Olisin kiitollinen, jos saisin jotain apua lapsenlapseni tilanteeseen. Tyttäreni otti 5 vuotta sitten ½-vuotiaan sijoituslapsen kahden oman vähän vanhemman lapsensa rinnalle. Tämä vauva oli saanut kuulemani mukaan kärsiä nälkää ennen kuin hänet otettiin laitoshoitoon. Vauvana hän oli kova huutamaan, kun syötettiin. Nyt hän on lähes 6-vuotiaana aivan ihanan söpö ja liikunnallinen mutta aikuisseuraa kärttävä.Minusta hänellä on outo tapa kärkkyä, jos joku ottaa suuhunsa jotakin. Aina kyselemässä: Mitä otit? Anna mullekin! Saanko piparin? Haluaisin karkkia! Tämä huomiota herättävä makeanhimo on ärsyttävää ja joskus meinaa pinna palaa, kun lapsi on yökylässä mummilassa. Haluaisin saada apua tähän, etten hermostuisi tuohon makeannälkä-höpötykseen ja osaisin edistää asiaa parempaan päin. Teemme kyllä kaikkea yhdessä ja hän viihtyy luonani. Hänen äitinsäkin kärsii tästä samasta asiasta kokopäiväisenä kotiäitinä.
Rankka tilanne! Isoäiti mietiskelee ymmärtääkseni sitä, voiko lapsen makeanhimo johtua varhaisesta nälkiintymisestä ja miten asiaan tulisi suhtautua.

On jonkin verran tieteellistä näyttöä siitä, että makeanhimolla on geneettistä perustaa. Kuitenkin tiedetään, että täyssisarustenkin kesken vaihtelu on valtavaa. Yksi ahmii kaiken käsiinsä saaman makean, kun toisella karkkipussi unohtuu puoliksi syötynä kirjahyllyyn.

Mikään kohtalo makeanhimo ei ole. On mahdollista totuttautua myös vähemmän makeaan ruokavalioon. Lapsen tottumukset ovat aikuisten käsissä.

Sellaisia tutkimuksia en löytänyt, joissa olisi havaittu nälkiintymisen johtavan poikkeukselliseen makeanhimoon. Sen sijaan nälkiintyminen voi saada kylläisyyskeskuksen kyllä raiteiltaan ainakin joksikin aikaa. Tämä selittää ainakin osittain sen, miksi moni anoreksiasta toipuva keikahtaa jatkuvan paaston jälkeen syöpöttelyyn.

Veikkaan, että isoäiti ja hänen tyttärensä kuuluvat niihin, jotka eivät ole erityisen persoja makealle. Sellaisista ihmisistä on mukavaa pitää pöydällä kauniita makeisia ja kaapissa pientä makeaa vierasvaraa.
Jos lapsi jatkuvasti mankuu makeaa, hänellä on todennäköisesti kokemus, että mankuminen tehoaa. Voi tuntua ikävältä tuottaa lapselle pettymyksiä, mutta lapsen on opittava ettei aina voi saada mitä haluaa.

Eri asiantuntijoiden mielipiteet vaihtelevat yksityiskohdista, miten lapsi totutetaan syömään vähemmän makeaa. Siitä tuntuvat kaikki olevan yksimielisiä, että kun kasvatettavaksi tulee makealle kovin perso lapsi, omia tapoja on muutettava. Kotiin ei voi hankkia makeaa, jota lapsi pääsisi napsimaan, tai ainakin makeat on piilotettava visusti. Makean syömisestä pitää tehdä selkeitä sääntöjä, joista pidetään johdonmukaisesti kiinni. Jotkut kannattavat viikoittaista karkkipäivää, toiset jälkiruokaa, joka sekään ei saisi olla mikään aivan ylenpalttisen sokerinen.

 

Elina Hermanson
lastentautien erikoislääkäri ja nuorisolääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.