Kaihilla tarkoitetaan mykiön samentumaa, joka vaikeuttaa valon kulkua verkkokalvolle. Tämän seurauksena näkö heikkenee eikä enää korjaannu laseilla. Kaihi on tavallisimpia heikkonäköisyyden syitä maailmassa. Se on yleensä iän mukanaan tuoma vaiva. Noin kolmasosalla yli 65-vuotiaista on kaihi ainakin toisessa silmässä.

Riskit

Naisilla kaihin riski on hieman suurempi kuin miehillä. Ikääntymisen lisäksi kaihin kehittymiseen vaikuttavat muun muassa perinnölliset tekijät, altistuminen auringon ultraviolettisäteilylle ja diabetes. Epäterveelliset elintavat sekä tupakointi ja alkoholinkäyttö lisäävät kaihiin sairastumisen vaaraa. Mykiön samentumisen riskiä lisäävät myös silmävammat ja -leikkaukset.

Oireet

Kaihin ensimmäisiä oireita on näöntarkkuuden asteittainen huononeminen. Kaihi paksuntaa mykiötä, jolloin lukulaseja tarvitseva saattaa jonkin aikaa nähdä lähelle ilman lasejakin. Samalla kuitenkin kaukonäkö heikkenee. Lukunäkö muuttuu pian taas huonommaksi, kun kaihi etenee.

Kaihi myös heikentää silmän kontrastiherkkyyttä, mikä aiheuttaa näkövaikeuksia hämärässä. Myös värien erottaminen saattaa vaikeutua. Lisäksi kaihi voi aiheuttaa syvyystarkkuuden häviämistä. Etäisyyksien ja korkeuserojen hahmottaminen vaikeutuu etenkin, jos kaihi on voimakkaampi toisessa silmässä. Kaihin oireisiin kuuluvat toisinaan myös yhdessä silmässä esiintyvät kaksoiskuvat. Kaihin eteneminen on hyvin yksilöllistä ja sairauden kehittymistä on hankala arvioida etukäteen.

Usein kaihipotilaat huomaavat näön heikkenemisen tarkkaa lähinäköä vaativissa arkiaskareissa. Silmät väsyvät helposti esimerkiksi lukiessa. Jos kaihi huonontaa elämänlaatua ja selviytymistä arkiaskareissa, on syytä hakeutua leikkaukseen.

Hoito

Harmaakaihidiagnoosin tekee silmätautien erikoislääkäri. Leikkaus on ainoa tapa helpottaa vaivaa. Erityisesti leikkaukseen on aihetta silloin, kun sairaus silmän takaosassa vaatii hoitoa ja seurantaa. Tärkeintä kuitenkin on, että potilas itse kokee hyötyvänsä leikkauksesta.

Esitutkimuksessa lääkäri arvioi näöntarkkuuden ja tutkii silmät huolellisesti. Tuolloin myös otetaan mitat yksilöllistä tekomykiötä varten. Itse leikkauksessa potilaan silmään tehdään ultraäänellä pieni viilto, jonka kautta lääkäri poistaa samentuneen mykiön ja korvaa sen tekomykiöllä. Tavallisesti leikkaukseen riittää pintapuudutus ja sairaasta pääsee pois jo muutaman tunnin kuluttua. Seuraavana päivänä lääkäri tarkastaa leikatun silmän. Sitä seuraavat jälkitarkastukset ovat tavallisesti kuukauden sekä vuoden kuluttua leikkauksesta.

Vain onnistunut jälkihoito takaa hyvän leikkaustuloksen. Silmää on syytä varoa leikkauksen jälkeisinä viikkoina. Leikattuun silmään tiputetaan antibioottitippoja viitisen kertaa vuorokaudessa 3–4 viikon ajan. Jos potilas ei esimerkiksi ikääntymisen takia pysty itse laittamaan tippoja silmiinsä, täytyy hänelle hankkia apua tätä varten. Silmänpaineen hoitamiseksi riittää tavallisesti ennen leikkausta käytettävä silmänpainetta alentava lääkitys.

Silmää on seurattava tarkasti leikkauksen jälkeen. Jos esimerkiksi silmää alkaa särkeä tai näkö yhtäkkiä heikkenee, on kiireesti otettava yhteyttä silmän leikanneeseen sairaalaan.

Lähde: Käypä hoito -suositus
www.kaypahoito.fi

Lääke tehoaa vain, kun sen ottaa ja säilyttää oikein.

Kerro lääkärille kaikista käyttämistäsi lääkkeistä ja ravintolisistä. Tämä on tärkeää, sillä monilla lääkkeillä on yhteisvaikutuksia toistensa kanssa eli ne voivat voimistaa tai vähentää toistensa tehoa.

Joitakin lääkkeitä saa sekä resepti- että itsehoitovalmisteina. Käytössäsi saattaa olla samaa vaikuttavaa ainetta, esimerkiksi parasetamolia, sisältävä lääke sekä reseptillä että itsehoitotuotteena. Toinen vaikkapa polven kulumakipuihin määrättynä, toinen päänsärkyyn. Tällöin lääkkeen teho ei parane, mutta maksavaurioiden riski suurenee.

Jos taas tulehduskipulääkkeitä ottaa liikaa, sekä lääkärin määräämänä että itse ostettuina, vatsan limakalvot voivat ärtyä ja munuaiset vaurioitua. Varmista siis aina farmaseutilta tai proviisorilta apteekista itsehoitolääkettä ostattaessasi, sopiiko se muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa yhteen.

NOUDATA ANNOSTELUTAPAA

Valtaosa lääkkeistä on kokonaisena nielaistavia tabletteja. Lääkeaine liukenee mahalaukussa ja ohutsuolessa, josta se imeytyy verenkiertoon. Jos tabletin päällä on syvennetty uurre, sen voi puolittaa ja nielaista puolikkaat peräkanaa.

Imeskelytabletit laitetaan kielen alle tai poskeen sulamaan, jotta lääkeaine imeytyy ja alkaa vaikuttaa mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi nitrot imeskellään, jotta voimakas rintakipu helpottaisi heti.

Purutabletit puolestaan pureskellaan ennen nielemistä, jolloin lääkeaine imeytyy osittain jo suusta. Ne ovat hyvänmakuisia ja nieltävissä ilman nestettä.

Kapselissa on liivatteesta valmistettu kuori, jonka sisään lääkeaine on pakattu. Kapseli kannattaa asettaa pitkittäin kieleen päälle ja nielaista runsaan vesihuikan kera. Jos kapselin puoliskot saa vedettyä toisistaan erilleen, voi sen halutessaan avata ja ripotella lääkkeen vaikkapa lusikalliseen mehukeittoa.

 

KATSE KELLOON

Säädä kännykkään muistutus lääkkeiden ottoajasta. Sillä, että lääke neuvotaan ottamaan tiettyyn aikaan vuorokaudesta, pyritään maksimoimaan teho ja minimoimaan haitat. Esimerkiksi kortisonitabletit otetaan aamulla, koska silloin se häiritsee elimistön omaa kortikosteroidituotantoa vähiten.

Myös verenpainelääkkeet otetaan aamulla, koska verenpaine on korkeimmillaan aamulla ja päivällä.

Statiinit otetaan illalla, koska kolesterolia muodostuu voimakkaammin yöllä.

 Jos unohdat lääkkeen, nappaa se hieman myöhässä. Jos lipsahduksesta on tovi, jätä annos ottamatta. Tupla-annosta ei saa ottaa!

 

SÄILYTÄ OIKEIN

Osa lääkkeistä on säilytettävä jääkaapissa.

Tärkeää on pitää lääkkeet kuivassa ja suojassa auringolta. Ei siis kannata säilyttää lääkkeitä kylpyhuoneessa, saunatilassa tai ikkunalaudalla. Hallaa lääkkeille tekee myös pitkäaikainen lojuminen veneessä tai autossa.

LÄÄKEKORTTI LOMPAKKOON

 

Mukana kulkeva ajantasainen lääkekortti on kätevä kaivaa esiin lääkärissä ja apteekissa ja tarkistaa siitä käytössä olevat lääkkeet. Kirjaudu Lääketietokeskuksen

kehittämään sähköiseen palveluun  ja luo itsellesi oma tulostettava lääkekortti. Voit luoda sähköisen lääkekortin tästä.

Kostutus auttaa korvienkin kuivuuteen ja kutinaan.

Korvien kutina piinaa erityisesti atoopikkoja, joihin kuuluu meistä joka viides. Erityisesti, kun ilman kosteuspitoisuus on pieni, iho on tavallistakin ärtyvämpi.

Kutina saattaa kertoa allergisesta ihosairaudesta, kuten atopiasta tai psoriasiksesta. Atooppinen iho on kuiva, herkkä ja hilseilevä.

Kutina voi johtua myös korvakäytävän eli ulkokorvan tulehduksesta. Pitkittynyt ulkokorvan tulehdus ei johdu bakteereista vaan ihon ärtymisestä. Se on yleinen kesällä, kun korviin menee uidessa vettä.

Korvien raapiminen ja kaivaminen voi houkutella, mutta sitä kannattaa välttää, koska korvakäytävän iho rikkoutuu helposti ja siihen pesiytyy bakteereja tai sieniä. Joskus kutinan taustalla on lisääntynyt korvavahan muodostus.

Hoito

Öljyiset korvatipat kosteuttavat korvakäytävää ja vähentävät veden pääsyä suoraan kontaktiin korvakäytävän ihon kanssa. Jos iho on kovin ärtynyt, kortisonia ja antiseptistä ainetta sisältävät korvatipat auttavat.

Ylimääräisen korvavahan poistamiseen kannattaa kokeilla vahaa liuottavia korvatippoja. Joskus korvavaha on niin juuttunut korvakäytävään, että sen poistamiseen tarvitaan lääkärin apua. Lääkäri tai hoitaja voi huuhtoa tulehtuneen korvakäytävän lämpimällä keittosuolaliuoksella tai vedellä. Tämän jälkeen korvakäytävä kuivataan, useimmiten imua käyttäen.

Ennaltaehkäisy

Joillakin vettä jää helposti korvakäytävään uinnin tai suihkun jälkeen. Silloin kannattaa käyttää esimerkiksi muotoutuvia korvasuojia. Öljypitoiset tipat saattavat vähentää myös ihon ärsytystä. Korvia ei saa kaivaa!

 

Äitini sai vastaanottoapulaiselta ohjeen, että juo vettä enemmän, niin hemoglobiinisi laskee. Äitini (80 v) hemoglobiini on 160 ja hän on huolissaan, että saa veritulpan. Oliko neuvo pätevä?

Hemoglobiini (Hb) on punasolujen sisältämä valkuaisaine, joka sitoo happea veren kiertäessä keuhkoissa ja luovuttaa sitä muissa kudoksissa. Äitinne Hb on viitearvon ylärajalla (yläraja on 155—160 g/l). Koska viitearvot on määritetty siten, että 95 % terveistä asettuu kyseiselle alueelle, aina on yksilöitä, joilla laboratorioarvo osuu hiukan viitealueen ulkopuolelle ilman, että se merkitsisi mitään sairautta.

Hb-arvo voi olla koholla, jos potilas on kuivunut esim. kuumeen tai ripuloinnin takia. Silloin pitää juoda enemmän. Muuten on parasta mitoittaa juominen janon mukaan. Helteellä ja liikunnan yhteydessä on toki huolehdittava nesteen saannista.

Hb-taso 160 g/l ei vielä altista veritulpalle. Lievästi koholla oleva Hb on syytä pyytää tarkistamaan vaikkapa muutaman kuukauden kuluttua – tai aiemminkin, jos äitinne yleisvointi on huonontunut. Hemoglobiini voi nousta muun sairauden seurauksena, jos kudokset kärsivät hapenpuutteesta. Joskus luuydin tuottaa itsenäisestikin liikaa punasoluja (ns. polysytemia vera). Jos Hb nousee edelleen, selvittelyt korkeahkosta hemoglobiinista voidaan tehdä omalla terveysasemalla.

 

 

Eeva Sofia Leinonen
sisätautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Paitani on läpimärkä noin 20 minuutin kävelyn jälkeen. Hikoilu on niin runsasta, että saa melkein vettä vääntää paidasta, ja hiki haisee tosi pahalle, kertoo vaimonikin. Normaalisti en muuten hikoile. Minulla ei myöskään ole yöhikoilua. Miksi hikoilen liikaa vain liikkuessa?

Hikoilu on osa kehon lämmönsäätelyä. Ruumiinlämmön noustessa, esim. liikunnan yhteydessä, keho pyrkii tasaamaan lämpötilan lisäämällä nesteen siirtymistä iholle hikirauhasten kautta.

Hiki itsessään on täysin hajutonta, mutta suurten hikirauhasten alueella kainaloissa, nivusissa ja sukupuolielinten ympärillä ihon omat bakteerit alkavat hajottaa hikeä, jonka seurauksena muodostuu haju. Sen voimakkuuteen vaikuttavat yksilölliset tekijät, kehon nestetasapaino ja tietyt ravintoaineet (valkosipuli, alkoholi, voimakkaat mausteet).

Hikoilun määrä vaihtelee. Kuume, pitkittyneet tulehdussairaudet, kilpirauhasen liikatoiminta, diabetes, uniapnea, sydämen vajaatoiminta ja tietyt muut sairaudet sekä jotkut lääkeaineet (esim. beetasalpaajat ja masennuslääkkeet) voivat aiheuttaa poikkeavaa hikoilua, mutta tällöin sitä esiintyy myös muissa tilanteissa kuin liikkuessa. Kysyjän tapauksessa ei ilmene seikkoja, jotka herättäisivät epäilyn sairaudesta liikahikoilun taustalla.

Liikkuessa tapahtuva runsas hikoilu voi liittyä huonoon kuntoon tai ylipainoon, mutta se voi olla myös normaali ominaisuus. Liika vaatetus lisää hikoilua, koska se nostaa kehon lämpötilaa. Hien voimakas haju voi liittyä liian vähäiseen nesteen nauttimiseen.

Liikahikoiluun voi kokeilla apteekista saatavia antiperspirantteja. Antiperspirantin ja deodorantin yhdistelmä vähentää sekä hikoilua että hien hajua.

Liikahikoilua voidaan hoitaa myös tietyillä lääkkeillä ja botox-pistoksilla, jotka annetaan liikaa hikoileville alueille. Kysyjän tapauksessa näihin hoitokeinoihin ei todennäköisesti ole tarpeen ryhtyä, koska liikahikoilua ei esiinny muutoin kuin liikkuessa.

 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.