Mikä tepsisi silmäpusseihin? Rasvoja on kokeiltu tuloksetta sekä kalliimmista että halvemmista sarjoista.

Silmäpusseista on moneksi. Eniten niihin vaikuttavat silmien ja kasvojen muodot sekä perimä. Lisäksi elintavat ja uni ovat merkityksellisiä. Koska syitä on useita, ovat mahdolliset häätökeinotkin lukuisat.

Itseaiheutettu silmien turvotus:

Kovin suolainen ruoka iltakuuden jälkeen nautittuna tai vettä väkevämpien runsaampi juominen voivat näkyä seuraavana aamuna huomattavina silmäpusseina. Kun laitat aamulla silmillesi jääkaappiin edellisenä iltana laittamasi teelusikat, heräät varmasti! Myös kasvovesi ja silmänympärysgeeli tuovat uutta potkua kasvojenpuhdistusrutiineihin jääkaappikylminä. Useimmissa silmänympärysgeeleissä on nestettä poistavaa ja verenkiertoa vilkastuttavaa kofeiinia, jota löytyy samalla lailla kalliimpien kuin halvempienkin sarjojen valikoimista. Kokeile esimerkiksi Garnierin viilentävää roll-on tuotetta, apteekin iki-ihanaa Estelle & Thild- sarjaa tai tehokasta luonnonkosmetiikkasarja Madaraa.

Maan vetovoimasta johtuvat silmäpussit:

Viimeistään neljänkympin jälkeen kasvojen kudos alkaa veltostua toden teolla ja suunta on valitettavasti alaspäin! Ennenkuin heittäytyy esteettisen kirurgian tai pistoshoitojen vietäväksi, kannattaa kokeilla erilaisia kosmetologin tekemiä hoitoja silmäpussien häätämiseksi. Muutaman kerran hoitokuuri yhdistettynä tehokkaisiin tuotteisiin voivat tuoda iloa pitkäksi aikaa, vaikkakin käyvät lompakolle. Luksusta ja uutuuksia metsästävälle vinkkaan maailmalla suosiota saaneeseen Bakel- sarjaan, josta löytyy tehokas ja kiinteyttävä roll-on tuote silmänympärysiholle.

Iän tuomiin muutoksiin voi suhtautua lempeästi ja kevyemmällä lompakolla. Hintaakin tärkeämpi kriteeri on tuotteiden säännöllinen käyttö. Kermaisen miellyttävä voide pitää pintarypyt poissa ja geeleillä lepytellään tummuneita ja turvonneita silmänalusia. Kaiken kruunaa tietenkin meikki, jolla saa ihmeitä aikaan. Jos valokynä ei tunnu riittävän tai silmämeikki ei näytä enää yhtä hyvältä, käy rohkeasti pyytämässä apua ammattilaiselta! Isommissa tavarataloissa löytyy henkilökuntaa meikkiapua antamaan tai sitten kannattaa varata aika kosmetologille, joka opastaa häivyttämään silmäpussit kädestä pitäen.

Muuta huomioitavaa:

- Jos silmäpussit tuntuvat ilmestyvän äkisti, eikä mikään konsti tepsi niihin, kannattaa käväistä lääkärillä varmistamassa, ettei syynä ole epäkuntoon joutunut elimistö.

- Allergia voi myös aiheuttaa silmien turvotusta. Jos huomaat, että turvotus ja mahdollinen kutina liittyy aina tiettyyn vuodenaikaan kuten kevääseen tai esimerkiksi hevostalleilla vietettyyn päivään, löytyy apu allergikolle tarkoitetuista silmätipoista ja/tai -lääkkeistä, joita saa apteekista ilman reseptiä. Jos et ole aiemmin käyttänyt allergialääkkeitä, täytyy tietenkin käydä ensin lääkärin juttusilla.

- Tarkista iltaiset ihonhoitorutiinisi ja vältä silmänympärysihon rasvaamista paksuilla perus- tai yövoiteilla. Liian tuhti voitelu voi lisätä turvotusta. Silmänympärysiholle riittää nuppineulanpään kokoinen nokare rasvaa.

Päivi Kousa
farmaseutti, estenomi

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Minulla on pikkutytöstä asti ollut todella tummat silmänaluset sekä myös silmäluomet. Voiko kyseessä olla terveyteen liittyvä asia? Minulla on pienenä ollut atooppinen iho ja silmänympärysihossa verisuonet ovat aika näkyvillä. Hemoglobiinikin on alhainen yleensä: nyt se on noussut, mutta silmien alta tummuus ei häivy. Käytän hyvää silmänympärysvoidetta mutta se ei auta. Mikä auttaisi?

Tummat silmänaluset liittyvät usein atooppiseen taipumukseen, eikä siihen välttämättä liity mitään muita syitä. Eräissä harvinaisissa synnynnäisissä sairauksissa tavataan myös ihon tummumista silmäluomissa ja silmien ympärillä.

Kuvaamasi oireet sopivat kuitenkin parhaiten atopiataipumukseen, johon ei valitettavasti ole parantavaa hoitoa.

Ihoa kannattaa hoitaa hyvällä silmänympärysvoiteella ja käyttää sopivia meikkituotteita. Varovaisesti voi pienelle alueella pari kertaa viikossa kokeilla mietoja retinoidivoiteita. Herkkä atooppinen iho voi kuitenkin reagoida niihin ärtymällä, punoittamalla, jopa ihottumalla. Silmänympärysnaamioista voi olla myös tilapäistä apua.

Jatkossa voidaan iästä riippuen ihon vahvistamiseen käyttää mesoterapiaa, kemiallista kuorintaa ja erilaisia täyteainehoitoja. Silmänympärysihon tehokkaammat erikoishoidot vaativat myös lääkäriltä perehtyneisyyttä eivätkä ne kuulu kosmetologihoitoloiden valikoimiin.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen kärsinyt vuosia päänahan kutinasta. Kampaajan mukaan ei ole hilsettä eikä karstaa. Pesen lyhyet hiukseni kerran viikossa miedolla sampoolla ja huuhtelen hyvin. Joskus kutina alkaa pian suihkun jälkeen, useimmiten 2–3 päivän kuluttua. Onko mitään konstia, millä kutina poistuisi? Sampoon vaihtaminen ei auta.

Päänahan kutina saattaa johtua hyvin monesta syystä. Taustalla voi olla sekä liian kuiva että rasvoittuva hiuspohja. Sampoot sisältävät erilaisia allergisoivia tai ärsyttäviä ainesosia. Kutinaa voivat aiheuttaa hajusteet, hiusvärit, muotoilutuotteet ja myös miedot sampoot. Oireita aiheuttavia ainesosia on melkein kaikissa hiustuotteissa.

Hiuspohja ja yleinen terveydentila, muun muassa hormonaaliset muutokset, kannattaa tarkistaa lääkärin vastaanotolla, jolloin selvitetään myös mahdollisten jatkotutkimusten, kuten kosketusallergiatestien, tarve. Kutinan aiheuttajana pitää nykyään jälleen poissulkea myös päätäi. Oireenmukaisena hoitona voi kokeilla apteekista käsikauppavalmisteena saatavia antihistamiinitabletteja.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.