Rintasyöpäpotilaalle voisi riittää yksi sädehoito – annetaan leikkauksen yhteydessä
Varhaisessa vaiheessa olevaa rintasyöpää sairastavat eivät välttämättä tarvitse pitkiä sädehoitojaksoja rintaa säästävän leikkauksen jälkeen. Tuoreen tutkimuksen perusteella yhtä hyvään hoitotulokseen päästään yhdellä sädehoitokerralla, jos se annetaan leikkauksen yhteydessä. Tutkimukseen osallistui 2 300 keskimäärin 45-vuotiasta varhaisessa vaiheessa olevaa rintasyöpää sairastavaa naista kymmenestä eri maasta. Osana tutkimusta heidät satunnaistettiin joko rintaa säästävän leikkauksen yhteydessä annettavaan yhteen sädehoitoon tai tavanomaiseen leikkauksen jälkeiseen sädehoitoon, jota annettiin 3–6 viikon ajan.Tulosten perusteella leikkauksen yhteydessä annettu yksi sädehoito oli yhtä tehokasta kuin tavanomainen sädehoito. Eroja ei havaittu syövän uusiutumisessa eikä potilaiden rintasyöpäkuolleisuudessa kahdentoista vuoden seurannassa. Vain yhden sädehoitokerran saaneiden riski menehtyä muihin syihin oli tosin pienempi kuin useampia hoitokertoja saaneiden.Menetelmän etuna on se, että leikkauksen yhteydessä sädehoito voidaan paremmin rajoittaa vain kasvaimeen ja sen läheisyyteen, jolloin sädehoidon haitat terveisiin kudoksiin vähenevät. Luultavasti tämä selittää sen, miksi vain yhden sädehoitokerran saaneet menehtyivät muihin sairauksiin epätodennäköisemmin. Potilaalle leikkauksen yhteydessä annettu hoito on myös helpompi, sillä hän selviää yhdellä sairaalakäynnillä 3–6 viikon hoitojakson sijaan. Leikkauksen yhteydessä annetun sädehoidon tehosta on saatu viitteitä aiemminkin, mutta lääkärikunta on odottanut tulosten vahvistamista pitemmissä lisätutkimuksissa. Nyt julkaistut tulokset näyttäisivät tarjoavan tuon vahvistuksen.Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä BMJ-lehdessä.Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpä, ja siihen sairastuu noin 5 000 naista joka vuosi. Rintasyöpä yleistyy 45. ikävuoden jälkeen. Nuoremmilla se on harvinainen.Uutispalvelu Duodecim(BMJ 2020;370:m2836)http://dx.doi.org/10.1136/bmj.m2836
(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.