Tuntuuko siltä, että parisuhteen auvoiset ajat ovat jo kaukana takanapäin ja arki toisen kanssa ei jaksa enää sykähdyttää? Parisuhdeterapia voi olla hyväksi, vaikkei isoja kriisejä olisikaan. Merkittävä parannus on usein jo se, että oppii kuuntelemaan omia ja toisen tarpeita.

Avioliitossa kaikki oli hyvin. Mutta jokin huoletti. Kumpikin tiesi, että jotenkin se liittyi siihen, miten he puhuivat toisilleen. Mitä asialle voisi tehdä? Lopulta mies tarttui puhelimeen ja ilmoitti itsensä ja vaimonsa viikonlopuksi parisuhdekurssille.
Parisuhdeterapiaan kannattaa mennä, vaikka varsinaisia kriisejä ei olisikaan. Tavallinen syy esimerkiksi viikonloppukurssille hakeutumiseen on se, että toinen osapuoli kokee, ettei tule kuulluksi parisuhteessa. Voi myös olla, ettei yhteistä aikaa esimerkiksi keskusteluille ole ollut aikoihin.

Tilaa puhua ja kuunnella

Yhteinen viikonloppu, jonka teemana on me kaksi, voi olla hyvä tilaisuus päivittää suhteen tila: kohdata puoliso, kuunnella hänen toiveitaan ja tarpeitaan. Se lähentää ja siten oppii katsomaan omaa käytöstään toisen silmin. Kumpikin saa suunvuoron, kun kuuntelijan ja puhujan roolit vaihtuvat. Helpottavaa on sekin, että kurssilla tapaa muita samassa tilanteessa olevia pareja. On mukava huomata, ettei ole pulmiensa kanssa yksin: muilla on suhteessaan tismalleen samoja kompastuskiviä.

Kun ristiriidat ja väärinymmärrykset keskustelee läpi, ne eivät jää kalvamaan mieltä.

Helppoja harjoituksia

Kurssi voi edetä vaikka niin, että osallistujapariskunnat saavat tehtäväksi kirjoittaa muistiin kaikki mieleen tulevat täydennykset lauseisiin ”Pidän sinussa siitä, että...”, ja ”Pidän siitä, kun sinä...”.
Harjoitus palauttaa mieleen niitä ihastuttavia piirteitä kumppanissa, joihin alun perin ihastui.

Toinen helppo harjoitus on sanoa toiselle jotain myönteistä samaan aikaan, kun antaa kritiikkiä. Esimerkiksi jos valittaa tiskaamattomista astioista, aloittaa kritiikin vaikka kysymällä, että "Kulta, mikset ole tiskannut?" Viesti menee perille, mutta riitaa ei synny.

Aina toisen vika?

Aina rakentavaa keskustelua ei aina synny millään ilveellä. ”Sinä aina tai sinä et koskaan” ovat vuorosanoja, jotka pariterapeutti melko todennäköisesti kuulee vastaanotolleen tulleilta puolisoilta.  
— Ne ovat ikuisia aloitusrepliikkejä, kun suhde on jumissa, sanoo Jyväskylän yliopiston kliinisen psykologian professori Jarl Wahlström.
Hän johtaa yliopistonsa Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikalla pariterapiatutkimusta. Siinä muun muassa eritellään terapia­keskustelujen etenemistä ja puhetapojen muuttumista.
— Se voi näkyä vaikkapa niin, että terapian alussa vaimo nimeää miehensä tunnevammaiseksi. Myöhemmin hän alkaa sanoa tätä ihmiseksi, joka säilyttää toimintakykynsä tunnemyrskystä huolimatta.
— Yleensä kiristyneen tunnelman syy on se, että jommankumman mielestä suhteessa ei ole hyvä olla.

Ongelmista ei saa vaieta

Jos ei ole ystäviä tai läheisiä, joiden kanssa vaikeuksista puhua, Wahlströmin mielestä on hyvä ajatus hakeutua pariterapiaan.
— Jos ongelmat saavat muhia pitkään, niissä aletaan kiertää kehää, hän sanoo.
Alkutilanteessa jompikumpi voi sanoa tulon syyksi sen, että toinen osapuoli on jotenkin hankala tai ärsyttävä.
— Pariterapiassa lähtökohta ei kuitenkaan koskaan voi olla oletus, että toinen on oikeassa, toinen väärässä.  

Onko rakkaus lapsellista?

Kätkemme järkevän parisuhdepuheen taakse rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuun, sanoo sosiologi Jaana Maksimainen, joka teki väitöskirjansa rakkaudesta.
– Rakkaudesta ei nykyään ole soveliasta puhua. Jos kertoilet omista rakkausasioistasi tavoittelematta ironisuutta ja koomisuutta, sinua pidetään vähän lapsellisena.
Sitäkään ei oikein kehdata sanoa, että haluaisi löytää toisen ihmisen, koska on rakastamisen tarve.
– Kaipaus ilmaistaan mieluummin sanomalla, että olen valmis uuteen parisuhteeseen, kuten moni on vaikkapa aikakauslehdissä paljastanut.

Mutta ei rakkauden tai romantiikan kaipuu ole mihinkään kadonnut. Avioliittoa rakkauden satamana ihannoidaan ehkä hieman salaa.

Väitöskirja-aineistossa nousi pintaan myös kiinnostava juonne. Niin haastatellut kuin mediassa esiintyvät ihmisetkin sanoivat kerta toisensa jälkeen, että parisuhdetta pitää hoitaa, se on työtä, periksi ei saa antaa.
– Siitä jotenkin paistaa, että rakastaminen halutaan totaalisesti järkeistää tahdon asiaksi. Vähän voisi ehkä hellittää. Parisuhteista tunnutaan olevan huolissaan silloinkin, kun ei ole syytä. Sekin voi riittää, kun yrittää elää ihmisiksi ja asiallisesti.

▶ autetaan kumpaakin oivaltamaan oma  osuutensa ongelmien syntyyn.
▶ ei ajatella, että toinen on oikeassa ja toinen väärässä.
▶ annetaan puolisoille uusia työkaluja helpottamaan elämässä selviytymistä.
▶ pyritään siihen, että puolisot pystyvät jatkamaan elämäänsä tyytyväisempinä.
▶ pyritään myös eron tullen ymmärtämään, miten siihen päädyttiin.
▶ itselleen tärkeästä ei tarvitse luopua.
▶ terapeuttia tavataan yleensä harvakseltaan.

psykosomatiikka, erityisherkkä

Kun vaivoille ei löydy lääketieteellistä selitystä, puhutaan psykosomaattisista oireista. Silti ne pitää ottaa vakavasti.

Sydämessä muljahtelee ja rintakehää pistää, tämä on varmasti vaarallista. Mieleen juolahtaa, että entä jos tähän kuolee... Erilaiset kehotuntemukset ovat tuttuja varmasti jokaiselle ja saattavat pelästyttää. Usein ne menevät kuitenkin omia aikojaan ohi.

Perinteisesti on ajateltu, että psykologiset tekijät, kuten elämäntilanne, tunteet ja ajatukset, voivat aiheuttaa kehollisia tuntemuksia. Vielä 1980-luvulla puhuttiin piilomasennuksesta, jolla tarkoitettiin masentuneen mielialan puhkeamista ruumiillisina oireina.

–Se on leimannut ajattelua ja johtanut väärinymmärryksiin. Oireet eivät ole kuviteltuja eivätkä synny fysiologisessa tyhjiössä. Lopulta niille löytyy lääketieteellinen selitys, toteaa integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta.

Psykosomaattisesti oireilevien potilaiden aivojen PET-kuvauksissa on paljastunut myös rakenteellista ja toiminnallista poikkeavuutta.

Monille sairauksille, joita on pidetty mysteereinä, on vuosien saatossa löytynyt myös selitys.

–Hyvä esimerkki tästä on borrelioosi. Pitkään ihmeteltiin outoja oireita, kunnes selvisi, että ne aiheuttaa punkki. Samoin nykyään tiedetään, että mahahaavan takana on helikobakteeri.

On mahdollista, että joskus löydetään biologinen mekanismi sille, miksi joku on sähköyliherkkä, saa oireita amalgaamipaikoista tai kärsii epämääräisiä kipuja aiheuttavasta fibromyalgiasta.

Oireiden kanssa lääkäriltä toiselle

Psyykkiset tekijät, kuten masennus, saattavat lisätä monen sairauden, esimerkiksi sepelvaltimotaudin riskiä. Joskus taas psykosomaattisina pidetyt oireet matkivat fyysistä sairautta ja harhauttaa kokijaakin. Jopa viidesosa terveyskeskuspotilaista oireilee psykosomaattisesti. Pahimmillaan ihminen on kulkenut vuosia lääkäriltä ja tutkimuksesta toiseen, mutta mitään fyysistä vikaa ei ole löytynyt. Oireilu voi olla hyvin invalidisoivaa.

Karlssonin mielestä diagnoosikriteereiden pitäisi olla myönteisempiä. Psykosomaattinen sairaus ei ole yhtään vähempiarvoisempi kuin esimerkiksi migreeni. Myös potilaan kohtaamiseen pitäisi olla aikaa.

–Lääkäripalveluita ostetaan yhä enemmän reppufirmoilta, jolloin hyvän hoidon peruspilari, pysyvä potilas-lääkärisuhde, menetetään. Se on ollut katastrofi näille potilaille. Säästöjä haetaan, mutta kulut voivatkin tuplaantua, kun ihminen palaa aina uudestaan vastaanotolle sen sijaan, että joku syventyisi hänen ongelmiinsa.

Mielen vaivat näkyvät aivoissa

Psykosomaattisille oireille on tyypillistä, että yhden oireen loppuessa keho keksii uuden ja hakee vaihtoehtoisen reitin kuin joenuoma. Vaarana on sekin, että psykosomaattista oireilua käytetään leimana.

– Varsinkin, jos potilas tulee uuden oireen kanssa lääkärille, hänet pitäisi aina tutkia. Myös somatisaatio-oireinen voi saada syövän tai aivoverenvuodon.

Vielä 1960-luvulla ajateltiin, että psyykkiset ja neurologiset sairaudet kulkevat käsikkäin ja esimerkiksi hermo- ja mielitaudit olivat lääketieteen yhteinen erikoistumisala. Sen jälkeen aivot ja psyyke haluttiin erottaa toisistaan.

– Kyllä psykiatrit ja neurologit aika lailla samalla hiekkalaatikolla leikkivät. Moni psyykkisenä pidetty sairaus, kuten skitsofrenia, on nykytiedon valossa pitkälti aivoperäinen. Myös masennus voi aiheuttaa muutoksia aivojen pihtipoimuihin, ja vaikeaa masennusta voidaankin joskus hoitaa aivojen syvästimulaatiolla, kuvailee Hasse Karlsson.

Tyynnyttelyn malli jäi saamatta

Tutkimusten mukaan lapsuuden kaltoinkohtelu sekä hoivan ja huolenpidon puute voivat altistaa somatisaatio-oireille. Psyykkinen kuormitus heijastuu autonomisen hermoston ja puolustuskyvyn toimintaan sekä stressin säätelyyn. Autonominen hermosto on monien elintärkeiden toimintojen, kuten verenpaineen ja hengityksen kapellimestari.

–Vaikea kaltoinkohtelu vaikuttaa aivojen kehittymiseen ja hermosolujen järjestäytymiseen. Silloin stressinsäätelyjärjestelmä ohjelmoituu toimimaan väärin. Kun systeemit ovat kerran menneet vinksalleen, niitä on vaikea myöhemmin korjata, Karlsson kertoo.

Psykoterapeutti Minna Martinin mukaan kehollisesti oireilevat eivät ole aina oppineet rauhoittamaan itseään. Se voi johtua siitä, että kun vanhempien olisi pitänyt tyynnytellä lasta, he ovatkin itse pelästyneet tai kiihtyneet.

– Jos lapsi on valittanut mahakipua, tunteet on saatettu ohittaa toteamalla ”älä nyt aina ole noin hankala, ei sulla mikään ole, kuvittelet vain.” Sen sijaan oiretta voisi yhdessä ihmetellä ja miettiä, mikä siinä hävettää tai pelottaa.

Minna Martinin oma poika kärsi koulun alkaessa mahakivuista. Pian selvisi, ettei kyse ollut virustaudista. Kukaan ei myöskään ollut kiusannut lasta.

– Kysyin, voisiko olla niin, että et uskaltaisi kertoa, koska pelkäät minun suuttuvan. Silloin vastaus tuli kuin tykin suusta: ”No kun me oltiin urheilupuistossa, niin mä jätin sen uuden takin sinne.” Myöhemmin vastaavissa tilanteissa olen aina kysynyt, että onko tämä nyt se ”takkijuttu.”

”Syöpäähän tämä tietysti on”

Psykosomaatisesti oireileva alkaa usein tehdä katastrofaalisia tulkintoja viattomistakin oireista. Jos mieleen pälkähtää, että ”minulla on aivokasvain”, huoli ja pelko lisääntyvät ja myös kehon reaktiot voimistuvat. Tällöin sydän alkaa jyskyttää hurjemmin, hengitys kiihtyy ja muuttuu pinnalliseksi.

– Kun ihminen alkaa tarkkailla kehonsa reaktioita, hän joutuu helposti noidankehään. Oireet voimistuvat, mikä taas vahvistaa katastrofiajatuksia, toteaa Minna Martin.

Persoonallisuuden piirre, joka usein yhdistetään psykosomatiaan, on aleksitymia eli tunnesokeus, jonka arvellaan syntyvän kaltoinkohtelun ja geenien yhteisvaikutuksesta. Jos lapsi ei saa vastakaikua tunteilleen, hän ei opi tunnistamaan niitä. Aleksityymiset ihmiset ovat hieman robottimaisia ja niukkoja, ja he keskittyvät enemmän konkretiaan kuin tunteisiin.

–Minulla oli kerran potilas, joka oli menettänyt tulipalossa omin käsin rakentamansa talon. Mies kärsi tapahtuman jälkeen voimakkaista fyysisistä oireista. Kun kysyin, että se on varmasti ollut järkyttävää, hän alkoi puhua siitä, kuinka lakaisi paloroskia hiiltyneistä huoneista, kertoo Karlsson.

Lue lisää aleksitymiasta.

Mitä sinulle kuuluu?

Kun Minna Martin teki gradua somatisaatiosta, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, mitä sinulle kuuluu.

– Osa tutkittavista vastasi kysymykseen 45 minuuttia. Se kuvaa, kuinka valtava kuulluksi tulemisen tarve on. Tähän tarpeeseen pitää vastata. Jo se laukaisee tilannetta, että pääsee juttelemaan ymmärtävän ihmisen kanssa. Siihen ei tarvita hokkus pokkus -temppuja.

Psykosomaattisia oireita voidaan lievittää kognitiivisella psykoterapialla ja tarvittaessa pienellä annoksella mielialalääkettä, joka toimii stressipuskurina. Lääkkeet nostavat myös kipukynnystä, mistä on hyötyä kipupotilaille.

Myös rentoutuminen ja mielenhallinnan harjoittelu, kuten mindfulness, ovat käyttökelpoisia, mutta pika-avuksi niistä ei ole. Kun oireet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, eivät ne hetkessä katoa.

Ensiavuksi hengittelyä

Minna Martin pitää psykosomaattisesti oireileville kursseja, joilla opetellaan rentoutumista ja stressinhallintaa.

Ensiapuna kehon hätätilaa voi pyrkiä rauhoittaa keskittymällä hengitykseen. Yhtä oikeaa hengitystapaa, jolla pärjäisi kaikissa tilanteissa, ei kuitenkaan ole ja sopivan hengitystavan löytäminen vaatii harjoittelua.

–On tavallista, että ihmiset pidättävät hengitystään tai hengittävät pinnallisesti. Se taas lisää lihasjännitystä ja voi pahentaa kipuja entisestään.

Psykosomaattiset potilaat saattavat tuntua lääkäreistä vaikeilta, mikä voi heijastua hänen saamaan kohteluun. Potilaat ovat kuitenkin kiitollisia saadessaan apua.

–Hänet pitäisi kohdata ja antaa aikaa. Jos kipeälle ihmiselle tokaistaan, että sinä vain kuvittelet, se on aika nöyryyttävää. Myös se, että psykologinen hoito vietäisiin klinikoihin, joissa hoidetaan muitakin sairauksia, vähentäisi leimautumista, Hasse Karlsson toteaa.

Asiantuntijat: Hasse Karlsson, integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori, Turun yliopisto. Minna Martin, psykologi ja psykoterapeutti, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö.

 

Yleisiä psykosomaattisia oireita

  • palan tunne kurkussa
  • huimaus
  • päänsärky
  • epämääräiset kivut
  • vatsavaivat
  • pahoinvointi
  • unihäiriöt
  • väsymys
paniikkikohtaus ahdistus pelot sosiaaliset pelot

Kun menen vaikka kauppaan, yhtäkkiä tulee semmoinen olo, että pitää päästä pois. Kun menen kaupasta pois, niin helpottaa. Samanlainen olo voi tulla, kun pitää istua jossakin paikallaan. Tuntuu, että jos en pääse heti, niin kohta alan huutaa. Minua alkaa hikoiluttaa ja kädet kostuvat. Niin mitä tuo on?

Kuvauksesi perusteella kohtauksesi ovat paniikkikohtauksia, joille on ominaista nopeasti kehittyvä kauhun-omainen tunne. Äkillinen pelko aktivoi sympaattisen hermoston, jonka seurauksena ilmenee erilaisia ruumiillisia tuntemuksia, kuten sydämentykytystä, vapinaa, hikoilua ja hengenahdistusta.

Voimakas pelko ja sen aktivoimat oireet saavat kohtauksesta kärsivän usein pelkäämään sydänkohtausta tai sekoamista. Ehkä joka kuudennella aikuisella ilmenee joskus tällaisia yksittäisiä paniikkikohtauksia. Jos niitä tulee hyvin usein tai saavat ihmisen välttämään tilanteita, joissa hän kokee niiden mahdollisen ilmenemisen hyvin kiusallisena, kyse on paniikkihäiriöstä.

Paniikkikohtaukset eivät pelottavuudestaan huolimatta ole vaarallisia, mutta tiheinä ja voimakkaina ne voivat kaventaa tavattomasti jokapäiväistä elämää. Hoitamattomana ne voivat joskus johtaa masennustilojen tai työkyvyttömyyden kehittymiseen.

Paniikkihäiriötä voidaan opetella hallitsemaan itsehoito-ohjelmilla (Stenberg ym: Irti paniikista. Kustannus Oy Duodecim 2013. Tai netissä mielenterveystalo.fi). Itsepäisemmissä tilanteissa paniikki- häiriön hoidossa käytetään kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja kohtauksia lieventävää tai estävää lääkitystä.

Runsas kahvin tai muiden kofeiinipitoisten juomien tai alkoholinkäyttö voivat lisätä paniikkikohtauksia. Kilpirauhasen, lisäkilpirauhasen tai lisämunuaisen ytimen liikatoimintaan voi liittyä oireena paniikkikohtauksia.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Pate Mustajärvi

Laulaja Pate Mustajärvellä on hyväksi havaitut keinot pitää paino kurissa. Vasta viimeisin niistä on lähteä salille nostamaan rautaa.

Laulaja Pate Mustajärvi, 60, pitää määrätietoisesti huolta kunnostaan.

Varsinkin pitkien keikkakiertueiden aikana jaksaminen joutuu koetukselle, sillä vuorokausirytmi keikahtaa välillä päälaelleen. Silloin on vaikea pitää kiinni normiarkeen kuuluvasta säännöllisestä ruokarytmistä.

Siitä ja aiempaa kevyemmästä ruokavaliosta huolehtii osaltaan avopuoliso, josta Pate puhuu rouvana. Rouva on keventänyt artistin elämää.

Pate ei kuitenkaan harrasta vaa´alla käymistä, vaan painoa vartioi vakiovaatekappele, farkut. Kun Farkut alkavat kiristää, on ryhdyttävä toimeen.

Näillä keinoilla Pate pitää ylikilot poissa

–Kun farkut rupeavat ahdistamaan, tarkistan mitä illalla kertyy teekupin viereen lautaselle. Yritän myös pysyä jääkaapilta pois kello 18 jälkeen.

–Pyrin olemaan käymättä kaupassa nälkäisenä, koska silloin tulee ostettua mitä sattuu ja syötyä huolimattomasti.

–Vaihdan kiristävät farkut verkkareihin ja heitän tavallista pidemmän sauvakävelylenkin. Se kestää kaksi tuntia.

–Jos olo on oikein plösö, ei auta kuin lähteä salille nostamaan rautaa, kertoo Pate Mustajärvi.

 

Lue lisää Paten hyvän olon tekijöistä: Hyvä terveys 7/2017. Tilaajana koko lehti luettavissa ilmaiseksi digilehdet.fi.

 

yksinäisyys, ystävyys

Nurinkurista kyllä Facebook-kavereiden parvessa pesii yksinäisyys. Omien puutteiden peitteleminen ruokkii erillisyyden tunnetta, vaikka elämä olisikin pullollaan seuraa.

Modernin elämänmenon suurimpiin oikkuihin kuuluu, että näennäisesti olemme kaikkien kanssa mutta samaan aikaan valtava määrä ihmisiä kokee lähes musertavaa yksinäisyyttä. Yksinäisyydestä onkin alettu puhua 2000-luvun epidemiana.

Suomalaisista arviolta 20 prosenttia on jossain elämänsä vaiheessa kokenut yksinäisyyttä. On tärkeää erottaa yksinäisyys yksin olemisesta. Ihmisellä on luonnollinen tarve olla toisten seurassa. Yksinäisellä tämä tarve ei täyty.

– Muutto uudelle paikkakunnalle on tyypillinen tilanne, jossa yksinäisyys koskettaa ja sitä on käsiteltävä, psykologi Antti Kauppi Terveystalosta sanoo.

Yksinäisyys voi koskettaa niitäkin, joilla on ihmissuhteita.

– Silloin yksinäinen ei pysty tuottamaan muistojen, unelmien ja mielikuvituksen keinoin omassa mielessään kokemusta turvasta. Hän ei pysty lohduttamaan itseään, Kauppi sanoo.

Joskus yksinäisyys kytkeytyy häpeään. Sen ytimessä on tunne siitä, että itsessä on jotakin, jonka ilmaiseminen johtaa torjutuksi tulemiseen.

– Ihminen pelkää, että jos hän paljastaa muille aitoa itseään, hän ei kelpaakaan. Hylkäämisen kokemus tekee niin kipeää, että sitä yritetään vältellä pitämällä ihmissuhteet pinnallisina ja ennakoimalla sitä, mitä muut haluavat, Antti Kauppi kertoo.

Särkyvä sydän

Yksinäisyyttä ei diagnosoida sairautena, mutta se kulkee käsi kädessä muun muassa masennuksen ja monien vakavien fyysisten sairauksien kanssa. Chicagon yliopiston uusista tutkimuksista selviää, että yksinäisyyden aiheuttama riski kuolla on kaksi kertaa suurempi kuin lihavuuden ja lähes yhtä suuri kuin tupakoinnin.

Kuoleman lisäksi yksinäisyys lisää myös sairastumisen vaaraa: Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, että itsensä yksinäisiksi kokevat iäkkäät sairastuivat dementiaan 64 prosenttia todennäköisemmin kuin samanikäiset, jotka eivät olleet yksinäisiä.

Eläintutkimukset ovat paljastaneet, että yksinäisyys käynnistää hermostollisia muutoksia, joiden tarkoituksena on suojella yksilöä vaaroilta – onhan yksinäinen helpoin suupala pedoille. Myös ihmisessä toimii samoja prosesseja evoluution jäänteenä.

Ja juuri tämä neuronitason sekamelska aiheuttaa terveydelle hallaa.

Yksinäisen sydän voi kirjaimellisesti särkyä, sillä pitkäaikaisesta yksinäisyydestä kärsivillä on muita suurempi riski saada tulehdussairauksia. Ne taas voivat aiheuttaa sydänsairauksiin johtavia kudosvaurioita. Yksinäisyys on joskus myös hyytävä kokemus. Toronton yliopiston tutkimuksessa nimittäin selvisi, että yksinäiset tuntevat keskimääräistä enemmän fyysistä kylmyyttä.

Ikään kuin tässä ei olisi jo kylliksi:

Neurobiologiset tutkimukset osoittavat, että yksinäisyyden kokemus aktivoi aivoissa saman alueen kuin fyysinen kipu.

Kavereita nolla

Inhottavinta on lasten yksinäisyys, toteaa Turun yliopiston dosentti Niina Junttila, jolta on vasta ilmestynyt teos Kavereita nolla. Junttilan tutkimusten mukaan jo alakouluikäiset lapset tuntevat pysyvää yksinäisyyttä.

–Yksinäinen lapsi kokee itsensä erilaiseksi kuin muut. Taustalla on usein muutoksia perheen olosuhteissa, kuten avioero ja muutto uudelle paikkakunnalle, Niina Junttila kertoo.

Varsin usein yksinäisyys on ensimmäisiä oireita siitä, että lapsi tai nuori ei voi psyykkisesti tai sosiaalisesti hyvin. Silti vasta masennukseen – jota yksinäinen lapsuus vahvasti ennustaa – on mahdollisuus saada apua.

Niina Junttila on eniten huolissaan poikien yksinäisyydestä, joka näyttäytyi hänen tutkimuksessa syvänä ja emotionaalisena. Poikaa ahdistaa, kun ei ole yhtään läheistä ja luotettavaa ystävää. Junttilan tutkimukseen haastattelemista koulupojista yksi kiteytti, mistä on kyse:

”Jos sais valita, niin mieluummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua. Mä luulen, ettei mun luokkalaiset ees muista mun nimeä. Tai no. Tiedän. Kun nyt just kävi niin...”

Niina Junttila muistuttaa, että vanhemmat voivat näyttää lapselle esimerkkiä siitä, kuinka ystävyyssuhteita hoidetaan. Lapsia on hyvä kannustaa menemään paikkoihin, joissa voi harjoitella sosiaalisia taitoja: pihalle, puistoon, kerhoon ja harrastuksiin.

Oletko piiloyksinäinen?

Elämän kiireet vaikuttavat myös kykyymme kohdata muita. Antti Kaupin mukaan stressi ruokkii yksinäisyyttä, koska se kaventaa tunne-elämää.

– Kun huomio on kiinnittynyt työhön ja sen aiheuttamiin uhkiin, saattavat ihmissuhteet ja laadukas ”hidas” aika toisten kanssa tuntua toissijaiselta. Kun luonnollinen rentoutuminen seurassa vähenee, tilalle tulevat usein päihteet ja riippuvuudet. Ne alkavat korvata ihmissuhteita ja niistä saatavaa tukea.

Olipa sosiaalisesti kuinka aktiivinen tahansa, voi yksinäisyys siltikin repiä ihmistä syvältä ja lujaa. Elokuussa 2014 itsemurhan tehnyt amerikkalainen näyttelijäsuuruus Robin Williams teki aiheesta kivuliaan havainnon vuonna 2009:

”Minulla on ollut tapana ajatella, että pahinta elämässä on päätyä yksin. Ei ole. Pahinta on päätyä ihmisten seuraan, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi yksinäiseksi.”

Tätä kutsutaan piiloyksinäisyydeksi, ja sosiaalinen media usein vain vahvistaa sitä. Siellä korostuu pinnallinen, pärjääjien sosiaalisuus, jossa on myös hyvin narsistisia piirteitä.

– Sosiaalisessa mediassa syntyvät mielikuvat korostavat virheettömyyttä. Muille näytetään vain se, että oma elämä on upeaa. Samoin työelämässä menestymisen paineet saavat ihmiset suojautumaan niin, ettei omaa haavoittuvuutta haluta näyttää.

Kuitenkin meidän tulisi saada hyväksyntää myös omille puutteillemme ja heikkouksillemme. Se on välttämätön edellytys sille, että voi kokea ihmissuhteet syvemmin.

Yksinäisyys ei ole vankila

Yksinäisyyttä ei välttämättä voi kokonaan haihduttaa pois, mutta aiheesta puhuminen avaa yleensä isoja henkisiä portteja. Apua voi saada esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta (010 195 202), johon soitetaan usein yksinäisyyden vuoksi. Uusiin ihmisiin tutustumisessa toimii myös SPR:n ystäväpalvelu (rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta).

Ikäihmisiä varten on olemassa ryhmiä, joita järjestävät järjestöt ja seurakunnat. Ikäihminen voi myös opiskella erilaisilla kursseilla tai harrastaa porukassa liikuntaa, kulttuuria, kädentaitoja tai retkeilyä.

Osallistujien sitoutuminen ja vointi paranevat parhaiten, kun ikäihminen voi kokea itse vaikuttavansa toiminnan suunnitteluun.

Yksinäinen nuori tarvitsee ennen kaikkea vanhemman kuuntelua ja rohkaisua. Vanhemman tuki vahvistaa myönteisiä tunteita ja lujittaa itsetuntoa. Jo pienikin kohennus itsetunnossa rohkaisee ihmissuhteiden muodostamisessa. Sen sijaan älä kysy: ”Miksi sinulla ei ole kavereita?” Syyllistäminen vain pahentaa nuoren oloa.

MLL:n raportti kertoo, että moni nuori löytää netin avulla kavereita, jopa sydänystäviä. Esimerkiksi faniuteen ja harrastuksiin liittyvät keskustelupalstat ovat oivia kanavia löytää samanhenkistä seuraa. Vanhemman on kuitenkin hyvä varmistaa, että nuori osaa välttää nettikeskustelujen ansat – aina nettituttu ei ole sitä, mitä väittää olevansa.

Asiantuntijat: Antti Kauppi, psykologi, Terveystalo. Niina Junttila, kasvatuspsykolgian dosentti, Turun yliopisto.

 

Vierailija

Yhdessä mutta sittenkin yksin

Kuinka monella on niin hyviä ystäviä, että heihin voi täysin luottaa? Kavereita voi olla vaikkapa sata, mutta yksikään heistä ei ole ystävä, jos ystävyydellä tarkoitetaan sitä, että hän pysyy tukenasi myötä- ja vastoinkäymisissä, on rehellinen, ei jätä mitään kertomatta eikä selän takana puhu asioitasi tai pahaa sinusta. Joidenkin ihmisten päämäärä on tuhota toisten ihmissuhteita ja ystävyyksiä kateuden vuoksi. Tälläinen kuvio toistuu usein työpaikoilla ja kouluissa kiusaamistilanteissa ja...
Lue kommentti