Sain hiljattain sähköpostin, jossa kyseltiin, että kuinka huomioin arjen kuormituksen treeneissäni. Kyseinen sähköposti muistui mieleen tänä aamuna, kun raskain jaloin väänsin Atlantin rannassa puolipitkistä eikä hommasta meinannut tulla mitään. Vaikka arkeni ei nyt ole varsinaisesti ollut kauhean kuormittavaa, jollakin ilveellä olen onnistunut ajamaan itseni jos en ylirasitukseen niin ainakin jonkinlaiseen alipalautumisen tilaan. Siispä aloinkin pohtia, että voisin ehkä kirjoittaa jokusen sanan tästä aiheesta täällä blogissakin.

Kokonaiskuormitus arjessa on sellainen asia, josta en ainakaan itse ole hirvittävästi kuullut puhuttavan tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa. Huippu-urheilijathan minimoivat arjen kuormituksen mahdollisimman pieneksi, mutta kunnianhimoisimmat kuntoliikkujat painiskelevat välillä ihan minuuttiaikataulujen parissa niputtaessaan yhteen työtä, perhettä ja liikuntaharrastuksia. Kuitenkin olen huomannut kantapään kautta, että perusarjen rankkuus ja stressaavuus tulisi huomioida urheilusuorituksia suunnitellessa ja etenkin niitä toteuttaessa.

Itse heräsin ensimmäistä kertaa miettimään kokonaisukuormituksen vaikutusta silloin, kun siirryin työelämään. En todellakaan väitä, että tekisin maailman rankinta työviikkoa, mutta osaamisen äärilaidoilla painiskelu yhdistettynä unettomaan päivystysyöhön kerran viikossa oli ainakin alkuun aika kova paikka. Alkuun tein niin, että päivystysilta oli viikon ainoa "lepopäiväni", mutta aika nopeasti huomasin, että se ei ihan toiminut. Kroppani kaipasi myös kunnollista, laadukasta lepoa!

Eniten päivystysvuorot haittasivat treenejäni kuitenkin univelan muodossa. Päivystystä jälkeisenä päivänä oli välillä hankalaa urheilla, mutta toisaalta kevyt lenkki toisinaan auttoi pääsemään paremmin rytmiin. Treenit täytyi kuitenkin aina suunnitella siten, että päivystyksen jälkeisenä päivänä ei välttämättä pystynyt tekemään mitään kovaa. Noina väsyneinä päivystyksenjälkeisinä päivinä en voinut muuta kuin miettiä pienten lasten vanhempia ja sitä, miten ihmeessä he jaksavat pyörittää arkea ja vieläpä treenata.

Henkisen puolen vaikutuksia ei myöskään parane kiistää, kun mietitään kuormitusta. Vaikka työpäivät sujuisivat ilman ylitöitä, voi töissä olla muuten niin rankkaa, että se vaikuttaa palautumiseen. Puhumattakaan elämän muista vastoinkäymisistä tai ponnisteluista! Jotenkin nämä ovat sellaista asioita, joita ainakin minulla on vaikea tunnistaa. Ehkä on myös jotenkin vaikeaa hyväksyä emotionaalisen stressin vaikutusta suorituskykyyn, mutta useimmilla ihmisillä se vaikuttaa ainakin jollain tapaa. Jos siis elät hetkisiä aikoja, kannattaa harkita treeniohjelman keventämistä!

Onneksi monet kuormitustekijät ovat sellaista, että niitä voi vähän etukäteen arvioida, mikä helpottaa treenien suunnittelua ja niistä palautumista hieman. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee, ja yllättäviä stressinaiheita tulee eteen. Noissa tilanteissa arvioin aina treeniohjelmani, mutta onneksi myös muihin tekijöihin voi koettaa vaikuttaa. Kiireisinä viikkoina katson, että kalenterissani pysyy ainakin osa arki-illoista vapaana, enkä edes yritä sopia tapaamisia kavereiden kanssa muulle kuin viikonlopulle. Kämppä voi väliaikaisesti näyttää karsealta ja pyykkivuori kasaantua - en ota niistä stressiä, vaan keskityn omaan jaksamiseeni!

Olisi kiva tietää, että miten te lukijat otatte arjen kuormitukset huomioon liikuntaharrastuksissanne?

Kommentit (7)

Liza

heissan Sansu:) yrittäähän sitä mutta kyllä joutuu pitää lepoa jos tulee sisäisesti tosi vaikeaa, vaikka ois kivaa saada treenit tehtyy. Hyvääuutta viikkoa sinne Afrikkaan ja tsemppii!!:)

Fire in my soul

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Musta tuntuu, että nykyään perheellisille ja ruuhkavuosissa eläville asetetaan valtavasti paineita suoriutua tavallisesta arjesta, töistä, opinnoista ja vanhemmuudesta, puhumattakaan yllättävistä, odottamattomista ongelmista ja haasteista elämässä ja ihmissuhteissa. Lisäksi on pidettävä kuntoa ja kehoa yllä - silloinkin, kun turvaverkko on olematon tai sitä ei ole. Jos liikunta jää vähälle ja vyötärölle kertyy 10 kiloa, puhutaan laiskuudesta ja tekosyiden keksimisestä. Kukaan ei tunnusta ja halua nähdä, mitä arjen kuormitus tekee ihmiselle. Esimerkiksi vuosi sitten aloitin jäsenyyden eräällä kuntosalilla, mutta into lopahti, kun ohjaaja melkein heti totesi, että nyt tekosyyt hiiteen. Tunsin itseni niin lihavaksi ja epäonnistuneeksi, vaikka muuten olen elämässäni aikamoinen suorittaja ja täydellisyyden tavoittelija. Täytyi vaan todeta, että ei minusta olekaan tähän. En pysty repeämään joka paikkaa yhtaikaa, vaan aina se yksi tai kaksi asiaa, joista pitää joustaa.

Elämä on nyt sitä, että jaan suurimman osan illoistani lasten kanssa. Päivät olen töissä. Liikunta on hyötyliikuntaa, työmatkojen pyöräilyä ja hippaleikkejä ja luonnossa kävelyä lasten kanssa. Siitäkin tulee hyvä mieli, joten riittää mulle :-)

Vierailija

Amen! Itselläni myös kaksi lasta (1 ja 3v) ja jos yritän jotain vähän rankempaa treeniä tehdä tulee siitä vain paha olo (päänsärkyä, kipeä olo, ärtyneisyyttä ja väsymystä). Olen myös hyväksynyt tämän elämäntilanteen ja nautin lapsistani ja touhuamme yhdessä leikkipuistoissa ja metsäretkillä.

Kiitos Sansulle kivasta blogista ja hyvästä kirjoituksesta!

Marjut

Heips! Oma näkemys arkeen ja elämään on nimenomaan se oma näkemys ja oma asennoituminen. En vertaa elämäämme muihin tai ota paineita ulkopuolelta. Se on vaatinut tietoisesti töitä itsensä kanssa. Joudun päivystämään vähintään 2 kertaa kuussa ja työ sinänsä on päivisin kuormittavaa ja stressaavaa. Meillä on ihana 4 - vuotias tyttö joka tuo elämään iloa ja rakkautta. Sanoisinko etä lapsi on vain parantanut elämän laatua ja päivystyksistä ja arjen kuormituksesta palautumiseen lapsi ei vaikuta mitenkään muuten kuin positiivisesti. Olisko niin että sinkkuna ja nuorempana omat epävarmuudet ja liiat suorituspaineet tekee arkeen kuormituksesta entistä kuormittavampaa.

Vierailija

Olisiko myös yksilöllistä kuinka paljon henkistä ja fyysistä rasitusta kestää? Vaikka olen vielä suht nuori (29) tuntuu jatkuva valvominen ja muu arjen kuormitus (opiskelu ja töissä käynti) vaikuttavan minuun merkittävästi. Lapset ovat ihanin ja hienoin asia elämässäni, mutta en ole koskaan aikaisemmin nukkunut näin vähän ja ollut mm jatkuvassa flunssassa. En vaihtaisia lapsiperhearkeani mihinkään, mutta kyllä se ainakin kahden pienen kanssa on minulle erittäin kuormittava yhdistelmä töiden/opiskeluiden kanssa.

Vierailija

Valitettavasti minulla ja miehellä liikunta tuntuu kärsivän ensimmäisenä, kun on liian kiireistä. Hyötyliikuntaa, esim. kävelyä paikasta toiseen, on edelleen, mutta vähemmän aktiiviliikuntaa. Joko lukumäärät/viikko vähenee tai treenien pituus lyhenee. Mulla se liikkumattomuus, kiire ja stressi sitten oireileekin jumituksena (ja jossain vaiheessa jumituspäänsärkynä) ja se taas kannustaa liikkumaan suht säännöllisesti. Normiviikossa yritän päästä 2-3 kertaa viikossa salille ja 1-2 kertaa viikossa lenkille. Oon huomannut et se on mulle aika maksimi ajallisesti. Lihakset ehtii palautua välipäivinä. Välillä on taas pakko varata osa päivästä kotihommiin (siivoukseen, pyykkäykseen, ruokaostoksiin, ruoanlaittoon, ...) tai vaikka jonkun jutun tekemiseen tietokoneella - ja antaa kropan levätä. Välillä on taas kiva viettää aikaa läheistenkin kanssa. :) Yritän usein tasapainottaa pahimpia kiireitä pakastamalla jotain, jota voi vain sulattaa, kun ei jaksa tai ehdi kokkaamaan mitään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014