▶ terapeuttia tavataan yleensä harvakseltaan.

ihmissuhteet, työnjohtaminen

Miksi jonkun ihmisen kanssa tuntuu aina sitä, että puhumme toistemme ohi? Opettele kuuntelemaan omia tunteitasi ja anna tilaa myös toisen kokemuksille, neuvoo Tony Dunderfelt.

Hämmennystä ilmassa. Yritimme puhua, mutta toinen ei sittenkään kuullut. Vuorovaikutus on paitsi sanoja ja eleitä, myös muuta sanatonta. Siihen psykologi Tony Dunderfelt neuvoo paneutumaan, jotta osaisit johtaa itseäsi paremmin kohtaamisissa.

Kohtaamisissa on läsnä kolme sanatonta ohjaajaa:

  1. Intuitiivinen viestintä. Kuuntele toisen sanojen takana olevia kokemuksia ja ideoita. Hän ei ehkä ole saanut sanottua, mitä haluaisi. Ei tarvitse olla samaa mieltä toisen kanssa, mutta jos päättää kuunnella hänen kokemustaan, vaikkapa pettymystä, hän tuntee tulevansa kuulluksi.
  2. Tunneviestintä. Ihmisellä on kyky aistia, tykkääkö toinen hänestä vai ei. Se on tunne, joka kannattaa tiedostaa. Jos toisen kohtaaminen vaikka jännittää, ok! Tunteen päälle rakentuu emootioita, jotka ovat selityksiä hankalalle tilanteelle. Usein puhutaan huonosta ilmapiiristä, vaikka kyse on ikävästä tunteesta. On hyvä kyseenalaistaa selittelynsä.
  3. Voimien viestintä. Lähes joka kohtaamiseen rakentuu johtaja-seuraaja-asetelma. Vaikka puhumme tasavertaisuudesta, joku vie keskustelua ja toinen seuraa perässä. Voimista on kyse silloinkin, kun tuntuu, että aina tietyn ihmisen tavatessasi sinulta hupenevat voimat. On tärkeää ymmärtää olla jämäkkä heti alkuvaiheessa, niin viestintä on tasavertaisempaa.

Tony Dunderfelt: Läsnäoleva kohtaaminen. PS-kustannus, 39 e.

Helpota toisen yksinäisyyttä ja samalla ehkä omaasikin. Iloinen tervehdys on jo hyvää ensihoitoa.

Miten voisi tutustua siihen, joka taas kerran tulee vastaan yksin rappukäytävässä? Ei sano mitään. Emme tervehdi. Hän ei taida tuntea kuuluvansa tänne. Ehkä hän kuitenkin haluaisi.

Miten voisi lähestyä vierasta, joka ilmiselvästi etsii paikkaansa yhteisössämme?

Juulia Jantunen, 29, koordinoi vapaaehtoisille tarkoitettua Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämää Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaa. Jantunen neuvoo tekemään tuttavuutta näin:

1. Sano pari kivaa sanaa

Tutustuminen alkaa tervehtimällä, hymyilemällä ja sanomalla pari sanaa. Voit toivottaa hyvää joulunaikaa, vaikka me suomalaiset erityisesti silloin vetäydymmekin seinien sisään, tai kysyä viettääkö hän joulua. Myös vinkki lähikaupan kahvitarjouksesta särkee jään. Sillä, mitä sanoo, ei ole isoa merkitystä. Keho ja äänensävy kertovat siitä, olemmeko kiinnostuneita tai vastaanottavaisia.

2. Kuuntele rauhassa

Keskity siihen, mitä toinen sanoo. Hän huomaa tahtotilasi, kun annat aikaasi. Puhu itse rauhallisesti ja hyvää suomea, josta vieras saa kiinni. Anna hänen hakea suomen sanoja ja vastata, niin hän vakuuttuu siitä, että todella kuuntelet. Maahanmuuttajat saattavat olla arkoja puhumaan suomea ja vaihtaa englanniksi. Kannusta pysymään suomessa, niin kielimuuri avautuu.

3. Tehkää retki kirjastoon

Mikä olisi yksinäiselle arvokkaampaa kuin se, että joku antaa hänelle aikaansa ja mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia. Niitä on useimmilla ruoasta, lapsista, kodinhoidosta tai vaikka tv-ohjelmista. Jos ei tunnu luontevalta pyytää uutta tuttua kotiin kahville, voi viedä termospullon leikkikentän laidalle tai ehdottaa yhteistä kauppa- tai kirjastoreissua.

+ Vinkki

Vapaaehtoistoiminnassa voit antaa tukeasi toiselle hänen pienessä tai suuressa elämäntilanteessaan. Vastavuoroisessa toiminnassa periaate on: ihmisenä ihmiselle. Vapaaehtoinen ei ole tuettavan ylä- eikä alapuolella, vaan molemmat osapuolet saavat ja antavat.

Lisätietoa: MLL järjestää monenlaista vapaaehtoistoimintaa, muun muassa kylämummi- ja kylävaaritoimintaa sekä perhekummi- ja perhe-keskustoimintaa. Katso: MLL:n paikallisen piirin nettisivut, esimerkiksi Uudellamaalla

 

parisuhde, mies, rakkauskoulu, Keijo Markova

Mies tarvitsee rakkaudessa opastusta, sanoo psykologi Keijo Markova. Ei siksi, että olisi huono vaan tullakseen paremmaksi.

Porasin taulun seinään, siis rakastan. Tunteiden osoittaminen teoilla on miehelle usein luontevaa. Vaikeampaa voi olla halata kumppania ja sanoa, että olet rakas. Puhe kuitenkin kannattaa, sillä se vahvistaa tunneyhteyttä. Jos puoliso joutuu toistuvasti kokemaan, ettei hänen tarpeisiinsa vastata, suhde ajautuu ennen pitkää kriisiin.

Väestöliiton psykoterapeutti ja psykologi Keijo Markovan mukaan tärkein rakkausteko on antaa kumppanille ihailua päivittäin. Tavatessanne voit huudahtaa, että sieltä tulee rakas siippani ja sanoa, että ihanaa, kun olet olemassa.

Rakkautta voi myös opetella. Se ei ole hömppää vaan looginen tieteen muoto ja taito, jota voi oppia. Kukaan ei osaa ajaa autoakaan ilman, että joku ensin ohjaa ja näyttää. Omin avuin pärjäämisestä ei jaeta bonuksia.

Älä ole James Bond

Vaikeinta parisuhteessa on usein oman tarvitsevuutensa kohtaaminen ja sen paljastaminen toiselle. Mieluummin ollaan kuin James Bond, aina pystyviä kaikessa. Puoliso ei supersankaria kaipaa vaan miestä, joka on välillä myös heikko ja haavoittuva. Turvallinen olo tulee siitä, että kumpikin saa suhteessa arvostusta ja rakkautta juuri sellaisena kuin on.

Keijo Markova ja psykologi Elina Nurminen ovat laatineet maksuttoman Miesten rakkauskoulu -nettikurssin, joka kertoo, mistä rakkaudessa on kyse – miehen näkökulmasta. Käy tutustumassa Väestöliiton Miesten rakkauskouluun.

Puoli vuotta homeen takia evakossa kotoa, kolme väliaikaista asuntoa. Onneksi Sanna Stellan tietää, kuinka perhettä tsempataan kriisin keskellä.

Näyttelijä Sanna Stellan, 42, huomasi kotinsa homevaurion myötä, että hän viihtyy katastrofin keskellä.

- Olen kasvanut tsemppaamaan itseäni ja muita, järjestämään ja selviytymään yllättävistä käänteistä. Ehkä minulla on jopa taipumus hankkiutua katastrofeihin, sanoo Stellan.

Vaara onkin kutkuttavasti läsnä myös hänen näyttelijän työssään, monen sorttisissa suorissa lähetyksissä.

- Pidän elämän yllätyksellisyydestä, vaikka voihan taipumukseni olla läheisille vaativaa. Kun tilanteen epävarmuus alkaa lamaannuttaa muita, minä ryhdyn käymään täysillä. Lopulta saatan hermostua itse siitä, että huomaan muiden hermostuvan minun yltiöpäisestä touhuamisestani.

Stellan sanoo, että joskus ikävällä yllätyksellä voi kuitenkin olla hyviä seurauksia.

- Kun mieheni kanssa olimme ennen homehässäkkää ajautuneet etäälle toisistamme, niin kamppailu itiöitä vastaan yhdisti meitä. Pulmia ja ratkaisuja on riittänyt molemmille nautittavaksi.

Avautuminen tekee hyvää

Sanna Stellan sai kolmannen lapsensa viime keväänä. Äskettäin hän kävi vauvan kanssa mammajoogassa ja totesi, että oikea olkapää ja käden voimat eivät enää kanna omaa painoa kuten ennen.

- Ok, olen kolmen raskauden jälkeen fyysisesti vähän rapistunut, mutta asiallehan voi pikkulapsielämänvaiheen jälkeen tehdä jotakin. Tosin en silloinkaan ole valmis hyppimään tiukassa lycra-asussa salissa, jossa harrastetaan epäesteettistä liikehdintää karjunnan tahdissa.

Jooga on kuulunut Stellanin  vuodesta 1995, kun hän Lontoossa päätti kokeilla lajia.

- Uskon, että mieli ja ruumis ovat yhtä ja jooga lajina vahvistaa tätä psykofyysistä kokonaisuutta. Tunnin jälkeen voi aistia, kuinka jokainen ruumiinosa ja sormien niveletkin ovat avautuneet. Mikä virtaus!

Suojakilpi pois niskasta

Jos ei vahdi jaksamistaan, niin niskan seutuville saattaa kehittyä suojakilpi, kuten Stellan on huomannut. 

- Kilpi kasvaa pikkuhiljaa ja huomaamatta niskaan ja yläselkään. Se saa painumaan lysyyn ja unohtamaan, että kun kantaa itseään kauniisti ja ylväästi – kuin kruunu päässä – on avoimempi maailmalle.

- Luulen, että suojakilpi on suomalaisnaisella aika yleinen ilmiö. Kannamme itseämme helposti vähän rumasti. Oma kilpeni sai minut menemään osteopaatin vastaanotolle. Hän avasi yläselän lukkoja ja myi minulle niskatyynyn.

Kotona Stellan leikkasi lehdistä kauniskaulaisten naisten kuvia motivaatiokuvikseen.

Lue koko juttu Sannan Hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 14 / 2016