Uusi viikko, vanhat kujeet. Saimme eilen tiedon, että yliopisto pysyy suljettuna vielä tämän viikon. Tarkoitus kuitenkin olisi, että opetus pääsisi jatkumaan ensi viikolla, mutta suhtaudun asiaan vähän epäilevästi. Tenttien kohtalo on vielä vähän auki, mutta voi olla, että ne siirtyvät parilla viikolla. Toivottavasti päätökset tehtäisiin pian, sillä epävarmuudessä elely on nihkeää!

Kieltämättä koulun sulkeutumisella on ollut se hyvä puoli, että olen saanut vähän lisäaikaa tehdä etätehtäviä. Niitä ehti taas kasaantua tälle syys-lokakuun vaihteelle useampia, ja kieltämättä olisin ollut varmaan tosi stressissä ilman näitä ekstrapäiviä. Etenkin kirjoitushommat on mulle tosi hitaita!

Luentojen peruuntumisen ansiosta pystyin myös viikonloppuna viettämään vähän enemmän vapaa-aikaa kuin olin suunnitellut, mikä oli tosi kiva, sillä eilen meitä hellittiin 27 asteen helteellä. Käytiin aamulla treenaamassa, ja puolenpäivän jälkeen suunnattiin kaveriporukalla Kalk Bay:hin lounaalle.

Kalk Bay on pieni rantakylä noin puolen tunnin ajomatkan päästä Kapkaupungista, ja ollaan käyty siellä pari kertaa. Rantaravintolat tarjoilevat tosi herkullisia mereneläviä, eikä lounas tälläkään kertaa ollut pettymys! Lounaan jälkeen ostettiin jätskit ja käveltiin aallonmurtajalle ihastelemaan maisemia ja söpöjä hylkeitä, jotka olivat tulleet kellimään rantakiville.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014