Ruotsalaistutkimuksen mukaan naimisiin menevät säästyvät muita todennäköisemmin alkoholiongelmilta. Olennaista on kuitenkin se, onko puolisolla alkoholin ongelmakäyttöä. Silloin pariutuminen voi myös altistaa alkoholiriippuvuudelle ja alkoholismille.
Tutkijat selvittivät asiaa käymällä läpi 3,2 miljoonan ruotsalaisen terveys- ja muita rekistereitä, joihin oli kirjattu mahdolliset alkoholiriippuvuudet.
Rekisteritietojen avulla tutkijat havaitsivat, että ensimmäistä kertaa avioliiton solmiville kehittyi alkoholiriippuvuus ja -ongelma 60–70 prosenttia epätodennäköisemmin kuin miehille ja naisille, jotka eivät avioituneet. Tämä suojavaikutus oli vielä voimakkaampi henkilöillä, joiden suvussa oli alkoholismia ja jotka siksi olivat tavallista suuremmassa alkoholiriippuvuuden vaarassa.
Pariutuminen alkoholiongelmaisen miehen tai naisen kanssa johti päinvastaiseen ilmiöön. Tällöin avioituminen suurensi alkoholiongelmien riskiä 20–30 prosenttia, tutkijat havaitsivat.
Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että parisuhteella ja puolisolla voi olla suuri merkitys alkoholiriippuvuuden ja ongelmakäytön välttämisessä, mutta myös niiden synnyssä. Puolisot huolehtivat toistensa hyvinvoinnista ja alkoholinkäyttö pysyy helpommin hallinnassa. Toisaalta osa ilmiöstä johtuu myös valikoitumisesta eli siitä, että alkoholiongelmaiset menevät muita harvemmin naimisiin.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Psychiatry 2016;DOI:10.1176/appi.ajp.2016.15111373)
http://dx.doi.org/10.1176/appi.ajp.2016.15111373