Ruotsalaistutkijat ovat löytäneet yhteyden stressiherkkyyden ja aikuistyypin diabeteksen väliltä. Yhteys todennäköisesti välittyy stressin vaikutuksilla elämäntapoihin ja riskitekijöihin.

Tutkimus perustuu yli 1,5 miljoonan ruotsalaismiehen seurantaan. Miehille oli tehty kattava terveystarkastus kutsunnoissa vuosina 1969–1997. Vuosina 1987–2012 miehistä 34 000 sairastui aikuistyypin diabetekseen.

Osallistujat jaettiin ryhmiin sen perusteella, miten hyväksi miesten kyky kestää stressiä oli arvioitu terveystarkastuksissa. Kun nämä tiedot yhdistettiin tietoihin diabetesdiagnooseista, heikoiten stressiä sietäneiden havaittiin sairastuneen noin 50 prosenttia todennäköisemmin kuin miesten, joiden oli arvioitu kestävän stressiä hyvin.

Yhteydet pysyivät ennallaan senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin miesten painoindeksi, mahdollinen perinnöllinen diabetesalttius sekä sosiaalinen ja taloudellinen asema.

Tutkijat uskovat tulosten taustalta löytyvän monia tekijöitä, mutta todennäköisesti suurin vaikutus on elämäntavoilla. Stressaantuneet ihmiset esimerkiksi tupakoivat todennäköisemmin, syövät epäterveellisemmin sekä harrastavat vähemmän liikuntaa ja saattavat siksi altistua aikuistyypin diabetekselle, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Diabetologia-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Diabetologia 2016;DOI:10.1007/s00125-015-3846-7)
http://link.springer.com/article/10.1007/s00125-015-3846-7