Sunnuntaina eräs ystäväni laittoi minulle viestiä: " I can't believe that you're going back to Finland in two months!" Katsoin kalenteriini, ja toden totta: lähtöön olisi tosiaankin tasan kaksi kuukautta. 

Tähän voisi todeta kaikki kliseet siitä, miten aika tosiaankin menee huimaa vauhtia. Se on totta, mutta toisaalta taas ei. Kun muuttaa uuteen paikkaan, aika alkaa käyttäytyä kummallisesti. Tavallaan se noudattaa samaa vuosi vuodelta kiihtyvää tahtia kuten tavallisestikin, mutta toisaalta se taas hidastuu. Uudessa ympäristössä kaiken koetun määrä on niin valtavan suuri, että samaan kokemustulvaan tarvittaisiin kotimaassa vuosia varmaan useampia. Siksi välillä tuntuu, että olisin ollut täällä ikuisuuden.

Vaikka tiedostan ajan käyvän vähiin, olen päättänyt olla miettimättä asiaa. Se, että miettisin päivittäin, kuinka vähän aikaa enää täällä olenkaan, ei taatusti tee mieltäni paremmaksi. Toisaalta, ehkä sitten osaisi ottaa ilon irti? Osaisi olla turhautumatta näihin hitaana laahustaviin päiviin, kun luennot on taas peruttu ja lukujärjestys muuttaa muotoaan. Ehkä sitä tajuaisi tehdä kouluhommia vähän pienemmällä intensiteetillä, ja tarttua hetkiin ja päiviin ihan eri temmolla.

Tai sitten ei. Jos jotain olen vaihtokeikoistani ja muista oleiluistani vierailla maalla oppinut niin sen, että arki on arkea kaikkialla. Vaikka ympäristö olisi kuinka erilainen tahansa, se muuttuu kuitenkin tutuksi. Vuorista ja rannoista ei jaksa enää kymmenen kuukauden jälkeen innostua samalla tavalla kuin viikon visiitin jälkeen. Ja vaikka jaksaisikin, täytyy hoitaa kouluhommat ja muut askareet samaan tapaan kuin Suomessakin.

Aina, kun Suomeen paluusta tulee puhe, kaikki kysyvät, että onko kotiin kivaa palata. Kysymys on aina yhtä ristiriitainen: tietenkin haluan päästä näkemään perhettäni ja ystäviäni, ja tavallaan myös odotan sellaisen strukturoimman arjen jatkumista. Kivaa asuntoa, töitä ja vähemmän muuttuvia tekijöitä. Toisaalta vuodessa ehtii luomaan uuden elämän, ja tapaamaan ihmisiä joista on tullut minulle tosi läheisiä. Olen aina ollut tosi huono jättämään hyvästejä, ja minusta tuntuu tosi ahdistavalta ajatukselta, etten palaisi tänne koskaan. Ehkä on pakko suunnitella joku matka tänne lähitulevaisuuteen!

Mutta kuten sanoin, en halua miettiä vielä Suomeen paluuta. Monta kivaa asiaa on ennen sitä edessä, ja ehkä sitä voisi kuitenkin koettaa ottaa enemmän lopun aikojen asenteen - ihan varmuuden vuoksi. Suomeen palattuani osaan varmaan paremmin pukea sanoiksi niitä ajatuksia, joita tämän vuoden aikana olen ajatellut. Niiden sulatteluun vaan vaaditaan taatusti hetki aikaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014