Epätodellinen olo, kaikki on järjetöntä, olenko edes elossa....

Sssssssp

AUTTAKAA!
Tosiaan. 15v tyttö, ala-asteella oli paniikkioireilua joka meni ohi. Nyt reilun vuoden ollu jos jonkulaista, masennusta pääasiassa. On ollu huonompia ja parempia hetkiä mutta olo on kuitenki ollu siedettävä. Keväällä poikaystävä yritti itsemurhaa ja oli tosi huonossa kunnossa, silloin meni mullaki huonommin. Kesä meni jopa hyvin, mutta syksyllä alkoi monen vuoden jälkeen taas paniikkikohtaukset. Se masensi ja ahdisti sekä pelotti, ja rajoitti paljon. Mulla oli keväästä asti ollu masennuslääke ja nyt sitä nostettiin kohtauksien takia, kohtaukset jäi mutta tilalle tuli tosi epätodellinen, unenomainen olo.

Ymmärsin asiat ja todellisuuden taju tallella, mutta silti en saanut otetta mistään ja tuntui kun oisin ollut unessa. Tätä oloa ehti olla reilun viikon, ja paheni päivä päivältä ja lisäsi ahdistusta kokoajan, kunnes en enää kestänyt. Olo meni tosi pahaksi ja mua ahdisti uskomattoman paljon, pelkäsin että sekoan enkä enää kestä hetkeäkään koska se olo oli niin kamala, pelkäsin kuollakseni ettei "normaali" olo palaudu enkä pääse elämään tavallista elämää. Olin varma että sekoan, omat ajatukset pelotti, se epätodellinen olo ahdisti älyttömästi, kaikki tuntui pahalta unelta. Unelta nimenomaan, ja sitäkin enemmän PAHALTA.

Päivystyksen kautta Ouluun suljetulle osastolle vajaaksi viikoksi. Ekat päivät ahdisti tajuttomasti, mutta sitte tuli pari parempaa päivää. Alettiin ajaa vanhaa lääkettä alas koska se saattoi vaikuttaa siihen että olo paheni. Alotettiin uutta lääkitystä. Sitte parin hyvän päivän jälkeen oli taas pari vähän huonompaa päivää. Niinjoo, ja fyysisiä tuntemuksia oli pahimman ahistuksen aikaan todella paljon ja panikoin niitäkin tosi paljon. Noh sitten pääsinki pian kotiin, eihän olo vieläkään ollut läheskään normaali, mutta semmonen että sitä kesti ja pärjäsin kotona. Oli muutama yksittäinen päivä millon olo oli ihan ok mutta pääasiassa silti se epätodellinen/poissaoleva olo taustalla kokoajan, vaikkei niin pahana kun aikasemmin ja pystyin saamaan ajatuksen välillä siitä pois.

JATKUU kommentissa. Lue kokonaan ennenkuin vastaat mitään.

Kommentit (2)

Sssssp

Jatkuu. Nyt osastosta parisen viikkoa ja nyt kuitenki taas monta päivää ollut putkeen tosi paha olo. Ei ainakaan samalla tavalla epätodellinen olo kuin sillon aijemmin, tai tavallaan joo mutta nyt on myös tosi paha turhuuden tunne, elämä on turhaa, se että syön on turhaa, missään ei ole mitään järkeä, mikä järki elämässä muka on? Se ahdistaa. Välillä tuntuu etenki muiden ihmisten seurassa että oonko ees oikeesti tässä, vai mitä helvettiä tämä on. En saa otetta mistään, kaikki tuntuu epätodelta, mikään ei tunnu miltään enkä oikein saa hyvää oloa ja mieltä yhtään mistään. Ennen kitisin siitä että masentaa, tai oli paniikkikohtauksia, mutta nykyään eläisin niiden kanssa loppuelämän oikein mielellään kunhan mulla olis suht normaali olo edes, mutta ei. Ei tää tunnu elämältä yhtään, elänköhän edes? Vai näänkö unta? Kaikista hirveintä on että tää on päivästä toiseen joka ikinen sekuntti, mietin joka ikinen hetki ja sekuntti tätä oloa, ja jos hetkeksiki sen saan mielestä niin havahdun ihan pian siihen oloon takas ja ahdistus kasvaa. Haettiin pari päivää sitte yks toinen lääke tähän uuen lääkkeen lisäksi, saa nähä helpottaako yhtään. Musta tuntuu että sekoan pian, tuntuu etten enää vaan kestä tätä, henkiset voimat alkaa olla ihan loppu. Musta tuntuu että eioo ketään joka olis kokenu vastaavaa oloa,varsinkaan yhtä pelottavana ja pahana kuin minä. Itken joka päivä peloissani sitä että mun elämä oli tässä enkä pääse koskaan enää elämään tavallista elämää. En pääse tuntemaan mitään hyviä tunteita, enkä sitä kuinka ihan tavallisesti tuun koulusta kotiin ja kotona oottaa ruoka, ai että. Mutta ei, nykyään ahdistaa joka sekuntti, mikään ei tunnu todelta, mietin vaan että mikä järki tossa ruuassa on, onko tässä elämässä mitään järkeä, oonko oikeesti olemassakaan... Se on KAMALAA. Sekoan tän kanssa ihan kohta enkä jaksa tätä enää. Haluaisin vaan mahdollisuuden elämään vielä. Epävirallinen diagnoori on post-traumaattinen stressihäiriö (koska on elämässä ollut muutamia traumaa aiheuttaneita tapahtumia, yksi tuo poikaystävän itsemurhayritys) johon tämmöset oireet kuuluu, mut jotenki tuntuu että kun mulla tää olo on oikeasti näin helvetin paha ja sekava sekä poissaoleva, että sitä ei saa koskaan pois. Nyt käyn edelleen psykologeilla yms. Ja alotetaan traumaterapia, mutta tää olo on niin voimakas ja hallitseva että ei varmasti lähde millään pois. En jaksa enää. Haluaisin että tuntisin sen että oon elossa, ja sen että kaikki tässä ympärillä on totta. Tai että pystyisin unohtamaan tän ees hetkeksi... Mutta ei. Enkä voi olla kavereiden kanssa, enkä mennä mihinkää tai tehä mitään koska ahistaa, kaikki tuntuu turhalta sekä epätodelta. Tavallaan toivon kuolemaa jottai ei tarvis tehä sitä itse eikä kärsiä tästä helvetistä, mutta haluaisin vielä elää. Tuntuu vaan että se ei enää koskaan onnistu, että saisin oikeasti elää. Kirjoitin siksi että saisin vertaistukea mitä en mistään löydä. Onko kellään vastaavaa yhtä pahana? Voiko tästä päästä ikinä eroon? Oon kohta aivan loppu.

Pahahyväpäivä

Muitakin on.
Minulla itsellä ei noin pahana, mutta tunnen henkilön jolla on.
Jaksamista. Olet päässyt kuitenkin hoitoon, toivottavasti saat apua sieltä.
Halaus.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat