
Olen 55-vuotias nainen. Olen tehnyt noin 20 vuotta työtä tietokoneella ja käytän nykyään päätelaseja. Lukiessa käytän lukulaseja. Minulle on alkanut ilmaantua pussit silmien alle noin vuoden sisällä. En saa niitä pois, vaikka olen yrittänyt ties mitä konsteja teepusseista pakastimessa olevaan naamioon. Käytän silmänympärysvoidetta ohuelti ja taputtelen silmänalusia kevyesti sormin, mutta pussit eivät häviä. Käytän hormoonikorvaushoitoa, syön merilevää, omega-3, pH Balance sekä D-vitamiinia talvisin. Suolaa käytän vähän ja sekin on ruususuolaa. Syön vain kalaa, kanaa ja kalkkunaa, en syö makkaroita ym. suolaista. Vettä juon n. 2 l päivässä. Liikun joka päivä ½-1 tuntia, lisäksi voimistelen ja teen kasvoliikkeitä. Mikä avuksi. En halua enkä uskalla mennä silmänaluspussien poistoon. Onko mitään erikoishoitoja?
Silmäpussien kehittymiselle on monia syitä. Niihin voivat vaikuttaa yleinen terveydentila, esimerkiksi kilpirauhasen, munuaisten ja maksan toiminta, mutta myös lääkitys ja ihon tukikudosten perinnölliset ominaisuudet. Iän myötä iho veltostuu, sen alla oleva rasvakudos muuttuu ja poskipäät laskeutuvat. Tämän myötä silmän alla oleva iho laskeutuu alaspäin ja lymfakierto häiriintyy. Nämä tekijät vaikuttavat silmäpussien kehittymiseen. Tervellisillä elämäntavoilla ja lisäravinteilla ei välttämättä silmäpussien kehittymistä pysty estämään.
Kannattaisi tarkistaa perusverikokeet yleisen terveydentilan arvioimiseksi ja tauottaa ainakin kuukaudeksi kokeeksi myös lisäravinteet. Silmäpusseja vähentää tilapäisesti lymfahieronta ja silmänympärysihon erikoiskasvohoito.
Esteettisessä dermatologiassa on monia silmänymärysihoa kiinteyttäviä menetelmiä ja tarvittaessa voidaan tukea laskeutuneita kudoksia täyteainella. Tämä hoito vaatii kuitenkin lääkäriltä pitkää kokemusta esteettisistä toimenpiteistä, sillä täyteaineet voivat tällä alueella aiheuttaa myös silmäpusseja.
Kyseiset silmänalustoimenpiteet ovat erityisen vaativia. Monet silmänympärysvoiteet vähentävät tilapäisesti turvotusta ja tummia silmänaluksia. Hyvin voimakkaat silmäpussit ovat korjattavissa vain kirurgisin menetelmin.