Viime aikoina olen löytänyt itseni tuijottamasta tyhjää blogitekstikenttää entistä useammin. Sinänsä minulla ei ole ideoiden puute, sillä mielessäni on kyllä kaikenlaisia kivoja juttuja, joista teille kirjoittaa. Säännöllisin väliajoin lisäilen puhelimeni Evernoteen blogipostausaiheita ja luonnostelen ajatuksiani.

Se, mikä minua enemmänkin vaivaa, on jonkinlainen writer's block ihan tavallisen, kuulumisten kirjoittelun suhteen. Viikonloppuna surffailin paljon netissä, ja eksyin lueskelemaan erilaisia blogeja. Vaikka monet blogeista olivatkin sellaisia, joihin minun oli vaikea samaistua, huomasin lukevani niiden tekstejä mielenkiinnolla. Ihmettelin oikein poikakaverillekin, että miten ihmeessä jaksan lukea vaikkapa yksinhuoltajaäidin arjesta näin antaumuksella, vaikka se on niin erilaista kuin minun arkeni. Minulle kun blogeissa on ainakin tähän saakka ollut tärkeää se, että pystyn samaistumaan niiden kirjoittajaan, ja yleensä se on tarkoittanut edes jokseenkin samanlaista arkea ja samoja kiinnostuksen kohteita.

Aika nopeasti ihmettelyni jälkeen hoksasin, mistä on kyse. Vaikka nuo blogit eivät olleetkaan sitä minulle klassisinta treeniblogiskeneä, niissä oli selvästi tarttumapintaa. Vaikka minun arjestani on lapsiperherumba kaukana, pystyin silti samaistumaan kirjoittajan ajatuksiin, huolenaiheisiin ja murheisiin. Ehkä tämä onkin juuri se juttu: jos kirjoittaa pelkästään vaikkapa ruuasta ja treenauksesta, tarttumapinta jää aika vähäiseksi. Jos sen sijaan jakaa aitoja ajatuksiaan ja tunteitaan, on sellaisenkin lukijan, jonka mielenkiinnon kohteet ovat erilaisia, helpompi päästä mukaan.

En tarkoita tunteiden ja ajatusten jakamisella jotain armotonta tilitystä, vaan sellaista aika rehellistä kerrontaa. Asioista ei tarvitse kirjoittaa edes mitenkään täysin avoimesti, yksityiskohtia myöten, vaan vähemmästäkin pääsee jyvälle. En oikein osaa tarkkaan kuvailla, miten tuota kirjoitustyyliä kuvailisin... Arjen realisimia?

Näitä blogeja lueskellessani itsellenikin muistui mieleen se, että mistä joskus bloggaamisessa eniten nautin, ja miten ennen kirjoitin. Tykkäsin kirjoittaa pitkiä postauksia arjen kuulumisistani, avauduin peloistani ja iloitsin onnistumisistani. Silloin tällöin naputin postauksia jopa päivänpolttavista aiheista ja kirjoitin mielipiteistäni.

Nykyään bloggaukseni on huomattavasti erilaista: välillä tuntuu, kuin pitäisin treeni- ja matkapäiväkirjaa. Eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, mutta lueskeltuani muiden blogeja havahduin jotenkin siihen, mitä omasta kirjoittamisesta puuttuu tai mitä siitä on kadonnut. Tuntuu, että enää en edes osaa kirjoittaa sillä samalla huolettomuudella kuin aikaisemmin, vaan alan väkisinkin miettiä, että kuka näitä tekstejä lukee ja minkä kuvan se minusta antaa. Ehkä siinä päästäänkin ongelman ytimeen: blogia pitäisi kirjoittaa niin, että ei liikaa miettisi, kuka tekstejä lukee ja mitä niistä ajattelee.

En tiedä, mikä tämän postauksen punainen lanka oikein on (jos sellainen oli, se varmaan jo katosi). Kai se, että olisi kiva kirjoittaa enemmän, avoimmemmin, laajemmin? Toisaalta en tiedä, mitä nuo aiheet voisivat olla, ja rehellisesti tykkään myös kirjoittaa niistä ei-niin-syvällisistä jutuista, juoksuvinkeistä ja reissusuunnitelmista. Enkä tiedä, osaanko edes kirjoittaa enää eri tavalla? Ehkä pitäisi välillä yrittää, työntää itseäni tässäkin asiassa välillä mukavuusalueen ulkopuolelle - siellä on tapana oppia uusia asioita.

Kommentit (3)

Riitta****

Muistan sen ajan ja ne postaukset <3 Mutta onhan se varovaisuus ihan luonnollista, pelkästään jo ammattisi takia, ja muutenkin. Silti näitäkin juttuja on kiva lukea, nykyisiä siis.

Liza

Heissan! niin paljon on nykyään treeni ja ruokajuttuja, mutta sinun blogista tykkään kyllä ja luen treeni ja matka ja ruokajuttuja muualtakin, mutta se on hienoa jos uskaltaa kirjoittaa myös haavoittuvuudestaan tai ihan sismpänsä tuntoja, mutta niin että ei avaa yksityistä minääänsä epäluonnolliselta tuntuvalla tavalla, onhan meillä itsekullakin asioita, joita tahdomme pitää yksityisinä. Mutta mukavaa olisi lukea enempi sinusta, ja tykkäät treenata juoksua on kivaa siitä ja lihaskunto juttuja ym ihan normi arkea lukea. Olen pitkään lukenut blogiasi ja ihailen sinua, ja tästä ei todellakaan tarvitse ottaa yhtään paineita. Minulla on vaan tuo Google+ -profiili, enkä jaksaisi kirjoittaa blogia, on ihailtavaa, kuinka jaksat kirjoittaa opintojen ja muun aktiivisen elämän ohessa, vielä niin usein! Mukavaa Afrikka  reissun jatkoa teille:)! Täällä alkaa syksyistä olla, on ilmat olleet kuitenkin aikas ihaniakin, esim eilen kauniisti paistoi aurinko ja oli lämmintä, toivottavasti jatkuis ihanat säät mahdollisimman pitkään ja ois tosi leotoa talviaikaa, nimittäin en tosiaankaan kaipaa talvee:)

Sinikka

Heippa!

Hyvä postaus ja muistuttaa siitä, että on inhimillistä kenelle tahansa olla hetkittäin hiukan "kadoksissa" itseltään. Antaa kaikkien tunteiden tuntua, se voimaannuttaa :)

Olen lukenut blogiasi parin vuoden ajan ja voin sanoa, että oma elämäni on kaukana sinun elämästäsi (itse olen 50 v., minulla on neljä aikuista lasta, jotka ovat muuttaneet kotoa jo vuosia sitten sekä yksi kotona asuva mahtava murkkuikäinen. Rakastan juoksemista ja sitä fiilistä, joka antaa energiaa koko elämän kaikille alueille eli se on linkki tähän blogiisi. Toisaalta lukiessani tuntemuksiasi opiskelusta ja matkustelusta voin paremmin tunnistaa omien lasteni iloja, huolia, stressiä, haaveita ja muuta tässä ajassa ilmenevää sillä omasta nuoruudestani kaikkien menneiden vuosikymmenten jälkeen on varmasti aika jo kullannut muistot :)

Kiitos, että kirjoitat! Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi! <3

Sinikka

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014