Riittävä D-vitamiinin saanti voi mahdollisesti ylläpitää astmaa sairastavien keuhkotoimintaa. Tuoreen norjalaistutkimuksen tulos kannustaa kaikkia astmaatikkoja huolehtimaan D-vitamiinin saannistaan.

Aiemmissa tutkimuksissa D-vitamiinivajeen korjaamisen on havaittu mm. vähentävän keuhkoahtaumatautia potevien oireita. D-vitamiini vaikuttaa elimistön vastustuskykyyn ja tulehdusreaktioihin, mikä saattaa selittää tulokset.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 394 aikuista astmaa sairastavaa norjalaista seurattiin yhdentoista vuoden ajan. Osallistujien veren D-vitamiinipitoisuus mitattiin tutkimuksen alussa ja keuhkojen toimintaa seurattiin halki tutkimuksen.

Kun tutkijat jaottelivat osallistujat D-vitamiinitasojen perusteella, he havaitsivat keuhkojen toiminnan heikentyneen enemmän niillä, joiden veren D-vitamiinipitoisuus oli alle 50 nmol/l tutkimuksen alussa. Suositusten mukaan veren D-vitamiinitason olisi hyvä olla vähintään 50 nmol/l ja mielellään selvästi enemmän.

D-vitamiinin ja keuhkotoiminnan yhteys ei ollut kovin voimakas analyysissa, jossa oli mukana kaikki osallistujat. Yhteys kuitenkin voimistui huomattavasti, kun analyysi rajattiin savuttomiin potilaisiin sekä potilaisiin, jotka eivät käyttäneet hengitettäviä kortikosteroideja.

Suomalaiset saavat liian vähän D-vitamiinia etenkin syys- ja talvisaikaan, jolloin veripitoisuudet jäävät keskimäärin tasolle 45 nmol/l. Kesällä auringon valo riittää turvaamaan D-vitamiinin saannin, mutta muulloin se pitää hankkia ruoasta, kuten kalasta ja vitaminoiduista margariineista ja maitotuotteista tai vitamiinilisistä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2016;182:739–746)
http://aje.oxfordjournals.org/content/183/8/739.abstract