Naimisissa olevat saattavat toipua sydänleikkauksesta muita potilaita paremmin, tuore tutkimus osoittaa. Ero havaitaan verrattuna sinkkuihin, eronneisiin ja leskeytyneisiin.

Tutkimuksen mukaan eronneet, sinkut ja lesket kuolevat tai joutuvat riippuvaiseksi ulkopuolisesta avusta noin 40 prosenttia todennäköisemmin kuin naimisissa olevat. Tämä havaitaan sydänleikkausta seuraavien kahden vuoden aikana.

Jama Surgery -lehden julkaisemat tulokset eivät paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta todennäköisesti puolisot auttavat leikkauksen jälkeisessä hoidossa ja kuntoutumisessa. Puoliso voi vaikuttaa myös hoitopaikan valintaan ja moniin muihin potilaan ennusteeseen liittyviin seikkoihin.

Tulokset perustuvat 1 600 yli 50-vuotiaan sydänleikkauspotilaan seurantatietoihin. Potilaista 65 prosenttia oli naimisissa, 12 prosenttia oli eronnut tai leskeytynyt ja 12 prosenttia oli naimattomia.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, ja varsinkin miehillä pitkä avioliitto tai parisuhde ennustaa pitempää ja terveempää elämää. On myös mahdollista, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Surgery 2015;DOI: doi:10.1001/jamasurg.2015.3240)
http://archsurg.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2466601

Tekoäly-algoritmit voivat tulevaisuudessa auttaa patologeja tunnistamaan rintasyövän etäpesäkkeet kudosnäytteistä. Tällä hetkellä tekoäly näyttäisi suoriutuvan tehtävästä ainakin yhtä hyvin kuin ihminen, mutta tämä havaittiin keinotekoisessa koetilanteessa.
JAMA-lehden julkaisemassa tutkimuksessa 32 eri tekoälyn arvioita verrattiin kokeneiden patologien arvioihin samoista kudosnäytteistä. Digitaalisista näytekuvista piti onnistuneesti tunnistaa, oliko potilaan rintasyöpä lähettänyt etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin.Tulosten perusteella parhaat tekoälyt olivat yhtä hyviä kuin kokenut patologi, joka sai tutkia näytteitä vapaasti niin pitkään kuin halusi. Tekoälyt sen sijaan päihittivät yhdentoista patologin ryhmäarvioinnin tilanteessa, jossa patologien piti tehdä arvionsa kiireessä.Tutkijat pitävät havaintojaan osoituksena syväoppimiseen perustuvien tekoälyjen soveltuvuudesta syövän kudosnäytteiden arviointiin, mutta näiden tulosten perusteella tekoälyt eivät vielä ole korvaamassa patologeja. Jos tulokset kuitenkin varmistuvat lisätutkimuksissa, jotka paremmin kuvaavat käytännön hoitotyössä vastaan tulevia tapauksia, tekoäly voi tulla patologien avuksi hyvinkin pian.Tekoälyjä on kokeiltu menestyksekkäästi myös mm. diabeettisen retinopatian eli verkkokalvotaudin tunnistamisessa.Uutispalvelu Duodecim (JAMA 2017;318:2199–2210)http://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/10.1001/jama.2017.14585

(20171212) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lääkärien kannattaisi kysyä potilailtaan heidän kävelyvauhdistaan, brittitutkimus vihjaa. Tutkimuksen mukaan tämä voisi paljastaa, ketkä potilaat ovat suurentuneessa vaarassa menehtyä seuraavien vuosien aikana. Brittien tulokset julkaistiin European Heart Journal -lehdessä, ja niiden perusteella potilaat, jotka arvioivat kävelevänsä hitaasti, menehtyivät seuraavien kuuden vuoden aikana todennäköisemmin kuin potilaat, jotka kävelivät mielestään ripeästi.Yhteys havaittiin varsinkin potilailla, joiden painoindeksi oli alhainen. Heillä hidas kävely liittyi kaksi kertaa suurempaan riskiin menehtyä seurannan aikana verrattuna samanpainoisiin nopeisiin kävelijöihin. Käden puristusvoima, joka kuvaa laajasti lihaskuntoa ja terveydentilaa, ennusti sekin kuolleisuutta, mutta pääasiassa vain miehillä.Hidas kävely on aiemminkin yhdistetty suurentuneeseen kuolleisuuteen, mutta lähinnä tutkimuksissa, joissa kävelyä on mitattu kokeellisesti. Nyt julkaistut tulokset laajentavat tietämystä ja osoittavat myös potilaiden omien arvioiden usein riittävän. Tuloksia kannattaa silti tulkita varoen, sillä kävelynopeuden lisäksi moni taustamuuttuja on voinut vaikuttaa yhteyteen. Tulokset perustuvat 230 000 naisen ja 190 000 miehen terveystietoihin. Kuusivuotisen seurannan aikana heistä 8 600 menehtyi. Osallistujista nuorimmat olivat 39-vuotiaita ja vanhimmat 74-vuotiaita. Keskimääräinen ikä oli 56 vuotta.Uutispalvelu Duodecim (European Heart Journal 2017;38:3232–3240)https://academic.oup.com/eurheartj/article/38/43/3232/4090989#100582361

(20171211) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.