Tupakointi saattaa ruotsalaistutkimuksen mukaan olla skitsofrenian riskitekijä. Havainto on mielenkiintoinen, sillä skitsofreniapotilaiden tiedetään tupakoivan muuta väestöä enemmän, mutta syytä tälle ei ole löytynyt.

Nyt julkaistu tutkimus perustuu yli 1,4 miljoonan naisen ja 230 000 miehen terveystietoihin, ja niiden perusteella tupakoivien riski sairastua skitsofreniaan on noin kaksi kertaa suurempi kuin savuttomien. Paljon tupakoivien riski on vielä suurempi. Vähintään kymmenen savuketta päivittäin polttavat sairastuvat lähes neljä kertaa todennäköisemmin kuin savuttomat, tulokset osoittavat.

Osa yhteydestä selittyi geneettisellä skitsofrenia-alttiudella, mutta tällöinkin tupakointi suurensi riskiä. Myöskään ikä, sosiaalinen ja taloudellinen asema tai mahdollinen huumeiden käyttö eivät selittäneet tuloksia.

Hiljattain julkaistiin myös tutkimus, jossa tupakoivien osoitettiin sairastuvan psykooseihin noin 2–3 kertaa todennäköisemmin kuin savuttomien. Yhdessä nyt julkaistujen tulosten kanssa uudet havainnot viittaavatkin tupakoinnin mahdolliseen osuuteen skitsofrenian ja psykoosien synnyssä. On silti edelleen mahdollista, että tupakoinnin ja sairastumisten välinen yhteys selittyy jollain kolmannella seikalla joka liittyy sekä tupakointiin että psykoosiriskiin.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Psychiatry- lehdessä.

Skitsofrenialle ovat ominaisia erilaiset harhaluulot ja aistiharhat ja usein myös tunneilmaisujen poikkeavuus. Skitsofreniaan sairastuu noin prosentti väestöstä. Skitsofreniaa sairastaa noin 50 000 suomalaista.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Psychiatry 2015;172:1092–1100)
http://ajp.psychiatryonline.org/doi/abs/10.1176/appi.ajp.2015.15010126