Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Kun kurkkuani kirvelee, nenäni vuotaa ja hakkaava yskä runtelee kylkiluitani, voin lohduttautua sillä, että en yski kranaattitulessa 35 asteen pakkasessa.
Niin kuin Viljo.

Sain isoäitini veljen sotapäiväkirjat luettavaksi. Päiväkirjamerkinnöistä välittyi se sama sota, joka oli sotahistoriasta ja sotaelokuvista tuttu ja josta uskoin kuulleeni kaiken oleellisen.

Yhtä asiaa en ollut tullut kuitenkaan ajatelleeksi. Vaikka Rokkaa ja Koskelaa ei kiusaa flunssa eikä vatsatauti, todellisia sotilaita selvästikin kiusasi.

22.1.1940 Kovaa kuumetta ja yskää.
6.2.1940 Ehtoolla oli vointi huono.
13.2.1940 Päivä juoksuhaudassa ryssän tankkien edessä. Ikäviä tappioita. 99:stä miehestä 55 kaatui, haavoittui, joutui vangiksi.
16.2.1940 Yöllä pahoinvointia.

Veijo Meri on muistuttanut, että talvisodan alkaessa ei alkanut talvisota. Ei ylipäätään tiedetty, mikä melske oli alkamassa; miehiä vain vietiin rajan suuntaan ja he osallistuivat siellä taisteluihin, kuka mihinkin, ja jokainen yritti selvitä hetki hetkeltä eteenpäin.

Nimensä talvisota sai vasta myöhemmin, kun siitä tuli historiallinen tapahtumasarja.

Historiallisissa tapahtumasarjoissa on jotakin ympäripyöreää. Asiat ovat jo tapahtuneet, ja ne ovat tapahtuneet kansalle, eivät yksilöille.

Päiväkirjan hiilentahraisilla sivuilla tulee vastaan tällainen yksilö. Jokaisessa lyijykynän piirrossa erottuu ihminen, joka yrittää elää omaa elämäänsä.

Maailmanhistorian kannalta se tarkoittaa aivan mitättömiä asioita, niin kuin merkintöjä omasta voinnista:
20.2.1940 Juotiin hunajavettä niin että vatsat tuli kipeiksi.

Vatsakipuun ja muihin arkisiin harmeihin on helppo samastua, mutta sotapäiväkirjasta löytyy myös aivan odottamattomia tuntemuksia.

4.2.1940 Ryssän koneita niin paljon, että kulkeminen ulkona on mahdotonta. Muuten miellyttävä päivä.

”Miellyttävä päivä”? 19.2.1940 Päivä juoksuhaudassa, yöllä suolla mukavasti. Ruoka ei tullut ollenkaan.

”Yöllä suolla mukavasti”? Ihminen ilmeisesti tottuu mihin tahansa.
Mutta suurimmat ilon hetket syntyvät sittenkin perusasioista:

1.3.1940 Hiljainen päivä. Olen taas terve.
8.3.1940 Sain valokuvan Irmasta, jonka johdosta rallattelin koko päivän.

Kunnes rallattelut lopulta aina katkeavat:
10.3. 1940 Vasemmalta ammuttiin
3. joukkue niin loppuun ettei jäänyt kuin 2 miestä. Tankit tulivat yli sillan. Vetäydyimme asemiin tuli-iskua varten Leitimoon. Asemissa jouduimme kovaan kranaattituleen.

Se tapahtumasarja, joka käynnistyi 75 vuotta sitten marraskuussa 1939 ja jossa isoäitini veljellä Viljolla oli kuumetta ja kurkkukipua, päättyi maaliskuussa 1940.

Rauhan saapumisen hetki näyttää sotapäiväkirjan lähikuvassa yhdeltä hetkeltä muiden joukossa:

13.3.1940 Kirjoitin kortin kotiin Liisalle. Klo 11 alkoi rauha. Muutimme kilometrin taaksepäin, jossa majoituimme telttoihin. Uutisia rauhan ehdoista, joille ei tee mieli hurrata.

Nykypäivän näkökulmasta tuntuu, että sotapäiväkirjan pitäisi päättyä tähän rauhan tuloon. Kirjoittaja ei ole sitä kuitenkaan ymmärtänyt, vaan hän on jatkanut elämäänsä ja merkintöjään. Huonot ja hyvät olot ovat seuranneet toisiaan, ja on kulunut vielä kaksi kuukautta ennen kuin kirjoittaja on päässyt kotiin asti, ja tämä elämänvaihe on tullut valmiiksi:

12.5.1940 Helluntaipäivä. Matkalla siviiliin ja kotiin. Turkuun klo 14, kotiin klo 18. Kauniita katseita Uudenkaupungin radalla. Totean kesän täällä olevan jäljessä Karjalasta.
14.5.1940 Aamupäivällä aloitan työnteon ja samalla kylvöt kylvämällä herneitä. Ehtoopuolella viskuroimme apilan siemeniä.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.