Paljon omega-3-rasvahappoja ravinnostaan saavat kuolevat sydänkohtaukseen muita harvemmin, tuore tutkimus osoittaa.

Kalasta ja kasviöljyistä saatavat omega-3-rasvat on yhdistetty sydänhyötyihin aiemminkin, mutta monet tutkimukset ovat myös päätyneet epäselvempiin tuloksiin. Epäselvyyttä on aiheuttanut etenkin se, että yleensä tutkimuksissa omega-3-rasvojen saantia arvioidaan vain osallistujien kyselyhaastatteluiden perusteella. Nyt julkaistussa tutkimuksessa omega-3-rasvojen saanti mitattiin potilaiden veri- ja kudosnäytteistä, mikä tekee tuloksista luotettavampia.

Tulosten perusteella paljon omega-3-rasvahappoja saavien riski menehtyä sydänkohtaukseen on noin 10 prosenttia pienempi kuin muiden osallistujien. Omega-3-rasvat eivät vaikuttaneet ei-kohtalokkaiden sydänkohtausten määrään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Havaittu 10 prosentin vähennys sydänkohtauskuolemissa ei ole kovin suuri, mutta samansuuntaisia tuloksia on saatu aikaisemmissakin tutkimuksissa. Runsas omega-3-rasvahappojen saanti on yhdistetty myös mm. pienempään dementiariskiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä, ja siinä yhdistettiin ja analysoitiin 19 tutkimuksen ja 46 000 potilaan tiedot. Potilaat olivat keskimäärin 59-vuotiaita eivätkä olleet sairastaneet sydänkohtauksia ennen tutkimusta. Seurannan aikana 8 000 osallistujaa sai sydänkohtauksen, joista 2 800 oli kohtalokkaita.

Sydänkohtaus eli sydäninfarkti tarkoittaa äkillisestä hapenpuutteesta johtuvaa sydänlihaksen vauriota ja kuoliota. Se on sepelvaltimotaudin pahimpia oireita. Suomessa sydänkohtaukseen sairastuu vuosittain noin 25 000 henkilöä. Kohtauksista 13 000 johtaa kuolemaan.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2016;DOI:10.1001/jamainternmed.2016.2925)
http://dx.doi.org/10.1001/jamainternmed.2016.2925

Sisältö jatkuu mainoksen alla