Epilepsiaa sairastavat ovat tavallista alttiimpia itsemurhalle, tutkimuksista tiedetään. Tuoreen tutkimuksen mukaan tuo riski on kuitenkin nähtävissä jo ennen epilepsian toteamista. Havainto viittaa siihen, että itsemurha-alttiudella ja epilepsialla voi olla yhteisiä aiheuttajia.

Jama Psychiatry -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 14 000 epilepsiaan sairastuneen ja 56 000 terveen seurantatietoihin.

Epilepsiaan myöhemmin sairastuvat yrittivät itsemurhaa lähes kolme kertaa todennäköisemmin kuin verrokit. He myös uusivat yrityksensä todennäköisemmin kuin verrokit, tutkijat havaitsivat. Riskit havaittiin ennen kuin potilaiden epilepsiaa oli diagnosoitu.

Epilepsiaa sairastavien itsemurhariskiä on selitetty epilepsialääkkeiden haitoilla sekä psykiatrisilla sairauksilla, joiden tiedetään olevan epilepsiaa sairastavilla tavallista yleisempiä. Nyt julkaistussa tutkimuksessa ne eivät kuitenkaan selittäneet havaintoja. Tutkijat pitävätkin mahdollisena, että epilepsialla ja itsemurha-alttiudella on yhteisiä biologisia syntymekanismeja. Tutkijat myös toivovat, että itsemurhariski huomioitaisiin epilepsiaa sairastavien hoidossa.

Epilepsiaa sairastaa noin yksi suomalainen sadasta.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Psychiatry 2015;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2015.2516)
http://dx.doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2015.2516