Pitkäaikaisimmat lukijat varmaankin tietävät, että olen aikanaan ollut ahkera suunnistaja. Harrastin kilpasuunnistusta aktiivisesti noin 18-vuotiaaksi saakka, ja vielä aikuisiälläkin olen viihtynyt lajin parissa ainakin jokseenkin aktiivisesti. Vuonna 2013 taisin jopa omistaa kilpalisenssin, ja kauden aikana kävin heittämässä useammat kansalliset kisat.

Vaikka suunnistusinnostusta sinänsä olisi, on lajin harrastaminen omalla kohdalla ollut harvinaislaatuisen vähäistä parin viime vuoden aikana. Venlojen viesti 2015 on ollut viimeisin suunnistuskertani, jokavuotinen Venla-perinteeni on ollut katki jo kahden vuoden ajan. Viime kesä oli Etelä-Afrikan kuvioiden vuoksi vähän haastava suunnistuksen kannalta, ja jotenkin suunnitukset jäivät väliin myös tämän vuoden alusta. Niinpä kynnys kasvoi, eikä venloihin tullut lähdettyä tänäkään vuonna (okei, mulla oli myös muita kiireitä).

Suunnistus on ollut minulle aina sellainen laji, johon olen saanut aina houkutella muita ihmisiä mukaan. Niinpä olinkin aika yllättynyt, kun poikakaverini - ilman minkäänlaista suunnistustaustaa ja täysin spontaanisti - pyysi, että voisinko lähteä hänen kanssaan iltarasteille! No, tietenkin suostuin, ja katsoimme yhdessä iltarastikalenterista meille sopivat iltarastit, jotka itse asiassa olivat heti Jukolan viestin jälkeisenä maanantaina. Poikakaveri katsoi kuivaharjoitusmielessä jopa koko Jukolan viestin läpi aamuun asti!

Viime maanantaina sitten suuntasimme töiden jälkeen Laaksoon rasteille. Sää oli ihanan aurinkoinen, ja vähän kunnianhimoisina päätimme, ettemme ota helpointa rataa, vaan vähän haastavamman. Olin henkisesti varautunut siihen, että opetan poikakaveriani koko ajan, mutta yllättäen kartanluku kävi häneltä tosi vaivattomasti! Kolmannen rastin jälkeen tulin oikeastaan vaan perässä ja hän hoiti suunnistamisen.

Iltarastit olivat siis meille molemmille positiivinen kokemus, ja vaikka suunnistimme "vain" Keskuspuistossa, suunnistuskärpänen pääsi jälleen puraisemaan meikäläistä. Suunnistamisessa on vaan sitä jotain: siinä tarvitaan kunnon lisäksi nopeaa päätöksentekoa ja ongelmanratkaisua. Aika menee kuin siivillä verrattuna perus lenkkeilyyn, ja metsässä kevyt hölkkäkin nostattaa sykettä.

Rastien inspiroimana selailin kotiinpäästyäni iltarastikalenteria ja on kyllä pakko kehua, miten hyvä rastitarjonta pääkaupunkiseudulla on! Neljänä iltana viikossa pääsee halutessaan suunnistamaan. Tämä toki edellyttää suurimmaksi osaksi autokyytiä, mutta julkisillakin pääsee osalle rasteista aika hyvin. Seuraavana vuorossa onkin heinäkuun rastit Paloheinässä!

Kommentit (1)

Vierailija

ite asiassahan ne Hs rastit ovat lauantain metsässä joten pääsee vaikka joka ilta mut toki itlarasteja on hyvin pk-seudulla tarjolla.

mulla harmi noi laakson väliin sampoin kun eilen kun löin venloissa kaatunen puunrunkgon oksaan sääriluuni ni pahasti oli ilmeisesti tulethunut ja olin sit venlojen jälkeen viikon sairaslomalla

en tiedä saako tässä mainosta mut fb on kuntosuunnistus nimellä suht tuore ryhmä/suljettu keskustelupalsta jossa toistaiseksi vasta 2 jäsentä kaikki kiinnostuneet naamakirjassa olevat tervetuloa sinne :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat