Jaksan aina toitottaa ihmisille, että ulkona treenaaminen ympäri vuoden on varustelu- ja asennekysymys. No niinhän se hyvin pitkälti onkin, ja olenkin ollut aina aika reipas treenailemaan säällä kuin säällä. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että parin vuoden aikana mukavuudenhaluni on kasvanut, ja olen alkanut nyrpistelemään nenääni huonoille treenisäille.

Palattuani Suomeen kolmisen viikkoa sitten säät tuntuivat erityisen karuilta: jo pari astetta pakkasta tuntui keuhkoissa, eikä alakropan lihakset meinanneet tottua jäätiköillä liukasteluun sitten millään. Pakkasten kiristyttyä parinkymmenen asteen pintaan totesin viimeistään, että mun ulkojuoksut ovat hetkeksi juostu - vaikka pohjoisessa asuessani moiset lukemat eivät vielä paljoakaan hetkauttaneet. Puolustuksekseni todettakoot, että Helsingin parikymmentä tuntuu jäätävän pohjoistuulen ja ilmankosteuden vuoksi melkein neljältäkymmeneltä!

Kuitenkaan pelkkä mukavuudenhalu ei saanut minua vieroksumaan ulkotreenaamista, vaan tunsin todella kropassani, kuinka kylmyys ja liukas alusta vaikuttivat kroppaani. Jalat kipeytyivät ihan perus lenkkeilystäkin ja palautuminen oli hidasta. Kylmä veti lihakset niin tukkoon, että kun yritin tehdä viime viikolla Liikuntamyllyssä 300:n ja 200:n metrin vetoja, tuntui, etten pääse eteenpäin. Hengitys toimi eikä olo ollut kovin uupunut, mutta jalat eivät vaan liikkuneet, vaikka pää olisi halunnut!

Yksi tekijä, mikä on varmasti myös vaikuttanut palautumiseen hidastavasti, on ollut muu elämä. Muutimme aika vauhdilla uuteen kämppään, ja uusi työni alkoi heti uuden vuoden jälkeen. Vaikka olenkin viihtynyt töissä hyvin enkä enää tee yövuoroja, muutos vaikuttaa aina väsyttävästi ja vaikuttaa siten myös treeneihin.

Sushi-ateria lepopäivänä auttaa palautumaan!

En olisi uskonut, että kehoni sopeutuminen talvi- ja muihihn olosuhteisiin olisi voinut kestää näin kauan. Pakko kai se on kuitenkin hyväksyä, ja ohjelmaan on täytynyt allokoida enemmän lepoa ja palautumisaikaa. Olen myös pyrkinyt menemään nukkumaan aikaisemmin. Olin suunnitellut lauantaille meneväni kisaamaan vitosen Aktia-cupiin, mutta näillä näkymin taidan perua sen suunnitelman ja tehdä sen sijaan laadukkaan treenin Esport areenalla - tai sitten ihan vaan levätä!

Kommentit (1)

luimupupu

Pari talvijuoksuvinkkiä:

Nykyisin on hurjan hyviä nastalenkkareita, sekä Icebugilla että muilla merkeillä. Niillä voi juosta rennosti, ei tarvitse pelätä kaatumista eikä tule jumeja.

Pipo päähän niin tarkenee paljon paremmin. Päästä haihtuu paljon lämpöä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat