Monet käyttävät sähkötupakkaa tupakoinnin lopettamisen tukena, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan tämä ei juurikaan näy lopettamismäärissä. Sähkötupakkaa käyttävät saattavat päinvastoin jatkaa tupakointia muita todennäköisemmin.

Tutkimus perustuu 18 ei-kokeellisen ja 2 satunnaistetun, kliinisen kokeen aineistoihin, ja niiden perusteella sähkötupakkaa käyttävät lopettavat tupakoinnin noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin henkilöt, jotka eivät käytä sähkötupakkaa.

Tulos ei automaattisesti tarkoita sitä, että sähkötupakka on hyödytön tai haitallinen tupakoinnin lopettamisessa, mutta havainnot viittaavat siihen, että käytännössä vain harvat sähkötupakkaa käyttävistä lopettavat tupakoinnin.

Sähkötupakan soveltuvuus tupakoinnin lopettamiseen on vielä selvittämättä, sillä esimerkiksi laadukkaat vertailut varsinaisiin nikotiinikorvaushoitoihin puuttuvat. Nytkin julkaistut tulokset perustuvat lähes kokonaan ei-kokeellisiin tutkimuksiin, joiden perusteella on vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä.

Sähkötupakan yleistymisen myötä olisi tärkeää tehdä laadukkaita kokeellisia tutkimuksia sähkötupakan mahdollisten hyötyjen, mutta myös niiden terveyshaittojen selvittämiseksi. Nykytietämyksen valossa sähkötupakka on lyhyellä aikavälillä vähemmän haitallista terveydelle kuin perinteinen tupakka, mutta pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tiedetä.

Tutkimus julkaistiin Lancet Respiratory Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Respiratory Medicine 2016;4:p116–128)
http://www.thelancet.com/journals/lanres/article/PIIS2213-2600%2815%2900...

JOrelma
Seuraa 
Liittynyt12.2.2016

Sähkötupakkaa käyttävät eivät lopeta tupakointia muita todennäköisemmin

Itse tutkimuksen toteutuksessa on vakavia ongelmia valitettavasti, joten sen tulokset ovat kyseenalaiset. http://vapers.fi/2016/01/tutkimus-sahkosavukkeet-ja-tupakoinnin-lopettam... Myös uusin, juuri julkaistu Smoking Toolkit Study osoittaa että siellä onnistuneiden lopettajien määrä on kaksinkertaistunut kun sähkösavukkeet ovat nousseet korvaushoitojen tilalle.
Lue kommentti