Miksi laboratoriokokeiden tulokset kirjataan niin oudoilla lyhenteillä ja näin estetään potilasta ymmärtämästä niitä? Potilas saa kyllä esimerkiksi terveyskeskuksesta tulosteen, mutta käytettyjä kokeiden nimiä potilas ei aina löydä kirjoistakaan, vaikka haluaisi omia kokeitaan seurata. Tulosteissa ei aina ole merkitty kuin viitearvoista poikkeavat koevastaukset.

Suomessa käytetään laboratoriokokeista Kuntaliiton ylläpitämää laboratorionimikkeistöä, jonka uusimmassa versiossa on 3312 nimikettä. Kun kokeita on näin monta, kullakin täytyy olla yksiselitteinen nimi ja koodi, jotta sekä kokeen määrittäjä että vastauksen tulkitsija tietävät mistä puhutaan. Kokeita ei myöskään voi yksiselitteisesti kuvata yhdellä sanalla, kun samaa asiaa voidaan tutkia eri tavoilla ja erilaisista näytteistä. Niinpä esimerkiksi tutkimuksia, joista löytyy sana ”hemoglobiini” on listalla yhteensä 30. Tästä kaikesta seuraa tutkimusnimikkeiden ja niiden etuliitteiden runsaus, jossa ei pelkästään potilaan vaan usein myös lääkärin ymmärrys on kovilla – etenkin, kun nimikkeitä useasti muutetaan. On edetty kauas ajoista, jolloin potilaasta tutkittiin verenkuva ja senkka, ja näiden avulla koetettiin tehdä taudinmääritystä.

Onneksi on käytettävissä hakuteoksia, jotka ovat kaikkien saatavilla. Tavallisimmat kokeet on kuvattu varsin ymmärrettävästi Pertti Mustajoen ja Jarmo Kaukuan kirjoittamassa kirjassa Senkka ja 100 tutkimusta, joka on osana Duodecimin toimittamaa Terveyskirjastoa (www.terveyskirjasto.fi). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilla (huslab.fi/ohjekirja) on ohjekirja, josta löytyvät hankalammatkin tutkimusnimikkeet. Vaikka tämä ohjekirja on tarkoitettu lähinnä ammattilaisille oppaaksi näytteiden ottoon ja tulosten tulkintaan, siitä tavallinen potilaskin voi löytää tiedon siitä, minkälainen tutkimus hänelle on tehty.

Tutkimustulosten tulkinta onkin sitten eri juttu. Ei voi liikaa korostaa sitä, että laboratoriotutkimukset ovat vain osa taudinmääritystä ja sairauksien seurantaa, niitä tärkeämpää on yleensä lääkärin suorittama tutkimus ja eri lähteistä saatavan tiedon yhdistely ja tämän perusteella tehtävä päättely.

Laboratoriotutkimusten viitearvojen (normaaliarvojen) määrittelystä seuraa, että teoreettisesti laskien joka kahdeskymmenes terveestä ihmisestä otetun laboratoriokokeen tulos poikkeaa viitearvosta. Olisi siksi tärkeää, että lääkärillä olisi aikaa käydä laboratorio- ja muut löydökset potilaan kanssa läpi, ettei niitä tarvitsisi jälkeen päin opaskirjojen kanssa ihmetellä.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.