Sunnuntai

Töitätöitä ja vielä lisää töitä. Sellainen syksy tällä kertaa. Onneksi ihania ja erilaisia töitä. Kirjan, blogin ja kolumnin kirjoittamista, mainostoimisto-hommia, Plan-järjestön juttuja ja viulun vingutusta. Me like!
Tämän viikon treenaukset ovat kiireen vuoksi rajoittuneet muutamaan tuntiin ryhmäliikuntaa ja happihyppyihin koiran kanssa. Migreeni varasti perjantai-illan, jonka olin aikonut pyhittää jumppa-huumalle. Eilisen toivuin ja päätin suoda oikean vapaapäivän kaikesta. Naapurin kanssa käveltiin pitkän kaavan mukaan ja parannettiin maailmaa. Hulluilta Päiviltä tarttui mukaan hirven sisäfile, jota nautittiin illalla kukkakaalimuusin, kantarellikastikkeen ja salaatin kera. Ja alkuun mummin tekemää taivaallista kurpitsakeittoa höystettynä sahramilla ja muskotilla. NAM!
Sohvaseurana nuokahtelevan puolison ja jälkikasvun lisäksi olivat Coco Chanel & Igor Stravinsky.

Sunnuntain kunniaksi kasaamme perheen lounaalle Rivolettoon. Nuoriso tulee tahoiltaan, yksi armeijasta, toinen töistä, kolmas boyfrendiltä…tällaisista hetkistä haaveilin aina lasten ollessa pieniä. Pitkä pöytä, paljon pulputusta päällekkäin, hyvää ruokaa ja rakkaat ympärillä.
Kaavailen jo valitsevani listalta herkullista maksaa ja lisukkeeksi pinaattia pyöräytettynä kuumassa valkosipuliöljyssä.

Illalla on aika nauttia Body Combatista ja Balancesta, karkoittaa jumit ja aloittaa uusi viikko taas mieli puhdistuneena. Ensi viikolla ehdin toivottavasti enemmän jumppiin. Jipii ?

Kommentit (2)

Laura

hei Raakel! onnea aivan upeasta muodonmuutoksesta!! sun elämäntapa remontti inspiroi muakin kokeilemaan tollaista muutosta ruokavalioon ja muutenkin elämään. Olis niin ihanaa kokea hyvää ja kevyempää oloa itsestä, väsymyksen ja itseinhon sijaan... Ajattelin kysyä sulta vähän tarkemmin sun ruokavaliosta, siis mitä käytännössä syöt? löysin blogisi vasta nyt, voihan olla että oletkin jo kirjoittanut aiheesta enemmän, en huomannut vaan vielä... mitä esim syöt aamupalaksi jne... kiitos jos ehdit vastata, ja kiitos blogistasi!! lämmintä syksyn jatkoa!:)

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat