5- ja 7-vuotiailla tyttärilläni on lähisukulaisia, joita he tapaavat usein ja jotka haluavat tarjota heille hyvää: makeisia ja jäätelöä. En ole itsekään absolutisti makean suhteen, ja lapset saavat kotonamme jossain määrin keksiä ja jäätelöä. Makeisia en harrasta. Olen yrittänyt puhua asiasta herkkujen tarjoajille, mutta viesti ei tunnu menevän perille. Ruoka-ajoista pidämme aika hyvin kiinni, ja tytöt syövät varsin monipuolisesti. Ylipaino-ongelmia ei ole.

Mikä on ”kohtuullinen määrä” makeaa – karkkeja ja jäätelöä – viikossa? Tiedän, ettei niitä tarvittaisi ollenkaan, mutta on vaikeaa olla poliisina tässä asiassa. Kuinka epäterveellistä jäätelö ylipäätään on? Miltä kuulostaa, että lapset syövät useita tuutteja viikossa, siihen karkit ja keksit päälle. Miten saisin sukulaiset ymmärtämään, että se mitä he tekevät, ei välttämättä ole lapsille hyväksi, vaikka he iloisiksi tulevatkin?

Terveyttä edistävään ruokavalioon voi kuulua myös herkkuja, kunhan niiden määrä pysyy kohtuullisena. Suurin ongelma runsaasta makean syönnistä on hampaille. Myös energiaa tulee helposti liikaa, jolloin painoa on vaikea hallita. Runsas makeiden tuotteiden käyttö myös vähentää ravintorikkaampien ruokien syömistä ja siten köyhdyttää ruokavalion ravintosisältöä.

Pääsääntöisesti makeiden tuotteiden käyttö olisi hyvä rajoittaa yhteen – kahteen päivään viikossa. Toki esim. lomareissulla tästä voi joustaa. Jos annoskoko on hyvin pieni, kuten pari palaa suklaata päiväkahvilla, voi tapa olla päivittäinenkin, kunhan ruokavalio muuten on monipuolinen.

Näkisin, että lastenne kohdalla yksi annos herkkuja – makeisia tai jäätelöä – voisi olla sopiva määrä sukuloidessa. Runsaasta makean syönnistä voi tulla huono olokin, joten siksikin hyvin runsasta päivittäistä käyttöä olisi hyvä välttää.

Kekseistä löytyy nykyään täysjyvävaihtoehtoja, joiden valmistuksessa on käytetty pehmeää rasvaa, joten niitä voisi suosia.

Jäätelön ongelmana ovat sokeri ja kova rasva. Myös kasvirasvajäätelön rasva on kovaa. Jos jäätelöä tulee esim. lomaillessa syötyä päivittäin, kannattaa valita pääsääntöisesti kevyempi vaihtoehto eli korkeintaan 4 % rasvaa sisältävä. Soija-, kaura- ja riisipohjaiset jäätelöt ovat rasvan laadultaan huomattavasti maitopohjaisia parempia, mutta sokeria niissäkin varsin reilusti.


Ursula Schwab
ravitsemusterapian apulaisprofessori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Laita grillauksen päätteeksi tulille hedelmiä ja anna kuumentua. Ne saavat ihanan, paahteisen maun.

Grillattua nektariinia ja jogurttimousse

4 nektariinia

1 rkl rypsiöljyä

jogurttimousse

1½ dl turkkilaista jogurttia

1 rkl hunajaa

1 oksa rosmariinia

1 dl vispikermaa

Aloita jogurttimoussesta. Mausta jogurtti hunajalla ja hienonnetulla rosmariinilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti jogurtin joukkoon. Siirrä mousse kylmään.

Halkaise nektariinit ja poista kivet. Sivele leikkuupinnat öljyllä. Grillaa nektariininpuolikkaita keskilämmöllä ensin leikkuupinta alaspäin noin 2 minuuttia. Käännä ja jatka grillaamista vielä toiset 2 minuuttia.

4 annosta, 10 min + kypsennys 4 min, gluteeniton, maidoton

Yhdessä annoksessa: energiaa 175 kcal, hiilihydraatteja 9 g, rasvaa 14 g (tyydyttynyt 6 g), proteiinia 2 g, kuitua 2 g, suolaa > 0,1%

Lisää kesäreseptejä löydät Grillaa kevyesti -teemastamme.

 

 

Vinkki!

Erinomaisia grillihedelmiä ovat myös persikka, luumu, ananas ja banaani. Tarjoile kermavaahdon, jäätelön tai jogurttikastikkeen kanssa.

merilevät, jodi, superfood

Merilevä pitää sushirullan koossa ja tuo vihersmoothieen ravintoaineita, mutta päivittäin sen syömiseen ei ole syytä.

Merileviä pidetään superfoodina eli erityisen ravinteikkaana syötävänä. Sitä ne ovatkin: levät sisältävät muun muassa A-, B6- ja C-vitamiinia sekä kuitua, jodia, kalsiumia ja kaliumia. Kuivattua merilevää myydään sekä levyinä että jauheina. Levien suosiota ovat kasvattaneet suomalaisten innostus sushiin ja smoothieihin.

Chlorellaa, spiruliinaa ja muita leviä ei kuitenkaan suositella syötäväksi suuria määriä kerrallaan. Monen levätuotteen päiväannokseksi kerrotaan pakkauksissa vain ¼—½ teelusikallista päivässä. Mahdollisten suurten jodimäärien tai ympäristömyrkkyjen takia niitä ei pitäisi syödä joka päivä.

Raskasmetallien ja ympäristömyrkkyjen saantia voi vähentää tutkimalla, mistäpäin levä on peräisin. Kannattaa suhtautua varauksella, jos alkuperämaata ei kerrota pakkauksessa. Puhtaimpina pidetään japanilaisia, eteläkorealaisia ja taiwanilaisia levävalmisteita.

Hieman ympäristömyrkkyjen kertymistä voi vähentää syömällä vuoroin eri levälajeja.

Samasta syystä kalansyöjiä suositellaan vaihtelemaan kalalajeja.

Merilevien mainostetaan sisältävän kaikkia kahdeksaa välttämätöntä aminohappoa. Samat aminohapot saa kuitenkin kasaan myös syömällä monipuolisesti kasviksia. Muiden proteiinin lähteiden oheen merilevä sopii mainiosti.

Tuoko lehtivihreä elinvoimaa?

Merilevää tarjotaan B12-vitamiinin lähteeksi, mutta myyntipuhe on vailla perusteita. Merilevissä on kyllä B12-vitamiinia, mutta se on muodossa, jota elimistö ei osaa hyödyntää. On jopa viitteitä siitä, että levien B12-vitamiinit haittaavat elimistössä aktiivisen vitamiinin toimintaa. Vegaanin on siis paikattava puute purkkivalmisteella tai vitamiinilla täydennetyillä elintarvikkeilla.

Merilevien erinomaisuutta on perusteltu niiden sisältämällä lehtivihreällä.

Sen sanotaan edistävän muun muassa solujen aineenvaihduntaa, lisäävän elimistön hapenottokykyä ja jopa voimistavan sydäntä. Mainosmiesten puheiden perustaksi ei löydy tutkimusnäyttöä: lehtivihreällä ei tiedetä olevan erityisiä terveysvaikutuksia.

Lehtivihreä eli klorofylli vastaa kasvien yhteyttämisestä ja antaa niille vihreän värin. Sitä on kaikissa kasveissa. Klorofylliä tai klorofylliiniä käytetään myös elintarvikkeiden lisäaineena (E 140). Kasvisten ja merilevien terveyshyödyt tulevat niiden sisältämistä vitamiineista, kivennäisaineista ja kuidusta. Lehtivihreällä ei siihen ole osaa.

Saako levistä B12-vitamiinia?

Merilevissä on paljon jodia, jota osa suomalaisista saa liian vähän. Jodin puutos aiheuttaa kilpirauhasen liikakasvua eli struumaa. Sikiö tarvitsee jodia keskushermoston ja älylliseen kehittymiseen ja pituuskasvuun.

Jos maitotuotteet tai kala eivät kuulu ruokavalioon, merilevän käyttö voi olla perusteltua. Yhdestä grammasta kuivattua merilevää saa helposti saman verran jodia kuin sadasta grammasta kalaa. Yksi paperinohut merileväsiivu painaa koosta riippuen 2—6 grammaa.

Merilevävalmisteissa on suuria eroja keskenään riippuen lajista, kasvupaikasta ja maaperästä. Myös saman tuotteen erät voivat vaihdella keskenään.
Liika jodi on vaaraksi kilpirauhaselle ja voi altistaa muun muassa kilpirauhassyövälle. Jopa paljon levää syövät japanilaiset, joiden elimistö on vuosisatojen saatossa tottunut runsaaseen jodiin, sairastuvat kilpirauhassairauksiin.

Apteekeissa ja terveyskaupoissa myytävissä merileväpuristeissa jodipitoisuus on turvallisissa rajoissa, tavallisesti 50—200 mikrogrammaa (μg).
 

Asiantuntija: Jan Verho, ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri, Diacor ja Terveystalo, Helsinki.

Jodin saantisuositus on 150 mikrogrammaa päivässä. Turvallinen yläraja on 600 mikrogrammaa. Se voi ylittyä jo 3,5 grammasta

 

wakame-levää.

 

Puutarhan punavihreää kaunotarta kannattaa käyttää ahkerasti, niin saat juurakosta toisen sadon vielä loppukesästäkin.

Reheväkasvuisen raparperin lehtiruodit ovat nuorina maukkaimmillaan, ja loppukesästä on taas uutta satoa tarjolla. Varret irrotetaan tyvestä kiertämällä ja poistetaan lehdet, jotka ovat myrkyllisiä.

Raparperi on hyvä kaliumin lähde, lisäksi siinä on A- ja C-vitamiinia sekä kalsiumia. Kirpeän maun aiheuttava oksaalihappo estää kalsiumin imeytymistä elimistössä, siksi raparperin kanssa olisikin hyvä nauttia jotain maitotuotetta. Oksaalihapon takia raparperi ei sovi kihtipotilaille tai niveltulehdusta potevalle, ei myöskään imeväisikäiselle.

  • Säilytä lähipäivinä käytettävät varret jääkaapissa.
  • Pakasta kevyesti sokeroituina viipaleina.
  • Miedonna kirpeyttä hunajalla, siirapilla tai sokerilla.
  • Mausteiksi sopivat: chili, inkivääri, lakritsi ja tähtianis sekä kaneli, kardemumma ja vanilja.
  • Raparperin hapokkuus kypsyttää sitruunan tapaan raakakalaruokia.
  • Keittämisen sijaan raparperin voi paistaa uunissa, jolloin sen kaunis väri säilyy.
nitraatti

Onko nitraatti vaaraksi kihtipotilaalle? Voiko esimerkiksi etikkapunajuuria syödä ilman ongelmia?

Kihti on sairaus, jossa virtsahapon eli uraatin kiteytyminen niveleen aiheuttaa niveltulehduksen. Se voi olla hyvin kivulias. Kihti on miehillä yleisempi kuin naisilla. Vyötärölihavuus on yhteydessä kihtiin, samoin metabolinen oireyhtymä. Yhdysvaltalaisten arvioiden mukaan joka neljännellä kihtipotilaalla on kihtiä suvussa.

Nitraatilla ei ole tekemistä kihdin kanssa. Sen sijaan puriiniaineilla on. Se, missä ruoka-aineissa on runsaasti ja missä kohtuudella puriiniaineita, vaihtelee hieman lähteen mukaan. Vastikään päivitetyn yhdysvaltalaisen kliinisen ravitsemuksen tietokannan mukaan runsaasti puriineja sisältävät olut, kalan ja siipikarjan nahka, sisäelimet, riista, hanhi sekä hiivavalmisteet (ei koske leivinhiivaa).

Herkkyys kihtioireille on yksilöllistä, mutta suurin osa kihtipotilaista voi käyttää näitä satunnaisesti kohtuullisina annoksina. Kohtalaisesti puriiniaineita sisältäviä ruoka-aineita suurin osa kihtipotilaista voi käyttää säännöllisemmin, kunhan annokset ovat kohtuullisia. Näitä ovat mm. liha, siipikarja, äyriäiset, kuivatut herneet, pavut ja linssit, liha- ja kalaliemet, kaura, vehnänalkiot ja -leseet, kukkakaali, parsa, pinaatti, sienet ja vihreät herneet. Alkoholi lisää uraatin muodostumista ja hidastaa puriinien erittymistä virtsaan, joten alkoholin kerta-annosten tulisi olla kohtuullisia. Esim. lasillinen viiniä aterialla.

Paastoa ja runsasproteiinista ruokavaliota ei suositella kihtipotilaalle. Riittävä juominen on tärkeää. Noin 1,5 litraa on hyvä määrä, jollei nesteen saannille ole terveydellistä rajoitusta. Aterioiden välissä juoman on hyvä olla vettä.

Etikkapunajuuret eivät ole ongelma puriiniaineiden kannalta, mutta etikkasäilykkeet ovat usein suolaisia, joten niiden käytön on hyvä olla kohtuullista. Päivittäiseen käyttöön ne eivät sovi. Runsas suolan saanti altistaa kohonneelle verenpaineelle ja nesteenpoistolääkkeet, joita käytetään verenpaineen hoidossa, altistavat kihdille.

On tärkeää, että kihtipotilas rajoittaa ruokavaliotaan vain sen verran kuin oireiden hallitsemiseksi on tarpeen. Turhia rajoituksia ruokavaliossa ei pidä olla, ei kihdin eikä minkään muunkaan sairauden hoidossa.
 

Ursula Schwab
ravitsemusterapian professori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.