Diureetti-verenpainelääkkeitä käyttävät iäkkäät saattavat säästyä dementialta muita todennäköisemmin. Tuoreessa tutkimuksessa vaikutus liittyi diureettilääkkeisiin, mutta todennäköisesti sama koskee myös muita verenpainelääkkeitä.

Tutkijoiden havainto perustuu viidentoista aikaisemman tutkimuksen ja 53 000 keskimäärin 76-vuotiaan terveystietoihin. Heistä 3 400 oli sairastunut dementiaan keskimäärin kuusivuotisten seurantojen aikana.

Diureetteja käyttävien riski sairastua dementiaan oli aineistojen perusteella 15–17 prosenttia pienempi ja Alzheimerin tautiin 18 prosenttia pienempi kuin ikätovereiden, jotka eivät olleet lääkityksellä. Yhteys havaittiin monenlaisissa tutkimuksissa ja riippumatta potilaiden iästä, dementiariskiin vaikuttavista sairauksista ja monista muista seikoista.

Suotuisat vaikutukset selittyvät luultavasti verenpaineen alentumisella, mikä ehkäisee monia dementiallekin altistavia sairauksia. Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Hypertension 2016;34:1027–1035)
http://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/2016/06000/Diuretic_antih...

Runsaasti kahvia juovien on useissa tutkimuksissa nähty välttyvän mm. diabetekselta muita todennäköisemmin, mutta kahvilla saattaa olla suotuisia vaikutuksia myös suolistosyöpää sairastaviin. Tuoreessa tutkimuksessa säännöllinen kahvinjuonti yhdistettiin pienempään riskiin menehtyä suolistosyöpään.Havainnot perustuvat tunnettujen Nurse’s Health Study ja Health Professionals Follow-up Study -tutkimusten aineistoihin. Keskimäärin kahdeksan vuoden seurannan aikana osallistujista 800 menehtyi. Kuolemista 190 johtui suolistosyövästä.Verrattuna osallistujiin, jotka eivät juoneet lainkaan kahvia, vähintään neljä kahvikupillista päivittäin juovien riski menehtyä suolistosyöpään oli 50 prosenttia pienempi. Myös muista syistä aiheutuvat kuolemat olivat heillä vähäisempiä seurannan aikana.Samanlainen yhteys havaittiin analyysissa, jossa huomioitiin syöpädiagnoosia edeltävä ja sen jälkeinen kahvinkulutus. Sekä ennen diagnoosia että sen jälkeen yli kaksi kuppia päivässä kahvittelevien kuolleisuus oli 30–40 prosenttia vähäisempää kuin tasaisesti korkeintaan kaksi kuppia päivässä juovien.Havainnot ovat uusin viittaus kahvin mahdollisiin moninaisiin terveysvaikutuksiin, mutta lukuisista tutkimuksista huolimatta vieläkään ei tiedetä, mistä yhteydet tarkalleen johtuvat. Kahvin lisäksi hyvin moni muu seikka, joka erottaa paljon kahvia juovat kahvia vieroksuvista, voi selittää tulokset, ja tämän takia tuloksiin kannattaa suhtautua varauksella.Tutkimus julkaistiin Gastroenterology-lehdessä.Uutispalvelu Duodecim (Gastroenterology 2017;DOI:10.1053/j.gastro.2017.11.010)http://www.gastrojournal.org/article/S0016-5085(17)36368-0/fulltext

(20171214) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Vuosittain noin yksi tuhannesta suomalaisvangista päätyy itsemurhaan, Oxfordin yliopiston tutkimus osoittaa. Luku on kansainvälisesti korkeahko, mutta samaa tasoa mm. Ruotsin kanssa.
Tutkimuksessa analysoitiin 24 suhteellisen varakkaan maan vankilaviranomaisten tietoja vuosilta 2011–2014. Tänä aikana 3 900 vankia teki itsemurhan. Monien Euroopan maiden lisäksi analyysissa oli mukana Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada.Hieman yllättäen vankien itsemurhat olivat suhteellisesti yleisimpiä Pohjoismaissa - missä joka vuosi noin yksi tuhannesta vangista päätyi itsemurhaan – ja Länsi-Euroopassa, Belgiassa, Ranskassa ja Portugalissa. Suurimmat luvut olivat Norjassa ja Ranskassa, missä vuosittain sadasta vangista keskimäärin 1,7 teki itsemurhan. Kun kaikkia maita tarkasteltiin yhdessä, miesvangit päätyivät itsemurhaan kolme kertaa todennäköisemmin ja naisvangit yhdeksän kertaa todennäköisemmin kuin samanikäinen väestö keskimäärin.Tutkimuksessa ei löytynyt yhtä selittävää tekijää maiden välisille eroille, mutta vankien itsemurhat näyttivät olevan yleisempiä maissa, joissa vankeja on väestöön nähden suhteellisesti vähän. Tutkijat pitävät mahdollisena, että näissä maissa vankiloihin päätyy ongelmaisempia vankeja, mutta varmaa tietoa tästä ei ole.Suomessa vuosina 2011–2014 yhteensä 13 vankia teki itsemurhan, joten tapauksia on noin kolme vuodessa. Itsemurha on Suomessa vankien yleisin kuolinsyy.

Tutkimus julkaistiin Lancet Psychiatry -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim (Lancet Psychiatry 2017;4:946–952)http://www.thelancet.com/journals/lanpsy/article/PIIS2215-0366(17)30435-2/abstract

(20171214) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.