Peukalon imemistä ja kynsien pureskelua pidetään huonoina tapoina, mutta ne saattavat suojata lapsia allergioilta, tutkijat raportoivat. Havainto tukee ns. hygieniahypoteesia, jonka mukaan lapsuuden infektioiden ja mikrobialtistuksen vähentyminen on lisännyt allergioita.

Kanadalais–uusiseelantilaisen tutkijaryhmän havainnot perustuvat runsaan tuhannen lapsen terveystietoihin. Peukalon imemisestä ja kynsien pureskelusta oli kysytty vanhemmilta lasten ollessa 5-, 7-, 9- ja 11-vuotiaita ja allergioita tutkittiin prick-ihotesteillä. Kolmannes lapsista joko imi peukaloa tai pureskeli kynsiään.

Tulosten perusteella allergiat olivat kynsienpureskelijoilla ja peukalonimijöillä noin kolmanneksen harvinaisempia kuin muilla lapsilla. Tämä havaittiin lasten ollessa 13-vuotiaita, mutta myös aikuisiässä. Yhteys oli erityisen vahva, jos lapsi oli ollut sekä peukalonimijä että kynsienpureskelija. Kynsien pureskelu tai peukalon imeminen eivät vaikuttaneet astman tai heinänuhan todennäköisyyteen.

Kynsien pureskelu ja peukalon imeminen saattavat lisätä mm. sormitulehduksia ja hammasongelmia, joten niihin ei kannata erityisesti kannustaa. Jos lapsi kuitenkin niin tekee, vanhempien ei tarvitse olla kovin huolissaan.

Aiemmissa tutkimuksissa allergiat ja astma on havaittu harvinaisemmiksi myös maatilalla kasvavilla sekä koiraperheissä. Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Pediatrics 2016;DOI:10.1542/peds.2016-0443)
http://dx.doi.org/10.1542/peds.2016-0443

Tulevaisuudessa migreenipotilaat voivat todennäköisesti vähentää migreenikohtauksiaan kerran kuussa otettavilla pistoksilla, osoittavat kaksi New England Journal of Medicinen julkaisemaa tutkimusta. Nämä pitkään odotetut estolääkkeet ovat vihdoin kehitystyönsä loppuvaiheissa, ja jos niiden teho ja turvallisuus varmistuvat lisätutkimuksissa, lääkkeet voivat tarkoittaa merkittävää parannusaskelta migreenin hoidossa.
Nyt tutkitut lääkkeet ovat biologisia vasta-aineita, jotka estävät tietyn migreenissä osallisena olevan kipuvälittäjäaineen (kalsitoniinigeeniin liittyvä peptidi eli CGRP) toimintaa. Lääkkeet annettiin ihon alle kerran kuussa ja vaikutuksia verrattiin lumevalmistetta saaneisiin verrokkiryhmiin.Tulosten perusteella lääkkeet toimivat sekä jaksoittaiseen että krooniseen migreeniin. Vaikutus hieman vaihteli riippuen lääkkeestä ja annoskoosta, mutta ne vähensivät migreenipäiviä selvästi enemmän kuin lumevalmiste. Noin 40–50 prosentilla potilaista pistokset vähensivät migreenipäivät puoleen entisestä, mitä voi pitää merkittävänä vaikutuksena. Lumeryhmissäkin 20–25 prosenttia koki samanlaisen parannuksen, mutta lääkkeet tehosivat siis noin kaksi kertaa useammalla.Havainnot ovat lupaavia, mutta ne pitää silti varmistaa lisätutkimuksissa. Vaikka pistokset olivat nyt turvallisia, vielä ei tiedetä onko näin myös vuosia kestävässä käytössä. On myös mahdollista, että vasta-ainehoitojen teho heikkenee ajan myötä. Biologiset lääkkeet ovat myös kalliita, joten niiden matka kaikkien migreenipotilaiden saataville on vielä pitkä.
Ensimmäisessä tutkimuksessa 955 jaksoittaista migreeniä sairastavaa potilasta sai erenumabi-nimistä lääkettä pistoksena 70 mg:n tai 140 mg:n annoksina kerran kuukaudessa puolen vuoden ajan. Heitä verrattiin lumevalmistetta saaneisiin. Toisessa tutkimuksessa käytettiin fremanetsumabia. Tässä tutkimuksessa lääkeryhmäläiset saivat aluksi 675 mg:n pistoksen, ja sen jälkeen neljän viikon välein joko 225 mg:n pistoksen tai lumevalmistetta. Lisäksi osa potilaista sai pelkkää lumevalmistetta koko 12-viikkoisen tutkimuksen ajan. Tutkimukseen osallistui 1 130 kroonista migreeniä potevaa.Migreeniä sairastaa noin 5 prosenttia miehistä ja 15 prosenttia naisista.Uutispalvelu Duodecim (NEJM 2017;377:2113–2122) http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1709038#t=abstract (NEJM 2017;377:2123–2132) http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1705848#t=abstract

(2017128) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Useita eri keinoja yhdistelevä kampanja on saanut HIV-tartuntojen määrän laskuun Ugandassa, vaikka maa on yksi HIV-epidemian pahimpia kärsijöitä. New England Journal of Medicinen julkaisemat tutkimustulokset osoittavat HIV-epidemian olevan todennäköisesti voitettavissa nykyisin tiedossa olevilla keinoilla, jos niitä vain päästään tehokkaasti käyttämään.Ugandassa vuodesta 2000 saakka toteutetussa, pääosin Yhdysvaltojen rahoittamassa projektissa HIV-tartuntoja on lähdetty torjumaan yhdistämällä monia eri toimia, joiden tiedetään vähentävän tartuntoja. Näitä ovat miesten vapaaehtoinen ympärileikkaus, antiretroviraaliset lääkkeet, kondomien jakaminen ja seksuaalivalistus.Nyt julkaistussa tutkimuksessa käytettiin 34 000 aikuisen seurantatietoja, jotka kerättiin projektia ennen sekä koko sen toiminnan ajalta vuosina 1989–2016.Tulosten perusteella antiretroviraalisten lääkkeiden saatavuus ja käyttö yleistyivät huomattavasti seurannan aikana. Vuonna 2006 niitä käytti 15 prosenttia tartunnan saaneista, mutta vuonna 2016 lääkityksellä oli jo 69 prosenttia. Miesten ympärileikkaukset nekin yleistyivät 15 prosentista 59 prosenttiin, mikä on erityisen tervetullutta, sillä kondomien käyttö ei yleistynyt, mutta ympärileikkaus pienentää miesten riskiä saada HIV-tartunta. Tartunnan jo saaneista entistä useampien veressä HI-virusten määrä laski lääkitysten ansiosta lähelle nollaa, mikä tarkoittaa lähes olematonta riskiä tartuttaa muita. Vuonna 2009 tällaisia tapauksia oli 42 prosenttia osallistujista, mutta vuonna 2016 jo 75 prosenttia. Yhdessä kaikki käytetyt keinot ovat vähentäneet miesten uusia tartuntoja 50 prosentilla ja naisten 30 prosentilla. Miehillä teho johtuu pitkälti ympärileikkauksista ja naisilla HIV-lääkityksistä, mutta naisten lääkitykset ovat todennäköisesti vähentäneet myös miesten tartuntoja.Uutispalvelu Duodecim (New England Journal of Medicine 2017;DOI:10.1056/NEJMoa1702150)http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1702150#t=abstract

(2017127) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.