Aikuistyypin diabetes näyttäisi kehittyvän tavallista herkemmin psykoosilääkityksellä oleville lapsille ja nuorille. Riskit havaitaan jo suhteellisen lyhyen käytön jälkeen, mutta käytännössä vaikutus ei välttämättä ole kovin suuri.

Psykoosilääkkeiden ja diabeteksen yhteys on havaittu aikuisilla, mutta lääkkeiden vaikutus lasten ja nuorten diabetesriskiin on jäänyt epäselvemmäksi. Nyt julkaistu tutkimus perustuu kolmentoista tutkimuksen aineistoihin ja 185 000 psykoosilääkkeitä saavan keskimäärin 14-vuotiaan nuoren terveystietoihin.

Tulosten perusteella psykoosilääkkeitä käyttävien nuorten riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on kolme kertaa suurempi kuin terveiden samanikäisten. Riski havaitaan myös verrattuna mielenterveysongelmia poteviin nuoriin, jotka eivät käytä psykoosilääkkeitä. Heihin verrattuna psykoosilääkityksellä olevien diabetesriski on kaksi kertaa suurempi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Käytännössä psykoosilääkkeisiin liittyvä diabetesriski ei ole kovin suuri, sillä tuhatta potilasta kohden lääkitykset liittyivät noin kolmeen lisätapaukseen, tutkijat kirjoittavat. Tämä havaittiin kuitenkin vain runsaan puolentoista vuoden seurannassa, joten todennäköisesti vaikutukset ovat suurempia pitemmällä aikavälillä. Tulostensa perusteella tutkijat suosittavat, että nuorten psykoosilääkitykset pidettäisiin mahdollisimman lyhyinä. Lisäksi diabeteksen riskitekijöitä ja kehittymistä kannattaa seurata tarkoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimus julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Psychiatry 2016;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2015.2923)
http://dx.doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2015.2923

Sisältö jatkuu mainoksen alla