Jännitystä ja ihailua, itseinhoa ja häpeää – uskottomuus kouraisee kunnolla parisuhdetta. Seurauksena voi olla ero tai ikuinen epäluottamus mutta yhtä hyvin entistä rehellisempi kumppanuus. Psykoterapeutti Sanna Aulankoski vastaa uskottomuuskysymyksiin.

1. Aina päästessäni ulos baanalle tyttöjen kanssa ilta päättyy vieraan miehen luona. Sillä hetkellä huomio tuntuu ihanalta ja maailman tärkeimmältä asialta, tunnen todella eläväni mutta aamulla olen vihainen itselleni. En ole uskaltanut puhua näistä syrjähypyistä miehelleni ja joka kerta päätän että nyt riittää, mutta toisin käy. Mitä minun pitäisi tehdä?

Itsensä tunteminen viehättäväksi on mukavaa, ja niinpä viaton flirtti muidenkin kuin oman kumppanin kanssa piristää monien arkea. Syrjähypyt ovat kuitenkin asia erikseen. Voisit miettiä seuraavia kysymyksiä: Jos pettämisen tärkeimpänä motiivina on sinulla huomion saaminen, oletko varma, että sänkyyn päätyminen palvelee parhaiten tätä tarkoitusta? Voisiko olla niin, että saat riittävästi – ja kenties laadukkaampaa – huomiota vain flirttaamalla?

Entä rakentuuko itsearvostuksesi ylikorostuneesti naiselliselle viehätysvoimalle? Viehätysvoiman varaan rakentuva itsetunto on hataralla pohjalla. Jos näin on, ala investoida kestävämpiin asioihin, kuten perheeseen, ystäviin, työhön ja harrastuksiin.

Syrjähypyistä kertomisen kannattavuutta sinun tulee arvioida itse. Tilanne on haastava, koska kertomisessa on aina riskinsä. Käytännöllisesti järkevintä olisi usein olla kertomatta, kun taas rehellisyys on ehkä eettisesti arvokkaampaa.

2. Nuorena minulle sattui yksi yhden yön juttu, jonka tunnustin heti tyttöystävälleni. Olemme olleet naimisissa jo kymmenen vuotta ja meillä on lapsikin mutta aina tuo pettämiseni vedetään esiin, jos vaimollani on pienintäkin syytä epäillä luotettavuuttani. Minusta se on nöyryyttävää mutta vaimoni vastaa, että häntä on nöyryytetty. Pitääkö minun kestää tätä lopun elämääni?

Luottamuksen menetys on hinta, jonka pettämisestä joutuu aina maksamaan. Luottamuksen voi saada palautumaan, mutta se voi viedä vuosia. Aivan ensimmäiseksi neuvoisin sinua tarkastelemaan omaa toimintaasi ja miettimään, oletko ollut kuluneiden vuosien aikana luottamuksen arvoinen. Jos et, nakerrat itse luottamuksenne pohjaa.

Jos tunnet olleesi luotettava, saattaa olla, ettei vaimosi ole antanut sinulle vielä anteeksi. Anteeksi antamisella en tarkoita pettämisen hyväksymistä, vaan irtautumista petetyksi tulemisen herättämistä kielteisistä tunteista, kuten vihasta, katkeruudesta ja kostonhalusta. Niistä vapautuminen on edellytys suhteen onnellisuudelle.

Ota asia avoimesti puheeksi ja kysy vaimoltasi, miten sinä voisit auttaa häntä vapautumaan kielteisistä tunteista. Kysymys ei ehkä ole helppo, mutta se voi olla sinulta tällä hetkellä paras kädenojennus.

3. Minulla on pari miesystävää, joiden kanssa harrastan asioita, joista mieheni ei ole kiinnostunut. Yhden kanssa käyn teatterissa, toisen kanssa osallistun koiranäyttelyihin. Olemme vain kavereita, mutta miehet olisivat kiinnostuneita läheisemmästäkin ystävyydestä. Olen alkanut miettiä, teenkö väärin kaikkia kohtaan pelaamalla tällaista peliä, sillä myönnän nauttivani roolistani. Mieheni on pihalla kuin lumiukko, hänelle riittää työ ja telkkari.

Pohdit tilannettasi moraaliselta kannalta ja mietit, toimitko ”väärin”. Vastaus riippuu, kenen näkökulmasta tarkastelet asiaa. Yksi tapa on ajatella, että toimit väärin sitä tai niitä henkilöitä kohtaan, joille annat virheellisen käsityksen aikeistasi.

Näin ajatellen toimit väärin miespuolista kaveriasi kohtaan, jos annat hänen ymmärtää suhteestanne kehkeytyvän muutakin kuin ystävyyttä, mikäli hän toivoo sitä ja itse et sellaista suunnittele. Miestäsi kohtaan toimit väärin, jos harrastuksesi pääasialliseksi motiiviksi on muodostunut flirtti, jonka viattomuudesta et enää itsekään ole varma.

Pariskunnan kiinnostuksen kohteet menevät harvoin aivan yksiin. Suhteen onnellisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää myös jakaa kiinnostuksen kohteita. Tämän vuoksi suosittelisin, että miettisitte miehesi kanssa, voisitteko löytää jonkin yhteisen harrastuksen.

4. Olin avioliittoni loppuvaiheessa uskoton, ja vaikka liitto on päättynyt eroon, en ole vieläkään antanut tekojani itselleni anteeksi. Neuvoisitko, miten saisin itselleni rauhan.

Se, ettet hyväksy tekojasi on arvoistasi kumpuava ajatus ja sinänsä suotava. Kielteisiin tunteisiin, kuten syyllisyyteen, itsehalveksuntaan tai häpeään juuttuminen ei kuitenkaan palvele ketään.

Kielteiset tunteet sitovat energiaa etenkin jos ne vain vellovat hahmottomina mielessä. Yksinkertainen keino vähentää negatiivisten tunteiden voimaa on pukea niitä sanoiksi puhumalla ja kirjoittamalla. Voisit käydä läpi mitä tunteita ja ajatuksia tekoihisi liittyy jäsentämällä niitä vaikkapa vain paperille.

Lisäksi voisi olla hyödyllistä, että kirjoittaisit ex-miehellesi kirjeen, jossa kerrot kaiken, mitä sinulla on vielä sydämelläsi. Sinun ei tarvitse lähettää kirjettä hänelle, jos et halua. Olennaista on, että kirje voi auttaa sinua vapautumaan tunnetaakasta.

5. Nykyään kaikilla pariskunnilla täytyy olla vapaus tavata ystäviään ja matkustella ilman puolisoa. Luulen, että tämän vuoksi tapahtuu myös paljon ”turhaa” uskottomuutta. Eikö olisi hyvä, jos liitot olivat kuin ennen vanhaan, parikunnat olivat aina yhdessä?

Yhteiskunnassa vaikuttavista arvoista ja ihanteista ei ole useinkaan parhaiksi onnellisuuden ohjenuoriksi – eikä myös omien arvojen vastaista käytöstä selittäviksi alibeiksi. Tästä syystä kannustaisin ottamaan etäisyyttä yleisiin ihanteisiin ja pohtimaan, minkälainen elämäntapa toimii omassa suhteessa parhaiten.

6. Sanotaan, että uskottomuus voi olla parisuhteelle myös hyväksi. Mihin tämä perustuu, en kyllä usko!

Uskottomuus voi tarjota pettäjän elämään jännitystä ja kohottaa itsetuntoa. Kohonnut itsetunto voi heijastua myönteisesti pettäjän parisuhteeseen esimerkiksi piristämällä pettäjän ja petetyn seksielämää. Pettämisen myönteisistä vaikutuksista hyötyminen edellyttää kuitenkin sitä harjoittavalta ihmiseltä tietynlaista arvomaailmaa sekä yleensä sivusuhteen pysymistä salassa.

Toinen tapa, jolla uskottomuus voi olla parisuhteelle hyväksi, liittyy uskottomuuden aiheuttamaan kriisiin. Kriisi kyseenalaistaa suhteen jatkuvuuden ja voi sen myötä auttaa näkemään kumppanissa asioita, joita ei ole osannut arvostaa. 

7. Pitääkö se väite paikkaansa, että pettäjä on aina pettäjä? Poikaystäväni petti exäänsä kanssani, mutta hän väittää jutun olleen silloin jo ihan loppusuoralla. Olemme todella rakastuneita, mutta silti vähän mietityttää, pettääkö hän minuakin.

Ihminen voi oppia pois melkeinpä mistä tahansa käyttäytymismallista, jos siihen löytyy riittävästi motivaatiota. Mitään yleispätevää pettämisestä ei näin ollen voi sanoa. Voithan antaa miehelle mahdollisuuden, vaikka et sokeasti häneen uskoisikaan.

8. Ajattelen kaikkia vastaan käveleviä miehiä sillä tavalla. Ajattelua pitemmälle en asiaa veisi, mutta en voisi ikinä paljastaa asiaa miehelleni. Lasketaanko tuollainen mielikuvitusseksi pettämiseksi?

Kulttuurissamme vallitseva moraalikäsitys vetää melko selvän rajan ajatusten ja tekojen välille; yleensä ihmiset ajattelevat, että vain uskottomuuteen liittyvät teot, eivät ajatukset, ovat tuomittavia.
Myös ajatukset voidaan kuitenkin kokea loukkaavina ja ne herättävät tekojen tapaan mustasukkaisuutta. Omia seksifantasioita ei sen vuoksi kannata aina kertoa toiselle avoimesti.

9. Naapurinrouva alkoi pyykkituvassa flirttailla ja lähennellä minua. Annoin hänen jatkaa melko pitkään ennen kuin pyysin häntä lopettamaan. Nyt en saa häntä mielestäni. Mitä tehdä?

Jos mietit naapurinrouvaa pakonomaisesti, olet todennäköisesti ihastumassa häneen. Jos pelkäät tunteitten ottavan ylivallan, etkä halua suhdetta naisen kanssa, sinun on järkevintä ottaa etäisyyttä häneen. 

10. Miksi huippumallien ja kuvankauniiden prinsessojen miehetkin pettävät?

Vetovoiman syntyminen ja säilyminen ihmisten välillä liittyy moniin muihinkin asioihin kuin ulkonäköön. Petetyksi tulemiselta ei ole suojassa kukaan, koska pettäminen ei riipu petetystä, vaan pettäjästä. Myös kuvankauniiden naisten miehet hakevat elämäänsä jännitystä ja kokemuksia, joita heidän kumppaninsa ei voi antaa.

11. Onko nettiseksi pettämistä vai voiko sitä verrata pornon katsomiseen? Vai onko pornon katsominenkin pettämistä?

Sikäli kun nettiseksissä on kyse vuorovaikutuksesta ihmisten välillä, voidaan se mieltää perustellummin pettämiseksi kuin pelkkä pornon katselu.

12. Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen puolisoni kertoi pitäneensä kaksi vuotta rinnakkaissuhdetta. Luottamukseni mureni enkä voinut kuvitellakaan jatkavani liittoa. Miehelleni eron mahdollisuus ei ollut tullut mieleenkään. Nyt olen uudessa avioliitossa, mutta luottamus on kovan työn takana. Epäluuloisuus tekee elämäni raskaaksi. Monesti ajattelen myös ehdotonta käytöstäni; enkö halunnut käsitellä asiaa, halusinko vain paeta? Syytän itseäni myös liiallisesta sinisilmäisyydestä? Nyt uuden avioliiton myötä olen tullut siihen tulokseen, että exä oli mies parhaimmasta päästä. Miksi hyviä asioita ei näe kuin vasta kauempaa?

Kaksi vuotta petetyksi tulemista on pitkä aika, joten on ymmärrettävää, että luottamuksesi mureni. Mietit, olitko liian sinisilmäinen ja oliko ero oikea ratkaisu. Suosittelisin, että olet armollinen itsellesi. Et voi jälkikäteen tietää, olisitko voinut käsitellä miehesi rinnakkaissuhteen herättämät tunteet ja luottamuspulan suhteen jatkuessa niin, etteivät ne olisi sinua enää vaivanneet.
Keskity siis miettimään tätä hetkeä ja pohdi, jaatko nyt elämäsi riittävän oikean ihmisen kanssa. Jos koet niin, jätä mennyt taakse ja panosta uuteen suhteeseen.

Lue lisää:
Pettämisestä
Parisuhteen hoidosta.

Asiantuntijana psykoterapeutti Sanna Aulankoski.

keräily, hamstraus

Meillä on takana yhteisiä vuosia yli 30. Olemme olleet kahden muutaman vuoden, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Minua vaivaa ajatus, että en ole enää tärkeä miehelleni, vaikka hän niin sanoo, kun sitä kysyn. Tuntuu, että miehen suurin mielenkiinnon kohde on tavaroiden keräily meidän yhteiseen kotiimme. Ymmärrän sitä tiettyyn pisteeseen, mutta hän ei pidä minkäänlaista järjestystä ja siitä tulee riitaa.

Meillä on ollut monta vaikeaa vuotta takana, sairautta, kuolemia, työuupumusta. Niihin olemme saaneet apua ammattiauttajilta. Olemme puhuneet keskenämme tästä keräilyvimmasta, ja olen jopa uhannut muuttaa pois, jotta pääsen liiasta tavarasta eroon. Mutta samalla menetämme luultavasti myös parisuhteemme. Mikä auttaisi meidät parempaan yhteiselämään tästä eteenpäin?

ONKO PAREMPI OLLA YKSIN – KUMMANKIN

Kirjeesi teema koskettaa varmaan meitä kaikkia tavarataivaan kasvatteja. Ostaminen on tehty niin helpoksi, edes sohvalta ei tarvitse nousta. Gösta Sundqvist kirjoitti jo 1980-luvulla osuvasti: ”Vaimo älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on.” Miehen tavoite laulussa oli hankkia tuvan täydeltä elektroniikkaa korvaamaan romantiikan.

Kerrot teidän jääneen lasten lähdön jälkeen kaksin. Takana on pitkä liitto, ja edessä tietyllä tavalla uudet elämänvalinnat. Kerrot, että sinua vaivaa ajatus, että et ole enää miehellesi se tärkein. Nimimerkkisi perusteella olet miettinyt jopa eroa. Miehesi sen sijaan tuntuu olevan tyytyväinen tilanteeseen ja hamstraamisharrastukseensa. On hienoa, että olette keskustelleet asiasta, vaikka se ei näytä johtaneen muutoksiin. Tarpeidesi huomioimisen sijaan tunnet jääväsi altavastaajaksi. Se syö ihmistä. Parisuhteen kun pitäisi perustua vastavuoroisuuteen ja yhteispeliin. Tämä on juuri se tavoite, joka teidän nyt pitäisi löytää uudelleen.

Usein erilaiset psykologiset kriisit ja teemat laukaisevat meissä suojaavia toimintatapoja. Ostaminen, ja siitä saatu mielihyvä, on yksi tällainen. Sen sijaan, että käsittelisimme vaikeita tunteitamme, kuten menetystä, surua, riittämättömyyttä ja hylkäämistä, voimme aktivoida verkkokaupan napin painalluksella mielihyvää, kiinnostusta ja jännitystä. Kun tavara on käsissämme, pelkäämämme tunteet jäävät edelleen olemaan, mutta niistä pääsee hetkeksi eroon uudella ostoksella. Tästä muodostuu helposti loputon kehä.

Miehesi ilmeisesti purkaa tyhjäksi jäänyttä isän rooliaan keräilyvimmaan, mutta miten on sinun laitasi? Et kuvaa kirjeessäsi sitä, miten lasten lähtö on vaikuttanut sinuun. Voisi olla hyvä, että alkuun kävisit juttelemassa tästä elämänmuutoksesta ammattiauttajan kanssa. Saisit ymmärrystä omaan kriisiisi ja aikaa pohtia, mitä sinä haluat tulevaisuudessa. Keskusteluterapia antaa myös tukea, jota miehesi ei nyt osaa antaa sinulle. Ehkä tämän jälkeen sinun olisi helpompi keskustella tilanteestanne uusista näkökulmasta. Nykyinen kun johtaa helposti vain riitoihin. Aluksi voisitte lukea jotain asiaa liittyvää. Esimerkiksi kirja Sata kysymystä parisuhteesta (Duodecim 2016) tai Hehkua elämään (Docendo 2016). Parisuhteen kaarta voi miettiä vaikka amerikkalaisen ohjaajan Richard Linklaterin Rakkautta-elokuvatrilogian (…ennen aamua, ennen auringonlaskua ja ennen keskiyötä) avulla. Miten pienestä asiat voivatkaan olla kiinni niin hyvässä kuin huonossa. Mutta yhteys on mahdollista vain keskustelun kautta.

Näin eteenpäin

  • Pohdi miten uusi elämäntilanne vaikuttaa sinuun ja toiveisiisi.
  • Kun sinulla on selkeämpi kuva siitä, mitä haluat, houkuttele miehesi kertomaan, mitä hän haluaa.
  • Luokaa yhdessä uusi unelma siitä, millaista elämänne kahdestaan on.
  • Pilkkokaa tuo tulevaisuudenkuva teoiksi, joita voitte alkaa toteuttaa arjessa yksin ja yhdessä.

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

itsetunto, psykoterapia, työelämä

Vaihdoin syksyllä työpaikkaa, olin edellisessä paikassa 8 vuotta. Tuli lomautukset ja olin määräaikainen, niin oli pakko jäädä pois. Pääsin kuukauden kotona olon jälkeen uuteen paikkaan.

Siellä on ihan mukavaa, mutta ikävä vanhaan paikkaan on kova: kaipaan työkavereita ja työtä. Itkettää, kun kuulen heistä jotain: muut määräaikaiset ovat palanneet takaisin jne.

Miksen osaa päästää irti? Nyky-yhteiskunnassa muutos on jatkuvaa ja työpaikkoja vaihdetaan, minulle se tuntuu olevan vaikeaa. En tiedä enää, mitä haluan, pitäisikö palata vanhaan vai rohkeana odotella vain, että uusi työpaikka alkaa tuntua omalta? Uuden opettelu on kuluttavaa, mutta ajan myötä ehkä palkitsee. Miten pääsen eroon työpaikan vaihtoon liittyvästä surusta?

MUUTOSTA PELKÄÄVÄ 32 v.

Muutos on nykytyöelämässä vallitseva olotila, joskin muutosta muutenkin aina tapahtuu – totesihan jo luonnonfilosofi Herakleitos aikoinaan, ettei samaan virtaan voi astua kahdesti. Vaikka kehitys on myönteistä, usein unohdetaan, ettei kaikki muutos johda parempaan. Pahimmillaan uudistuksissa rikotaan toimivaa. Niinpä sopeutuminen ei aina ole paras suhtautumistapa. Joskus jopa virran suuntaa kannattaa yrittää muuttaa.

Muutoksista myös puhutaan usein hyvin epämääräisesti. Muutos on varsin erilaista riippuen siitä, onko se sisäsyntyistä vai ulkoista ja onko se kokijalleen myönteistä vai kielteistä.

Sisäsyntyinen muutos viriää ihmisestä itsestään: henkilö kehittyy tai taantuu omasta tahdostaan riippumattoman sairauden vuoksi. Kehittymistä ja oppimista tapahtuu pääasiassa vain siinä määrin, kun motivoidutaan asettamaan tavoitteita ja ponnistelemaan niitä kohti. Suuri osa muutoksesta syntyy ulkoisista vaikuttimista. Ihminen omista pyrkimyksistään riippumatta – maailmankatsomuksensa mukaan joko sattumalta tai johdatuksesta – saa uuden työn, rakastuu, voittaa lotossa, loukkaantuu onnettomuudessa tai menettää jotakin itselleen tärkeää.

Pahimpia ovat ulkoapäin tulevat, kielteiset muutokset. Oman tahdon ulkopuolelta tuleva liikehdintä, jopa myönteinen, on kuitenkin jossain määrin stressaavaa. Syy siihen lienee se, että muutokset uhkaavat koherenssia eli kokemusta oman elämän hallittavuudesta, ymmärrettävyydestä ja merkityksellisyydestä. Vastavoimana toimii ”resilienssi” eli mielen kyky joustaa haasteiden edessä. Parhaimmillaan ihminen taipuu taikatemppuun: onnistuu tuunaamaan ulkoisesta, kielteisestä muutoksesta sisäisen myönteisen, jolloin ei ainoastaan sopeuduta vaan kehitytään.

Mietit, miksi et mukaudu uuteen työpaikkaan. Kaikkiin muutoksiin ei kannatakaan sopeutua. Joskus järkevämpää on ongelmallisen tilanteen muuttaminen tai jättäminen. Jos paluu entiseen vielä onnistuisi, miksi et palaisi? Työpaikat ovat erilaisia, eivätkä niiden ongelmat yhden työntekijän toimesta helposti korjaannu. Rasittavinta on välitilassa eläminen, koska on vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Sen jälkeen kun tiedät, mitä teet, sinun on todennäköisesti parempi olla. Jos päädyt jatkamaan nykyisessä työssäsi, työstä mennyt ja suuntaa tämän jälkeen tulevaan. Mieti, mikä tuottaa surua – mistä on vaikea luopua. Mikä auttaa menetyksen yli? Mikä on myönteistä ja innostavaa uudessa työssä? Keskustele näistä toisen ihmisen kanssa tai kirjaa ylös. Selvitä kuitenkin ensin itsellesi, mitä haluat.Sanna Aulankoski

Näin eteenpäin

  • Älä soimaa itseäsi. Voi olla, ettei sinua riivaa muutosvastarinta vaan rationaalinen ajattelu.
  • Mieti ratkaisua tulevaisuuden avulla pohtimalla, missä mieluiten haluaisit olla.
  • Suunnittele keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ja ryhdy toimeen.

Sanna Aulankoski

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta
Lähetä kysymys Hyvän terveyden psykologeille Sanna Aulankoskelle ja Mikael Saariselle täältä.

Taija Tuominen

Kirjailija Taija Tuominen katsoo lapsuuttaan kuin näytelmää, josta on päässyt hyppäämään sivuun. Hän katkaisi välit äitiinsä ja rakensi oman elämänsä ilman perhettä. ”Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itse”, kuuluu hänen mottonsa.

Työhuoneensa ovella Taija Tuominen naurahtaa ja sanoo, että huone on normikunnossa. Lattialla ja pöydillä huojuu kirjoittamisoppaita, romaaneja, matkakirjoja, runoutta. Jaloille on pieniä plänttejä. Työpöydällä kasojen keskellä jököttää muisto kotitilalta: lempilehmä Nellan pääkallo.

Hämeenlinnalainen Taija Tuominen, 54, on suosittu ja palkittu kirjoittajakouluttaja. Iloisesti hän ohjaa myös omaa elämäänsä — enää ei ahdista.

– Olen onnellinen monta kertaa päivässä. Lähelläni on hyviä ihmisiä. Rakastan työtäni, ystäviäni, kummilapsiani, kotiani, vapauttani, autoani, oppilaitani... hän luettelee.

Esikoiskirjasta nousi kohu

Esikoisromaani Tiikerihai ilmestyi 2000, kun Taija Tuominen oli 38-vuotias. Kirja herätti kohun, sillä niin naturalistisesti kirjailija kuvaa lapsuutta raivopäisen alkoholistiäidin ja pelokkaan isän ainokaisena. Lukijoita kohahdutti lapsen silmin nähty ja tuntein koettu aikuisten elämäntapa. Kirja myös lohdutti muita lasisen lapsuuden kokeneita.

– En uskaltanut vielä silloin sanoa, että kirja kertoo lapsuuteni perhehelvetistä. Pelkäsin vanhempiani. Minut opetettiin valehtelemaan kotiasioista, jota hämäläinen mentaliteettikin ruokki: ”Hys hys, ei tehdä numeroo, ihmiset puhhuu.” Ja varmasti puhuivatkin. Kaikki sen elämän tiesivät.

Kirjan kirjoittaminen vei yli kymmenen vuotta.

– Sain lapsuuteni pelot ja ahdistukset itsestäni ulos. Rivi riviltä vahvistuin ja selvisin ilman psykoterapiaa.

Taija Tuominen tähdentää, ettei kirjoittanut kostaakseen vanhemmilleen. Hän ajatteli ensi sijassa itseään pienenä lapsena, joka ei saanut suojaa eikä rohkaisua vanhemmiltaan.

Kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Taija Tuominen kertoi julkisesti, että suurin osa kirjan kuvauksista on totta, hänen kokemaansa. Loppu on keksitty: Tytär kannustaa äitiään tekemään itsemurhan. Sillä Taija Tuominen teki pesäeron lapsuuteen.

Välit poikki vanhempiin

Kirjan ilmestyttyä isä lakkasi puhumasta Taijalle eikä ollut tuntevinaan, kun he törmäsivät kahvilassa. Äiti tuskin luki kirjaa mutta jätti silti tyttären puhelinvastaajaan uhkaavan viestin.

Isä kuoli kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kun Taija tyhjensi isänsä asuntoa, hän huomasi, että isällä oli hänen valokuviaan yöpöydällään ja laatikot pursusivat lehtileikkeitä haastatteluista ja kirjan arvosteluista. Taija yllättyi ja tuli surulliseksi. Oliko vaikenemalla ja kiroilemalla suojautuneessa isässä tällainenkin puoli?

Taija ei ole yli kymmeneen vuoteen tavannut äitiään.

– Lakkasin myös vastaamasta hänen humalaisiin uhkailu- ja sättimispuheluihinsa. Se oli elämäni paras ratkaisu.

Taija sanoo, ettei tunne välien katkaisemisesta syyllisyyttä. Jos jotkut ihmettelevät, niin ihmetelkööt.

Vaikka ketään lasta ei saisi kohdella niin kuin häntä kohdeltiin, Taija ei silti vaihtaisi lapsuuttaan, vaikka nuorempana sitä toivoikin.

– Kaikki kokemani säilyy minussa ja vaikuttaa nykyisyyteeni. Olen kääntänyt voimakseni ja rikkaudekseni kaikki häpeän aiheet, joita lapsuudessani ja nuoruudessani koin.

Humalassa ja heitteillä

Taija Tuominen varttui Hauholla kolmenkymmenen kilometrin päässä Hämeenlinnasta. Pieni maalaistalo oli isän kotitila: lehmiä, muutama sika, lammas ja kanoja. Ennen kouluikää Taija seikkaili metsissä eläimet kavereinaan. Hän helli koiraansa Rikua ja kissaansa Hiskiä. Pikkutytön hupina oli käydä niityllä lypsämässä lehmiä vanhoihin apteekin pulloihin, että sai talon monelle kissalle maitoa.

– Isä sanoi, että jumalaut toi likka lypsää lehmiä päivät pitkät niin että ne menee umpeen. Niin kuin sitten menivätkin.

– Tulin kerran metsästä verinoro otsasta valuen. Sanoin äidille, että Pikku potkas pikkusen.

Taija lohdutti itse itseään ja söi kissojen kanssa samasta kupista.

Sahtia kotona oli aina. Ja sitä joivat kaikki.

– Kuusivuotiaana minut kannettiin heinäpellolta kotiin, kun olin juonut heinämiesten sahtia. Se oli makeaa ja siitä tuli hyvä olo.

Taija nauraa hirtehisesti, että hän raitistui peruskoulun ala-asteella.

– Vakavasti puhuen olin heitteillä.

Kahdeksanvuotiaana Taija kirjoitti runon: Kai luulivat elon olevan pumpulia / ei, ei / se on murheiden maa. Runo syntyi vanhempien väkivaltaisen riidan jälkeen.

Elämä oli toisaalla

Lapsuudestaan lähtien Taija Tuominen haaveili vapaudesta. Hänellä oli tapana istua ulkohuussissa ovi auki. Sieltä hän katseli peltojen ja suon yli metsään ajatellen, että metsän takana on pikitie ja sieltä pääsee maailmalle.

Kun kirjastoauton valot loistivat pimeässä, Taija juoksi sitä vastaan.

– Luin kaiken. Ihailin varsinkin

Jacques Cousteauta ja haaveilin suurista seikkailuista.

Taija Tuomisesta tuli kuin tulikin onnellinen reissunainen, joka huristaa valkoisella Saabillaan pitkin Suomea. Hän tuntee olevansa vapaa, kun on monta rautaa tulessa: opetusta, palautteita kurssilaisille, omaa kirjoitustyötä tai Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahaston asiamiehen tehtäviä. Ja aina jokin matka mielessä.

Ujo tyttö metsästä

Koulun aloittaminen jännitti Taijaa kovasti. Isä kannusti tyttöä uuteen elämänvaiheeseen: ”Toi meiän likka on lännen yksinäinen tähti. Se saa molliinsa heti kirkolla.”

Äiti ohjeisti lyömään heti, jos joku kiusaa.

– Metsässä kasvaneena pelkäsin ihmisiä. Ekaluokalla en uskaltanut kysyä, pääsisikö vessaan. Pian tunsin, kun lämmin pissa valui villasukkia pitkin.

Taija kertoo pelänneensä kaikkea niin paljon, että sai ihottuman. Hän piti kuitenkin puolensa kodin malleilla. Kun luokkakaveri vei uuden hienon Jopoa, Taija juoksi pojan perässä ja heitteli kivillä, kunnes sai pyöränsä takaisin.

– Olin kahdeksan, kun äiti sanoi, että koita olla puhumatta, koska sössötät ja käveletkin niin rumasti.

Onneksi oli koulu

Kerran neljännellä luokalla Taija halusi palavasti esiintyä.

– Nousin pulpetin tuolille ja lauloin Hiski Salomaan Lännen lokarin, jonka olin oppinut Metsäradiosta. Kaikki taputtivat hurjasti — varmaan siksi, että lauluni tuli sydämestä.

Koulu koitui Taijan onneksi. Hän sai kavereita ja itsetuntoa muun muassa urheilusaavutuksistaan. Hän liittyi Hauhon Sisuun, alkoi suunnistaa, juoksi keskipitkiä matkoja ja voitti hiihtosuunnistuksen piirimestaruuden. Urheilu-uraa kesti 16-vuotiaaksi.

Vaikka äiti kielsi tuomasta kavereita kotiin, ettei syntyisi puheita, kavereita kuitenkin kävi. 12-vuotiaana Taija muutti kotinsa pihamökkiin, että saisi olla rauhassa.

– Aina kun äiti oli pahalla päällä, hän käänsi sulakkeet irti, etten saanut sähköä. Sähköttömiä kausia oli usein.

Hänelle myös napsahti navettavuoro jouluisin. Jouluaamut Taija vietti otsa lehmän lämmintä kylkeä vasten ja hyräili ”Yö taas palmujen ylle saa...”

Punkkari moottoripyörällä

Äiti osti Taijalle kevytmoottoripyörän, kun hän täytti 16, myöhemmin viisisataakuutioisen ja lopulta 750-kuutioisen kultavanteisen prätkän. Myös Taijan parhaalla kaverilla Kirsillä oli moottoripyörä. 16-vuotiaana Taijan nahkatakissa luki ”punk jyrää” ja korviinsa hän pisti roikkumaan partiopillit.

  Jälkeenpäin ajatellen kotini oli lopulta parempi partioleiri kuin Hauhon Oravatyttöjen leikit.

Punkkariystävykset tunsivat itsensä ulkopuolisiksi hauholaisessa maalaisympäristössä, missä peruna, sahti ja kansanhiihto olivat korkeassa kurssissa ja missä yliopistot, kaupungit, vieraat maat ja kaikki unelmat muusta epäilyttivät.

– Kuuntelimme Kirsin kanssa Hassisen konetta ja mietimme, miten Hauholta pääsee lopullisesti pois. Parhaita hetkiä olivat ne, kun ajelimme kartta taskussa pitkin Suomea.

Taija oli jo täysi-ikäinen, asui vielä kotona ja kävi kirjastossa töissä, kun kirjastonhoitaja Marja Krohnista tuli hänelle tärkeä aikuinen. Taija yöpyi usein hänen luonaan ja kasvatti unelmilleen siipiä.

– Kun muut tytöt uneksivat häistä, minä uneksin itsenäisyydestä, itseni toteuttamisesta ja matkoista.

Minäkin voin pärjätä

Taija jäi kuitenkin äitinsä kanssa kotitilalle kahdestaan eläinten kanssa, kun ensin mummu ja sitten isä muuttivat sieltä pois. Yli 20-vuotiaana hänkin lähti. Pihamökissä alkoi vetää, kun äiti kantoi vihapäissään oven suolle.

– Sen aiemmin en kyennyt jättämään äitiä. Hän ilmoitti, että moottoripyörä jää kotiin, jos lähden. Niinpä roikuin kotona kuin käenpoika.

Taija muutti Hämeenlinnaan, kävi töissä mielisairaalassa ja aloitti iltalukion. Hänellä oli nyt ovi, jonka saattoi sulkea perässään. Silti hän oli vielä kovin kiinni kodissaan. Irrottautumisessa ja itsenäistymisessä auttoivat kirjat ja kirjoittaminen.

Taijan silmät kyyneltyvät kun hän puhuu Hilja Mörssäristä, äidinkielen opettajastaan Kaurialan iltalukiossa.

– Hän on merkittävin ihminen elämässäni.

Taijan kirjoittajan identiteetti alkoi kehkeytyä, kun Hilja luki kiinnostuneena hänen tekstejään ja antoi niistä palautetta. Hilja pyysi Taijaa tekemään iltalukion lehteä, antoi juttuideoita ja lainasi kirjojaan.

– Se kaikki kannusti minua. Sain tunteen, että minäkin voin pärjätä.

– Äiti sen sijaan raivostui, kun lukion jälkeen menin opiskelemaan kirjoittamista Oriveden opistoon. Samoin hän raivostui, kun voitin J. H. Erkon novellikilpailun 1992, 30-vuotiaana.

Maailma kutsuu kulkijaa

Lapsena Taija haaveili, että kävisi vielä kaikissa paikoissa, joista Lännen lokarissa lauletaan. Pikku hiljaa hän on kiertänyt ne Miamia ja Alaskaa myöten, viimeksi hän lennähti Honoluluun. Lempikohteita ovat New York, Lofootit, Atlantic City ja Hongkong.

Himomatkustajalta kysytään usein, mitä hän pakenee.

– En pakene mitään vaan haen uutta. Koen matkoillani samanhenkisyyttä ja seikkailuja. Matkat ovat myös matkoja omaan itseeni. Supersosiaalisena ihmisenä haluan välillä olla yksin.

Taija tekee matkoilla aina töitä: kirjoittaa kolumneja, lukee oppilaittensa tekstejä ja kirjoittaa heille palautteita.

Matkoilta tarttuu mukaan kaikenlaista. Taija vetelee paperikassista esiin uusia huiveja, nostaa pöydälle kenkiä kuin koruja. Ne ovat löytöjä hänen viimeisimmältä TÄH-matkalta Tallinnaan ystävättärien kanssa. TÄH tullee sanoista mitä häh:

– Otetaan hotellihuoneet meren puolelta. Heitetään aivot narikkaan. Nauretaan. Laahustetaan yöpaidoissa. Luetaan toisillemme. Kuunnellaan Mattia ja Teppoa.

Tuska tummelin tuoksusta

Taija sanoo päässeensä ahdistuksesta eroon miltei kokonaan, mutta jos hän tavaratalossa haistaa Tummeli-rasvan, hän humahtaa hetkessä Hauholle navetan karsinaan ja haluaa sieltä pois. Tyhjä karsina oli hänen paikkansa pienenä — poissa jaloista.

Nykyisin turvaton olo tulee lähinnä vain siitä, jos jääkaapissa ei ole vähintään neljää litraa maitoa, jota hän juo janoonsa. Taija ihmettelee ihmisiä, jotka sotkevat ihmissuhteensa ja raha-asiansa alkoholilla.

– En ole absolutisti, mutta humala ei viehätä minua. Tässä mielessä lapsuus opetti minut jämptiksi.

Myös miellyttämisen halu on karissut sitä mukaa, mitä paremmin hän on irtaantunut menneisyydestään.

– Olen nähnyt myös sen, että krooninen ihastuja sotkee elämänsä. Onni, rauha ja turva pitää löytyä itsestä. Turvaton lapsuus pakotti minut hakemaan turvaa itsestäni. Vastaan teoistani enkä ruikuta turhista.

Taija toteaa, että miellyttämisen halu ja auttamisen halu ovat eri asioita. Hän rakastaa lahjoja ja myös antaa niitä. Hän jakelee vaatteita ja kirjoja ilman vastavuoroisuuden odotusta.

– Hyvän tekeminen hyödyttää aina. Kiinalaisen sananlaskun mukaan: ”Kun annat toiselle ruusun, sen tuoksu jää käsiisi.”

Rakkauden jaloin muoto

Taija ei ole koskaan kaivannut sisaruksia. Hän arvelee, että sisarkateudesta olisi tullut hirvittävää.

– Siinä kodissa olisi suosittu, lahjottu ja kiristetty milloin yhtä, milloin toista lasta.

Omia lapsia hän ei ole myöskään halunnut, koska lapsuudesta selviytyminen vei pitkään. Taijan mielestä pyyteetön ystävyys on rakkauden jaloin muoto. Hän onkin karsinut elämästään ne ihmiset, jotka syövät hänen energiaansa.

Taija Tuomiselta kysytään jatkuvasti, milloin Tiikerihai saa jatkoa.

– Alan rakentaa aivan uutta romaania, mutta täyttä fiktiota ei minun kynästäni lähde.

Uuden kirjan inspiraationa on lasimosaiikkikehyksissä sanomalehtileike kotitalon palosta. Koko lapsuutensa Taija pelkäsi, että äiti vielä toteuttaa uhkauksensa ja polttaa kotitalon.

– Kun talo sitten vuonna 2011 paloi epämääräisissä olosuhteissa, se tuntui vapauttavalta. Minun ei tarvitse niitä vinttejä käydä enää pöllyttämässä.

 

hyvä terveys Katariina Kaitue näyttelijä

Näyttelijä Katariina Kaitue yrittää muistaa pienen sanan ”anteeksi”. Ilman konflikteja tuskin kukaan pystyy elämään. Jokainen lentää välillä turvalleen, ja kyse onkin siitä, kuinka sieltä noustaan.

Näyttelijä Katariina Kaitue, 50, oppi uransa alkuaikoina äidiltään, näyttelijä Liisa-Maija Laaksoselta, että työn edessä pitää olla nöyrä mutta ei nöyristellä. On oltava toisten joukossa rohkea ja sanottava ääneen ajatuksensa. Kitinä nurkissa ei auta mitään.

Ei myöskään pidä elää olettamusten varassa vaan tarvittaessa ottaa asioista selvää.

– Meillä kotona oltiin hyvin suoria, mitä periaatetta olen kai joskus onnistunut toteuttamaan siinä määrin, että minun on tulkittu olevan turhankin päällekäyvä. Se ei ole ollut tavoitteeni! Ei suoruudella ja ilkeydellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suoruus säästää aikaa ja energiaa, sanoo Kaitue.

Ilman konflikteja tuskin kukaan pystyy elämään, joten pieni sana ”anteeksi” on hyvä muistaa.

– Jos ihmiset kohtelisivat toisiaan samaan tapaan kuin toivoisivat lapsiansa kohdeltavan, emme voisi mennä hirveän harhaan. Jokainen lentää välillä turvalleen. Kyse onkin siitä, kuinka monta kertaa nousee ylös. Kaikkien tulisi mielestäni ansaita uusi mahdollisuus.

Voin hyvin, kun läheisetkin voivat

Eniten Kaitueen energiaa syövät itselle rakkaan ihmisen huolet, ne tarttuvat ja tekevät mietteliääksi. Lapsena Katariina oli hyvin kasvatettu hiljainen tyttö. Hän pohti vuosia, mitä tapahtuisi, jos äitikin kuolisi.

– Menetin isäni yllättäen 11-vuotiaana, kun hän joutui työmatkallaan Saksassa onnettomuuteen. Se tapahtui elokuussa, ja sitä ennen toukokuussa oli haudattu mummoni. Tuntui, että kuka tahansa läheltäni voi kadota hetkessä, kertoo Kaitue.

Äidin oppia on sekin, ettei suru välttämättä katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Ja että elämästä kannattaa nauttia nyt, sillä koskaan ei voi tietää, miten se meitä kohta heittelee.

Muistot säilyvät, tavara ei

Kaitueen ensimmäinen avioliitton päättyi 13 vuoden jälkeen ja tuntui hänestä pieneltä kuolemalta.

– en jälkeen keskityin vain töihin ja elämään kahden poikani kanssa. Tuntui, että on paras koota itsensä rauhassa ja pitää elämän puitteet mahdollisimman turvallisina. Lapsethan eivät koskaan valitsisi vanhemmilleen eroa.

Hän ajatteli, että on kaikin puolin pyrittävä muistamaan liitosta sen hyvät hetket.

Sitten näyttelijään otti yhteyttä tuntematon mies.

– Asiat etenivät hyvin rauhallisesti, vaikka ymmärsinkin pian, että on suuri onni kohdata ihminen, joka haluaa kuunnella minua ja jonka kanssa voi puhua.

Kymmenen vuoden seurustelun, erilaisten asumisjärjestelyjen ja kihlautumisen jälkeen mies kysyi viime joulukuussa, tuntuisiko Katariinasta hyvältä ajatukselta mennä naimisiin.

– Ehdotus yllätti mutta tuntui ihanalta. Kolmen viikon kuluttua seisoimme papin edessä Tuomiokirkon pikkukappelissa, ja kaikki palaset olivat juuri niin kuin pitääkin.

Uusperheeseen kuuluu viisi lasta, joista kolme asuu vaihtelevalla rytmillä kotona. Kaikki pääsivät kuitenkin paikalle häihin, myös Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleva poika. Toinen Katariinan poika aloittaa ensi syksynä opintonsa Turussa.

–  Molemmille olen antanut parisuhdevinkiksi, että kaikista asioista kannattaa puhua. Rakkaudessa olennaista ei ole se, kenen kanssa haluaa sänkyyn vaan se, kenen vierestä haluaa herätä, Kaitue sanoo.

Lue lisää Katariinan Hyvän olon vinkeistä: Hyvä terveys 5 / 2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

 

ero uhkaa

Katariina Kaitue: ”Suoraan puhuminen säästää aikaa”

Hei, meillä on kumppanini kanssa ongelmia lasteni (10 ja 13 v) kanssa. Ex-puolisoni on ollut hankala ja mustamaalanut minua ym manipuloinut lapsia heti sen jälkeen kun seurustelukumppani tuli kuvioihin 4 vuotta sitten. Meillä uhkaa nyt ero, ja ylipääsemättömiltä vaikuttaavat puolisoni mielestä juuri uusperheen ongelmat. Miten kumppanini voi löytää omaa tilaa ja roolinsa perheessä, miten saada uudet pelisäännöt toimimaan. Ja miten voi yrittää antaa lasten äidin käytöksille mahdollisimman vähän...
Lue kommentti