mausteet antibiootteina antibakteeriset korianteri oregaano hunaja
Kuva Shutterstock

Bakteereita tuhoavat luonnonaineet voisivat toimia jopa antibioottien korvikkeena.Tutkimukset ovat löytäneet maustekaapista kolme lupavaa luonnonlääkettä.

Korianteriöljy

Välimerellisiin ja aasialaisiin herkkuihin kuuluva korianteri on tunnettu lääkekasvina antiikin ajoista lähtien. Intialaisessa perinteessä korianterimehua on kurkumaan sekoitettuna käytetty muun muassa unilääkkeenä, ruoansulatuksen tukena sekä aknen hoidossa.

The Journal of Medical Microbiology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan korianteriöljy kykenee tappamaan salmonella-, E. coli- ja MRSA-bakteerin. Tutkijoiden mukaan liuos, joka sisältää kaksi prosenttia korianteriöljyä, kykenee tuhoamaan bakteerien soluseinämiä ja lopulta myös itse bakteerin.

Oreganoöljy

Oreganoöljyä on käytetty vuosisatojen ajan erityisesti hengitysteiden hoidossa. Myös ulkoiseen käyttöön soveltuvan oreganoöljyn tiedetään tappavan muun muassa E. coli-, salmonella- ja stafylokokkibakteereja. Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan oreganoöljy on tehokas 30:a eri taudinaiheuttajaa vastaan.

Brittiläisten ja intialaisten muodostama tutkimusryhmä osoitti, että Himalajan oreganoöljyllä on mahdollista tappaa myös MRSA-bakteeri.

Hunaja

Hunajaa on käytetty tuhansia vuosia muun muassa vatsan, hengitysteiden ja ihovaurioiden hoidossa. Helsingin yliopiston raportin mukaan hunaja vaikuttaa antimikrobisesti ainakin 60:ta eri bakteerilajia kohtaan. Näihin kuuluu uusimpien tutkimusten mukaan pneumokokki, joka aiheuttaa keuhkokuumetta sekä korva- ja poskiontelotulehduksia.

Englannin terveysviranomaiset ovat hiljattain kehittäneet reseptivapaan Surgihoney-nimisen hunajan vaikeiden haavojen hoitoon. Surgihoneylla – joka ei ole vielä kaupallisesti saatavissa – on tuhottu MRSA-bakteeri muutamassa päivässä.

Asiantuntija: Veli-Jukka Anttila, osastonylilääkäri, infektioidentorjuntayksikkö, HYKS.

Olen 62 v. nainen. Kärsin voimakkaista hikoilupuuskista päivittäin ja usein aamuöisin. Tätä on jatkunut jo useita vuosia ja oireet ovat vähitellen pahentuneet. Käytän Thyroxin-tabletteja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Aiemmin hikoilua on hoidettu hormonihoidolla, mutta lopetin estrogeenilaastarin käytön puoli vuotta sitten. En ollut näistä oireista vapaa lääkkeen käytön aikanakaan. Oireilu häiritsee paitsi yöuntani myös asiointia, automatkoja, konserteissa ja teattereissa vierailujani.

Kilpirauhasen liikatoiminnassa hikoilu on tyyppioire. Kysyjällä on kuitenkin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja sen oireisiin hikoilu ei yleensä kuulu. Vaihdevuosiin eli kuukautisten loppumiseen liittyy varsin usein kuumotuksia ja hikipuuskia. Ne voivat toki jatkua jopa parikymmentä vuotta, mutta kyllä lievittyvät vuosien kuluessa. Vaihdevuosien hikoiluaallot näkyvät kasvoilla ja rinnalla, ilman edeltävää rasitusta. Estrogeeni auttaa niihin tehokkaasti.

Yöhikoilu on suhteellisen tavallinen vaiva, jolle ei tutkimuksissa yleensä löydy mitään syytä. Kysyjän tapauksessa hikoilu on ilmeisesti pahempi päivällä eikä se liity rasitukseen. Hikoilun takaa voi joskus löytyä sairauksia, joihin useimmiten liittyy muitakin oireita, jotka auttavat syiden selvittelyissä.

Tietyt sairaudet, kuten diabetes, kilpirauhasten liikatoiminta, krooninen infektio ja syöpä, voivat lisätä hikoilua. Sama vaikutus saattaa olla ylipainolla. Rasvakudos toimii eristeenä ja nostaa sisäistä ruumiinlämpöä, mikä puolestaan altistaa hikoilulle. Tupakointi altistaa hikoilulle, samoin kahvi ja voimakkaat mausteet.

Silloin kun hikoiluun ei löydy syytä, siihen ei tunneta mitään tehokasta hoitoa. Kotikonsteina voi kokeilla huonelämpötilan alentamista ja vaatetuksen keventämistä. Liikahikoilun hoidossa on kokeiltu lääkkeitä, kuten ns. antikolinergivalmisteita, rauhoittavia lääkkeitä ja ns. beetasalpaajia.

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Hikinenä

Miksi vaihdevuosioireet eivät lopu?

Olen yli 70-vuotias ja vasta nyt alkaa hikoilu helpottaa: enää vain öisin herään hikoilupuuskiin. Ensimmäiset vaihdevuosioireeni sain 43-vuotiaana, joten 30-vuotta on tullut kärsittyä. Estrogeeni olisi ehkä auttanut, mutta rintasyövän vuoksi en saanut sitä. On se kumma, kun vaihdevuosivaivoihin ei ole keksitty kunnollisia lääkkeitä (estrogeenia lukuunottamatta). Maailman väestöstä noin puolet on naisia, joten kaupallisia mahdollisuuksia olisi vaikka usemmallekin lääkeyhtiölle.
Lue kommentti
murrosikä, väsymys, masennus

15-vuotiaaan poikamme koulunkäynti on repsahtanut: hän käy koulussa mutta alisuoriutuu ja on väsynyt. Jonkinasteinen keskittymisvaikeus on todettu ja tukea on yritetty antaa. Mikään ei tunnu auttavan. Yöt poika nukkuu mutta aamupala ei maistu, päivän mittaa makea kylläkin. Mitään ikävää koulussa tapahtunutta ei ole paljastettu – kavereitakin tuntuu olevan. Vanhempina alamme olla neuvottomia, mikä avuksi?

Viidentoista vuoden ikä on usein rankkaa aikaa. Nuoren on löydettävä paikkansa joukosta ja hän miettii identiteettiään, omaa kelpaavuuttaan, seksuaalisuuttaan, arvojaan ja tavoitteitaan. Lapsuuden jättäminen taakse pelottaa ja kiehtoo. Moni erheellisesti kuvittelee, ettei hänen enää pitäisi tukeutua omiin vanhempiin niin kuin aiemmin. Ajatukset ja murheet ovat harvoin tietoisia.

Ikätovereiden seurassa tapahtuu monenlaista, niin jännittäviä kuin ikäviäkin asioita. Nuoren tuntosarvet ovat pystyssä. Moni käyttää paljon energiaa ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen tulkitsemiseen. Aikuisen mielestä mitätön tapahtuma saattaa aiheuttaa nuoressa huomattavia tunnekuohuja.

Opiskelu on armotonta, koska nuori ei voi ottaa siitä lomaa. Jos jäät pois, jäät jälkeen. Osa nuorista kohdistaa itseensä epärealistisia odotuksia, ja kun ei yllä niihin, kokee epäonnistuneensa.

Se, miten yksilö reagoi, riippuu temperamentista. Osa nuorista käy innokkaasti väittelyihin tai pohdintoihin, osa haluaa purkaa kiihkeät tunteet rajun fyysisesti. Osa käsittelee mielenmyllerrystään unessa, josta tulee rauhatonta. Osa vetäytyy ja vaikuttaa jatkuvasti väsyneeltä.

Nuori ei valehtele, jos hän sanoo, ettei hän tiedä, mikä häntä vaivaa, tai ettei häntä vaivaa mikään. Nuori osaa harvoin kertoa tunteistaan . Hän voi kertoa tietystä tapahtumasta, jonka aiheuttamat kuohut ovat ehkä mielessä.

Opettajilla on yleensä hyvä käsitys siitä minkälainen on normaalia käytöstä ja milloin tarvittaisiin tutkimuksia. Koulunumeroiden lasku on yksi signaali siitä, että kaikki ei ole hyvin.

Selvittelyn voi kuitenkin alkaa ihan yksinkertaisilla asioilla. Ei varmasti haittaisi, jos ruokailurytmiä saa parannettua. Napostelun kautta verensokeri nousee mutta myös laskee nopeasti, ja verensokerin heittelyt väsyttävät. Jos elintavat saadaan kuntoon, mutta vetämättömyys jatkuu, sairauksien lisäksi mm. mahdolliset mielialapulmat, ahdistus ja oppimisvaikeudet kannattaa kartoittaa, koska kaikkiin näihin on tarjolla hyviä apuja.

Selvittelyt voi hyvin alkaa vaikkapa kouluterveydenhuollossa. Tärkeintä olisi saada nuori itse haluamaan muutosta tilanteeseen.
 

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

luuliikunta nivelrikko fibromyalgia

54-vuotiaalla äidilläni todettiin fibromyalgia ja nivelrikko polvissa kolmisen vuotta sitten. Isoäidillänikin on nivelrikkoa. Ovatko nämä sairaudet periytyviä? Olen itse 30-vuotias.

Fibromyalgiaan liittyy laaja-alaista tuki- ja liikuntaelimistön kipua ja jäykkyyttä, uupumusta, univaikeuksia, mielialan laskua ja moninaisia vaivoja, joille ei tutkimuksissa löydy muuta selittävää syytä . Fibromyalgian syytä ei vielä tunneta. Maailmanlaajuisesti sitä esiintyy noin 2-4 %:lla . Suomalaisesta kaksostutkimuksesta saatujen tietojen perusteella periytyvyyden on arvioitu selittävän noin puolet fibromyalgiaan sairastumisen riskistä.

Fibromyalgiaan ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Liikunnalla, terveellisillä elintavoilla, ylipainon välttämisellä ja tietyillä mielialaan ja kipuun vaikuttavilla lääkkeillä voidaan lievittää oireita.

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, jossa niveltä suojaava rustopinta vaurioituu ja vuosien kuluessa tuhoutuu aiheuttaen kipua nivelissä, tavallisimmin polvissa, lonkissa, sormissa ja selässä. Nivelrikko voi saada alkunsa nivelen vammasta mutta suurimmalla osalla nivelrikko ilmenee ilman selvää syytä. Nivelrikolle altistavia tekijöitä ovat ikä, ylipaino, poikkeava nivelen kuormitus, nivelten kehityshäiriöt ja perimä. Nivelrikkoonkaan ei ole parantavaa hoitoa.

Oireita voidaan lievittää sopivalla liikunnalla, kipulääkkeillä ja joskus niveliin pistettävillä kortisonilla ja hyaluronihapolla. Normaalipainoon pyrkiminen on tärkeää etenkin lonkka- ja polvinivelrikossa. Suun kautta otettavilla nivelrikkolääkkeillä (glukosamiini ja kondroitiini) ei ole tutkimuksissa voitu osoittaa merkittävää tehoa. Mikäli muut hoidot eivät riitä, tehdään tekonivelleikkaus.

Nivelrikko periytyy selvemmin kuin fibromyalgia. Normaalipaino, säännöllinen liikunta ja terveet elämäntavat auttavat nivelrikon ehkäisyssä, mutta perintötekijöiden vuoksi se ei ole näillä keinoillakaan täysin vältettävissä.
 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

kyynärpääkipu

Olen 50-vuotias nainen ja kärsin oikean käsivarren puutumisesta erityisesti nukkuessa ja pyöräillessä. Minulla on todettu diabeteksen esiaste ja verisuonten rappeutumia päässä.

Oireisto vie ajatukset kyynärhermon ongelmaan. Sille on ominaista kyynärvartta pitkin pikkurilliin säteilevä puutumisen tunne. Tavallisimmin hermo ärtyy tai vahingoittuu kyynärpään kohdalla. Jokainen on varmasti joskus tuntenut sähköiskumaisen kivun, kun tuohon kohtaan on osunut isku. Nukuttaessa kyljellään kämmen posken alla hermo usein venyy kyynärpään ja joskus myös rannekanavan kohdalta. Käsi voi tuntua pitkään puutuneelta. Ranteen yliojennus pyöräilyn aikana voi myös ärsyttää hermoa.

Hoitona on nukkuma-asennon muuttaminen ja kyynärpään käytön vähentäminen. Joskus voidaan tarvita leikkausta. Kyynärhermon ärsytys tai vaurio on yleinen ilman muuta neurologista sairautta, mutta voi joskus olla osa laajempaa ääreishermojen rappeutumista.
Käsivarren puutuminen rasituksessa ei siis aina olen sepelvaltimo-oire. Sydänoireiksi ei sovi yöllinen puutuminen eikä oireilu vain pyöräillessä.
 

Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.