Raskausdiabetes suurentaa äidin vaaraa sairastua varsinaiseen diabetekseen raskauden jälkeen. Tuo riski saattaa kuitenkin pienentyä imettämisen ansiosta, tuore tutkimus osoittaa.

Tulosten perusteella vahvin yhteys on naisilla, jotka pitävät vauvansa täysimetyksellä yli kymmenen kuukauden ajan, mutta myös vähemmän intensiivinen ja lyhempi imetys liittyy pienentyneeseen diabetesriskiin.

Verrattuna naisiin, jotka imettivät vauvaansa alle kahden kuukauden ajan, rintaruokintaa yli kymmenen kuukautta jatkaneet sairastuivat diabetekseen lähes 60 prosenttia epätodennäköisemmin. Yhteys näkyi kuitenkin jo 2–5 kuukautta imettäneillä. Heidän sairastumisriskinsä oli 45 prosenttia pienempi. Naisia seurattiin kahden vuoden ajan.

Yhteydet olivat pitkälti samanlaiset analyysissa, jossa imetyksen keston sijaan tarkasteltiin imetyksen intensiivisyyttä. Vauvaansa pelkällä rintamaidolla ruokkineiden sairastumisriski oli 55 prosenttia pienempi kuin pelkkää pulloruokintaa käyttäneiden. Myös pullomaitoa ja imetystä rinnakkain käyttäneiden diabetesriski oli pienempi, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Tutkimuksen tulokset viittaavat imettämisen mahdolliseen aikuistyypin diabetekselta suojaavaan vaikutukseen. Imettämisen tiedetään parantavan äidin glukoosiaineenvaihduntaa, joten yhteys on hyvinkin mahdollinen. Imettämisen lisäksi kuitenkin moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin.

Tulokset julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä, ja ne perustuvat tuhannen naisen terveystietoihin. Naisilla oli diagnosoitu raskausdiabetes ja heistä joka kymmenes sairastui aikuistyypin diabetekseen kahden vuoden sisällä synnytyksestä.

Uutispalvelu Duodecim
(Annals of Internal Medicine 2015;DOI:10.7326/M15-0807)
http://dx.doi.org/10.7326/M15-0807

Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa, mutta osalle se olisi helpompaa, jos heille tarjottaisiin rahapalkintoja lopettamisesta. Pelkät ilmaiset nikotiinikorvaushoidot tai sähkötupakka eivät sen sijaan auta kuin harvoja. Tiedot käyvät ilmi New England Journal of Medicinessä julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimus toteutettiin 54 yrityksessä ja osana sitä kaikille tupakoiville työntekijöille tarjottiin valistusta ja tekstiviestipohjaista tukea tupakoinnin lopettamisessa.
Tuen lisäksi osa tupakoitsijoista sai ilmaiseksi nikotiinikorvaustuotteita tai tupakkavieroituksessa auttavia lääkkeitä ja tarvittaessa sähkötupakkaa. Osa sai ilmaiseksi pelkkää sähkötupakkaa.

Kahdessa ryhmässä vieroitusapujen lisäksi osallistujat saivat myös 600 dollaria palkintoina, jos he onnistuivat pysymään savuttomina puolen vuoden ajan tutkimuksen päätyttyä.

Analyysin perusteella puolen vuoden kuluttua hyvin harva tupakoitsija oli onnistunut lopettamaan tupakoinnin, mutta ryhmien välillä oli eroja. Pelkkää valistusta ja tukea saaneista ainoastaan 0,1 prosenttia oli pysynyt savuttomina. Paljon paremmin eivät pärjänneet myöskään nikotiinikorvaustuotteita, lääkkeitä ja sähkötupakkaa ilmaiseksi saaneet. Heistä vain 0,5 prosenttia lopetti tupakoinnin. Pelkän sähkötupakan avulla yrittäneistäkin vain 1 prosentti oli savuttomia puolen vuoden kuluttua. Tutkimukseen osallistui 6 000 tupakoitsijaa.

Rahapalkintoryhmäläisistä 2–3 prosenttia oli savuttomia seurannan päättyessä, mikä oli selvästi paremmin kuin muissa ryhmissä, mutta ei silti kovin hyvin. Kuva muuttui kuitenkin jonkin verran, kun analyysi rajattiin niihin osallistujiin, jotka myös käyttivät heille tarjottuja tuotteita ja palveluita. Näistä hyvin motivoituneista osallistujista noin 13 prosenttia onnistui lopettamaan. Luku on samaa tasoa kuin aiemmissa tutkimuksissa.Tulokset osoittavat rahapalkintojen voivan kannustaa osaa tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamisessa, mutta ne kuvaavat myös hyvin sitä, miten vaikeaa tupakoinnin lopettaminen on. Tupakoinnin lopettaminen vaatii usein ainakin 3–4 yritystä. Suomalaisista aikuisista miehistä 13 prosenttia ja naisista 10 prosenttia tupakoi päivittäin.Uutispalvelu Duodecim(NEJM 2018;DOI:10.1056/NEJMsa1715757)http://doi.org/10.1056/NEJMsa1715757

(2018524) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kananmunien pelättiin pitkään aiheuttavan sydänsairauksia, mutta tutkimustiedon myötä pelot ovat osoittautuneet turhiksi. Nyt tutkimukset päinvastoin viittaavat siihen, että kananmunia säännöllisesti nauttivat saattavat säästyä sydän- ja verisuonitaudeilta muita todennäköisemmin.Tiedot käyvät ilmi suuresta kiinalaistutkimuksesta, jossa yli 500 000 aikuista kiinalaista seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Osallistujat olivat keskimäärin 50-vuotiaita.
Kun tutkijat yhdistivät tiedot osallistujien ruokailutottumuksista ja sairastumisista, he havaitsivat päivittäin kananmunia nauttivien riskit pienimmiksi. Verrattuna osallistujiin, jotka söivät kananmunia hyvin harvoin, munia lähes päivittäin syövät säästyivät todennäköisemmin iskeemiseltä sydäntaudilta, aivoinfarktilta, aivoverenvuodolta ja vakavilta sepelvaltimotautioireilta. Sairastumisriskit olivat noin 10 prosenttia pienempiä eli mahdollinen vaikutus ei ollut suuren suuri. Yhteys oli kuitenkin selvästi voimakkaampi aivoverenvuotojen kohdalla, sillä niitä todettiin 26 prosenttia vähemmän osallistujilla, jotka söivät kananmunia lähes päivittäin.Kananmunien on aiemminkin osoitettu pienentävän niitä säännöllisesti nauttivien sydänriskejä, mutta tuloksia kannattaa silti tulkita varoen. Kananmuniin liitetyt sydänhyödyt eivät olleet kovin suuria, ja kananmunien lisäksi hyvin monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa nyt havaittuihin yhteyksiin. Tuloksista voi kuitenkin turvallisesti päätellä sen, etteivät kananmunat suurenna sydänriskejä ainakaan maltillisissa määrissä nautittuna.Tutkimus julkaistiin Heart-lehdessä. Uutispalvelu Duodecim(Heart 2018;DOI:10.1136/heartjnl-2017-312651)http://doi.org/10.1136/heartjnl-2017-312651

(2018523) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.