ylihuolehtiva äiti ja tytär kuinka suhde paremmaksi
Kuva Shutterstock

Olen 30-vuotias yksinasuva nainen, jolla on ylihuolehtiva äiti. Olen asunut 6 vuotta poissa kotoa, mutta äiti ei luota että pärjään. Olen esikoinen ja minulla on perheellinen pikkuveli. Äitini älytön tarve paapoa näkyy niin, että hän ostaa minulle usein tavaroita, vaikka olen kieltänyt sen - sekä lempeästi että napakasti. Hänen intohimonsa on kirpputorien kiertely ja sieltä sitten löytyy aina jotain - milloin tarpeellista ja milloin tarpeetonta. Tavaran tuputtamisen lisäksi minua ärsyttää hänen paimentamisensa. Kauhea poru tulee siitä, jos en ole pariin päivään soittanut. Olen sanonut että olen aikuinen ja hoidan asiani ja ostokseni, mutta viesti ei mene perille. Asumme 4 kilometrin päästä toisistamme ja näemme viikoittain. Mitä tulisi tehdä, ettei tämä loppuisi välirikkoon? MINNA

Ongelmaasi voi tarkastella saksalais-amerikkalaisen Erik H. Eriksonin elämänkaariteorian näkökulmasta. Eriksonin mukaan meidän täytyy ihmisinä kohdata kahdeksan kehityskriisiä, joiden ratkaiseminen antaa eväät selvitä elämän muista haasteista ja muodostaa eheä minuus.

Aikuisuuteen liittyvät kriisit ovat oman identiteetin muodostaminen ja läheisyyden haasteen ratkaiseminen. Näitä teemoja sinä joudut nyt käsittelemään. Äitisi kehitysteemoja taas tuntuvat olevan haasteet, jotka liittyvät toisista huolehtimiseen ja elämänviisauden saavuttamiseen.

Äitisi ei luota, että sinä olisit yksinasuvana kolmekymppisenä ratkaissut kysymyksen siitä, kuka olet. Ilmeisesti pikkuveljesi perhe edustaa hänelle "oikeampaa" ratkaisua identiteetin kannalta.

Äitisi mielipidettä tärkeämpää on, että itse koet valinneesi nykyisen tiesi ja että käsittelet tietoisesti läheisyyden teemaa elämässäsi. Kaikkien ei tarvitse valita parisuhdetta, mutta jokaisen meistä täytyy lopulta tehdä valinta, haluammeko sellaista vai emme. Muuten seurauksena on jatkuva hämmennyksen tila, läheisyyden välttäminen, energian suuntaaminen korvaaviin toimintoihin elämässä kuten liialliseen työntekoon ja yksinoloon.

Eriksonin mukaan "Terveen lapsen ei tarvitse pelätä elämää jos hänen vanhempansa ovat tarpeeksi tasapainoisia ollakseen pelkäämättä kuolemaa".

Voiko olla niin, että äitisi toimintatavan taustalla on turvattomuutta, joka näyttäytyy ylihuolehtimisena. En tiedä minkä ikäinen äitisi on, mutta voi olla, että hänellä ei ole motivaatiota lähteä läpikäymään näitä omia elämänteemojaan. Mutta toivottavasti tietoisuus niistä helpottaa sinua olemaan ärsyyntymättä hänen käytöksestään.

Paapomiselle, tai pikemminkin sinun kontrolloinnillesi, voit alkaa asettamaan rajoja. Sinun on syytä selkeyttää äidillesi, että toivot aikuista suhdetta välillenne, jossa avainsanoja ovat luottamus ja kunnioitus toista kohtaan. Äitisi ei varmaankaan muutu kauheasti, mutta sinä voit sen sijaan muokata suhdettanne ja ennen kaikkea elämääsi tyydyttävämmäksi. Mikäli tarpeen, voisi olla hyvä, jos kävisit jonkun ammattilaisen kanssa vähän läpi suhdettanne ja nykyistä elämäntilannettasi.

Äitien ja tyttärien välisiä suhteita on kuvattu paljon. Hyvä kirja aloittaa on Tuula Vainikaisen Äidit ja aikuiset tyttäret - matkalla ymmärrykseen (WSOY 2011). Ingmar Bergmanin Syyssonaatti (1978) lienee yksi tunnetuimpia kuvauksia. Klassikkoja hyvistä, vaikka välillä ristiriitaisista, äideistä löytyy elokuvista Hellyyden ehdoilla (1983) ja Abba-elokuvasta Mamma Mia (2008).

Näin eteenpäin

  • Kirjoita harjoituskirjeitä (älä lähetä) äidillesi, joissa kerrot tunteesi ja toiveesi tulevasta yhteydenpidostanne.
  • Harjoittele mindfulnessin tai meditaation (YouTube) avulla tulemaan paremmin toimeen tunteittesi kanssa.
  • Opettele sanomaan ei, olemaan vastaamatta puhelimeen ja olemaan vähemmän tekemisissä äitisi kanssa.

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

elämänmuutos, kriisi, ero

Miltei jokainen meistä haluaa muutosta johonkin elämässään. Jotta muutos onnistuisi, pitää tunnistaa asiat, jotka sen estävät.

1. Luovu vanhasta

Onko minulla ajattelumalleja tai toimintatapoja, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä? Kuluttaako tai kutistaako joku ihminen minua? Olenko ripustautunut tiettyyn rooliin töissä tai kotona?

–Jos haluat lentää, sinun täytyy päästää irti siitä, mikä painaa sinua alas, sanoo elämäntaitovalmentaja Merja Takamäki.

2. Vedä rajasi

Emme voi kokea uutta ja mennä eteenpäin, jos roikumme vanhassa. Tästä seuraa vain tyytymättömyyttä.

Esimerkiksi ihminen, jota kohtaan tuntee kaunaa ja johon suuntaa vihan, ei kärsi negatiivisista tunteista mitenkään, mutta itseä ahdistus syö yhä uudestaan.

–Irtipäästäminen ei tarkoita, että välit on katkaistava kokonaan. Jo se riittää, että uskallat itse vetää rajasi ja tunnet oman arvosi, et elä toisten toiveiden mukaan.

3. Tunnista tarpeesi

Kirkkaimmillaan irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että tekee selväksi omat tarpeensa. Mitä minä olen vailla, mistä tahdon eroon? Usein itsensä tutkiskelu tarkoittaa menneisyyden hyväksymistä tai anteeksiantoa.

–Asiat, joita raahaat mukanasi, kertovat sinulle paljon itsestäsi ja siitä, mitä kaipaat.

Lue lisää: Merja Takamäki, Irtipäästäminen. Viisas elämä 2017.

Anna-Stina Nykänen

Minulla on huono fyysinen itsetunto. Olen itse keksinyt tuon termin. Se kuvaa oivallisesti esimerkiksi minun ja veljeni eroa.

Veljeni toipui auto-onnettomuudesta sillä tavalla, että alkoi heti kilpailla itsensä kanssa. Kokeili, montako kertaa minuutissa saa sormen koukistettua. Vähän myöhemmin hän ajoi Kirurgisen sairaalan käytävillä kilpaa pyörätuolilla ja kaatuikin.

Minä en uskaltaisi. Pelkään kaatumista. Jos on selkä kipeä, olisin mieluiten hievahtamatta. Kun veljeni saa noidannuolen, hän lepää puoli päivää ja kampeaa sitten itsensä kävelylle, fillaroimaan tai pilatekseen.

Veljelläni on hyvä ruumiillinen itsetunto. Hän on entinen huippu-urheilija. Ja hän on aina ollut naisten mieleen. Hänellä on selvä luottamus siihen, että hänen kroppansa toimii. Ja että kun treenaa, se toimii entistä paremmin. Hänellä on siitä positiivista kokemusta. Eikä mikään vie hänen uskoaan.

Mistä fyysisen itsetunnon erot johtuvat? Ainakin nämä asiat vaikuttavat:

Pottakäytös. Sairastelitko vauvana? Kulkiko fyysinen kehityksesi kasvukäyrillä? Suomessa seurataan tarkkaan vauvojen painoa, pituutta, kävelemään ja potalle oppimista. Jos lapsia on perheessä kaksi, he tietävät taatusti, kumpi oli liikunnallisempi ja kumpi verbaalisempi. Toinen oppi juoksemaan ennen kuin puhui. Toinen vain istui takamuksellaan ja pölpötti.

Telinejumppa. Pelkäsitkö koulujumppaa? Valittiinko sinut viimeisenä pesäpallojoukkueeseen? Minä olin hyvä uimari, mutta se oli väärä laji. Olisin tarvinnut telinevoikassa tukiopetusta. Asioitahan pitäisi koulussa opettaa, ei vain arvostella.

Tissit. Olitko luokkasi ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat? Vai viimeinen? Ehkä olit se paksu poika. Tai se pieni ja hintelä, jota ne yökerhoasuun tälläytyneet tytöt luokalla kiusoittelivat. Lopulta aika moni kehittyy jotenkin väärään aikaan.

Haaroväli. Olin yli viisikymppinen, kun tajusin yhtenä päivänä töistä lähtiessä, että en ollut enää aikoihin ajatellut sitä, miltä alapääni näyttää. Mikä helpotus. Kaikkea sitä piti teininä jännittää. Että kelpaako. Pitäisi kysyä nautinko?

Kädettömyys. Oletko AINA ollut kätevä, ketterä, kestävä tai kenties roppakoura, rautakanki ja rytmitajua vailla? Ja kehen verrattuna?

Traumat. Mitä tapahtui todella?

Ajan henki. Entä jos olisikin syntynyt siihen aikaan, jolloin ihmisen ihailluin ruumiillinen ominaisuus oli hyvä ryhti.

Olen voittanut uinnin SM-kisoissa mitaleja. En silti tunne itseäni urheilulliseksi. Miksi? Veljelläni on enemmän mitaleja ja myös SE-tuloksia.

Tykkäsin pienenä kansantanhuista. Veljeni tykkäsi urheilusta. Perhe valitsi yhteiseksi harrastukseksi urheilun. Entä jos veljeni olisi joutunut kansantanhuihin? Millainen olisi hänen itsetuntonsa nyt? Tämä ajatus tuottaa meille suurta hupia.

Eikä veljenikään ole täydellinen. Hän pelkää koiria. Ne saavat hänet jäykistymään ihan tönköksi ja tutisemaan. Minäkin olin sellainen ennen. En ole enää. Itsetuntoni on kohonnut!

Fyysinen itsetunto ei perustu suorituksiin, eikä selviytymiseen. Se perustuu nautintoon. Nautinnon kokemuksia ei pidä vähätellä eikä hävetä. Huonona päivänä juuri ne auttavat nousemaan sängystä.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Hyvää kemiaa, molemmille sopivasti omaa tilaa, luottamusta ja yhteiset arvot. Kun nämä asiat osuvat kohdallaan kahden tuntemattoman  kohdatessa, treffit saattavat onnistua yli odotusten.    

Oikeanlaisen kumppanin löytäminen on onnenkauppaa, paitsi ei ehkä enää.

Parisuhdetta etsivä voi nettipalstoilla pyörimisen lisäksi tavata asiantuntijan, joka etsii hänelle sopivan deitin. Psykologi Teija Vuorinen kartoittaa ensin tarpeesi ja tavoitteesi.

Entä mitkä asiat ennustavat, kuinka hyvin kaksi tuntematonta viihtyy toistensa seurassa? Vuorinen listaa neljä asiaa, joiden hän uskoo ennustavan onnistumisen mahdollisuuksia.

1. Yhteistä kemiaa on mahdoton ennustaa

Sitä sekottavat niin feromonit ja hormonit kuin psykologiset tekijätkin. Ulkonäkö vaikuttaa tilanteessa vain osaksi. Tunnetta ”samalla tasolla” olemisesta pidetään tärkeänä.

2. Tiiviisti vai tilavasti?

Toiset kaipaavat tiivistä yhdessä oloa ja toivovat puolisonsa olevan saatavilla. Toiset tarvitsevat enemmän omaa tilaa ja tunteen, ettei heitä sidota liikaa. Liika erilaisuus tässä asiassa ennustaa hankaluuksia.

3. Perusturvallisuus olisi säilytettävä

Kun tulee erimielisyyksiä, asioista pitäisi riidellä ja sopia järkyttämättä toisen perusturvallisuutta. Varhaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka turvallisuudentunne pysyy. Jos se rikkoutuu, luottamus toiseen hyvänä puolisona rapistuu.

4. Yhteiset arvot helpottavat yhteiseloa

Elämänarvojen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikilta osin samanlaisia. Toinen voi olla urasuuntautunut, toinen perhekeskeinen, mutta juttuun tullaan, jos tämä sopii molemmille ja puolisot tuntevat täydentävänsä toisiaan.

 

Lisätietoa sinkkujen henkilökohtaisesta matchmaking-palvelusta: heilamatchmaking.fi

 

 

tunnelukko, trauma

Psykologit puhuvat tunnelukoista. Ne ovat lapsuuden traumoja, jotka aktivoivat, kun oikea ärsyke sattuu kohdalle. Silloin tunteemme nousevat pintaan yhtä paljaina ja vahvoina kuin lapsella.

Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, ajatella ja käyttäytyä. Kun meissä virittyy lapsuutemme tunnetila, lukitumme tiedostamattamme toimimaan näiden opittujen mallien mukaan. Siksi voimme aivan yllättäen toimia järjettömästi kuin kaksivuotias.

Tunnelukot panevat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään mitä omituisemmissa tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseään vastaan.

Tunnelukot saavat meidät myös uhrautumaan ihmissuhteissamme, koska haluamme välttää syyllisyyttä. Ne saavat meidät alistumaan vaativien ihmisten kanssa, koska pelkäämme ikäviä seurauksia, tai panevat meidät mukautumaan ryhmätilanteissa, jottemme jäisi ulkopuolelle.

Tunnelukkojemme vuoksi murehdimme menneitä liikaa, väheksymme itseämme ja vertaamme itseämme toisiin. Näin elämäämme tulee huolia ja pelkoja, jotka eivät pohjaudu todelliseen vaaraan. Eli juuri tunnelukkojen takia olemme varuillamme emmekä uskalla elää täysillä. Pahimmillaan kontrolloimme myös ympäristöämme, jottei mitään pahaa pääsisi tapahtumaan.

Meillä jokaisella on tunnelukkoja, ja juuri ne estävät meitä tarkastelemasta omia motiivejamme analyyttisesti ja vapautumaan niiden aiheuttamista taakoista.

Vaikka terapeutti näkee usein jo kaukaa ihmisen ongelman, hänen pitäisi osata syöttää se takaisin niin, että ihminen itse näkisi oman toimintansa syy- ja seuraussuhteet

Se, että motiivimme ovat itsekkäät tai piilossa, ei tee meistä pahoja ihmisiä – ihmisiä vain. Itseensä tutustuneen ihmisen kanssa on kuitenkin helpompi tulla toimeen. Siksi omia motiiveja kannattaa pyrkiä tarkastelemaan rehellisesti.

Asiantuntija: psykoterapeutti Tuula Kuittinen, Helsinki.