välirikko anteeksianto ihmissuhteet perhe
Kuva Shutterstock

Sukulaissuhteissa välien katkaiseminen on julmaa ja aiheuttaa käytännön hankaluuksia. Mutta miten ottaa yhteyttä, kun välit ovat olleet pitkään poikki?

Kun välit rikkoutuvat, tulee hiljaisuus, joka täyttyy kuvitelmilla, tulkinnoilla ja oletuksilla. Jos toinen osapuoli kieltäytyy yhteydenpidosta, riidan oikeita mittasuhteita ei voi päivittää ja asia paisuu usein kohtuuttomaksi.

– Jos piinallinen hiljaisuus kerittäisiin auki, syy-yhteydet avautuisivat uudella tavalla. Mutta kun toinen vetäytyy täysin, mahdollisuutta asioitten selvittelyyn ei edes ole, psykologi Päivi Mäntylä-Karppinen.

Ihmissuhteet jatkuvat harvoin samanlaisina läpi elämän. Laulun sanat ”Koskaan et muuttua saa”, on väärä toive oikeassa elämässä. Arasta pikkusisaresta voi kasvaa vahva ja voimakas, vahva isosisar taas saattaa elämänjuoksussa haurastua. Lapset ohittavat jossain vaiheessa vanhempansa.

– Jos toisen kanssa keskustellessa tulee aina sysätyksi vanhaan, väärään rooliin, se alkaa ahdistaa ja tulee halu ottaa etäisyyttä, Mäntylä-Karppinen kuvailee.

Ero ja uusi tasapaino

Läheisen kuolema järkyttää perheen rakennetta. Surijoissa saattaa herätä varhaiset roolit perheessä, vaikka niistä ei osaisi avoimesti puhua eikä niiden merkitystä ymmärtäisi. Esille nousevat lapsuuden kateuden aiheet ja koetut loukkaukset, mutta myös se, miten kaikesta huolimatta rakastetaan toinen toistamme. Kun perheen rakenne hakee uutta tasapainoa, tunnemyrskyt ovat tavallisia.

Esimerkiksi äidin kuoleman jälkeen sisarusten kaunat ja katkeruuden saattavat nousta pintaan. Toisaalta menetys voi yhtä hyvin saattaa heidät toisella tavalla yhteen.

– Suurissa muutoksissa tunteiden käsittely vie aikaa. Joskus katkos yhteydenpidossa voikin olla eräänlaista tilanraivausta tai yritystä löytää uusi rooli.

Mäntylä-Karppisen mielestä riidoissa ei ole yksiselitteisesti uhreja eikä syyllisiä. Jos näin ajattelee, asetelma voi kärjistyä ikään kuin todella olisi olemassa luonnevikainen hirmusisar.

– Olisi katsottava myös peiliin eli mietittävä, miksi toinen ei suostu olemaan yhteydessä. Vain itseään muuttamalla voi saada suhteessa muutosta aikaan, Mäntylä-Karppinen muistuttaa.

Ovi auki palaajalle

Aikuisissa suhteissa vastuu yhteydenpidosta kuuluu kummallekin, mutta lasten ja aikuisen välillä vastuu on aikuisella.

Joskus syynä välien katkaisemiseen voivat olla toisen osapuolen pyrkimykset kontrollointiin.

Murrosikään ja nuoruuteen kuuluu irrottautuminen. Itsenäistyvä nuori voi kokea, että ainoa keino selvitä tunkeilevasta äidistä on katkaista välit kokonaan.

– Vanhemman olisi viestittävä välittämistään ja huolenpitoaan tavalla, jonka nuori voi hyväksyä. Vain siten hänelle tulee tilaa hengittää. Vaikeassa tilanteessa nuorelle pitää antaa mahdollisuus palata pitämällä ovea auki.

Jos välit katkeavat mystisesti, kannattaa myös miettiä, millaista yhteydenpitosi välien katkaisijan kanssa on viime vuosina ollut. Oletko kertonut vain huonoja uutisia? Harva haluaa loputtomiin olla ahdistusten kaatopaikka. Syyllistäminen, marttyyrius tai jatkuva valitus voi johtaa siihen, että toinen ei yksinkertaisesti enää jaksa ja ottaa etäisyyttä.

– Katkoksiin voi esimerkiksi avioeron jälkeen olla syynä myös lojaalius uusia sukulaisia kohtaan. Valintatilanteessa joku joutuu aina paitsioon. Kun uusi vaimo ei halua, että mies on yhteydessä vanhaan vaimoon, mies on siinä tilanteessa aika avuton, Mäntylä-Karppinen sanoo.

Joskus välien katkaisemiseen sysää väärinkäsitys ja siitä johtuva loukkaantuminen. Toinen osapuoli on tajunnut asian eri merkityksessä kuin se on tarkoitettu. Silloin vihanpito saattaa sulaa jo yhden keskustelun aikana.

Apua välittäjästä?

Päivi Mäntylä-Karppisen mielestä joskus voi olla hyvä käyttää välittäjää, henkilöä, johon molemmat luottavat. Kannattaa miettiä, ketä välit katkaissut ihminen kunnioittaa ja kehen sinulla itselläsi on hyvät suhteet.

Tämä ihminen voi toimia sillanrakentajana. Pitää kuitenkin varoa, ettei yritä tehdä välittäjästä liittolaista itselleen. Silloin luottamus helposti karisee.

– Myös välittäjän pitää varoa, ettei joudu liian sisälle asioihin, jolloin hän menettää objektiivisuutensa.

Anteeksianto helpottaa

Mykkäkoulu kuluttaa. Välirikko synnyttää myös vihaa ja katkeruutta, joka kalvaa sisintä. Siksi olisi tärkeää ainakin omassa mielessään antaa anteeksi. Sillä vaikkei ole sovussa toisen kanssa, on ainakin jotenkuten itsensä kanssa.

– Toisen näkökulman ymmärtäminen helpottaa myös omaa selviämistä. On hyvä muistaa, ettei välien katkaisijallakaan ole hyvä olla.

Väkisin sopua ei kuitenkaan voi tehdä. Ei kannata lähettää sähköposteja, jotka deletoidaan, tai soittaa puheluja, joihin ei vastata. Turhat yhteydenottoyritykset ruokkivat vain pahaa oloa: sydän tykyttää, itkettää, raivostuttaa, orpous valtaa mielen. Miksi stressata itseään turhaan?

– Pitää osata luopua turhista odotuksista. Tärkeää on myöntää realiteetit niin, ettei elättele fantasiaa, Päivi Mäntylä-Karppinen sanoo.

Menetettyä ihmissuhdetta saa surra. Sitten voi laskea vapaalle, antaa olla. Let it be on hyvä ohje. Olen tehnyt kaikkeni enkä muuta voi. Ovi on auki, joten jos toinen haluaa, hän voi palata.

Sopua kohti varovasti

Oman selviytymisen kannalta tärkeitä ovat ystävät, jotka tukevat varauksetta. Tarpeeksi viisaat ystävät kannustavat myös näkemään tilanteen laajemmin, ja heille voi purkaa pahaa oloaan ja vihastustaan.

– Joskus välien katkeaminen avaa mielessä syviä syövereitä ja silloin ammattilainen voi tuoda objektiivisempaa näkökulmaa asioihin. Koulutettu psykologi ei mene liikaa mukaan pelkästään sinun totuuteesi vaan yrittää avata toisenkin näkökulmaa.

Kun ovi sitten narahtaa, sovinnosta ei pidä tehdä liian mahtipontista, ettei joudu jälleen pettymään. Jos välirikko on kestänyt pitkään, myös luottamuksen rakentamiselle tarvitaan aikaa. Kannattaa edetä pienin ja kunnioittavin askelin.

– Ensimmäisessä tapaamisessa on hyvä varustautua kuuntelemaan — tekemään kysymyksiä ja ottamaan vastaan kritiikkiä, Päivi Mäntylä-Karppinen sanoo.

Joskus laiha sopu voi olla riittävä. Myös muodolliset suhteet ovat kullanarvoiset, ainakin silloin kun pitäisi hoitaa käytännön asioita.

Kirje on hyvä yhteydenottoyritys, mutta hengen on oltava ehdottomasti ystävällinen. Kirjeen voi kirjoittaa, vaikka sitä ei koskaan lähettäisi.

Elämä tuo vastaa myös sovittavia tilanteita, perhejuhlia, häitä ja hautajaisia. Jos kuolema voi katkaista välit, se voi myös lähentää ja antaa laajemman näkökulman ja mahdollisuuden uuteen alkuun.

 

Asiantuntija: Päivi Mäntylä-Karppinen, erikoispsykologi, Päijät-Hämeen perheneuvola.

Kaarinan tarina

”Sisareni ja minä olimme aina olleet läheiset. Vaikeudet alkoivat, kun äiti alkoi sairastella ja masentui. Sisareni asui äitimme kanssa samalla paikkakunnalla, joten hänelle lankesi käytännön asioista huolehtiminen.

Itse yritin antaa tukea puhelimitse. Soitin äidille joka päivä ja yritin nostaa ylös notkosta. Ajoin myös neljän sadan kilometrin matkan ainakin kaksi kertaa kuukaudessa ja asuin äidin luona, vaikka välillä masennus tarttui myös minuun.

Välirikko alkoi äidin hautajaisten jälkeen. Jostain syystä — jota en vieläkään ymmärrä — sisareni katkaisi tyystin välit. Hän ei vastannut puhelimeen eikä sähköposteihin.

Ahdistuin ja ajattelin häntä monta kertaa päivässä. Miksi hän toimii näin? Haluaako hän jollakin tavalla rangaista minua? Mitä hän oikein ajattelee? Rahasta emme riidelleet. Välillä olin vihainen ja päätin unohtaa hänet, ikään kuin minulla ei olisi sisarta ollutkaan.

Onni onnettomuudessa oli se, etteivät tyttäremme, poikamme ja aviomiehemme menneet mukaan riitaan. He pitivät yhteyttä ja tapailivat.

Kun vihdoin kahden vuoden puhumattomuuden jälkeen tapasimme sukulounaalla, sisareni rauhallinen mies sanoi vaimolleen, että muista nyt kerrankin pitää pääsi kiinni.

Emme käsitelleet välirikkoa koskaan, enkä tiedä, onko se oikein vai väärin. Mutta jollakin tavalla emme halua nostaa esille kipeitä asioita.

Salaisessa mielessäni kuitenkin ymmärrän sisartani: hän tunsi kantavansa yksin vastuun äidistä. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että minä tein kaiken mihin vain kykenin.”

Kuva Shutterstock

Mieheni on 55-vuotias yrittäjä, jonka firma on konkurssin partaalla. Yhtäkkiä hän ilmoitti haluavansa eron ja jättää kaiken taakseen. Hänellä tuntuu olevan kova kiire muuttaa koko elämänsä. Asumme nyt eri osoitteessa, eikä hän halua tavata minua ja poikaansa, silti olemme yhteydessä ja suhteemme toimii jollakin tasolla.
Minä ihmettelen, että mikähän äijälle tuli. En tunne häntä enää. Toista naista ei kuulemma ole, mutta minäkään en saa mennä hänen luokseen. Onko tämä nyt sitä viidenkympin villitystä? Meneekö se ohi? Yhdessä on oltu 27 vuotta, joten en ihan pienestä tahtoisi antaa periksi.
Bella

Ikävä kyllä mitään ikävillityksiä ei oikeasti ole olemassa. Ne ovat vain keinoja yksinkertaistaa monimutkaisia elämäntilanteita. On selvää, että miehesi on ison elämänkriisin kourissa. Kerrot teidän olleen yhdessä lähes 30 vuotta, ja nyt hän yhtä äkkiä haluaa jättää kaiken taakseen. Yrityksen heikko tilanne varmaan luo painetta, mutta on vaikeaa uskoa, että se on tärkein syy tilanteeseen.

Kuvaat, että suhteenne toimii jollakin tasolla, vaikka olette asumiserossa. Onko etääntyminen siis tapahtunut jo aiemmin? On siirrytty sohvan eri päihin ja sängyssä väliin on muodostunut yhä isompi tyhjä tila. Pariterapiassa tätä kuvataan usein muurilla, joka kasvaa vaivihkaa puolisoiden välille. Asioita ei enää jaeta niin kuin ei hellyydenosoituksiakaan. Pikku hiljaa yhä isommat asiat jäävät kertomatta ja kumpikin alkaa elää omaa elämäänsä. Tästä tilanteesta on helppo lähteä.

Muurista huolimatta erotilanne tulee usein toiselle puolisolle täytenä yllätyksenä: "Mikähän äijälle tuli". Vaikka sitä tottuu elämään "omalla puolella", toisen ajattelee silti kuuluvan kodin vakiokalustoon. Mutta toinen on voinut jo pitkään painia omien elämänhaasteiden kanssa, joihin ei koe enää saavansa tukea kumppaniltaan. Silloin tukea haetaan jostain muualta: kavereilta, työtovereilta, netistä tai mistä tahansa, josta voi saada neuvoja, huomiota ja arvostusta.

Koska teillä on edelleen jonkinlainen yhteys, voisit vaikkapa vanhanaikaisesti kirjoittaa kirjeen miehellesi ja kertoa, miltä tilanne sinusta tuntuu. Kirjeessä voisit esittää pyynnön siitä, että hän yrittäisi avata hiukan tätä arvoitusta. On selvää, että teidän tulee päästä puhumaan asioista kasvokkain, mutta miehesi ei ole vielä valmis siihen.

Ennen kirjeen kirjoittamista sinun olisi hyvä pysähtyä pohtimaan liittonne kehityskaarta. Sen voi tehdä esimerkiksi aikajanan avulla. Mitä ovat ne tärkeät hetket niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Mitä olivat unelmanne alkuaikoina, entä viime vuosina? Miten kohtasitte arjessa : aamuisin, töistä tultaessa, illalla ja nukkumaan mennessä. Etenkin myönteisten hetkien etsiminen on tärkeää: jokainen katse, kosketus, äänenpaino, kohti kääntyminen jne. vaikuttaa. Ikävä kyllä samoin jokainen väärä sana, katse, vetäytyminen, huokaus ja tihahdus. Ehkä löydät tätä kautta selityksiä siihen, mitä on tapahtunut.

Parisuhdeoppaista Suvi Tirkkosen Himoitse, leiki ja rakasta voisi sopi hyvin sinulle. Myös Jouni Luukkalan Kukoistava parisuhde sisältää ajatusten herättäjiä. Viime aikoina etenkin tv-sarjoissa on käsitelty parisuhteita onnistuneesti. The Affair tutkii suhteen murenemista pitkäjännitteisesti. Myös kotimaisessa Siskonpedissä parisuhde on tapetilla. Huolimatta siitä, miten teidän lopulta käy, itsesi ja suhteenne tutkiminen kannattaa.
 

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

kateus, temperamentti, persoonallisuus, ihmissuhteet

Miksi joskus reagoin niin kovin kiihkeästi johonkin pieneen eleeseen tai äänenpainoon. Tai miksi joku ihminen saa aina mieleni kuohuksiin? Syy löytyy syvältä minusta.

Kateuden musta voima hämää

”Hyvä tuttavani on menestynyt ja tehnyt upean kirjan. Miksi minulle tuottaa vaikeuksia ottaa asia hänen kanssaan edes puheeksi? Kun kirjasta järjestetään tiedotustilaisuus, menen mieluummin ostamaan itselleni uuden takin.” ANNA, 61

Ei ole parempaa tapaa vähätellä toista kuin vaieta! Vaikenijaa vastaan ei voi sanoa mitään, hänhän vain vaikenee. Pelkkä muihin asioihin siirtyminen riittää osoittamaan, miten merkityksetön toisen saavutus on.

Kateus on psykoterapeutti Tuula Kuittisen mielestä salaisena motiivina hyvin yleinen. Olemme kaikki kateellisia! Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Olennaisempaa on, miten tunnetta käsittelemme ja kuinka sitä puramme. Kuinka sen tunnistamme?

 Kysy itseltäsi, miksi tämä ihminen ärsyttää sinua, miksi et viihdy hänen seurassaan, et kai vain ole kateellinen.

Myös toisen elämäntarina ja persoona vaikuttaa.

– Voimme suoda hyvää sille, joka on kiva tai kokenut vastoinkäymisiä. Sen sijaan itsekeskeiselle Hannu Hanhelle saatamme toivoa jopa pahaa.

Kateudesta kärsivä on ehkä lapsuudessaan joutunut jatkuvasti todistamaan omaa arvoaan kilpailemalla. Siksi kateuden tunne on niin kivulias, että sitä ei voi tuntea vaan se pitää naamioida. Mieti suhdettasi omiin sisaruksiisi, kilpailitko, jouduitko vertailtavaksi.

– Kateuteen sisältyy kokemus omasta arvottomuudesta. Siksi kateuden haluaa muuntaa tiedostamattomasti vaikkapa väheksynnäksi, ylimielisyydeksi, ärtymykseksi tai pahansuopuudeksi, Kuittinen pohtii.

Kateus myrkyttää ilmapiirin ja kovasti kateellisen lähellä on vaikea hengittää. Siksikin siitä olisi hyvä päästä.

– Pahimmillaan tunnistamaton kateus kapeuttaa ihmisen elämää, kun mitään ei voi tehdä eikä minnekään mennä ilman että ajattelee, miksen minä!

Kun kateuden salaisena motiivina tunnistaa, se helpottaa jo oloa. Jos sen vielä uskaltaa tunnustaa kateuden kohteelle, tunne menettää mustan voimansa.

Eleet tuovat mieleen jotain

En pysty jäljittämään syytä siihen, miksi eräs työtoverini saa minut kihisemään raivosta. Hän suhtautuu minuun aivan kuin olisin lapsi, jota pitää jatkuvasti ohjata. Eihän minun tarvitsisi näin kovin raivostua. Myöhemmin tajusin, että lähelläni oli nuoruudessa eräs ihminen, jonka reaktioissa oli paljon samaa kuin tässä työtoverissa. Voisiko kyse olisi näin simppelistä asiasta? Tämä ihminen muistuttaa tätä toista ja vajoan takaisin lapsuuteni raivoon.” ERIKA, 42

–Joskus todella kysymys on siitä, että jonkun ihmisen olemus vain tuo mieleemme muistoja lapsuudesta. Emme ehkä ensin tunnista niitä, mutta huomaamme lataavamme toiselle kannettavaksi tunteita, jotka eivät ehkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Silloin tuon muiston jäljittäminen auttaa tyynemmille vesille, psykoterapeutti Tuula Kuittinen sanoo.

Tutunoloiset kasvot, elehdintä, jokin aksentti, tapa korostaa asioita voi nostaa mieleemme muiston jostakusta kokemastamme. Emme kykene jäljittämään sitä, mutta muiston painolasti tekee olon tukalaksi.

–Toisaalta kukaan ei halua tulla myöskään kohdelluksi ikuisesti lapsena. Jos aikuista ihmistä kohdellaan alentuvasti, se ärsyttää. Kuka haluaa, että toinen ylihuolehtimalla ja määräilemällä ilmoittaa olevansa parempi, fiksumpi ja pätevämpi.

Avuliaisuutta, syyllisyyttä vai vallankäyttöä

”Jostain syystä tunnen, että velvollisuuteni on olla avuksi aina ja kaikkialla. Olen luvannut liikaa ja loppupeleissä ollut aivan hyödytön, kun en ole ehtinyt sinne, missä minua olisi eniten tarvittu. Nyttemmin olen alkanut miettiä, mistä tällainen äärirajoille menevä auttamisenhalu kumpuaa.” HEINI, 59

– Avulias voi olla monesta eri syystä. Taustalla voi olla myös valtapyrkimys, pohtii Tuula Kuittinen.

Ihminen pyrkii tekemään autettavasta riippuvaisen ja siten saavuttamaan haluamaansa tunnevaltaa.

– Avulias voi olla myös syyllisyydentunteesta. Esimerkiksi lapsena kovasti syyllistetty saattaa olla altis syyllistymään myös aikuisena. Huono omatunto kalvaa jatkuvasti ja hoputtaa lepyttelemään kuvitteellista jumalaa siellä ja tuolla.

Yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko voi myös motivoida auttajaa.

– Ihminen tuntee, että jos hän ei alituisesti juokse täyttämässä toisten toiveita, hänet hylätään. Tässäkin tapauksessa taustalta voi löytyä jokin hylkäämiskokemus.

Oman auttamismotiivin löytää käyttäytymällä joskus toisin:

– Testaa tunteitasi kieltäytymällä joskus. Miltä tuntuu ja mitä tapahtuu? Entä miten avunpyytäjä reagoi kieltäytymiseesi. Lopputulos voi yllättää.

Miksi minua aina huijataan

”Minulla on sellainen tunne, että minua käytetään hyväksi, minua riistetään. Monesti on käynyt niin, että olen joutunut katoin kohdelluksi. Minulta on viety rahat, minua on huijattu. Nykyään olen tosi tarkkana enkä siedä enää, että minulta viedään se mikä minulle oikeasti kuuluu.” SAKARI, 55

– On olemassa ihmisiä, jotka kokevat koko ajan, että heitä kohdellaan kaltoin ja he jäävät paitsi. He ovat niitä, jotka käyvät jatkuvaa oikeustaistelua jotain instanssia kohtaan, Tuula Kuittinen sanoo.

Tässäkin voi taustalla vaikuttaa kokemus vaille jäämisestä lapsuudessa, joka sekin voi olla totta tai ei.

– Oli niin tai näin, jatkuvan vihan katkeruuden vallassa on vaikea elää. Olisi hyvä, jos viha sulaisi jossain vaiheessa suruksi. Silloin pääsisi oikeasti käsittelemään menetystä ja vapautumaan uhrin osasta, sanoo Tuula Kuittinen.