Pääsiäisloma alkaa olla nyt takanapäin, mekin lensimme iltapäivällä takaisin Tukholmasta Helsinkiin. Loma oli ihan todella rentouttava, ja neljässä päivässä ehti hyvin irtautua arjesta. Usein mulla on loman jälkeen sellainen olo, että on jo ihan kiva palata arkeen, mutta nyt kyllä tuntui, että lomailia olisi vielä voinut jatkaa ainakin yhden päivän!

Neljää päivää Tukholmalle oli kyllä siinä mielessä ihan riittävästi, että ehdittiin näkemään ja tekemään paljon kaikenlaista. Oltiin myös molemmat haluttu varata aikaa rentoilulle: hitaille aamupaloille ja pieniin iltapäivänokosiin hotellilla. En olisi millään jaksanut paikasta toiseen juoksemista aamusta iltaan, eikä onneksi sellaista tarvinnut tehdäkään.

Yksi meidän loman pääpointeista oli hyvä ruoka ja viini, ja oltiinkin tehty muutamia varauksia etukäteen. Ajattelenkin listata parhaimmat ravintola- ja drinksuttelukokemukset siltä varalta, että joku teistä on lähiaikoina matkustamassa Tukholmaan!

Perjantai-iltana söimme perulais-japanilaisessa fuusiokeittiössä Indiokitchenissä, joka sijaitsi Södermalmilla. Rakastetaan molemmat sushia ja cevicheä, joten ravintolan makumaailmat olivat todellinen jättipotti meille. Söimme neljän ruokalajin mittaisen keittiömestarin maistelumenun, ja sen päälle tilasimme vielä pisco sourit ja lime-juustokakun puokkiin.

Indiokitchenistä jatkoimme vielä iltaa Himnel -nimiseen kattobaariin. Harmittaa, että unohdin ottaa paikasta kuvia! 25. kerroksessa sijaitse baari tarjosi tosi hienot näköalat Tukholman ylle. Himnel sijaitsi myöskin Södermalmilla.

Lauantai-iltana söimme kasuaalisti Vapianossa, sillä olimme syöneet niin runsaasti Sturebadetin brunssissa, että emme jaksaneet mitään suurempaa. Kävimme ennen dinneriä aperitiiveilla Gamla stanissa sijaitsevassa Pharmariumissa. Coctailit olivat todella makoisia, ja myös ohi vilahtaneet ruoka-annokset ainakin näyttivät herkullisilta.

Sunnuntai-dinneri syötiin Vasastadenissa, Rolf kökissä. Rolfin keittiö tarjosi perinteisempää, skandinaavishenkistäkin safkaa. Syötiin alkupaloiksi gnocceja ja rapuja, pääruuaksi naudan paistia erilaisine lisukkeineen ja jälkkäriksi creme bruleeta. Ruoka oli tosi hyvää, tosin aika tuhtia!

Lopuksi on vielä pakko kehua Fotografiskan yläkerran ravintolan meininkiä. Ensinnäkin oli tosi kivaa käydä museossa illalla kymmenen jälkeen ja mennä lopuksi siemailemaan drinkit museon yläkerrassa olevaan ravintolaan! Toisekseen, tunnelma ravintolassa oli jotenkin todella hauska, eikä drinkeissäkään ollut moittimista. Tällaisia museioita kaivataan myös Suomeen! :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014