Eteisvärinä-rytmihäiriötä potevat saattavat olla alttiita myös dementialle. Yhteys on voimakkain alle 67-vuotiailla sekä potilailla, jotka ovat sairastaneet eteisvärinää pitkään.

Tiedot käyvät ilmi hollantilaistutkimuksesta, ja niiden perusteella eteisvärinää potevan riski sairastua dementiaan 20 vuoden seurannan aikana on noin kolmanneksen suurempi kuin terveen samanikäisen.

Riski havaittiin myös alle 67-vuotiailla potilailla, jotka sairastuivat eteisvärinään vasta tutkimuksen seurannan aikana. Heillä sairastumisriski myös suureni mitä pitempään he olivat eteisvärinää poteneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eteisvärinää potevat sairastuvat herkästi myös aivohalvauksiin, mikä suurentaa dementiariskiä, mutta tässä tutkimuksessa riskit havaittiin aivohalvauksista huolimatta. Onkin mahdollista, että yhteys selittyy esimerkiksi heikentyneellä aivoverenkierrolla, jota eteisvärinä saattaa aiheuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimukseen osallistui 6 500 potilasta, joista 5 prosenttia poti eteisvärinää seurannan alussa. Dementiaan sairastui 15 prosenttia osallistujista.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Neurology 2015;DOI:10.1001/jamaneurol.2015.2161)
http://archneur.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2442471#Abstract

Sisältö jatkuu mainoksen alla