Mikä vikana?

Julkaistu:

Liikunta-annos jokaiselle päivälle

Helena Hietaniemi

Säännöllinen liikunta tehoaa jo 2-3 viikossa ja se on hyväksi kaikille. Jos liikunta ei houkuttele luonnostaan, motivaatiota kannattaa etsiä. Pyri ensin 7 000 kävelyaskeleeseen päivässä.

Kolmasosa suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi eli tunnin päivässä.

– Se on hienoa, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, professori Markku Alén sanoo.

Kolmasosalla olisi varaa lisätä liikuntaa, ja he lisäävätkin, kun heitä sopivasti innostaa. Kolmasosa ärsyyntyy, jos heitä patistaa liikkeelle. Liikunta ei tunnu heistä kivalta. Alén huomauttaa, ettei heitä pitäisi syyllistää siitä. Heidän elämässään on muuta sisältöä.

– Kuntotestit osoittavat heidät huonokuntoisiksi, mutta se ei motivoi heitä liikkumaan, Alén sanoo.

Geenitkin määräävät

Aktiiviliikkujat ylistävät hyvää oloa, jonka liikunta antaa.

Alénin mukaan osalle ihmisistä liikunta aiheuttaa hyvän olon, osalle epämiellyttävän, osalla se ei vaikuta mielialaan.

– Ne jotka nauttivat liikunnasta, ovat usein geeniensä ansiosta liikunnallisesti lahjakkaita, oppivat uuden lajin nopeasti eivätkä kärsi lihaskivuista. Jotkut taitavat liikkujat lopettavat liikunnan. Moni alun perin kömpelö pystyy sinnikkyydellään kehittämään taitojaan.

– Olemme erilaisia, Alén huomauttaa.

Liikkumattomuus nyt kuitenkin haittaa terveyttä. Alénin mukaan ongelman ydin on arkiliikunnan puute. Moni sairaus olisi ehkäisty tai hoidettavissa, jos kaikki kävelisivät tunnin joka päivä.

Askelmittari on järkevä tapa mitata, kuinka paljon arkiliikuntaa kertyy. Vähintään 7 000 askelta pitäisi ottaa päivässä.

Alenin mielestä tavallisen ihmisen kunto on riittävän hyvä, jos hän pystyy tekemään kaikkea, mitä haluaa: siivoamaan, kantamaan kauppakasseja, tekemään mökillä risusavottaa, nousemaan portaita ja liikkumaan luonnossa.

– Kunto on huono, jos ei pysty kävelemään 2–3 kilometriä, hän määrittelee.

Hyväksi kaikille

Liikunta vaikuttaa kaikilla myönteisesti luihin, lihaksiin ja jänteisiin. Käytössä lihaksen verenkierto vilkastuu ja energian kulutus lisääntyy, lihaskudos vahvistuu ja kasvaa kooltaan. Myös luukudos uudistuu liikuntaharjoittelun myötä.

Liikunta myös parantaa kykyä ja taitoa liikkua. Jos ihminen liikkuu läpi elämän päivittäin, hän pysyy omatoimisena myös vanhana.

Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä riittää pitämään yllä toimintakykyä.

– Tunti päivässä liikuntaa estäisi kakkostyypin diabeteksen riskihenkilöllä tehokkaammin. Liikunnan pitäisi kuluttaa 300 kcal tunnissa, 2 100 kcal viikossa.

Markku Alénin mielestä on asennekysymys, onko se liikaa vaadittu. Tunnin päivässä saa täyteen, jos lisää arkiliikuntaa ja kävelee päälle.

– Liikunnan terveysvaikutukset perustuvat siihen, että se kuluttaa energiaa ja parantaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa. Kestävyysliikunnalla hyödyt saa parhaiten.

Harjoittelu vaikuttaa

Jotta liikunta parantaisi kuntoa, sen pitää olla rasittavampaa kuin mihin elimistö on tottunut. Liikuntaa pitää lisätä tai tehostaa 4–6 viikon välein, jos haluaa kunnon edelleen nousevan.

Säännöllisen liikunnan ansiosta voimat kasvavat jo 2–3 viikossa. Säännöllinen harjoittelu tuntuu lihaskunnossa ja näkyy lihaksen muodossa selvästi 3–6 kuukaudessa.

Annos uusittava

Sama harjoitusohjelma vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin. Hengitys- ja verenkiertoelimistö kehittyy harjoittelun myötä kaikilla omaan kuntotasoon nähden, mutta toiset pystyvät kehittämään eri ominaisuuksia kuten lihasvoimaa nopeammin kuin toiset.

– Kaikille ei voi luvata, että verenpaine pysyy normaalina tunnin kävelyllä päivässä. Osalla verenpaine korjaantuu sillä määrällä, osalla ei, Alén sanoo.

Markku Alén tähdentää, että liikunnan vaikutukset eivät varastoidu. Tunnin reipas kävelylenkki vaikuttaa kävelyn ajan ja muutaman tunnin sen jälkeen. Heti kun elimistö on palautunut lenkin rasituksesta, liikunnan vaikutus on hävinnyt. Elimistö odottaa uutta annosta.

Siksi terveysliikkujan pitää saada liikunta-annoksensa päivittäin.

Lue lisää:

Kunto paremmaksi kuukaudessa

Liikuta sydäntäsi

Kommentit


Keskustelualueen säännöt
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä

Teemat