Vauvan henkkareiden hankkiminen on Ranskassa ihan oma seikkailunsa...

Tyttö on täyttänyt jo kolme kuukautta, mutta henkilökorttia tai passia ei vielä ole, vaikka toiveissa on tietenkin mm. matka äidin armaaseen kotimaahan pohjoiseen. Kuten olen jo aiemmin todennut paperisota on kuitenkin Ranskassa usein nimensä veroinen. 

Päätämme aloittaa helpoimmasta päästä: hankimme tytölle ihan aluksi ranskalaisen henkilökortin. Katsomme tiedot netistä: tarvitaan paperia paperin perään, ja ne viedään oman kaupunginosan kaupungintalolle (Pariisissa jokaisella 20 kaupunginosalla on oma kaupungintalonsa).

Keräämme paperit kasaan, kopioimme omat henkilökortit, todistuksen kotipaikasta (tätä aina Ranskassa vaaditaan, se on esimerkiksi sähkölasku, joka todistaa, että todella asut ilmoittamassasi osoitteessa) sekä tytön syntymätodistuksen ja marssimme tyytyväisinä kaupungintalolle tyttö vaunuissa (koska kortin hakijan on oltava matkassa mukana).

Kaupungintalon ystävällinen nainen selittää meille, että hakemus onkin nykyään jostain syystä vietävä naapurikaupunginosan poliisilaitokselle, mutta huom, hakemuksen viemiselle on varattava erikseen aika.

Soitamme poliisilaitokselle ja saamme ajan varattua seuraavalle viikolle.

Viikon kuluttua bebe ajaa isänsä kanssa bussilla naapurikorttelin poliisiasemalle. Kaikki paperit ovat kasassa, mutta valokuva ei ole ok, vaikka olemme käyttäneet kotisohvalla sen tsuumailuun monta tuntia, saaneet vihdoin tytön katsomaan suoraan kameraan, muokanneet kuvan virallisen passikuvan mittoihin ja printanneet sen valokuvapaperille. Kuvan sivussa on kuitenkin pieni varjo ja poliisisetä ei valitettavasti voi hyväksyä kuvaa... No ei kun uutta aikaa varaamaan. Saamme ajan kahden viikon päähän. Sitä ennen on vielä käytävä valokuvaajalla ottamassa virallinen passikuva bebestä...

Uutta aikaa odotellessa päätän viedä tytön suomalaisen passin hakemusta eteenpäin. Haen kaupungintalolta monikielisen syntymätodistuksen ja tsekkaan netistä tiedot apostille-todistuksen hakemista varten. Apostille-todistus on viranomaisen antama todistus siitä, että tietty asiakirja on aito. Ajan kylmänä aamuna hyvissä ajoin netistä löytämääni oikeustalon osoitteeseen vain löytääkseni valtavan portin takana olevan monella lukolla suljetun oven. Toimiston pitäisi olla auki yhdeksästä alkaen, kello on jo kymmenen. Soitan kohmeisin sormin netissä annettuun numeroon. Sieltä ilmoitetaan, että terroriuhan takia kaikki hakemukset on keskitetty oikeustalon päärakennukseen. Kävelen parin kadun päässä olevan päärakennuksen eteen. Näky on lohduton. Oven edessä valvova poliisi ilmoittaa jonotuksen kestävän noin puolitoista tuntia. Toimisto sulkeutuu kello kaksitoista kahden tunnin ruokatauoksi, lämpötila on nollassa... Antaa olla...

Kommentit (3)

Vierailija

Heip Kira, 

Onpas ajankohtainen aihe! Mulla on viikon ikäinen ranskan-suomalainen bebe sylissä ja pitäisi ihan samoja paperihommia hoitaa. Esikoisen kanssa 3  v. sitten apostille hoitui postiste. Soitettiin hovioikeuteen ja lähetettiin monikielinen syntymätodistus sinne postitse saatekirjeen kanssa ja nopeasti sitten tuli paperi tänne kotiinkin postissa apostillen kera, josta lähetettiin paperit jonkun lomakkeen kera suomen suurlähetystöön Pariisiin. He rekisteröivät ranskassa syntyneelle lapselle suomen kansalaisuuden,

Haettiin ranskalainen henkilökortti hänelle, mutta suomen passia ei ole vieläkään  esikoiselle hankittu vaikka suom. kansalainen hän onkin.

Olisikohan tästä apua ( ja saiko selostuksestani selvää) . Voisitkohan hoitaa kirjeitse myös tuon homman niin ei tarvitse lähteä ulos jonottelemaan? Toivottavasti käytäntö ei ole muuttunut sittenmin... kysymällä selviää. 

Tsemppiä paperinpyöritykseen! :) Byrokratiaa tosiaan riittää täällä Ranskanmaalla

t. suom. äiti täältä pariisin läheltä. 

Vierailija

Hei Suom. äiti, 

Kiitos tsemppauksesta! Toi postitse hoitaminen olisi ihan loistava juttu, mutta ilmeisesti toimii vain ulkopaikkakuntalaisten kohdalla - mutta ehkä voisin silti kokeille, sur un malentendu ca peut passer... hehe

Aurinkoista helmikuuta sinulle!

Kira

Vierailija

Hei!

Meidän suomalais-ranskalaisen vauvan ranskalainen passi järjestyi kolmen viikon iässä suht helposti, varasimme ajan hakemuksen jättöön netistä pariisilaiselle poliisilaitokselle (hakemusta jätettäessä ei muuten tarvitse viedä vauvaa paikan päälle: "Sa présence lors du dépôt de la demande est indispensable uniquement s'il est âgé de 12 ans ou plus."), ja saimme tekstareitse tiedon kun passi oli valmis. Sitä haettaessa vauvan on oltava itse mukana, vaikka meidän kyllä nukkui vaunuissa, jonne kukaan ei vilkaissutkaan. Haettaessa valmista passia ei kuitenkaan ollut jonoa joten sen nouto sujui nopeasti. Kuvan vauvasta otimme kotona, veimme sen muistitikulla läheiseen valokuvaliikkeeseen jossa he käsittelivät kuvan taustan tasaisen vaaleaksi ja tulostivat kuvat passikuvaformaatissa. Kuvan ottaminen pariviikkoisesta vauvasta silmät auki, suu kiinni ja pää suorassa oli toki oma keissinsä :)

Tsemppiä!

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat