Lihavuusleikkauksissa kannattaisi suosia potilaita, jotka ovat jo sairastuneet diabetekseen, ruotsalaisaineistoon perustuva tutkimus osoittaa. Tällöin lihavuusleikkauksen kustannukset ovat samaa tasoa kuin potilaiden, joita ei hoideta. Uusimmilla leikkausmenetelmillä kustannukset saattavat jopa jäädä alhaisemmiksi, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimus perustuu yli 2 000 lihavuusleikkauksessa olleen ja yhtä monen verrokin viisitoistavuotisiin seurantatietoihin.

Seuranta osoitti, että potilaiden hoitojen kokonaiskustannukset viidentoista vuoden aikana olivat korkeimmat lihavuusleikkauksessa olleilla potilailla, joilla ei ollut diabetesta tai joilla oli vain diabetesta lievempiä glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä. Sen sijaan diabetesta ennen leikkausta sairastaneiden hoitokulut olivat samaa tasoa kuin tavanomaisia hoitoja saaneiden verrokkien.

Tulokset viittaavat siihen, että painoindeksin lisäksi lihavuusleikkausten kriteerinä kannattaisi käyttää potilaan glukoosiaineenvaihduntaa. Diabetesta sairastavat pitäisi laittaa etusijalle ja erityisesti kannattaisi leikata potilaat, jotka ovat sairastaneet diabetesta korkeintaan vuoden. Nämä potilaat säästyvät todennäköisemmin diabeteksen liitännäissairauksilta sekä tarvitsevat vähemmän lääkityksiä, tulokset osoittavat.

Tutkimus julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä. Tutkimusryhmässä oli mukana myös tutkimusprofessori Markku Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa potilaille, joiden painoindeksi on yli 40, mikä 170-senttimetrisellä henkilöllä tarkoittaa vähintään 116 kilon painoa. Leikkausta voidaan kuitenkin harkita myös aikaisemmin, jos potilas sairastaa lääkehoitoa edellyttävää aikuistyypin diabetesta, verenpainetautia, vaikeaa uniapneaa tai vaikeaa tuki- ja liikuntaelinsairautta. Tällöinkin painoindeksin on kuitenkin oltava yli 35.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Diabetes & Endocrinology 2015;DOI:10.1016/S2213-8587(15)00290-9)
http://www.thelancet.com/journals/landia/article/PIIS2213-8587%2815%2900...

Sikiöaikana liian niukasti ravintoa saavat voivat aikuisena sairastua muita todennäköisemmin tyypin 2 diabetekseen. Myös lihavuuteen liittyvä diabetesriski näyttäisi olevan heillä suurentunut, tuore tutkimus osoittaa.Kiinalaistutkijoiden havainnot perustuvat 89 000 Kiinan 1959–1961 nälänhädän aikoihin syntyneen seitsenvuotiseen seurantaan. Osallistujat jaettiin ryhmiin sen perusteella olivatko he altistuneet nälänhädälle sikiöaikana vai varhaislapsuudessa. Vertailukohtana olivat nälänhädän jälkeen vuosina 1962–1964 syntyneet.Sikiöaikana altistuneet sairastuivat tyypin 2 diabetekseen seurannan aikana neljänneksen todennäköisemmin kuin lapsena nälänhädän kokeneet tai nälänhädän jälkeen syntyneet.Lihavuus ja vyötärölihavuus suurensivat kaikkien diabetesriskiä, mutta suurin vaikutus havaittiin sikiöaikana nälänhädälle altistuneilla. Heillä lihavuus ja vyötärölihavuus liittyivät neljä kertaa suurempaan sairastumisriskiin, kun vertailukohtana olivat normaalipainoiset.Samanlaisia tuloksia on saatu aiemminkin ja muissa väestöissä. Aiemmissa tutkimuksissa myös mm. lihavuus, kolesteroliongelmat ja sydänsairaudet on yhdistetty sikiöajan puutteelliseen ravintoon.Tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim(International Journal of Epidemiology 2018;DOI:10.1093/ije/dyx228)http://doi.org/10.1093/ije/dyx228

(2018521) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Ulosteensiirron hyödyt pitkäaikaisia – potilaat tyytyväisiä

Valtaosa potilaista saa ulosteensiirrosta pitkäaikaisen avun Clostridium difficile -infektioon ja sen aiheuttamaan ripuliin. Tuoreen tutkimuksen perusteella teho on yli 80 prosentin luokkaa.Ulosteensiirron teho ja turvallisuus on tiedetty toki tätäkin ennen, mutta pitkäaikaisvaikutuksia ja potilaiden tyytyväisyyttä ei ole pahemmin selvitetty. Nyt julkaistussa tutkimuksessa 140 potilasta seurattiin keskimäärin kahden vuoden ajan ulosteensiirrosta.
Seurannan päättyessä 82 prosenttia potilaista oli terveitä eikä heidän Clostridium difficile -infektionsa ollut uusiutunut. Niillä 18 prosentilla, joilla infektio uusiutui, merkittävä selittävä tekijä oli luultavasti antibioottikuurit, jotka todennäköisesti sekoittivat suoliston bakteeritasapainon. Uudelleen infektioon sairastuneista 75 prosenttia oli saanut antibiootteja ulosteensiirron jälkeen, kun uusiutumiselta säästyneistä lääkityksellä oli ollut vain 38 prosenttia.

Potilaat olivat ymmärrettävästi hyvin tyytyväisiä ulosteensiirtoon, ja heistä 95 prosenttia kertoi menevänsä hoitoon tarvittaessa uudelleen. Valtaosa piti ulosteensiirtoa parempana kuin antibioottihoitoja, joita myös käytetään uusiutuvan Clostridium difficile -infektion hoidossa.

Ulosteensiirtoja on käytetty Clostridium difficile -infektion hoidossa myös Suomessa, ja hoitotulokset ovat olleet erittäin hyviä. Yleensä siirre saadaan lähiomaiselta. Ulosteensiirtoja on kokeiltu myös muiden sairauksien hoidossa.

Uutispalvelu Duodecim (Clinical Infectious Diseases 2018;DOI:10.1093/cid/cix1097)http://doi.org/10.1093/cid/cix1097

(2018521) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.